IT-PÄÄTTÄJÄBAROMETRI 2016 ATEA FINLAND OY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IT-PÄÄTTÄJÄBAROMETRI 2016 ATEA FINLAND OY"

Transkriptio

1 IT-PÄÄTTÄJÄBAROMETRI 2016 ATEA FINLAND OY

2 It-päättäjäbarometri 2016 Atean it-päättäjäbarometri toteutettiin kuudetta kertaa huhtikuun 2016 aikana sähköisenä kyselylomakkeena. Kyselyyn vastasi määräaikaan mennessä 121 henkilöä suomalaisista organisaatioista. Vastaajista 32 % työskenteli yli 500 henkilön organisaatioissa ja 15 % yli 1000 hengen organisaatioissa. 55 % vastaajista oli hankintapäättäjän asemassa. Kaksi kolmannesta vastaajista oli yksityiseltä sektorilta, vajaa kolmannes julkiselta sektorilta ja muutama vastaaja myös kolmannelta sektorilta. Kolmas sektori koostuu esimerkiksi järjestömaailmasta. Viimevuotiseen verrattuna vastaajia oli suhteessa enemmän keskisuurista organisaatioista. Barometrin tämän vuoden uudet kysymykset liittyivät tietoturvaan. Tietoturva on ollut useana tutkimuskertana suurimpien ammatillisen mielenkiinnon kohteiden joukossa. Nyt kysyttiin tarkemmin vastaajien edustamien organisaatioiden tietoturvan tilanteesta nyt ja lähivuosina. Lisäksi kysyttiin, millaisista tietoturvarikkomuksista vastaajilla oli kokemusta. Vuonna 2015 ensi kertaa tutkittu digitalisoitumiskypsyyteen liittyvä kysymyspatteristo pidettiin mukana myös tämän vuoden barometrissa. Edellisvuosien tapaan vastaajilta tiedusteltiin myös heidän kiinnostustaan valittuihin tietotekniikan osa-alueisiin, investointipäätöksiin vaikuttavia tekijöitä sekä lähivuosien suurimpia haasteita. Tässä raportissa esitellään barometrin tulokset. Tuloksia verrataan myös edeltävien vuosien tuloksiin.

3 KIINNOSTUKSEN KÄRJESSÄ TIETOTURVA JA DIGITALISOINTI ETENKIN HANKINTAPÄÄTTÄJILLÄ Kuva 1 Ammatillisen mielenkiinnon kohteet Atea kysyi, mihin vastaajien ammatillinen mielenkiinto kohdistuu vuosina 2016 ja Suomalaiset itpäättäjät keskittyvät tulosten perusteella lähivuosina eniten tietoturvaan ja liiketoimintaprosessien digitalisointiin. Viiden kärki muodostaa kokonaisuuden, jolla mahdollistetaan ajasta, paikasta ja päätelaitteesta riippumaton työ. Myös EU:n tietosuojauudistukseen valmistautuminen nostettiin arvioitavaksi ja sijoittui keskivaiheille listaa. Tulos ei yllätä, sillä uudistuksella on aikataulu ja varsin monessa organisaatiossa on vähintään perehdyttävä uudistuksen sisältöön ja tarkistettava oma valmius. Edellisvuoteen verrattuna koko vastaajajoukossa tietoturva säilytti asemansa ykkösenä, mutta julkisen sektorin päättäjien kohdalla rankingin painotukset poikkeavat. Jos katsotaan hyvin suuren kiinnostuksen vastauksia, prosessien digitalisointi on selvä ykkönen, mobiliteetti seuraava ja tietoturva vasta kolmantena. Pilvistrategian luominen kiinnosti julkisella sektorilla päättäjiä selvästi vähemmän kuin yksityisellä sektorilla. Kooltaan henkilön yrityksissä liiketoimintaprosessien digitalisointi oli niin ikään selvästi kiinnostavinta ja nimenomaan painokkaasti kiinnostuneita vastaajia oli runsas määrä. Teollisen internetin hyödyntäminen jakoi vastaajia sektorin mukaan. Julkisen sektorin vastaajat olivat selvästi vähemmän kiinnostuneita siitä kuin yksityisen sektorin vastaajat. Julkisen sektorin vastaajista 22 % ilmoitti olevansa erittäin tai jokseenkin kiinnostuneita, yksityisen sektorin vastaajista yli kaksinkertainen osuus eli 46 %.

4 UUSI YKKÖSHAASTE: HYÖTYJEN ULOSMITTAUS Kuva 2 ICT-päättäjän haasteet Atea kysyi vastaajilta vuosina 2016 ja 2017 edessä olevia haasteita heidän työssään. Mahdollisia it-päättäjän edessä olevia haasteita oli esitetty kyselyssä valmiina 10 ja lisäksi annettu mahdollisuus lisätä jokin muu haaste vaihtoehtovalikoiman ulkopuolelta. Viime vuoden ykköshaaste olivat pitämättömät aikataulut. Tänä vuonna aikataulut ovat pudonneet vasta kolmossijalle ja budjetin pienuus noussut jälleen lähelle kärkisijoja. Viime vuoteen verrattuna uutena kohtana pyydettiin arvioimaan väittämää Hankittujen ratkaisujen hyötyjä ei saada viedyksi täysimittaiseksi käytäntöön. Se kohosi kyselyn kärkeen. It-päättäjät huomaavat siis työssään, ettei jo tehdyistä hankinnoista saada mahdollisuuksia irti - syystä tai toisesta. Aiempina vuosina on tullut esiin, että it-päättäjän tärkeimpiä työssä tarvittavia taitoja on ihmisten johtaminen. Lisäksi hyötyjen konkretisointi tuntuu tänä vuonna - kuten edellisvuosinakin - haastavalta. Hyötyjen myyminen sisäisesti päätöksiä tekevälle johdolle ja lopulta jalkauttaminen käyttäjien tasolle ei siis ehkä onnistu parhaalla mahdollisella tavalla henkilön yrityksissä it:n hyötyjen konkretisoinnin vaikeus oli selvästi merkittävämpi haaste kuin muissa vastaajaryhmissä, se oli toiseksi vaikein haaste hyötyjen ulosmittauksen ohella.

5 DIGITALISOINNIN VAUHTI KIIHTYY Kuva 4 Digitalisaation aste vastaajan organisaatiossa Atean it-päättäjäbarometri selvitti viime vuonna ensi kertaa digitalisaation konkreettista tilannetta suomalaisorganisaatioissa. Tämän vuoden vertailuluvut osoittavat, että digitalisaation ympärillä aktiivisuus ja hankkeet ovat jonkin verran lisääntyneet, mutta luvut ovat yhä vaatimattomia. Viime vuonna hankkeita oli käynnissä 52 %:lla, tänä vuonna 57 %:lla. Kiinnostuneiden määrä kasvoi 32 %:sta 37 %:in. Eniten on kasvanut se joukko, joka suunnittelee uuden liiketoiminnan generointia digitalisoitumisen kautta seuraavan kahden vuoden aikana: vuoden %:sta tämän vuoden 16 %:in. 21 % aloittaa digitalisoitumiseen liittyvän uuden hankkeen tänä vuonna. Lisäksi viime vuoden lukujen perusteella hankkeita olettaisi olevan käynnissä useammalla kuin reilulla puolella. Julkisen sektorin aikomukset ja käynnissä olevat hankkeet olivat kautta linjan muita edellä, siellä 64 %:lla oli hankkeita käynnissä ja kolmannes aloittaa tänä vuonna digitalisointiin liittyviä hankkeita. Myös kooltaan henkilön yrityksissä oli muita enemmän hankkeita käynnissä.

6 Pullonkauloina aika ja raha Kuva 6 Digitalisoitumisen pahimmat pullonkaulat Digitalisoitumisen pullonkaulat eivät ole vuoteen 2015 verrattuna muuttuneet, ranking on säilynyt samana. Jos katsotaan lukuja, ylimmän johdon aikaa on saatu niukasti enemmän: vuonna 2015 lähes 90 % vastaajista oli ainakin osittain samaa mieltä siitä, että ylimmän johdon aika kuluu muihin asioihin kuin digitalisoitumisen suunnitteluun. Tänä vuonna yhä reilut 70 % kokee näin. Kun tutkitaan eri vastaajaryhmiä, vedenjakajakysymys liittyy vastuuseen. Hankintapäättäjän asemassa olevista vain 7 % oli vahvasti sitä mieltä, että vastuu digitalisaatiosta on organisaatiossa epäselvästi määritelty. Sen sijaan työntekijän organisaatioissa osuus oli 17 %. Vauhtiin pääsemisen tiellä on yhä ylimmän johdon keskittyminen muihin asioihin kuin digitalisoitumiseen. Kehitys viime vuoteen on myönteistä mutta vähäistä.

7 TIETOTURVAUHKIEN TORJUNTA ON ARKIPÄIVÄÄ Tänä vuonna it-päättäjäbarometrissa tutkittiin ensimmäistä kertaa suomalaisorganisaatioiden tietoturvatilannetta. Tulosten perusteella tietoturvauhat näkyvät yritysten arjessa ja tietoturvan parantamiseksi työskennellään pitkäjänteisesti. Yleisimmin kohdattu tietoturvauhka on vastaajien mukaan virus tai vakoiluohjelma ja heti niiden jälkeen ihmisten toimintaan liittyvät uhkat tietojen kalastelu ja sosiaalisten verkostojen kautta tapahtuva urkinta. Toimitiloihin kohdistuvia uhkia oli kokenut hieman harvempi. Harvinaisempia olivat palvelunestohyökkäykset, käyttäjätunnusten ja salasanojen väärinkäytökset sekä tietomurrot. Harvinaisuudesta puhuminen on silti vähintään maltillinen sanavalinta, sillä käyttäjätunnuksien ja salasanojen väärinkäytöksiä on tullut tietoon 11 %:lle vastaajista. Täytyy varautua erilaisiin uhkiin. Esim. järjestäytyneen kyberrikollisuuden aiheuttama uhka koskee yhä enemmän myös vain kotimaisilla markkinoilla toimivia pk-yrityksiä, jotka ovat saaneet viime aikoihin asti olla suhteellisen rauhassa. Uhkat lisääntyvät ja digitalisaation myötä riippuvuus järjestelmistä on kasvanut edelleen. Tietoturvan painopiste on siirtynyt teknologiasta henkilökunnan kouluttamiseen koska kaikkia uhkia ei pysty pelkällä teknologialla estämään. Kaikista tietomurroista ei jää jälkiä, emmekä tiedä varmasti, onko jotain tekeillä.

8 Julkisella sektorilla palvelunestohyökkäykset olivat yleisempiä kuin muualla, kolmanneksi yleisimpiä kaikista mainituista. Tulos edustanee todellisuutta melko hyvin, sillä useat julkisen sektorin verkkopalveluihin kohdistuneet hyökkäykset ovat nousseet uutisotsikoihin asti viimeisen kahden vuoden aikana. Kysyimme, miten organisaation tietoturvatilanne on muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana. Vastaajat saivat kirjoittaa vastauksen omin sanoin. Enemmistön mukaan tilanne on pysynyt ennallaan. Noin kymmenkunta vastaajaa mainitsi, että uhkayrityksiä on enemmän ja varsinkin sähköpostin kautta tulee enemmän ja uudenlaista haitallista ainesta, kuten ransomwarea. Havainnot ja toteutuneet uhat ovat toimineet monen vastaajan mukaan myös kehittämisen käynnistäjänä ja tietoturvaan liittyvää teknistä valmiutta ja henkilöstön osaamista on lisätty. Moni nosti esiin, että uhkien tunnistaminen ja niihin liittyvä toimintaohjeistus on kehittynyt. Kysyimme lisäksi, miten vastaajat arvioivat organisaationsa tietoturvatilanteen kehittyvän seuraavan kahden vuoden aikana. Vastaukset jakautuivat kolmeen pääryhmään: noin 40 % vastaajista arvioi uhkien lisääntyvän, torjunnan vaikeutuvan tai toimintaympäristön kompleksisuuden haastavan tietoturvan toteutumista. Reilu kolmannes odottaa tietoturvatilanteen pysyvän suunnilleen samanlaisena tai jopa paranevan. Vajaa kolmannes totesi, että liiketoiminnan turvaamiseksi on kehitettävä teknistä tietoturvaa, koulutettava henkilöitä tai palkattava tietoturva-asiantuntijoita. Muutama vastaaja totesi, että helpointa olisi hankkia tietoturva kumppanilta palveluna.

BtoB-markkinoinnin tutkimus

BtoB-markkinoinnin tutkimus BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien

Lisätiedot

Naapuruuskyselyn alustavia tuloksia Naapuruuskiistat ja asuminen Suomessa -tutkimushanke Itä-Suomen yliopisto

Naapuruuskyselyn alustavia tuloksia Naapuruuskiistat ja asuminen Suomessa -tutkimushanke Itä-Suomen yliopisto Naapuruuskyselyn alustavia tuloksia Naapuruuskiistat ja asuminen Suomessa -tutkimushanke Itä-Suomen yliopisto Jukka Hirvonen (Aalto-yliopisto / Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä) Elokuu

Lisätiedot

10.6.2011. Pankkibarometri II/2011 Ulla Halonen

10.6.2011. Pankkibarometri II/2011 Ulla Halonen 10.6.2011 barometri II/2011 Ulla Halonen barometri II/2011 Sisältö Sivu Yhteenveto 2 Kotitaloudet 3 Yritykset 5 Alueelliset tiedot 7 Finanssialan Keskusliitto kysyy barometrin avulla pankinjohtajien käsitystä

Lisätiedot

RAPORTTI. Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013. Siru Korkala

RAPORTTI. Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013. Siru Korkala RAPORTTI Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 Siru Korkala Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 CIMOn kysely oppilaitoksille

Lisätiedot

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6.

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6. OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat Raportti 1.6.2010 Mittarityöryhmä Jorma Honkanen Heikki Likitalo Tuula Peura TeWa LiKu TeKu

Lisätiedot

SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi

SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat jo keväästä 2004 alkaen olleet Etelä- Suomessa huonompia kuin koko maassa

Lisätiedot

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankin Säästämisbarometri 2013 HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankit osa suomalaista yhteiskuntaa jo 191 vuotta Suomen vanhin pankkiryhmä. Ensimmäinen Säästöpankki perustettiin

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin erikoislehti Työhyvinvoinnin vuosikymmenet Työyhteisö keskeisessä roolissa: SAIRAUSPOISSAOLOT PUOLITTUIVAT VERVE 1965-2015 Palvelujärjestelmän MONIMUTKAISUUS HÄMMENTÄÄ TYÖKYKYJOHTAMINEN

Lisätiedot

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Toteutimme syyskuussa 2013 jäsenillemme kyselyn liittyen mm. työhyvinvointiin, ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin sekä luottamusmiestoimintaan.

Lisätiedot

SUHDANNEKATSAUS 2/2004

SUHDANNEKATSAUS 2/2004 SUHDANNEKATSAUS 2/24 SKOLIN JÄSENYRITYSTEN HENKILÖSTÖ 1984..25 12 Ennuste 1 8 6 4 2 84 85 86 87 88 89 9 91 92 93 95 96 97 98 1 2 3 4 5 6 SUHDANNEKATSAUS 2/24 29.1.24 1(3) SUUNNITTELUALAN KASVUNÄKYMÄT HIIPUIVAT

Lisätiedot

Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy

Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy 5G suomalaisten yritysten näkökulmasta Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy 12.9.2019 Aineisto ja tiedonkeruu Yritystutkimuksen suunnittelusta, tiedonkeruusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior

Lisätiedot

Suomalaisista 46 % on käynyt viimeisen vuoden aikana teatterissa, baletissa tai oopperassa vähintään yhden kerran. Määrä on pysynyt lähes samana viime tutkimuskertaan (v. 2004) verrattuna. Teatterissa

Lisätiedot

KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011

KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011 KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011 ISBN 978-951-805-534-4 (pdf) 10/2012 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen toiminnan resurssit

Lisätiedot

IT- ja digitalisointibarometri 2015 - tulosten julkistus. Miten palauttaa Suomi digitalisaation edelläkävijäksi johtamista kehittämällä?

IT- ja digitalisointibarometri 2015 - tulosten julkistus. Miten palauttaa Suomi digitalisaation edelläkävijäksi johtamista kehittämällä? IT- ja digitalisointibarometri 2015 - tulosten julkistus Miten palauttaa Suomi digitalisaation edelläkävijäksi johtamista kehittämällä? IT-barometri on nyt IT- ja digitalisointibarometri Tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ tutkimus KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2009 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien maaliskuun 2009 lopussa tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä lomista ja lomatoiveista

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 26. helmikuuta 2013 Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013 Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 363 Asiakastyytyväisyyskysely Helsingin yliopiston yliopistollisen eläinsairaalan palveluista 2012 HEL 2012-016051 T 00 01 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi

Lisätiedot

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 Tapahtumia Pohjois-Karjalaan hanke 2010-2013 Anna Jetsu Projektikoordinaattori 25.1.2013 1 Tapahtumakartoitus Tapahtumakartoitus toteutettiin 18.12.2012-8.1.2013 Survey Monkey kyselyn

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön 18.2.2005 1 KYSELY YRITYSTEN VALMIUDESTA PALKATA PITKÄAIKAISTYÖTÖN 1 1 Yhteenveto Yrityksiltä kysyttiin eri toimenpiteiden vaikuttavuudesta pitkäaikaistyöttömien

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4B: KYLÄYHDISTYS JA YRITTÄJYYS MIELIPIDEVÄITTÄMÄT Ruralia-instituutti

Lisätiedot

Digitalisaatiobarometri 2016: Liiketoiminnan halu kyseenalaistaa vanhat toimintatavat kasvoi

Digitalisaatiobarometri 2016: Liiketoiminnan halu kyseenalaistaa vanhat toimintatavat kasvoi Digitalisaatiobarometri 2016: halu kyseenalaistaa kasvoi Digitalisaatiokysely toteutettiin CxO Professional Oy:n, IT Forumin ja SME IT Forumin yhteistyönä. Ajalla 9.12.2016 15.2.2016 saatiin yhteensä 33

Lisätiedot

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä. MTK TERVO-VESANTO JÄSENKYSELY 2009 Yleistä kyselyn toteutuksesta MTK Tervo-Vesanto ry:n jäsenkysely toteutettiin 12.4.-5.5.2009 välisenä aikana. Kysely oli internet-kysely. Kyselystä tiedotettiin jäseniä

Lisätiedot

Digitalisaatiobarometri 2015: Digitalisaatio etenee katseet vielä vanhassa

Digitalisaatiobarometri 2015: Digitalisaatio etenee katseet vielä vanhassa Digitalisaatiobarometri 2015: Digitalisaatio etenee katseet vielä vanhassa Digitalisaatiokysely toteutettiin CxO Professional Oy:n, IT Forumin ja ICT Leaders Finland ry:n yhteistyönä. Ajalla 18.11.2015

Lisätiedot

Ajankohtaiskysely Kirkon työmarkkinalaitos

Ajankohtaiskysely Kirkon työmarkkinalaitos Ajankohtaiskysely 2015 Kirkon työmarkkinalaitos 28.4.2015 Kyselyn toteutus Seurakuntien/seurakuntayhtymien palkka-asiamiehiä/ johtavia talous- ja henkilöstöhallinnon viranhaltijoita pyydettiin vastaamaan

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Tutkimusosio. Hallitusohjelman kuntia koskevat tavoitteet tärkeysjärjestyksessä:

Tutkimusosio. Hallitusohjelman kuntia koskevat tavoitteet tärkeysjärjestyksessä: Tutkimusosio Kuntajohtajat: Kuntien tehtävien oikeudenmukainen rahoittaminen ja valtionosuuksien leikkauksen päättyminen hallitusohjelman tärkeimmät tavoitteet 1 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö tiedusteli

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Tampereen Kaupunki etampere/ Infocity 2002 -tutkimus 11 7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Vastaajilta kysyttiin myös tamperelaisten mahdollisuuksista osallistua päätöksentekoon.

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Lape kysely LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS

Lape kysely LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lape kysely 1 2018 LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Palveluita halutaan kehittää lapsi ja perhelähtöisemmäksi, asiakkaan

Lisätiedot

TIELIIKENTEEN TAVARAKULJETUKSET 2007 SKAL:n osio

TIELIIKENTEEN TAVARAKULJETUKSET 2007 SKAL:n osio TIELIIKENTEEN TAVARAKULJETUKSET 007 SKAL:n osio Taloustutkimus Oy Kesäkuu 007 Kari-Pekka Töyrylä 19.0.007 Katja Louhema Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan omaan käyttöön. Raporttia

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011 1 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen taustalla olevien syiden kehittyminen s. 2 3.2 Nuorten velkaantumisen taustalla

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Puolet päättäjistä somettaa. Eteläpohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat

Lisätiedot

Ekonomi yrittäjänä kysely 2017 Kooste tuloksista

Ekonomi yrittäjänä kysely 2017 Kooste tuloksista Ekonomi yrittäjänä kysely 2017 Kooste tuloksista Anja Uljas Kehitysjohtaja Taustatietoja Suomen Ekonomien ekonomijäsenistä on vajaa kymmenen prosenttia joko pää- tai sivutoimisia yrittäjiä. Joka toinen

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Sosiaalitoimen tietojärjestelmät

Sosiaalitoimen tietojärjestelmät Sosiaalitoimen tietojärjestelmät Tilanne valtakunnallisen kyselyn valossa kehittämispäällikkö Jarmo Kärki 6.5.2015 1 Tietojärjestelmien käyttö sosiaalihuollossa? Kuinka paljon asiakasdokumentaatiosta kirjataan

Lisätiedot

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka:

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: Digitalisaatiokyselyn tulokset (2018) Teknologian tutkimuskeskus VTT: Jukka Kääriäinen, Maarit Tihinen Oulun Yliopisto: Marko Juntunen, Sari Perätalo DigiLeap -hanke

Lisätiedot

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy Suuri Yrittäjätutkimus Collector & Companies Yrittäjäfoorumi 2014 Tutkimus ja tulokset Collector teetti tutkimuksen suomalaisista ja ruotsalaisista pk-yrityksistä

Lisätiedot

Jukka Ollila 28.1.2016 1. Lähde:

Jukka Ollila 28.1.2016 1. Lähde: Yhteenvetoa Länsi-Uudenmaan työllisyystilanteesta vuonna 2015. Mukana tarkastelussa on seudun 7 kuntaa Hanko, Inkoo, Karkkila, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti. Aiempien vuosien tavoin työttömien määrä

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 2/2006. Alueellisia tuloksia. Liite lehdistötiedotteeseen. Etelä-Suomi

SKAL Kuljetusbarometri 2/2006. Alueellisia tuloksia. Liite lehdistötiedotteeseen. Etelä-Suomi 1 SKAL Kuljetusbarometri 2/2006 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat kuluvan vuoden aikana selvästi parantuneet. Viime vuoden syksyllä vain 17

Lisätiedot

Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin

Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin Maankäyttötieteiden laitos Geoinformatiikan tutkimusyhmä Julkisen tiedon avaaminen - tutkimustietoa avaamispäätöksen tueksi Tarve Paikkatietojen

Lisätiedot

Selvitys sidosryhmien näkemyksistä hallituksen uudistettuun strategiamalliin liittyen Yhteenveto selvityksen tuloksista

Selvitys sidosryhmien näkemyksistä hallituksen uudistettuun strategiamalliin liittyen Yhteenveto selvityksen tuloksista Selvitys sidosryhmien näkemyksistä hallituksen uudistettuun strategiamalliin liittyen Yhteenveto selvityksen tuloksista toteutti valtioneuvoston kanslian (VNK) toimeksiannosta selvitykseen hallituksen

Lisätiedot

Pk-yritysten työllisyysnäkymät ja maahanmuuttajien rekrytointi. Johanna Alatalo Neuvotteleva virkamies TEM/KOY

Pk-yritysten työllisyysnäkymät ja maahanmuuttajien rekrytointi. Johanna Alatalo Neuvotteleva virkamies TEM/KOY Pk-yritysten työllisyysnäkymät ja maahanmuuttajien rekrytointi Johanna Alatalo Neuvotteleva virkamies TEM/KOY Pk-yritysten suhdannenäkymät ovat kääntyneet myönteisempään suuntaan Suhdannenäkymät vuodentakaiseen

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

VirtuaaliKYLÄ. Työtur vallisuusanaly ysi.» www.virtuaali.info/tyoturvallisuus

VirtuaaliKYLÄ. Työtur vallisuusanaly ysi.» www.virtuaali.info/tyoturvallisuus VirtuaaliKYLÄ Työtur vallisuusanaly ysi» www.virtuaali.info/tyoturvallisuus Työturvallisuusanalyysi Analyysin avulla voit helposti tarkistaa ja seurata toimintasi turvallisuutta, eri aihealueittain: Melu

Lisätiedot

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Johdanto ja keskeiset tulokset Perusterveysbarometri 2 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet yhteistyössä

Lisätiedot

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta 2 JOHDANTO JA YHTEENVETO Korkeatasoinen ja toimiva lentoliikenne on merkittävä osa alueiden kilpailukykyä. Tämän vuoksi Pohjois- Karjalan maakuntaliitto osallistuu

Lisätiedot

HYVÄÄ JA HUONOA 8 APTEEKKARI 1/15

HYVÄÄ JA HUONOA 8 APTEEKKARI 1/15 HYVÄÄ JA HUONOA Lena Sonnerfelt asioi Kronan apteekissa Tukholman Tyresössä. Hänen mielestään apteekkipalvelut ovat muuttuneet osin paremmiksi, osin huonommiksi valtiollisen monopolin purkamisen jälkeen.

Lisätiedot

Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista

Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista LEHDISTÖTIEDOTE, 28.11.2011 JULKAISUVAPAA HETI Yrityskyselyllä tietoa yritysneuvontapalvelusta Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista Koillismaalaisille

Lisätiedot

RIKKIHEKSAFLUORIDIN (SF6) KÄYTTÖ SÄHKÖNJAKELULAITTEISSA yhteenveto verkonhaltijoille tehdystä kyselystä, tilastovuosi 2009

RIKKIHEKSAFLUORIDIN (SF6) KÄYTTÖ SÄHKÖNJAKELULAITTEISSA yhteenveto verkonhaltijoille tehdystä kyselystä, tilastovuosi 2009 RIKKIHEKSAFLUORIDIN (SF6) KÄYTTÖ SÄHKÖNJAKELULAITTEISSA yhteenveto verkonhaltijoille tehdystä kyselystä, tilastovuosi 2009 Sähköverkonhaltijoille (jakelu-, alue- ja kantaverkko) lähetettiin keväällä 2010

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 26.03.2018 ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA KOKEMUKSIA ASIAKASSUUNNITELMAN TEOSTA POSITIIVISTA Hyviä kokemuksia, yksilöllinen kohtaaminen tärkeää. Pystyy

Lisätiedot

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014 Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Kysely toteutettiin syksyn 2014 aikana Kohderyhmänä olivat aktiiviset vapakalastuksen harrastajat Metsähallituksen

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

KUMPPANUUSBAROMETRI 3.12.2014

KUMPPANUUSBAROMETRI 3.12.2014 KUMPPANUUSBAROMETRI KÄYNNISTÄÄ MAAKUNTASTRATEGIAN SEURANNAN Kumppanuusbarometrissa tarkastellaan maakunnan yleistä kehitystä ja maakuntastrategian toimenpiteiden toteutumista. Se on maakunnan keskeisten

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953 OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953 YHTEENVETOA Vuoden 2014 lakimuutosten jälkeen vain vajaalla kolmanneksella työpaikoista ( %) on aloitettu henkilöstö-

Lisätiedot

Yritysten Mediabarometri 2012 Parhaiten ja heikoiten arvioidut yritykset

Yritysten Mediabarometri 2012 Parhaiten ja heikoiten arvioidut yritykset Yritysten Mediabarometri 2012 Parhaiten ja heikoiten arvioidut yritykset T-Media on osa Taloudellista tiedotustoimistoa ja edustaa Suomessa Reputation Institutea Mediabarometri? T-Median Yritysten Mediabarometrissa

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupassa ollaan kasvuhakuisia Tämän kevään Barometrissä esitimme kolme ylimääräistä kysymystä, joista yksi

Lisätiedot

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi

Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Lappeenrannan Rotaryklubi Jäsenhankintatutkimus Tämä jäsenhankintatutkimus tehtiin Rotaryn piirille numero 1430. Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville potentiaalisten jäsenten

Lisätiedot

Kaupunkitalouden kurssin palautekyselyn tulokset Syyslukukausi 2005

Kaupunkitalouden kurssin palautekyselyn tulokset Syyslukukausi 2005 print? Kaupunkitalouden kurssin palautekyselyn tulokset Syyslukukausi 2 Helsingin yliopistossa pidettiin syyslukukaudella 2 maantieteen laitoksen järjestämä kaupunkitalouden kurssi, jonka luennoi kaupunkitaloustieteen

Lisätiedot

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi Tulokset kyselystä -potilasversioiden kehittämiseksi Tiina Tala, Mari Honkanen, Kirsi Tarnanen, Raija Sipilä 30.9.2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sisältö 1 Kyselyn tavoite... 3 2 Kyselyn vastaajat...

Lisätiedot

Ohjelma. 0 Alustus LiVo hankkeesta sosiaaliohjauksen

Ohjelma. 0 Alustus LiVo hankkeesta sosiaaliohjauksen Foorumin tavoitteet, osallistujat ja kohderyhmä 0 Foorumiin kutsuttiin sosiaaliohjaajia ja kaikkia sosiaaliohjauksen kehittämisestä kiinnostuneita, myös kouluttajia. 0 Kutsun mukaan tavoitteena oli kokoontua

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa Sami Pakarinen Kimmo Anttonen Huhtikuu 2016 Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne hyvin tyydyttävä Itä-Suomen rakentamisen suhdannetilanne jatkunee tänä vuonna

Lisätiedot

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 Yritysyhteistyötutkimus 2014 Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 25.6.2014 Anne Mähönen Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alueen yritysten käsityksiä oppilaitosten

Lisätiedot

Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla

Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla Sisältö Yhteenveto s2 / Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla s3 / Suomen osakemarkkinoiden kasvu ja uudet listautumiset s5 / Aikaisemmat tutkimustulokset s6 Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Muoviteollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2 Liittymistilanne Vuoden 2 loppuun mennessä muoviteollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 27 yritystä, jotka koostuvat raportoivasta

Lisätiedot

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2017

TILASTOKATSAUS 2:2017 TILASTOKATSAUS 2:2017 11.1.2017 PENDELÖINTI VANTAAN SUURALUEILLE JA SUURALUEILTA 2014 Yhteenveto: Työpaikat ja työvoima n suuralueilla sekä pendelöinti Helsingin seudulla vuosina 2010 2014 Työpaikkoja

Lisätiedot

Teollisoikeudet Venäjällä ja eräissä Euraasian maissa - kokemuksia hyödyntämisestä. Tiivistelmä. Pertti Kiuru

Teollisoikeudet Venäjällä ja eräissä Euraasian maissa - kokemuksia hyödyntämisestä. Tiivistelmä. Pertti Kiuru Teollisoikeudet Venäjällä ja eräissä Euraasian maissa - kokemuksia hyödyntämisestä Tiivistelmä Pertti Kiuru Tausta Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten yritysten kokemuksia teollisoikeuksien

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2015

TILASTOKATSAUS 4:2015 Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:2 1 12.8.2 TIETOJA TYÖVOIMASTA JA TYÖTTÖMYYDESTÄ Työvoiman määrä kasvoi 1 3:lla (,9 %) vuoden 213 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien joukko on suurentunut vuodesta

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Verkkokyselyn tulosyhteenveto RYM Oy 2013 Sosiaalisen median ammatillinen hyötykäyttö vielä vähäistä Neljä viidestä rakennetun ympäristön kehityksestä kiinnostuneesta

Lisätiedot

YRITTÄJÄKYSELY 2017 TUTKIMUSRAPORTTI: TIETOTURVA

YRITTÄJÄKYSELY 2017 TUTKIMUSRAPORTTI: TIETOTURVA YRITTÄJÄKYSELY 207 TUTKIMUSRAPORTTI: TIETOTURVA Mikä huolestuttaa tietoturvassa? Pk-yrittäjillä on yksi huolenaihe ylitse muiden mitä tulee tieto-/kyberturvallisuuteen: haittaohjelmat. Ne mainitsee vuoden

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2015 Vuosi 2014 kohti kasvua Strategian toteutus jatkuu suunnitellusti Hyvä kehitys IT-palveluissa Vakaa kehitys kohti 10 %:n liikevoittomarginaalia Palveluja

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien huhtikuussa 2008 tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä

Lisätiedot

Erikoiskauppaan ja taloushallintoon liittyvien yritysten puhelinhaastattelut 2012

Erikoiskauppaan ja taloushallintoon liittyvien yritysten puhelinhaastattelut 2012 Erikoiskauppaan ja taloushallintoon liittyvien yritysten puhelinhaastattelut 2012 Puhelinhaastatteluissa esiin nousseet osaamisen kehittämisen tarpeet Projektiassistentti Paula Sovelius TäsmäProto-hanke

Lisätiedot

Enterprise social Suomessa -tutkimus

Enterprise social Suomessa -tutkimus Enterprise social Suomessa -tutkimus 2.11.2014 Sisällys Enterprise social Suomessa 2014 -tutkimuksen taustat ja toteutus... 2 Yhteenveto... 2 5 tärkeintä löydöstä... 3 Enterprise socialin käyttö... 4 Microsoftin

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen voi aloittaa etänä. Jari Turunen, apulaisylilääkäri

Ammatillisen kuntoutuksen voi aloittaa etänä. Jari Turunen, apulaisylilääkäri Ammatillisen kuntoutuksen voi aloittaa etänä Jari Turunen, apulaisylilääkäri Mikä on ammatillinen kuntoutusselvitys? Ideana oli tuoda ammatillisen kuntoutuksen palvelut niiden ulottuville, jotka eivät

Lisätiedot

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka:

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: Digitalisaatiokyselyn tulokset (2019) Teknologian tutkimuskeskus VTT: Jukka Kääriäinen, Leila Saari Oulun Yliopisto: Marko Juntunen, Sari Perätalo DigiLeap -hanke Kysely

Lisätiedot

KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 2008

KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 2008 KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 8 Julkaistavissa 2..7 klo. KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 8 Lokakuu 7 KESKUSKAUPPAKAMARI Aleksanterinkatu 17, PL, 1 Helsinki

Lisätiedot

Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä

Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä RAPORTTI 1/6 Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä Vanhempainyhdistyksissä tehdään monenlaista vaikuttamistyötä lasten koulu- ja päiväkotiympäristön ja ilmapiirin parantamiseksi. Oman koulun lisäksi

Lisätiedot

KUNTARAKENTEEN MUUTOS JA SUKUPUOLTEN TASA-ARVO Päättäjä- ja kuntalaisnäkökulmia Paras-uudistukseen

KUNTARAKENTEEN MUUTOS JA SUKUPUOLTEN TASA-ARVO Päättäjä- ja kuntalaisnäkökulmia Paras-uudistukseen KUNTARAKENTEEN MUUTOS JA SUKUPUOLTEN TASA-ARVO Päättäjä- ja kuntalaisnäkökulmia Paras-uudistukseen 27.10.2011 SARI PIKKALA Tasa-arvotiedon keskus Minna Tampereen yliopisto sari.pikkala@uta.fi, p. 040 190

Lisätiedot

RATKAISEEKO ehr HR-STRATEGISET HAASTEET? - Tutkimus 2003

RATKAISEEKO ehr HR-STRATEGISET HAASTEET? - Tutkimus 2003 RATKAISEEKO ehr HR-STRATEGISET HAASTEET? - Tutkimus 2003 Tutkimustuloksia henkilöstötyön tietojärjestelmistä 2003 26.9.2003 jarmo.peltoniemi@paconsulting.com Matka HR-järjestelmien maailmaan Oppi ja suositukset

Lisätiedot

Kylvöaikomukset 2010. Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010. Petri Pethman Työnro. 77723. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. ISO 9001 -sertifioitu

Kylvöaikomukset 2010. Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010. Petri Pethman Työnro. 77723. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. ISO 9001 -sertifioitu ISO 9001 -sertifioitu Kylvöaikomukset 2010 Vilja-alan yhteistyöryhmä 1.2.2010 Petri Pethman Työnro. 77723 Johdanto Tutkimus on jatkoa vilja-alan yhteistyöryhmän aiempina vuosina Suomen Gallup Elintarviketieto

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä 1. Ikä 30-39 1.1% 4 40-49 1.7% 6 50-59 13.6% 49 60-69 56.7% 204 70-79 23.3% 84 80-89 3.6% 13 90 -> 0.0% 0 answered question 360 skipped question

Lisätiedot

DIGIOPE erikoistumiskoulutus tarjoaa joustavia ratkaisuja opettajien uuteen osaamiseen

DIGIOPE erikoistumiskoulutus tarjoaa joustavia ratkaisuja opettajien uuteen osaamiseen DIGIOPE erikoistumiskoulutus tarjoaa joustavia ratkaisuja opettajien uuteen osaamiseen HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Essi Ryymin Anne-Maria Korhonen Jukka Niinimäki Kuvat: HAMK Selvitys erikoistumiskoulutuksen

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖTUTKIMUS

OPINNÄYTETYÖTUTKIMUS OPINNÄYTETYÖTUTKIMUS Työntekijöille tarjottava henkinen ensiapu ja henkistä hyvinvointia tukevat toimenpiteet pelastustoimessa Jose Saarimaa Palopäällystön koulutusohjelma AmkN10 Tutkimuksen toteutus Maaliskuun

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Tiivistelmä kyselytutkimuksen tuloksista

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Tiivistelmä kyselytutkimuksen tuloksista Innovatiiviset julkiset hankinnat - Tiivistelmä kyselytutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Suomalaisen Työn Liitto teetti keväällä 2016 kunnanvaltuutettujen, kuntien hankinnoista

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2008

Nuorisotutkimus 2008 Nuorisotutkimus 08 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin huhtikuussa 08 verkkokyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Vastausten ja tulosten luotettavuus. 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen

Vastausten ja tulosten luotettavuus. 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen Vastausten ja tulosten luotettavuus Vastaukset 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen Kansainväliset IT:n hallinnan hyvät käytännöt. Luotettavuusnäkökohdat Kokemukset ja soveltamisesimerkit

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2013

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2013 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT 1 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT 2 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT SISÄLLYS TIIVISTELMÄ... 3 1. JOHDANTO... 5 2. YRITTÄJIEN LOMAT... 7 3. KESÄTYÖNTEKIJÄT... 10 Suomen Yrittäjät: KESÄTYÖNTEKIJÄT

Lisätiedot