PALAUTEKYSELYN TULOKSET
|
|
- Riitta Alanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mentorointiohjelma 2014 PALAUTEKYSELYN TULOKSET , n=72
2 Mentorointiohjelma FAKTAT
3 31 paria Helsingissä 20 paria Tampereella 9 paria Oulussa 120 ammattilaista 6-11/2014 RILin koordinoimana
4 Aiemmin vastaavaan osallistuneita 15 % kyllä 85 % ei
5 Mentorointiohjelma MIKSI?
6 Mikä motivoi osallistumaan RILin mentorointiohjelmaan? Ajatus siitä että voisi olla avuksi ja hyödyksi nuorelle, urapolkuaan aloittavalle. Haluan auttaa nuorempaa sukupolvea pärjäämään tällä alalla ja rohkaista heitä.
7 Mikä motivoi osallistumaan RILin mentorointiohjelmaan? Epävarmuus siitä, mitä tällä alalla on oikeasti tarjota tämän koulutuksen saaneelle henkilölle. Oma epävarmuus; mikä on minun juttuni? Aikaisemmin mentoroitavina olleiden suositukset. Koin tämän mielettömänä mahdollisuutena itseni kehittämisen kannalta.
8 Mikä motivoi osallistumaan RILin mentorointiohjelmaan? Koin itse työurani alkuvaiheessa epämiellyttäviä hetkiä, kun kysymyksiä esittäessäni vastaus oli, että "miten sinä itsestään selvää asiaa kysyt". Tiedän, että tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. Ala on murroksessa, nyt on tärkeää saada nuoret motivoitua tekemään muutosta alallemme ja nostamaan imagoa.
9 Mikä motivoi osallistumaan RILin mentorointiohjelmaan? Mahdollisuus toimia nyt mentorina, kun aiemmin olin mentoroitava. Mentorina oppii yhtä paljon kuin mentorinakin, näin epäilin etukäteen. Ja niin se on mennyt.
10 Mentorointiohjelma SISÄLLÖT
11 pienin mediaani suurin Tapasin mentoriparini kanssa kertaa
12 pienin mediaani suurin Yhteensä tapaamisiin kului tuntia
13 Tapaamisten välillä 97 % sähköpostilla pidimme yhteyttä 32 % puhelimitse
14 Mistä keskustelimme? Johtajuus Esimieheksi siirtyminen Delegointi Ihmisten vs. asioiden johtaminen Arvopohjan luominen Tavoitteista tuloksiin Nopeat vs. pitkät muutostilanteet Kehitystyökalut Milloin ulkopuolista asiantuntemusta %
15 Mistä keskustelimme? Ajankäyttö Työaika Vapaa-aika Verkostoituminen Edustaminen Harrastukset Perhe %
16 Mistä keskustelimme? Vuorovaikutus Työnantajavaihtoehtoja Urakointi Suunnittelu Valvonta Tarkastus Tilaaja Rakennuttaminen Tutkimus Opetus %
17 Mistä keskustelimme? Vuorovaikutus Erilaiset luonneprofiilit Epäviralliset vs. muodolliset tilanteet Verkostoituminen Ristiriitatilanteet Palautteen saaminen/antaminen Ystävyys Kateus Jäitkö velkaa = riippuvuussuhteet Juorut, huhut %
18 Mistä keskustelimme? Ammattitaidon kehittäminen Ammatillinen lisäkoulutus Täydentävä muu koulutus Pätevyydet Seminaarit Konferenssit Työtehtävien vaihtaminen (yrityksen sisällä, uudet haasteet) Jatkokoulutus (TkT, MBA, emba) Harrastusten kautta %
19 Mistä keskustelimme? Ammatilliset roolivaihtoehdot Asiantuntija Päällikkö/johtaja Myynti Yrittäjä Tuotekehitys Tutkija Poliitikko Yms. %
20 Mistä keskustelimme? Ammatilliset roolivaihtoehdot Ammattitaidon kehittäminen Vuorovaikutus Työnantajavaihtoehdot Ajankäyttökysymykset Johtajuus Kansainvälistyminen Alan ajankohtaiset Työssä jaksaminen Yrityselämän sudenkuopat Työkalutaidot Jotakin muuta, mitä Oman elämän talous 22% 22% 21% 18% 48% 48% 47% 64% 63% 62% 58% 75% 86% 0% 20% 40% 60% 80% 100%
21 Mentorointiohjelma ONNISTUIMMEKO?
22 Arvioi omasta näkökulmastasi RILin Mentorointiohjelman onnistumista: Mentorointiohjelman ennakkokuvaus vastasi toteutunutta Mentorointiohjelman ennakkomateriaali ja opastus toimivat Ohjelman avaustilaisuus tuki mentoroinnin tavoitetta Mentoriparien keskinäisten tapaamisten järjestäminen/organisointi onnistui Mentoriparien keskinäisten tapaamisten ohjelma/keskustelunaiheet onnistuivat Mentorointiparini profiili/tausta sopi omaan taustaani Toiminta parini kanssa sujui Sain mentorointiohjelmasta uusia ajatuksia omaan työelemääni Pääsin omaan tavoitteeseeni mentorointiohjelmassa 3,9 3, ,7 3,8 3,7 4,2 4,3 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 Kaikki
23 Kokonaisarvosanaksi mentoroinnille antaisin
24 Voisinko suositella ohjelmaa % ystävälleni? kyllä
25 Missä mentorointiohjelma mielestäni erityisesti onnistui? Mentori onnistui haastamaan minua siten, että jouduin miettimään asioita ja urapolkuja, joita en ollut aiemmin nähnyt todennäköisinä itseni kohdalla. Opin miettimään asioita monesta näkökulmasta, mitä varmasti tulen hyödyntämään jatkossa.
26 Missä mentorointiohjelma mielestäni erityisesti onnistui? Keskusteltiin monipuolisesti eri aihepiireistä. Minulle valittiin erittäin hyvä mentori. Tuntui mukavalta, että pystyin myös itse sparraamaan mentoriani.
27 Missä mentorointiohjelma mielestäni erityisesti onnistui? Pidin siitä että annettiin "vapaat kädet" löytää itse parille sopivimmat toimintatavat, annettiin vain vinkkejä ja suosituksia ja vähän ohjenuoraa. Hyvin hallittu ja valmisteltu kokonaisuus. Tehokasta. Materiaali sopivan tiivis. Ohjelma ei liian sitova.
28 Missä mentorointiohjelma mielestäni erityisesti onnistui? Hienoa on jo se, että ylipäätään on mahdollisuus tällaiseen.
29 Mentorointiohjelma KEHITETTÄVÄÄ?
30 Missä asioissa ohjelmassa on kehittämisen varaa? mentorin Parien muodostaminen siten, että tausta soveltuu mentoroitavan tavoitteisiin. Mentorointiparien muodostaminen ei omalta kohdaltani osunut täysin nappiin ammatillisesta näkökulmasta.
31 Missä asioissa ohjelmassa on kehittämisen varaa? Mentorit voisivat tavata keskenään puolivälissä ohjelmaa ja vaihtaa ajatuksia siitä, miten nuorelle mentoroitavalle voisi olla vielä avuksi Jokin välikoulutustilaisuus. Voisi osin olla omat mentoreille/mentoroitaville.
32 Missä asioissa ohjelmassa on kehittämisen varaa? Uskoisin että muidenkin mentoroitavien kohdalla mentorit ovat melko kiireisiä. Eli jotenkin pitäisi sitouttaa mentorit paremmin tähän ettei mentoroitavien prosessi jää tyhjäksi.
33 Missä asioissa ohjelmassa on kehittämisen varaa? Aloitustilaisuudessa voisi olla puhumassa joku edellisen toteutuskerran mentori ja joku mentoroitava omista kokemuksistaan. Tämä oli tietysti ensimmäinen täysimittakaavainen mentorointitoteutus, joten näin ei voitukaan menetellä.
34 Mentorointiohjelma ENTÄ SITTEN?
35 Lopuksi voit antaa vapaasti palautetta mentorointiohjelmasta, RIListä tai tästä kyselystä. Kiitos mentorointiohjelman järjestämisestä! Sain ehdottomasti lisäpotkua omalle uralleni. Mentorointi antoi paljon enemmän kuin uskalsin etukäteen toivoakaan. Mentoroinnista sain paljon lisää itsevarmuutta ja selkeämmän kuva siitä, mihin työuralla pitäisi suunnata ja mihin saakka ehkä voisin päästä. Toivottavasti tästä saadaan jatkuva ohjelma. Näitä lisää! Hyvä juttu, kiitos että olette järjestäneet tämän. Kiitos hyvin organisoidusta ja hoidetusta projektista! Toivon RIL:n jatkavan mentorointiohjelmaa.
36
37
PALAUTE- KYSELYN TULOKSET MENTOROINTIOHJELMA. 17.11.2015, n=37
PALAUTE- MENTOROINTIOHJELMA 2015 KYSELYN TULOKSET 17.11.2015, n=37 MENTOROINTIOHJELMA 2015 0. FAKTAT 17.11.2015, n=37 23 paria Helsingissä 7 paria Tampereella 1 pari Oulussa 62 ammattilaista 6-11/2015
LisätiedotMENTOROINTI 2015 MENTOROINTI 2015. Kickoff 16.-17.6.2015. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 1 (28)
MENTOROINTI 2015 Kickoff 16.-17.6.2015 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 1 (28) 1. Johdanto 2.Tavoitteet ja roolit 3.Prosessin kulku ja sisällöt 4.Palaute 2014 + Yhteystiedot Suomen Rakennusinsinöörien
LisätiedotMENTOROINTI KICKOFF 2014
MENTOROINTI KICKOFF 2014 3.6.2014 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 1 (32) 1.Johdanto 2.Tavoitteet ja roolit 3.Prosessin kulku ja sisällöt 4.Taustakyselyn tulokset
LisätiedotKICK-OFF Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 1 (47)
KICK-OFF 14.-15.6.2016 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 1 (47) 1. Johdanto 2.Tavoitteet ja roolit 3.Prosessin kulku ja sisällöt 4.Palaute 2015 + Yhteystiedot Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL
LisätiedotMPS Cross-Company Mentoring. Hallitusammattilaiset ry 8.4.2014 Minna Hirsimäki ja Maaret Kulo
MPS Cross-Company Mentoring Hallitusammattilaiset ry 8.4.2014 Minna Hirsimäki ja Maaret Kulo MPS Cross-Company Mentoring Mitä: Mentorointi perustuu kahden tasa-arvoisen ihmisen luottamukselliseen vuorovaikutukseen,
LisätiedotTYÖHYVINVOINTIA MENTOROINNISTA. Anni Paalumäki Turun kauppakorkeakoulu. Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Labquality Days 2016, 12.2.
TYÖHYVINVOINTIA MENTOROINNISTA Anni Paalumäki Turun kauppakorkeakoulu Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen Labquality Days 2016, 12.2.2016 JOHTAVA AJATUSKULKU TÄSSÄ Lähtökohtana yksilön vastuu omasta työhyvinvoinnistaan
LisätiedotTerveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia
Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.-8.2.2013 Erja Oksman hankejohtaja Väli-Suomen POTKU -hanke POTKU -hanke Väli-Suomen Kaste-hanke
LisätiedotDuodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari
Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari 26.4.2018 Laura Ihamuotila SUOMEN MENTORIT RY Perustettu 2013 TEHTÄVÄMME: Työtä korkeakoulutetuille ja raikasta uudistusta työelämään yhdistämällä koulutetut
LisätiedotKehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
LisätiedotKAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille
KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi
LisätiedotOSASTONHOITAJIEN KOULUTUSPÄIVÄ 12.9.2014 SALLA KOIVUNEN 12/4/14 1
OSASTONHOITAJIEN KOULUTUSPÄIVÄ 12.9.2014 SALLA KOIVUNEN 12/4/14 1 HUS ESIMIESTYÖN MENTOROINTIOHJELMA Henkilöstön kehittämispäällikkö Salla Koivunen HUS Yhtymähallinto, Henkilöstöjohto ja Osastonhoitaja
LisätiedotAKUT-pilotti. Pirkanmaan ympäristökeskus Mari Peltonen Markku Vainio Kesäkuu 2009. Pirkanmaan ympäristökeskus
AKUT-pilotti Mari Peltonen Markku Vainio Kesäkuu 2009 Hankkeen tausta - AKUT-pilotti käynnistyi Pirkanmaan ympäristökeskuksessa syksyllä 2007 - pääteemaksi valikoitui Senioriasiantuntijuuden siirto Pirkanmaan
LisätiedotNuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen
Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa
LisätiedotPALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
LisätiedotKorkeasti koulutettujen työttömyys
Korkeasti koulutettujen työttömyys Vastavalmistuneiden korkeakoulutettujen työttömyys Pidennämme työuria alkupäästä. Tuemme korkeakoulutettujen nuorten työllistymistä. Yli 100 toimivaa mentoriparia joita
Lisätiedot21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola
Ohjaus on prosessi, johon liittyy välittämistä ja huolehtimista tukemista asioiden selventämistä ja opettamista aktivoimista ja motivointia arvostamista ja rohkaisua Tavoitteena on, että ohjaaja luo ohjattavalle
LisätiedotLapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio
Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii
LisätiedotTyöhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015
RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna
LisätiedotPALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
LisätiedotToiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli
LisätiedotDialogin missiona on parempi työelämä
VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla
LisätiedotMENTORIKSI TAMPERELAISNUORELLE Haastekampanja kuntavaaliehdokkaille 15.10.2012 klo 15-16 TERVETULOA!
MENTORIKSI TAMPERELAISNUORELLE Haastekampanja kuntavaaliehdokkaille 15.10.2012 klo 15-16 TERVETULOA! MENTORIKSI VANTAALAISNUORELLE Haastekampanja kuntavaaliehdokkaille TIEDOTUS- JA KOULUTUSTILAISUUS! 15.10.2012
LisätiedotPALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
LisätiedotPESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN. Maya Hänninen Johtotähti
PESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN Maya Hänninen Johtotähti 2018 17.11.2018 Työpajan tavoite Työpaja jälkeen osallistuja - Ymmärtää miksi kannattaa pestata ja miten se tehdään - Ymmärtää miten pestauksen avulla
LisätiedotAGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali.
Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmän mukaan aktiivinen ikääntyminen on prosessi, jossa optimoidaan mahdollisuudet pysyä terveenä, osallistua ja elää turvattua elämää ja pyritään siten parantamaan
LisätiedotTERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
LisätiedotTiivistelmä Opiskelijoiden Hyvis-ohjauksen palautteista (n=28)
Tiivistelmä Opiskelijoiden Hyvis-ohjauksen palautteista (n=28) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet)
LisätiedotVälityömarkkinat työnantajan näkökulmasta
Välityömarkkinat työnantajan näkökulmasta Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi, Rovaniemi 27.3.2012 Kaija Pulkkinen Elinkeinoelämän keskusliitto
LisätiedotPALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.
PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus
LisätiedotTiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51)
Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet) 25 % Elämäntavat (esim.
LisätiedotPalautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013
Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13
Lisätiedotveta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot
Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)
LisätiedotYTM. Politiikkatieteet
YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o
LisätiedotPK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014
Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin
LisätiedotLaurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet
Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Perttu Niitynpää Jari Martikainen 1.3.7 Selostus Oheisessa raportissa on viimekertaisen Studia Generalia
LisätiedotMITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?
Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä
LisätiedotOPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA
OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA Verme-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi TURUN YLIOPISTO, OPETTAJANKOULUTUSLAITOKSEN RAUMAN YKSIKKÖ JÄRJESTÄÄ VERME VERTAISRYHMÄMENTOROINNIN
LisätiedotTyöpaja: Mentorointi mahdollistaa keskittymisen uusien näkökulmien löytämiseen
Työpaja: Mentorointi mahdollistaa keskittymisen uusien näkökulmien löytämiseen 7.10.2018 Zonta International Piiri 20, 47. Piirikokous Tuusula 5.-7.10.2018 Minä voin hyvin, maailma voi paremmin Tuula Ratia-Pulkkinen
LisätiedotKunTeko-työryhmä ja toimenpiteet Porin kaupunki
KunTeko-työryhmä ja toimenpiteet Porin kaupunki 16.3.2016 Kehittämispäällikkö Sirkka-Liisa Varjus & työhyvinvointipäällikkö Ulla Roininen Mistä kaikki alkoi? Porin kaupungin henkilöstöpalvelut käynnistäjänä
LisätiedotHyvät käytännöt seminaari Lappeenrannassa 18.12.2007. työelämäsuhteiden ja osaamisen kehittämisvälineenä
Hyvät käytännöt seminaari Lappeenrannassa 18.12.2007 MENTOROINTI työelämäsuhteiden ja osaamisen kehittämisvälineenä Ullamaija Kauppinen Marja'Liisa Vesterinen KM, SHO fil.toht., kauppatiet.lis. projektipäällikkö
LisätiedotKysymykset ja vastausvaihtoehdot
KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun
LisätiedotOulun yliopiston mentorointiohjelma
n mentorointiohjelma Info 19.9.2017 Karoliina Kekki / Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet Koordinaatio: Alumnisuhteet, Tellus-tiimi, kauppakorkeakoulu, tutkijakoulu (UniOGS) 1997 - Maisteritaso:
LisätiedotKoulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen
Koulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen TTS Johtaminen, Yrittäjyys, Logistiikka Vuosittain noin 200 henkilöä/yrittäjää suorittaa TTS:llä johtamiseen tai yritysjohtamiseen liittyvän koulutuksen
LisätiedotVertaismentorointi johtajuuden tukena Päivi Kupila TaY. Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Tampere
Vertaismentorointi johtajuuden tukena Päivi Kupila TaY Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 3.4.2014 Tampere Päivi Kupila Mentorointikokemuksia Yritysmaailma Tehtävien ja osaamisen siirto Tehtävien
LisätiedotKuntajohtajatyön arvostus
Kuntajohtajatyön arvostus Kyselyn tuloksia 2/2 Milloin viimeksi olet saanut muun kuin kunta-alan yleiskorotukseen perustuvan palkankorotuksen? (n=181) Muu kuin yleiskorotus % - vastaajis ta Viimeisen 12
LisätiedotOsoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?
TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.
LisätiedotWOMENTO - työuramentoroinnilla tuloksiin! Monikulttuurisuuden asiantuntija Gunta Ahlfors Oulu
WOMENTO - työuramentoroinnilla tuloksiin! Monikulttuurisuuden asiantuntija Gunta Ahlfors Oulu 28.4.2017 Väestöliitto ry järjestö perustettiin 1941 tuottaa palveluita, tekee tutkimusta, vaikuttaa 34 jäsenjärjestöä
LisätiedotTyöelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013. Heli Rissanen
Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013 Heli Rissanen BERNERIN ARVOT Työ Rehellisyys Ihminen 4.6.13/Heli Rissanen 2 4.6.13/Heli Rissanen 3 BERNER LAADUKKAIDEN BRÄNDIEN TAVARATALO Kuusi myyntiosastoa,
LisätiedotNimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
LisätiedotYritysmentorointi ammatillisessa koulutuksessa Voimavara oppilaitoksellenne
Yritysmentorointi ammatillisessa koulutuksessa Voimavara oppilaitoksellenne Tosielämä on moninkertaisesti monimutkaisempaa kuin paraskaan oppikirja voi kertoa. Supreme-mentorointiohjelma vastaa tähän haasteeseen
LisätiedotTukea ja kumppanuutta yrittäjille
Pieksämäen mentorifoorumi Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Useat pieksämäkeläiset yrittäjät ja yrittäjähenkiset ovat kouluttautuneet mentoreiksi tarkoituksena antaa kokemustaan ja verkostojaan muiden
LisätiedotPalautekysely. Valtakunnalliset Aikuissosiaalityönpäivät Lahdessa
Palautekysely Valtakunnalliset Aikuissosiaalityönpäivät Lahdessa 25.-26.1.2017 1. Missä tehtävissä toimit? 8. Opiskelijana: 3% 7. Muu tehtävä, mikä: 8% 1. Sosiaalityönteki jänä: 26% 6. Kouluttajana /Opettaja:
LisätiedotKävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus
Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin
LisätiedotUnipoli Tampere Mentoring Programme. Katariina Mikkonen Unipoli Tampere Kv.kevätpäivät, Tampere 14.5.2014
Unipoli Tampere Mentoring Programme Katariina Mikkonen Unipoli Tampere Kv.kevätpäivät, Tampere 14.5.2014 Taustaa Taustaa: WorkPlace Pirkanmaa 3/2009-5/2011 -> osaksi Unipolin toimintoja 1. mentorointinohjelma
LisätiedotMentorointi. KYS/Kliiniset henkilöstöpalvelut Kliiniset sihteeripalvelut. 21.5.2014 Kirsi Kivimäki
Mentorointi KYS/Kliiniset henkilöstöpalvelut Kliiniset sihteeripalvelut 21.5.2014 Kirsi Kivimäki Mentorointi-työryhmä aloitti 6/2013 kokoontunut n. kerran kuussa jäseninä: palvelupäällikkö Arja Konttinen
LisätiedotReilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen
Reilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen Toimintamallin eteneminen Mallin tavoitteet ja hyödyt Osallistujat ja vastuut Mallin hyöty yksilöille ja organisaatioille Toimenkuvien analysointi Ratkaisujen
LisätiedotLapsen/Nuoren kysymykset
PALAUTE LASTENSUOJELUTARPEEN SELVITYKSESTÄ 2015 Lastensuojelun työntekijät ovat selvittäneet perheenne mahdollista lastensuojelun tarvetta. Lastensuojeluntarpeen selvityksen tavoitteena on arvioida lapsen
LisätiedotOsaamisen ja kokemuksen säilyttäminen Varmassa
Osaamisen ja kokemuksen säilyttäminen Varmassa Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma HR-palvelut Henkilöstön kehittämispäällikkö Leena Korppoo Henkilöstönkehittäjä Kati Ovaska 22.3.2012 Puheenvuoromme
LisätiedotNuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008
Nuorten aikuisten kuntoutusohjausprojekti v.2006-2008 EPSHP/aikuispsykiatria TUKE 1242 Projektityöntekijänä Tiina Leppinen Psyk. sh., NLP-Master, Kuntoutuksen ohjaaja amk Hankkeen taustaa Nuorten aikuisten
LisätiedotFinnan käyttäjäkysely 2015
Finnan käyttäjäkysely 2015 Anne Luotonen Finnan konsortioryhmä 17.2.2016 Kyselyn toteuttaminen Kysely auki 3 viikkoa marras-joulukuussa 2015 kaikissa Finna-näkymissä Vastauksia yhteensä 12 159 kpl, mikä
LisätiedotMENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle
MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,
LisätiedotLUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!
LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden
LisätiedotLapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin
Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden
Lisätiedot1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö
1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.
LisätiedotTurun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014
Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma
LisätiedotMILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ?
MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ? Miniopas - Itsearvio Tässä oppaassa on kuvattu hyvän, toimivan ryhmän ominaisuuksia. Arvioi oppaan avulla omien ryhmiesi toimintaa. Verratkaa yhdessä arviointejanne. Millainen
LisätiedotVerkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen
Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön
LisätiedotTervetuloa työuramentoroinnin alkutapaamiseen. Alkutapaaminen to
Tervetuloa työuramentoroinnin alkutapaamiseen Alkutapaaminen to 20.10.2016 Esittelykierros Etu- ja sukunimi Koulutus ja ammatti Äidinkieli ja muu kielitaito Aktori ja mentori Aktori Maahanmuuttajataustainen
LisätiedotTyöharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta
LisätiedotTilaisuuden järjestelyt: % % 3 1 3,4 % ,3 % ,3 % Total 129 Average 4,45
Question Options Answer count Percentage YLEISTÄ: Paikka (1 tähti = peestä, 5 tähteä = 1 0 0 % 2 1 3,4 % 4 17 58,6 % 5 9 31 % Total 121 Average 4,17 Tilaisuuden järjestelyt: 1 0 0 % 3 1 3,4 % 4 14 48,3
LisätiedotMurkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1
Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten
LisätiedotRauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille
Rauhala on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Yrityksen perustiedot Omistajat: Ismo ja Miika Takkunen Ismo vastaa tilanjohtaminen
LisätiedotFYYSINEN HYVINVOINTI 1. LIIKUNTA
FYYSINEN HYVINVOINTI 1. LIIKUNTA Liikunnan hyödyt suurelta osin jo aktiivisesta arkiliikunnasta + esim. kävelystä lähes päivittäin Uusi suomalainen liikuntasuositus: 2,5 TUNTIA /VKO REIPASTA LIIKUNTAA
LisätiedotMetsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot
Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja Tavoitteet: hallittu muutos -hanke 1. Toimihenkilöiden
LisätiedotJärjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.
Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016 Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh:0503256450 4.3.2016 Maahanmuutto on siirtymä Valtava sosiokulttuurinen muutos,
LisätiedotTampereen kaupunki Palautteenhallinta: lapset ja nuoret. Mikko Nurmi, Jukka Nieminen, Katja Leinonen
Tampereen kaupunki Palautteenhallinta: lapset ja nuoret Mikko Nurmi, Jukka Nieminen, Katja Leinonen Osallistujien taustatiedot Ikä Sukupuoli Asuinpaikka 7 Poika Atala 8 Tyttö Nokia 9 Tyttö Lempäälä 9 Tyttö
LisätiedotTyöelämä omiin käsiin: Erottaudu massasta, innostu ja tee unelmistasi totta!
Työelämä omiin käsiin: Erottaudu massasta, innostu ja tee unelmistasi totta! Tuula Kurkisuo KM, Erityisopettaja,Tiimimestari Omnian ammattiopiston yrittäjyyspolkuvastaava TYÖTAITAJAHANKE, vastuuvalmentaja
LisätiedotTYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla
TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä
LisätiedotTEK Työttömyystutkimus 2013-2014
TEK Työttömyystutkimus 2013-2014 Perustuloksia Arttu Piri Mitä ja miksi? Tutkimuksen fokusalueita: - Työttämien tekkiläisten demografiset taustat - Irtisanomispaketit: - yleisyys ja sisältö - Oman työnhakuosaamisen
LisätiedotOpiskelumotivaatio 12.11.2015. Tiina Kerola
Opiskelumotivaatio 12.11.215 Tiina Kerola Motivaatiosta yleisesti Motivaatiolla viitataan yleisesti ottaen syyhyn, syihin tai perusteluihin, miksi joku tekee jonkin teon tai suorituksen Opiskelussa: perustelu
LisätiedotTyössäoppimassa Tanskassa
Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa
LisätiedotTutkija, maailma tarvitsee sinua!
Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat
LisätiedotAlueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012
Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin
LisätiedotVerkostoituminen, näkyvyys ja markkinointi. Annukka Jyrämä 10.11.2014
Verkostoituminen, näkyvyys ja markkinointi 10.11.2014 Verkostoituminen http://images.google.fi/images?q=aboriginal+art&hl=fi&um=1&ie=utf 8&sa=X&oi=images&ct=title Verkostoituminen Verkostoteoriat: markkinat
LisätiedotTOISINAJATTELUA STRATEGISESTA
TOISINAJATTELUA STRATEGISESTA JOHTAMISESTA Saku Mantere, Eero Vaara, Hanken Kimmo Suominen, Perfecto Oy (Aalto/Tuotantotalous) 18.11.2011 STRATEGIA JA IHMISET Strategian eriskummallisuuksia 1. Strategia
LisätiedotTietoa kesätyönhausta
Tietoa kesätyönhausta Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 suunnittelija Eric Carver / Leena Itkonen Urapalvelut/ Eric Carver www.helsinki.fi/yliopisto 27.1.2012 1 Aiheet: 1.Kesätyönhaun sykli 2.Urataidot
LisätiedotPalautetta Hygieniahoitajien valtakunnallisilta koulutuspäiviltä 15-16.5.14. Tampere
Palautetta Hygieniahoitajien valtakunnallisilta koulutuspäiviltä 15-16.5.14 Tampere Palautekysely lähetettiin 82 osallistujalle. Vastauksia saatiin 60 eli 74 % antoi palautetta. (Osa ei vastannut kaikkiin
LisätiedotMarketing Spirit - Markkinointihenkisyyden johtaminen yrityksissä. Erik Pöntiskoski StratMark-brunssi 29.05.2008
Marketing Spirit - Markkinointihenkisyyden johtaminen yrityksissä Erik Pöntiskoski StratMark-brunssi 29.05.2008 Markkinointi murroksen välineenä Aiheena tänään + Spirittiä mulle + Spirittiä sulle + Spirittiä
LisätiedotVAIKUTTAVAA HOITOA POTILAAN PARHAAKSI
VAIKUTTAVAA HOITOA POTILAAN PARHAAKSI P Ä Ä M Ä Ä R Ä T Potilaslähtöinen ja oikea-aikainen hoito Tiivistyvä kumppanuus perusterveydenhuollon kanssa Korkeatasoinen tutkimus ja opetus Vaikuttava ja kilpailukykyinen
LisätiedotAuditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014
Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiverkoston haastattelut Haluttiin selvittää mallin nykyistä käyttöä ja kehittämistarpeita panostaminen oikeisiin kehittämiskohteisiin Haastattelut touko-elokuussa
LisätiedotTukea ja kumppanuutta yrittäjille
Pieksämäen mentorifoorumi Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Useat pieksämäkeläiset yrittäjät ja yrittäjähenkiset ovat kouluttautuneet mentoreiksi tarkoituksena antaa kokemustaan ja verkostojaan muiden
LisätiedotHyvinkään sairaanhoitoalueen II Järjestöfoorumi
Hyvinkään sairaanhoitoalueen II Järjestöfoorumi Soile-Maria Linnemäki Yhteisökoordinaattori 30.9.2013 Taustaa Vapaaehtoistoiminta esillä mediassa ja ihmisten huulilla Tutkimuksia: puolet suomalaisista
LisätiedotTerveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka
TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN
LisätiedotMitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?
Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä
LisätiedotMiehiä tarvitaan (ja halutaan) enemmän sote-alalle
Miehiä tarvitaan (ja halutaan) enemmän sote-alalle 89/11 28 / 3,7 7071 / 49 120 000 VOIMAA HOIVAAN II 2011-2013 MIESNÄKÖKULMAA SOTE-ALALLE Taustalla mm.: PROJEKTIN TAUSTAA Sote-alan segregaatio, miesten
LisätiedotTOISINAJATTELUA STRATEGISESTA JOHTAMISESTA. Saku Mantere, Hanken Kimmo Suominen, Perfecto Oy
TOISINAJATTELUA STRATEGISESTA JOHTAMISESTA Saku Mantere, Hanken Kimmo Suominen, Perfecto Oy Hukkuvatko organisaatiot strategioihinsa? Viestintästrategia Konsernistrategia Henkilöstöstrategia Tukiprosessien
LisätiedotEKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen
EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen kasvatuksen tukemisesta kasvatuksen tukemisesta Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n ja Suomen Ympäristökasvatuksen
LisätiedotKorkeakouluopiskelijoiden mentorointiohjelma
Tarmo Alastalo & Seija Tolonen C Korkeakouluopiskelijoiden mentorointiohjelma Loppuraportti KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja C: Raportteja, 50 Korkeakouluopiskelijoiden
LisätiedotRYHMÄMENTOROINTI. Jyväversitas-projektin esittely
RYHMÄMENTOROINTI Jyväversitas-projektin esittely 19.12. PROJEKTISSA MUKANA: Minna Lapakko Marianne Peltola Anna Mäkelä Yhteistyössä: Student Life, Kielten laitos ja Työelämäpalvelut Haaveiletko työurasta,
LisätiedotIÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli
IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 työhyvinvointisuunnittelija Saija Jokinen Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 Iästä voimaa työhön työhyvinvointisuunnittelija
Lisätiedot