Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, Helsinki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti."

Transkriptio

1 Taivas+Helvettikirjan käyttäminen opetuksessa Opettajan ohje

2 Taivas+Helvetti Taivas+Helvetti Vol. 1 julkaistiin vuonna 2013 ja sen suosio ylitti kaikki odotukset. Lukijat inspiroituivat kirjan rehellisistä yrittäjätarinoista ja halusivat osallistua keskusteluun yrittäjyydestä, vaikeuksien voittamisesta sekä rohkeudesta. Tätä keskustelua haluttiin lisää. Se jatkuu edelleen hyvin elinvoimaisena ja entistä vahvempana. Taivas+Helvetti on alusta asti halunnut tuoda ilon, yrittämisen ja innostuksen lähelle nuoria. Tästä syystä jokaista ostettua kirjaa vastaan, lahjoitetaan toinen kirja opintonsa päättävälle nuorelle. Taivas+Helvetti Vol. 2 julkaistiin syksyllä 2014 yrittäjänpäivänä ja se on kerännyt paljon huomiota fanien, lukijoiden ja suuren yleisön keskuudessa. Kirjan tarinat kertovat selviytymisestä, sitkeydestä, inspiraatiosta, voimasta ja kannustavat lukijaansa tavoittelemaan omia unelmiaan. Taivas+Helvetti-ilmiön kunnianhimoinen päämäärä on tavoittaa kirjalahjoituksilla kokonaisen ikäluokan verran nuoria. Tämä nuoren joukko on hyvin tärkeässä asemassa siinä, kuinka voimakkaasti saamme kannustavan ja yritteliään elämänasenteen istutettua tulevaisuuden Suomeen.

3 ovat intohimoisia! Voimme menestyä yhdessä, kunhan annamme enemmän tilaa niille, jotka

4 Taivas+Helvetti-kirja oppitunnilla Taivas+Helvetti-tarinoiden on tarkoitus kertoa yrittäjyydestä avoimesti ja osoittaa opiskelijalle, että hyvin erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten on mahdollisuus menestyä elämässään oman tekemisen kautta. Tarinoissa esitellään eri toimialojen edustajia ja eri ikäisiä yrittäjiä ympäri Suomea. Lyhyiden lukuosioiden ansiosta kirja sopii erinomaisesti keskustelevaan luokkaopetukseen, ja sitä voidaan käyttää myös itsenäisten harjoitustehtävien tekemiseen. Alla on esitelty erilaisia tapoja käyttää kirjaa opetuksessa. Ryhmäkeskustelu Valitkaa yhdessä yksi tarina luettavaksi tunnilla ja keskustelkaa luokassa/pienissä ryhmissä: Mistä tarinan yrittäjyys on saanut alkunsa? Miksi tästä yrittäjästä on tullut yrittäjä? Mitkä asiat elämässä vaikuttavat yritteliääseen asenteeseen? Mitä pelkoja, epäilyksiä, hankaluuksia yrittäjän tarinasta voi havaita?miten nämä pelot ja epäilykset selätettiin? Minkälaisia epäilyksiä tai pelkoja sinulla on yrittäjyyttä kohtaa?mitä huonoja ja hyviä puolia näet yrittäjyydessä? Lukutehtävä kotiin Lue Taivas+Helvetti kirjan tarinat. Pohdi ja kirjoita, kehen kirjan yrittäjistä samaistuit eniten (2 sivua): Oliko yrittäjän tausta, persoona, asenne tai kiinnostuksen kohteet samanlaisia kuin sinulla? Miten valitsemasi yrittäjä eroaa muista kirjan yrittäjistä? Mitä samaa löydät valitsemastasi yrittäjätarinasta ja muista kirjan yrittäjätarinoista? Minkälaisen ohjeen yrittäjyyteen voit löytää tarinasta?

5 Pohdi harrastuksia, asioita joista pidät tai asioita joissa haluaisit olla paras? Voisitko kuvitella yrittäjyyttä näiden asioiden parissa? Lukutehtävän käsittely Opiskelija palauttaa kirjoitustehtävän opettajalle Valitkaa tunnilla viisi opiskelijoiden keskuudessa suosituinta yrittäjätarinaa ja pohtikaa, miksi juuri kyseiset ihmiset ovat menestyneet? Lisätietoa:

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia

Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia WISIO on Turun ammatti-instituutin yrittäjyyden oppimisympäristö, joka toimii kohtauspaikkana eri toimijoiden välillä. WISIO:ssa on muuntuvien yrittäjyyden

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 204 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.2.205 Pirre Hyötynen, TEK TEKNIIKAN ALAN PALAUTEKYSELY VASTAVALMISTUNEILLE 3.2.205 2 3.2.205 204 ENG:LTÄ VALMISTUNEET, YHTEENVETO /4 Sivunumerot

Lisätiedot

Järjestökysely2015 Survey. Järjestökysely 2015

Järjestökysely2015 Survey. Järjestökysely 2015 1 / 10 15.9.2015 14:07 Järjestökysely2015 Järjestökysely 2015 Ensi vuonna aletaan työstää Karjalaisen Nuorisoliiton strategiaa vuosille 2017-2021. Siihen liittyen keräämme tietoja jäseniltämme tämän kyselyn

Lisätiedot

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu 61 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu Kvartti-malli LAPSEN TUKEMINEN SIIRTYMÄVAIHEESSA Malli koostuu kahdesta osasta:

Lisätiedot

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI Joustavasti verkossa Opiskelijan info verkko-opiskelusta 1. eriveria, mikä se on? 2. Mitä on verkko-opiskelu? 3. Miksi verkko-opiskelua? 4. Mitä opintoja? 5. Miten aloitan verkko-opiskelun? 6. Miten verkossa

Lisätiedot

FamilyBoost. Vanhemmuuden voimalähde

FamilyBoost. Vanhemmuuden voimalähde on suomalainen verkkosivusto, joka tarjoaa luotettavaa ja helposti omaksuttavaa perhepsykologista tietoa sekä psykologien luotsaamia verkkokursseja lapsiperheiden vanhemmille. Lisää jaksamista vanhempana

Lisätiedot

OSUUSKUNNAT SUOMALAISTEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VÄLINEENÄ. KTT Eliisa Troberg Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

OSUUSKUNNAT SUOMALAISTEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VÄLINEENÄ. KTT Eliisa Troberg Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti OSUUSKUNNAT SUOMALAISTEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VÄLINEENÄ KTT Eliisa Troberg Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti AGENDA Taustaa Tutkimuksen tavoitteet Käsitteellinen viitekehys

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Mistä tässä on kyse? Erikoinen kaupunki on täynnä tehtäviä, joita voi ratkaista kirjoittamalla tai piirtämällä. Kaupungin karttaa voi jatkaa piirtämällä tai sinne voi lisätä

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

Omaehtoinen yrittäjyys. Sisäinen yrittäjyys. Ulkoinen yrittäjyys

Omaehtoinen yrittäjyys. Sisäinen yrittäjyys. Ulkoinen yrittäjyys 1(9) YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VIRIKEMATERIAALI Virikemateriaali antaa sinulle mahdollisuuden pohtia yrittäjyyskasvatuksen pedagogisia lähtökohtia lähijaksoilla, oppimispiireissä ja oppimistehtävissä. 1. YRITTÄJYYDEN

Lisätiedot

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Ateria 13 5.11.2013 Wanha Satama, Helsinki Työyhteisökehittäjä, FT Heini Wink JHL Kehittämispalvelu Kuinka saada kehityskeskusteluista uusia ajatuksia,

Lisätiedot

Miksi yrittäjyyskasvatusta?

Miksi yrittäjyyskasvatusta? Yrittäjyyskasvatus Miksi yrittäjyyskasvatusta? Yrittäjyyskasvatuksen avulla pyritään lisäämään oppilaan yrittävyyttä ja lapsen ja nuoren halua menestyä ja ottaa asioista selvää. Tavoitteena on mm. sosiaalinen,

Lisätiedot

Moduuli 8 Tapausesimerkki, osa I: Katsaus verkko-observatorioon - Parhaat käytännöt

Moduuli 8 Tapausesimerkki, osa I: Katsaus verkko-observatorioon - Parhaat käytännöt 2O16-1-DEO2-KA2O2-003277 Moduuli 8 Tapausesimerkki, osa I: Katsaus verkko-observatorioon - Parhaat käytännöt Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä julkaisusta (tiedotteesta) vastaa ainoastaan

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT 1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2015. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Green Entrepreneurship Training - Underpinning Prosperity

Green Entrepreneurship Training - Underpinning Prosperity Jatkuvan ammatillisen kehittymisen koulutusohjelma Moduuli 8 tapaustutkimus osa I: Katsaus GET UP - observatorioon parhaat käytännöt (2,16 tuntia) (lähiopetus) Projektin nimi: Lyhenne: Projektin nro: Green

Lisätiedot

OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS

OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS 1 YRITTÄJYYSKASVATUS TAPAINLINNAN KOULUSSA OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys on yksi opetussuunnitelman perusteiden mukaisista aihekokonaisuuksista.

Lisätiedot

Aineistoja taloustiedon opetukseen Iina Lario Suomen Pankki

Aineistoja taloustiedon opetukseen Iina Lario Suomen Pankki Aineistoja taloustiedon opetukseen Iina Lario Suomen Pankki Tutut talouskilpailut jatkuvat Talousguru-kilpailu lukiolaisille 15.1.2014 (ilmoittautuminen 18.12. mennessä HYOLin sivuilla) Finalisteille tarjolla

Lisätiedot

Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014

Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014 Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän

Lisätiedot

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia.

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. ALAKOULUT 1 2lk Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. 1A) Pohtikaa, miksi Molli asuu linnassa, jonka piha on täynnä kieltokylttejä? IB) Kirjoittakaa

Lisätiedot

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa

Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Keskusteluja kehittämällä tuloksellisuutta ja työniloa Sykettätyöhön.fi-palvelu 15.12.2014 Työyhteisökehittäjä, FT Heini Wink JHL Kehittämispalvelu Kuinka saada kehityskeskusteluista uusia ajatuksia, energiaa

Lisätiedot

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen LAPSET PUHEEKSI keskustelu Muokattu työversio 19.8.2015 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua.

1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua. 1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua. 2. Kenestä kirjan henkilöstä et pitänyt tai pidit vähiten. Miksi? 3. Kirjoita kirjan päähenkilön TOP10-lista. 4. Tee kuvin ja

Lisätiedot

Virtuaalinen flirttailupeli tytöille!

Virtuaalinen flirttailupeli tytöille! Virtuaalinen flirttailupeli tytöille! FlirttiStoori on ensimmäinen suomenkielinen flirttailupeli tytöille. Peli koostuu paljon dialogia sisältävistä jaksoista, jotka antavat pelaajan kokea OMAN VIRTUAALISEN

Lisätiedot

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Kun minua pyydettiin pitämään puhe tänään tässä juhlassamme, käsitin ensin, että minua pyydettiin

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne

Lisätiedot

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Ammattiopiston näkökulma Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Mitä tukea nuoret haluavat vanhemmilta ja koululta? En oo tajunnu koskaan peruskoulussa matikkaa. Opettajan

Lisätiedot

Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen

Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen OSALLISUUS UTELIAISUUS INNOSTUS KORKEAKOULUELÄMÄN JÄLKEINEN OSAAMINEN QUO VADIS :

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA Olli Opiskelija Raportti Helmikuu 2013 SISÄLLYS sivu 1 MINÄ JA OSAAMISENI 1.1 Henkilökuva 1.2 Vahvuuteni ja kehittämiskohteeni (lisää sivunumerot

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

William ja Ester Otsakorven Säätiö. Oppilaitosseminaari 6.11.14 Linnoituksen Krouvi, Lappeenranta

William ja Ester Otsakorven Säätiö. Oppilaitosseminaari 6.11.14 Linnoituksen Krouvi, Lappeenranta William ja Ester Otsakorven Säätiö Oppilaitosseminaari 6.11.14 Linnoituksen Krouvi, Lappeenranta Seminaari 2013 Käytännön caset eli se, mitä muissa oppilaitoksissa on tehty, on aina mielenkiintoista. Esimerkit

Lisätiedot

01_Arviointikysely 2016 Ammattilukio - Arviointiraportti 2016_Ammattilukio_Julkaisuversio

01_Arviointikysely 2016 Ammattilukio - Arviointiraportti 2016_Ammattilukio_Julkaisuversio 01_Arviointikysely 2016 Ammattilukio - Arviointiraportti 2016_Ammattilukio_Julkaisuversio 1. Opetus ja oppiminen Etenen ja menestyn opinnoissani suunnitelmieni mukaisesti 9 39 11 11 Olen motivoitunut lukio-opiskeluun

Lisätiedot

Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia

Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia Mira Huusko, Juha Vettenniemi, Raisa Hievanen, Anni Tuurnas Karvi

Lisätiedot

Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä

Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä haluan lisää kokemusta lasten hoidosta, koska haluun kehittyä alan ammattilaiseksi. Haluan saada opiskelijana myös rahaa sellasella työllä mistä

Lisätiedot

Lataa Haaveita ja haluja - Satu Hyttinen. Lataa

Lataa Haaveita ja haluja - Satu Hyttinen. Lataa Lataa Haaveita ja haluja - Satu Hyttinen Lataa Kirjailija: Satu Hyttinen ISBN: 9789515804754 Sivumäärä: 30 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.21 Mb Haaveita ja haluja -materiaalin tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.

Lisätiedot

ISLP:n Kansainvälinen tilastojen lukutaitokilpailu (International Statistical Literacy Competition of the ISLP) Opettajan nimi: Luokka:

ISLP:n Kansainvälinen tilastojen lukutaitokilpailu (International Statistical Literacy Competition of the ISLP) Opettajan nimi: Luokka: ISLP:n Kansainvälinen tilastojen lukutaitokilpailu (International Statistical Literacy Competition of the ISLP) OPPILAAN NIMI: Ikä: Koulu: Opettajan nimi: Luokka: Alla oleviin kuvioihin on kerätty yli

Lisätiedot

Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia

Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia Juha Vettenniemi, Raisa Hievanen, Anni Tuurnas Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua.

1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. 1. Eläydy, voit halutessasi myös pukeutua, lukemasi kirjan henkilöksi. Anna luokkatovereiden haastatella sinua. Valitsin henkilöksi. Valitsin juuri hänet, koska 2. Tee kuvin ja sanoin ajatuskartta lukemasi

Lisätiedot

Erasmus+ ESIKUVAT YHTEISTEN ARVOJEN EDISTÄJÄT

Erasmus+ ESIKUVAT YHTEISTEN ARVOJEN EDISTÄJÄT ESIKUVAT YHTEISTEN ARVOJEN EDISTÄJÄT MITEN VOI OSALLISTUA > Olet opettaja tai sosiaalityöntekijä ja haluat järjestää yhteisössäsi tapahtuman, johon esikuva osallistuu > haluat itse osallistua esikuvana

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

VÄLITTÄMISESTÄ. Lasse Siurala

VÄLITTÄMISESTÄ. Lasse Siurala VÄLITTÄMISESTÄ Lasse Siurala Välittäminen on myös sitä, että rakennetaan keskinäisen huolehtimisen yhteisöjä, jossa nuori ei ole pelkkä tuen kohde vaan aktiivinen osa solidaarista yhteiskuntaa. VÄLITTÄMINEN

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi 19.10.2015 1 Agenda Lyhyesti atalentista Miksi LinkedIn Profiilin hionti Kansikuva Otsikko Yhteystiedot Summary Skills Kiinnostuksenkohteet

Lisätiedot

Työelämä- ja KesäDuuni -tapahtuma Salo IoT Campuksella keskiviikkona klo 9-16

Työelämä- ja KesäDuuni -tapahtuma Salo IoT Campuksella keskiviikkona klo 9-16 Työelämä- ja KesäDuuni -tapahtuma Salo IoT Campuksella keskiviikkona 6.3. 2019 klo 9-16 Tutustu TYÖNANTAJIIN Ja hae kesätöitä! LISÄTIEDOT: www.salo.fi/ muntyohon Tapahtuman järjestää ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja on osa Yritteliäs ja hyvinvoiva

Lisätiedot

Painonhallintaluotsi Pienryhmävalmennus

Painonhallintaluotsi Pienryhmävalmennus Painonhallintaluotsi Pienryhmävalmennus Miten Painonhallintaluotsi eroaa perinteisistä painonhallintaryhmistä? Kilojen, kaloreiden ja liikuntasuoritusten vahtimisen sijasta keskitymme konkreettisiin keinoihin,

Lisätiedot

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö 8-99- vuotiaille taikuri + yleisö Pelin tavoite: Tulla taikuriksi FI Sisältö: 61 korttia (48 kortin pakka + 6 tuplatausta korttia + 1 lyhyt kortti + 6 temppukorttia 4 perhettä (punainen, sininen, vihreä,

Lisätiedot

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille 1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille A. Näin suoritat lukudiplomin 1. Ohjeet alakoululaisille Lue vuoden aikana luokan lukudiplomiin tarvittavat kirjat, tee jokaiseen lukemaasi

Lisätiedot

Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto

Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto Lukutaidon määritelmä PISA-arvioinnissa Lukutaito on kirjoitettujen tekstien ymmärtämistä, käyttöä ja arviointia

Lisätiedot

Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä. Живи и учись. Век живи - век учись

Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä. Живи и учись. Век живи - век учись Valtakunnalliset ammattikorkeakoulujen liiketalouden koulutusalan kehittämispäivät 7. 8.11.2012 Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä Живи и учись. Век живи - век учись Mitä on Venäjä-osaaminen?

Lisätiedot

Unelmien työ (90 min)

Unelmien työ (90 min) Unelmien työ (90 ) Oppitunti on mahdollista toteuttaa myös 45 uutissa. Tällöin toteutetaan kohdat 1, 2 ja 3 (lyhennettyinä) sekä Unelmien työpaikan yksilötyöskentelyosuus (15 ). Voit soveltaa tehtävän

Lisätiedot

Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus. Erkki Härkönen ja Anne Kumpula, 22.5.2013

Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus. Erkki Härkönen ja Anne Kumpula, 22.5.2013 Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus Erkki Härkönen ja Anne Kumpula, 22.5.2013 Työpajan rakenne Esittäytyminen Huomioita ja keskustelua kv-opiskelijoiden tilanteesta ja tarpeista sekä niihin vastaamaan

Lisätiedot

TUNTEIDEN TUNNISTAMINEN

TUNTEIDEN TUNNISTAMINEN TUNTEIDEN TUNNISTAMINEN Tunteiden päävärit ilo suru pelko suuttumus Ilon tunnesanat: levollinen hilpeä rento riemastunut turvallinen luottavainen hellä kiitollinen ilahtunut tyyni lohdutettu innostunut

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Nuorisoyrittäjyys Euroopassa ja Suomessa. Tilastollinen tarkastelu

Nuorisoyrittäjyys Euroopassa ja Suomessa. Tilastollinen tarkastelu Nuorisoyrittäjyys Euroopassa ja Suomessa Tilastollinen tarkastelu 1 Eurofound: Youth Entrepreneurship in Europe (2015) 2 Yrittäjyyttä toivottavana ja mahdollisena uravaihtoehtona pitävät 15-34-vuotiaat

Lisätiedot

OPE-YRITTÄJÄTREFFIT. Jyväskylä 27.3.2013

OPE-YRITTÄJÄTREFFIT. Jyväskylä 27.3.2013 OPE-YRITTÄJÄTREFFIT Jyväskylä 27.3.2013 Tänään - Klo 15.00 Tervetuloa, Satu Mursula Keski-Suomen YES ja Tomi Jylänki, Keski-Suomen Yrittäjät - Koulu-työelämäyhteistyön merkitys nuorten hyvinvoinnille -

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 8/2017 8.8.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Elokuun aamu näyttää tänään

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ. 68 käytännön ohj etta. Talentum Pro 2016 Helsinki

Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ. 68 käytännön ohj etta. Talentum Pro 2016 Helsinki Antti Sekki & Mika Niemi MENESTY YRITTÄJÄNÄ 68 käytännön ohj etta Talentum Pro 2016 Helsinki Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2766-4 ISBN: 978-952-14-2767-1 (sähkökirja) ISBN:

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

A1. Työyhteisön hyvinvoinnin

A1. Työyhteisön hyvinvoinnin A1. Työyhteisön hyvinvoinnin OPH Opetusalan johtamisen foorumi 7.6.2017 johtaminen Tarinoita hyvästä työyhteisön hyvinvoinnista. Mitä voimme yhdessä tehdä työhyvinvoinnin hyväksi? Mistä saamme apua, jos

Lisätiedot

Elämyksellinen kirjallisuudenopetus

Elämyksellinen kirjallisuudenopetus Elämyksellinen kirjallisuudenopetus Kirjallisuuden avulla voi opettaa melkein mitä vain! Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2015 4.-5.8.2015 Paasitorni, Helsinki Jaana Kallio Miksi kannattaa

Lisätiedot

Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä. Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi

Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä. Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi Dynaamisessa liiketoimintaympäristössä on valtavasti informaatiota mutta vähän tietoa. Koska suurin osa yrityksistä ja ihmisistä

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Yleinen osa: Toiminta-ajatus osana opetussuunnitelmaa. Virikemateriaali opetussuunnitelman laatimiseen

Yleinen osa: Toiminta-ajatus osana opetussuunnitelmaa. Virikemateriaali opetussuunnitelman laatimiseen Yleinen osa: Toiminta-ajatus osana opetussuunnitelmaa Virikemateriaali opetussuunnitelman laatimiseen Keskeisiä kysymyksiä: Miksi toiminta-ajatus määritellään? Mikä on toiminta-ajatuksen merkitys OPSissa?

Lisätiedot

SANOMALEHTEÄ AKTIIVISESTI LUKEVAT NUORET PÄRJÄSIVÄT PISA:SSA. Sanomalehtien lukemisaktiivisuus ja lukutaito. PISA 2009.

SANOMALEHTEÄ AKTIIVISESTI LUKEVAT NUORET PÄRJÄSIVÄT PISA:SSA. Sanomalehtien lukemisaktiivisuus ja lukutaito. PISA 2009. SANOMALEHTEÄ AKTIIVISESTI LUKEVAT NUORET PÄRJÄSIVÄT PISA:SSA Sanomalehtien lukemisaktiivisuus ja lukutaito. PISA 2009. Sanomalehteä useita kertoja lukevat suomalaisnuoret menestyivät kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Mitä Yrtissä arvioitiin?

Mitä Yrtissä arvioitiin? Mitä Yrtissä arvioitiin? Miten opiskelijat kokivat oppineensa yrittäjyyttä nykyisten opintojensa aikana? Miten yrittäjyyttä opetettiin? Miten ammatillisen koulutuksen järjestäjän tai korkeakoulun toimintakulttuuri

Lisätiedot

LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE

LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE Uusimmat tilastot kertovat, että uskomattoman monet lapset joka puolella maailmaa kärsivät köyhyydestä, sairauksista, vammoista ja lukutaidottomuudesta

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen edellyttää oppiainerajat ylittävää yhteistyötä

Osaamisen kehittäminen edellyttää oppiainerajat ylittävää yhteistyötä OPS 2016 Yhteistyön ja luottamuksen kulttuuri Lisääntyvä yhteistyön tarve Osaamisen kehittäminen edellyttää oppiainerajat ylittävää yhteistyötä Opetuksen eheys edellyttää opettajien yhteissuunnittelua

Lisätiedot

PU:NC Participants United: New Citizens

PU:NC Participants United: New Citizens PU:NC Participants United: New Citizens 2013 PU:NC Participants United: New Citizens * Kolmas Loimaan teatterin (Suomi) & County Limerick Youth Theatren (Irlanti) yhteinen Youth in Action projekti * CIMOn

Lisätiedot

Nuorten mediankäyttötapoja

Nuorten mediankäyttötapoja Mediakritiikkiprojekti Nuorten mediankäyttötapoja Sinituuli Suominen Haluan mediakritiikkiprojektini avulla lisää tietoa nuorten lehdenlukutottumuksista. Kiinnostavatko lehdet edelleen Internetistä huolimatta?

Lisätiedot

Johdatus yrittäjyyskasvatukseen

Johdatus yrittäjyyskasvatukseen Johdatus yrittäjyyskasvatukseen Kari Ristimäki kari.ristimaki@puv.fi Mikkeli 16.10.2007 Yrittäjyyskasvatuksen keskeiset määm ääritelmät yrittäjyyskasvatuksen menetelmiä ja materiaaleja Yrittäjyyskasvatus

Lisätiedot