Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari"

Transkriptio

1 Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari Maarit Hoppula Vs. johtava hoitaja/fm/oda-projektipäällikkö

2 Minustako omaishoitaja? Kohderyhmä: Yli 65-vuotiasta läheistään hoitavan henkilön hyvinvoinnin edistäminen Läheishoitajat Omaishoitajat Tavoite: Omaistaan hoitavan läheisen varhaisen tuen tarpeen arviointi ja ohjaus mahdollisimman aikaisin oikean tuen ja avun piiriin Läheishoitajan ja hänen hoidettavansa kotona pärjääminen mahdollisimman pitkään Pilotoitavat ODA-palvelut: Oma-arvio ja Omavointi Tulosodotus tuotantokäyttöönoton jälkeen

3 Omaishoitajuuden nykytila Omaishoitajien voimavarojen riittämättömyys ja arvostuksen puute Ammattilaisten tietämättömyys omaishoitajuudesta kohderyhmää ei tunnisteta Ns. asiakkaan luukuttaminen toimijalta toiselle Palvelujen valtava määrä sekava kokonaisuus sekä ammattilaisen että asiakkaan näkökulmasta Apua on hankala saada, kun asiakas ei edes tiedä, mistä voisi kysyä Pitkät jonot ammattilaiselle henkilöstön väärä resurssointi

4 Mieheni on 80v. ja itse olen 78v Asumme 30km päässä kirkolta, eikä mieheni ole pystynyt ajamaan autoa vuosiin. onneksi tuli hankittua itse ajokortti vanhemmalla iällä, niin saan hoidettua asiat. Minulle itselle tehtiin pallolaajennus 2 vuotta sitten, mutta en saanut sen kummempaa tukea tai apua kotiin. Yöunet tahtoo itsellä olla niin huonot, että pakkaa väkisin väsyttämään. Mutta tässä tätä on koitettu pärjätä - Haastateltu omaishoitaja

5 Toiminnallinen muutos asiakaslähtöiseksi 1 Osallistuminen oman hyvinvoinnin edistämiseen ja sairauksien ennalta ehkäisyyn Omien asioiden päätäntävalta ja hallinta Kaikki arviot ja ohjaus perustuvat omiin tietoihin aina luotettavia ja henkilökohtaisia Asiakkaalle arvoa tuottamaton aika minimoidaan Asiakkaiden segmentointi parantaa asiakkaiden mahdollisuutta saada tarvettaan vastaavaa palvelua ja välttää turhia käyntejä ja kontakteja

6 Toiminnallinen muutos asiakaslähtöiseksi 2 Sähköisen ajanvarauksen ja pikaviestien/chatin käyttöönotto vähentää asiakkaan jonottamista puhelimessa ja kohdistaa ammattilaisten resurssia ajanvarausta tuottavampaan työhön Moniammatillisten tiimien käynnistäminen vähentää asiakkaiden luukuttamista ja turhia käyntejä Sähköinen puolesta asiointi mahdollistuu

7 Toiminnallinen muutos 1 Hoito- ja palvelusuunnitelman tekeminen kattavasti kohderyhmässä parannetaan hoidon suunnitelmallisuutta, minimoidaan turhia käyntejä sekä ammattilaisten koordinoimatonta työtä Ammattilaisten ennakkotiedon parantaminen ennen kontaktia (sähköisellä) esitietolomakkeella tehostaa kontaktia ja lisää arvoa tuottavaa aikaa asiakkaalle Ammattilaisten työn uudelleen organisointi nopeutetaan asiakkaan prosessia ja vähennetään turhien käyntien/ kontaktien määrää Informaatio puolesta asioinnista ammattilaiselle

8 Toiminnallinen muutos 2 Ammattilaisen työtapojen kehittyminen ja yhteistyön tiivistyminen Työprosessien suoraviivaistuminen Oman työn organisoiminen Resurssien kiinnittyminen potilaiden hoitoon (ei kliinisten tehtävien määrän väheneminen) Kirjaamiskäytännöt rakenteelliseksi

9 Kustannushyödyt Saatavuuden, laadun ja tuottavuuden kehittyminen sekä hoitotulosten paraneminen pitkällä aikavälillä Perustuu puhelujen ja vastaanottojen vähenemiseen kontaktit siirtyvät sähköisiin kanaviin Puhelujen ja vastaanottokäyntien tehostuminen mm. paremmat esitiedot ja varhaisemman vaiheen ohjaus

10 Työn tekemisen tapa muuttuu Lapin digiaika-seminaari Anitta Mikkola Osastonhoitaja, kotihoito

11 Minustako omaishoitaja? STM:n kärkihankkeiden tavoitteena on kotona pärjääminen mahdollisimman pitkään ODA = Omat digiajan hyvinvointipalvelut on yksi kärkihankkeista, jossa Sodankylä on mukana Kehittämishankkeeksi valittiin omaishoitajuuteen liittyvä prosessi niin, että ihmiset pärjäävät kotona pitempään Omaishoitajille toteutetun alkuhaastattelun perusteella havaitsimme, että suurin ongelma on aika ennen virallista omaishoitajuutta Omaishoidon laki muuttui ja asetti kunnille uusia velvoitteita

12 Mitä on tehty? Jaoimme omaishoitajat kahteen ryhmään: omaishoitajat ja ilman sopimusta olevat läheishoitajat Omaishoitajuus tulee palkkion saamisen myötä ja palkkio määräytyy hoidettavan toimintakyvyn mukaan Läheishoitajuus perustuu hoitajan kokeman hoidon sitovuuteen ja kuormittavuuteen Olemme kehittäneet sähköisen, älykkään kyselyn, joka segmentoi läheishoitajat kolmeen ryhmään: 24/7 käytössä oleva liikennevalot -mittari Kyselyn perusteella läheishoitaja ohjautuu automaattisesti oikean tuen piiriin

13 Hyödyt 1 Läheishoitaja itse löytää sähköisen kyselyn avulla hänelle sopivimmat tuet oikeaan aikaan (esim. järjestötoiminnat, sopeutumisvalmennus, vertaistuki tai ohjautuminen suoraan oikealle ammattilaiselle) Sähköisen ohjauksen ansiosta ammattilaisille jää enemmänaikaa ns. vaativimpiin asiakasasioihin Rakennettu malli takaa oikeudenmukaiset ja tasavertaiset palvelut läheis-/omaishoitajille Omaishoitajat jaksavat paremmin ja kotona asuminen mahdollistuu pitempään --- näin tapahtuu säästöä raskaiden palveluiden kustannuksiin.

14 Hyödyt 2 Jo yhden henkilön yksi kuukausi pitempään kotona säästää kunnan rahoja lähes 3800, ja tällä säästöllä pystymme järjestämään 15:lle läheishoitajalle lakisääteiset vapaat. 1 tehostetussa asumisessa maksaa n /vuosi ja tällä rahalla 15 läheishoitajalle pystytään järjestämään vuoden lakisääteiset vapaat PANOSTAMINEN OMAISHOITOON ON YKSILÖN NÄKÖKULMASTA INHIMILLISTÄ JA YHTEISKUNNAN NÄKÖKULMASTA TALOUDELLISTA, OMAISHOITAJAT TARVITSEVAT KUITENKIN TUKEA JAKSAAKSEEN ARJESSA!

15 Kiitos! Lisätietoja: Maarit Hoppula/Sodankylän kunta, vs. johtava hoitaja ja ODAprojektipäällikkö: Maija Eskola-Tuoma/Sodankylän kunta, ODA-projektikoordinaattori: oda-projekti.blogspot.fi

Läheis-/ ja omaishoitajien palveluprosessin kehittäminen

Läheis-/ ja omaishoitajien palveluprosessin kehittäminen OMAOLO Läheis-/ ja omaishoitajien palveluprosessin kehittäminen Lapin digiaika-seminaari 2.0 8.8.2018 Tietohallintokoordinaattori/FM Maarit Hoppula 1 Läheis-/ ja omaishoitajien palveluprosessin kehittäminen

Lisätiedot

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus

Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Hyvis sähköisen asioinnin kanava - virtuaalinen asiointikeskus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta Väestö 133.000 Budjetti

Lisätiedot

SÄHKÖISET OMAOLO-PALVELUT

SÄHKÖISET OMAOLO-PALVELUT SÄHKÖISET OMAOLO-PALVELUT Omaishoito nyt ja tulevaisuudessa fokuksessa Lappi 3.4.2019 Kittilä 28.3.2019 Maarit Hoppula, Tietohallintokoordinaattori/FM/Omaolo-projektipäällikkö - Sisältö Omat digiajan hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Ammattilaisten näkemys uusista omahoitopalveluista. Sari Kujala,

Ammattilaisten näkemys uusista omahoitopalveluista. Sari Kujala, Ammattilaisten näkemys uusista omahoitopalveluista Sari Kujala, sari.kujala@aalto.fi, www.stncope.fi 20.10.2017 COPE: Tavoitteena on tunnistaa työelämän muutokset ja uudet osaamistarpeet 20.10.2017 Esityksen

Lisätiedot

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon OSSI-hanke

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon OSSI-hanke 1 Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon OSSI-hanke Omaishoitajuuden alkuarviointiprosessissa pilotoidut mittarit, pilotoitujen mittareiden tarkastelu

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

Älyä sosiaalipalveluihin case 2018

Älyä sosiaalipalveluihin case 2018 Älyä sosiaalipalveluihin case 2018 Tiina Hult, sh/yamk, SOTEn tietohallinnon maisteriohjelma projektisuunnittelija, Tampereen kaupunki Riikka Hirvasniemi, sh, TtM projektipäällikkö, Oulun kaupunki Sisältö

Lisätiedot

Sisäinen hanke/suunnitelma

Sisäinen hanke/suunnitelma Sisäinen hanke/suunnitelma 10.2.2015 Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman tavoitteena mm. ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan vahvistaminen, kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Ohjelman

Lisätiedot

OMAOLO. ODA-projekti Eliisa Roine

OMAOLO. ODA-projekti Eliisa Roine OMAOLO ODA-projekti 7.5.2018 Eliisa Roine 21.11.2018 Projekti pähkinänkuoressa Hallitusohjelman ja Sotetieto hyötykäyttöön strategian kärkihanke Sosiaali- ja terveyspalvelujen perinteisen toimintamallin

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

Viestejä valvontakentältä

Viestejä valvontakentältä Viestejä valvontakentältä Kotiin annettavat palvelut lapsiperheiden osalta 12.12.2016 1 Sosiaalihuoltolain 19 :n mukaisen kotipalvelun saatavuus Lounais-Suomen aluehallintoviraston alueella (säännöstöä

Lisätiedot

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö

Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Helsingin kaupungin vanhusten palvelujen vastuualueen Omaishoidon kärkihanke 2012 9.3.2012 Merja Etholén-Rönnberg, sosiaali- ja lähityön päällikkö Omaishoidon toimintaedellytysten parantaminen Omannäköinen

Lisätiedot

Kansalaislähtöinen äitiyshuollon ratkaisu CGI ja Mediware yhteistyönä

Kansalaislähtöinen äitiyshuollon ratkaisu CGI ja Mediware yhteistyönä SOTE-uudistuksen(kin) kestävä äitiyshuollon järjestelmä Kansalaislähtöinen äitiyshuollon ratkaisu CGI ja Mediware yhteistyönä Yhteinen lupauksemme Tutkimme tarjoamiamme tuotteiden yhteistoiminnallisuuden

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA. Varhainen havaitseminen ja tukeminen

KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA. Varhainen havaitseminen ja tukeminen KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA Varhainen havaitseminen ja tukeminen Ihminen tarvitsee toista» Mutta me pohojalaaset... OMAISHOIDON TUKEMISEN ALKUTAIVAL v. 2009 alkoi "Yhdessä tehden- Ajoissa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.2018 Maailman toimivin kaupunki Toimivuus rakentuu tasa-arvolle,

Lisätiedot

Mitä ODA antaa Oululaisille? Riikka Hirvasniemi sh, TtM /

Mitä ODA antaa Oululaisille? Riikka Hirvasniemi sh, TtM / Mitä ODA antaa Oululaisille? Riikka Hirvasniemi sh, TtM / kehittämiskoordinaattori riikka.hirvasniemi@ouka.fi @RiikaHI Sisältö Sähköisen asioinnin tilanne - Oulun Omahoitopalvelu Omahoito ja digitaaliset

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON

Lisätiedot

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen

Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua

Lisätiedot

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.

Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3. Vanhuspalvelulain valvonta Sirkka Jakonen Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.2014 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi! Vanhuspalvelulailla pyritään turvaamaan

Lisätiedot

Julkinen. Valtakunnalliset neuvolapäivät Leena Latva-Rasku, projektipäällikkö, Omaolo, SoteDigi Oy

Julkinen. Valtakunnalliset neuvolapäivät Leena Latva-Rasku, projektipäällikkö, Omaolo, SoteDigi Oy Valtakunnalliset neuvolapäivät 6.11. Leena Latva-Rasku, projektipäällikkö, Omaolo, SoteDigi Oy OMAOLO-palvelu pähkinänkuoressa Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköinen palvelu- ja asiointikanava, joka tukee

Lisätiedot

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen

EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset

Lisätiedot

Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke

Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke 14.2.2013 Kristiina Hyytiälä, projektipäällikkö Mari Peltomaa, projektisuunnittelija Pätevän tavoitteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden

Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden tukena ke 20.9.2017 Toholampi sähköisten ja videoavusteisten palveluiden kehittämishanke ekeski-pohjanmaa -hanke Kehitetään Keski-Pohjanmaalle sähköisiä ja etäasiointi-palveluja

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta

Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta 10.2.2011 Markku Tervahauta palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki ASIAKASVOLYYMI Potentiaaliset asiakkaat (yritykset,

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoito Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoidon tehtävänä on vanhusten, yli 18- vuotiaiden vammaisten, toipilaiden ja pitkäaikaissairaiden hoito ja palvelut niin,

Lisätiedot

Omaishoito ja päihteet -seminaari

Omaishoito ja päihteet -seminaari Omaishoito ja päihteet -seminaari 16.1.2018 Omaishoitajaliitto on olemassa, jotta omaishoitoperheen asema paranee on omaishoitajia, heidän läheisiään, paikallisyhdistyksiä ja kansalaisia varten Perustettu

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä 15.11.2017 työkokouksessa Kotikuntoutus Kotikuntoutus on moniammatillista, tavoitteellista ja määräaikaista kotona

Lisätiedot

Omaishoidon tuen kuntakysely 2012

Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 - Alustavia tuloksia ja havaintoja. 18.1.2013 EERO SILJANDER, CHESS/THL. 1 Omaishoidon tuen kuntakysely 2012 taustat ja aineisto. STM:n toimeksiantona THL:lle 2012 toteuttaa

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat

Lisätiedot

Sähköiset viestintäratkaisut hyötykäytössä terveydenhuollossa

Sähköiset viestintäratkaisut hyötykäytössä terveydenhuollossa Sähköiset viestintäratkaisut hyötykäytössä terveydenhuollossa Juha-Pekka Kettunen, Myyntijohtaja Yritysasiakkaat, Elisa Oyj 1 Lahti 19.-20.5.2008 Terveydenhuollon ATK-päivät Sisältö Kanssakäymistä tehostavat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tila

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tila Sosiaali- ja terveyspalvelujen tila Kommenttipuheenvuoro Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Suomen Kuntaliitto Peruspalvelujen arvioinnin yhteistyöfoorumi Yleistä Tarvitaan yhteismitallista,

Lisätiedot

Sivu 1/5 OMAISHOIDON HOITO- JA PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä Hoidettavan nimi Ulla Ahkera Hoidettavan henkilötunnus 111111-1111 Hoidettavan osoite Ahertajantie 6 912121 Kuusioja Hoidettavan puhelinnumero

Lisätiedot

Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko

Omaishoito Kittilässä. Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoito Kittilässä Alaotsikko Toinen alaotsikko Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot Omaishoitajan työn arvostaminen lähtee omaishoitajan roolin tunnistamisesta ja tunnustamisesta Tehokas

Lisätiedot

Kotitori-malli lyhyesti

Kotitori-malli lyhyesti 4.4.2016 Kotitori-malli lyhyesti KOTITORI-PISTE, Maaliskuu 2015: Toiminta alkoi syyskuussa 2009 Kehitettiin Tekes-hankkeena v. 2006-2009 Kotitorin uusi sopimuskausi alkoi 1.9.2015 Hankinta toteutettu neuvottelumenettelyllä

Lisätiedot

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Espoon neuvolatoiminta Asiakkaat raskaana olevat naiset sekä alle kouluikäiset lapset perheineen Synnytykset 3523/vuosi (2013) n. 6600

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän väliraportti. STM:n raportteja ja muistioita 2013:10 Omaishoidon nykytilanne Laki omaishoidon tuesta voimaan 1.1.2006 Omaishoidon tuki on hoidettavan

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala

Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen 13.12.2017 Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala Vuosi 2017 Mitä kaikkea on käsitelty asiakasraadin tapaamisissa

Lisätiedot

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Omaishoito Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Mitä on omaishoitaminen? Omaishoito mahdollistaa sairastuneen, vammaisen tai iäkkään läheisen hoidon ja hoivan kotona. Omaishoidon taustalla

Lisätiedot

Jaana Kurki ODA-projektipäällikkö, Joensuun kaupunki

Jaana Kurki ODA-projektipäällikkö, Joensuun kaupunki 23.5.2018 Jaana Kurki ODA-projektipäällikkö, Joensuun kaupunki Näkökulmana tänään paljon apua tarvitsevat; työikäiset työtä vailla olevat ihmiset Jaana Kurki 23.5.2018 2 Mikä asiakkaan polku? Jaana Kurki

Lisätiedot

Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi

Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa Mari Niemi 5.12.2018 Miten olemme valmistelleet kokonaisuutta Valmistelua on tehty osin elämänkaarimallin, osin läpileikkaavien teemojen mukaisesti Tavoitteena

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14

Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Minäkö omaishoitaja? Anne-Maria Halmesmäki 20.5.14 Neuvoja, neuvoja omaishoitajuus oli minulle aivan uusi asia. En ollut varmaan edes kuullut koko sanaa. Työikäinen puoliso-omaishoitaja Kun omaishoitajuus

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN SUUNNITELMAN ASIAKASASIAKIRJARAKENTEET

OMAISHOIDON TUEN SUUNNITELMAN ASIAKASASIAKIRJARAKENTEET OMAISHOIDON TUEN SUUNNITELMAN ASIAKASASIAKIRJARAKENTEET Kytkin = kyllä/ei Neuvottelu Tapahtuma Tietokomponentti sosiaalihuollon asiakkuuden kannalta olennainen jo tapahtunut asia Tapahtuma kirjataan asiakaskertomukseen

Lisätiedot

Asiakaskeskeinen palvelu terveydenhuollossa

Asiakaskeskeinen palvelu terveydenhuollossa Asiakaskeskeinen palvelu terveydenhuollossa Sosiaali-ja terveysjohdon neuvottelupäivät 7.2.2107 Yel Pia Luukkonen (Savoa Partners) Th Laura Aarikka (Helsingin kaupunki) TARVE JA TAVOITE TERVEYDENHUOLLOSSA

Lisätiedot

ErinOmainen-hanke ERITYISLASTEN OMAISHOIDON TOIMINTAMALLI ASIAKASLÄHTÖINEN KEHITTÄMINEN

ErinOmainen-hanke ERITYISLASTEN OMAISHOIDON TOIMINTAMALLI ASIAKASLÄHTÖINEN KEHITTÄMINEN ErinOmainen-hanke ERITYISLASTEN OMAISHOIDON TOIMINTAMALLI ASIAKASLÄHTÖINEN KEHITTÄMINEN Erityislapsen omaishoidon toimintamalli - asiakaslähtöinen kehittäminen Kainuussa asuu n. 74 000 asukasta n. 600

Lisätiedot

Kansalaisen sähköinen omahoitopolku

Kansalaisen sähköinen omahoitopolku Kansalaisen sähköinen omahoitopolku - Tukea omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen Terveydenhuollon Atk-päivät 20.-21.5.2014, Jyväskylä Projektipäällikkö Anu Suurnäkki 21.5.2014 Terveydenhuollon

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Ajankohtaista omaishoidosta ja muistiohjelmasta Kuntamarkkinat 11.9.2014 Eevaliisa Virnes, erityisasiantuntija Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma KOHO-työryhmän

Lisätiedot

Dialogisuutta sähköisillä palveluilla. Leena Latva-Rasku

Dialogisuutta sähköisillä palveluilla. Leena Latva-Rasku Dialogisuutta sähköisillä palveluilla Kuka minä olen? Sähköisen asioinnin projektisuunnittelija Espoon kaupungilla 06/2009- Aikuisten sosiaalipalvelut 2 Työpajan ohjelma Espoo-tarina Sähköisen asioinnin

Lisätiedot

Kohta 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko

Kohta 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko Hallitus 64 11.03.2015 Omaishoidon tuen kriteerit 2015 251/05.12.00.01/2015 EKSTPHAL 64 Eksoten yhtenäiset omaishoidon tuen myöntämisperusteet ovat olleet käytössä vuoden 2010 alusta. Myöntämisperusteita

Lisätiedot

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi

asettavat vaatimuksia monimuotoiselle ja yksilölliselle tukemiselle Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 1 www.omaishoitajat.fi Laitoshoitoa vähennetään Tavoitteena, että laitoshoidossa vain 3 % yli 75 vuotiaista omaishoidon tarve kasvaa omaishoitoa ei tueta riittävästi Omaishoidon tuen saajia 39.000; kustannukset noin 170miljoonaa

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

Kotihoito omaishoidon tukipalveluna

Kotihoito omaishoidon tukipalveluna TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 1 TAMMIKUU 2018 Päälöydökset Vain pieni osa kaikista omaishoidossa olevista sai vuonna 2016 kotihoidon tukipalvelua. Omaishoidon tuen kattavuus 75 vuotta täyttäneillä vaihtelee

Lisätiedot

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.

Lisätiedot

KomPAssi - VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE

KomPAssi - VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Kysely omaishoitajille Turussa 30.11.2017 KomPAssi - VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)-

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 7.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin käyttöön ottaminen ja kehittäminen Yhteinen

Lisätiedot

Hoitotyö terveysasemalla

Hoitotyö terveysasemalla Hoitotyö terveysasemalla Turun terveysasemien asiakasraati 20.9.2017 Eva Antero-Jalava Terveydenhoitaja, TtM Terveysasematyö ja hoitohenkilökunta Terveysasemalla työskentelee sairaanhoitajia, terveydenhoitajia

Lisätiedot

IKÄOSAAMINEN KÄYTTÖÖN. Arja Jämsén Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus arja.jamsen(at)isonet.fi Mikkeli 20.11.2014

IKÄOSAAMINEN KÄYTTÖÖN. Arja Jämsén Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus arja.jamsen(at)isonet.fi Mikkeli 20.11.2014 IKÄOSAAMINEN KÄYTTÖÖN Arja Jämsén Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus arja.jamsen(at)isonet.fi Mikkeli 20.11.2014 KOLME KYSYMYSTÄ Miksi ikäpuhetta? Mitä ikäosaamisella tarkoitamme? Ikäosaamisella tulevaisuuteen?

Lisätiedot

Tietohallinto. Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen. Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä.

Tietohallinto. Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen. Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä. Tietohallinto Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä. Historiaa.. Tietohallinto 2012 Tekstiviestipalveluita terveydenhuollossa Ajanvarauksen

Lisätiedot

Muistikylä projekti

Muistikylä projekti Muistikylä projekti 2016-2018 Projektiesittely 42 -seminaari, 26.4. 2017 Maija Haapakoski Salon Muistiyhdistys ry Muistikylä-projekti 2016-2018 Yhä useampi muistisairas elää kotona, taloyhtiössään ja lähiympäristössään

Lisätiedot

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa MAARIT VÄISÄNEN PROJEKTIVASTAAVA VALOT HANKE MIKKELIN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY Tärkeämpää kuin ongelman ratkaiseminen on ongelman

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

OMAINEN PALVELUPROSESSISSA

OMAINEN PALVELUPROSESSISSA OMAINEN PALVELUPROSESSISSA ESIMERKKEJÄ TAMPEREEN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSTA 1 KOTIHOITO TAMPEREELLA Alueet: Yksityiset: Mediverkko 2 lähipalvelualuetta Palvelutähti 1 lähipalvelualuetta Pihlajalinna 3 aluetta

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki 2.2.2017 Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi Esityksen kulku Omaishoitajat ja läheiset liitosta Omaishoito Suomessa Laki omaishoidon tuesta Muutokset lakiin

Lisätiedot

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari

Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori. Tavoitteet. Vanhusneuvosto Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Keskitetty palveluneuvonta ja palveluohjausyksikkö HELppi Seniori Tavoitteet Vanhusneuvosto 15.3.2017 Arviointitoiminnan johtaja Tuulikki Siltari Yhteinen palveluneuvonta ja palveluohjaus miksi? Palveluneuvontaa

Lisätiedot

Järjestö- ja seurakuntayhteistyö. Tornio

Järjestö- ja seurakuntayhteistyö. Tornio Järjestö- ja seurakuntayhteistyö Tornio 2.5.2018 Informaatio, Itsearviointi ja oma apu Useita palvelun tuottajia Sähköiset palvelut: Kanta(omatietovaranto), Virtu.fi, ODA, Virtuaalisairaala, Etävertaistukiryhmät..

Lisätiedot

Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi

Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi Mikä on Hyvä vastaanotto = Kaste-rahoitteinen hanke, jonka puitteissa

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

Yhteinen Polku hanke 2009-13

Yhteinen Polku hanke 2009-13 Yhteinen Polku hanke 2009-13 Omaishoitoperheen varhaisen tunnistamisen ja tukemisen malli Joensuun seudulle Omaisyhteistyö seminaari 30.1.2013 Joensuu http://www.jelli.fi/yhteinen-polku-minakoomaishoitaja/tapahtumat-koulutukset

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1. Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.2015 Niina Helminen Anri Tanninen Yleistä Tupalasta Kiinteistöt omistaa

Lisätiedot

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.-8.2.2013 Erja Oksman hankejohtaja Väli-Suomen POTKU -hanke POTKU -hanke Väli-Suomen Kaste-hanke

Lisätiedot

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sähköisten palveluiden etuja: Palveluiden saavutettavuuden parantaminen 24/7 Palveluita kotisohvalta Palvelutarjoomon

Lisätiedot

ODA Omat digiajan hyvinvointipalvelut Digiloikkaa ihmisen ehdoilla

ODA Omat digiajan hyvinvointipalvelut Digiloikkaa ihmisen ehdoilla ODA Omat digiajan hyvinvointipalvelut 23.10.2017 Digiloikkaa ihmisen ehdoilla 29.5.2017 Jokaisella on kaksi tehtävää: oma työ ja sen kehittäminen! Ts. Kehittämispäällikkö Mari Lahtinen Avo- ja asumispalvelut

Lisätiedot

Viisi keinoa tuottavuuden parantamiseksi

Viisi keinoa tuottavuuden parantamiseksi Terveydenhuollon Atk-päivät 28.-29.5.2013, Turku Sessio 10 Viisi keinoa tuottavuuden parantamiseksi i k i Miten hyödyntää uutta teknologiaa terveydenhuollon asiantuntijakonsultaatioissa? 29.5.2013 Kari

Lisätiedot

ICT ja sähköinen asiointi valmistelu

ICT ja sähköinen asiointi valmistelu ICT ja sähköinen asiointi valmistelu 14.11.2017 Jaana Ylivainio ICT-palvelujen kokonaisuus ICT-teknologiaratkaisut Tietoliikenne Työasemapalvelut Palvelinpalvelut -> Konesali Viestintäteknologia Tietoturva,

Lisätiedot

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki Valtakunnalliset lastensuojelupäivät #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki ErinOmainen-hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuulit sä meitä? - Erityislapsiperheiden moninaiset

Lisätiedot