Yhdessä ain rinnakkain. Harry Forsblom

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhdessä ain rinnakkain. Harry Forsblom"

Transkriptio

1 Yhdessä ain rinnakkain 1

2 Forssan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n toiminta käynnistyi Yhdistyksen toiminta-alueena ovat tällä hetkellä kaupungeista Forssa ja Somero sekä kunnista Jokioinen, Humppila, Tammela, Ypäjä ja Urjala. Toiminta-alueella väestöpohjaa on noin henkilöä 2

3 Yhdistyksen nimi muuttui Lounais-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry:ksi kesällä 2010 toimintaalue pysyi samana. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa sekä vanhusten, vammaisten ja pitkä-aikaissairaiden aseman parantamaksi ja tukemiseksi sekä kehittää heille palveluita, tukitoimia ja vertaistukea toiminta-alueella. 3

4 Yhdistys hallinnoi vuosina Rahaautomaattiyhdistyksen rahoittamaa Polku-projektia, jonka tavoitteena oli omaishoitajien voimaannuttaminen ja elämänlaadun parantaminen kehittämällä vertaistukea, verkostoitumista sekä suunnitella omaishoitajille oma henkilökohtainen kuntoutusmalli. Polku-projektin aikana nousi esille uusia kehittämiskohteita omaishoitajien jaksamisen tukemiseen ja sosiaalisen tuen kehittämiseen. 4

5 Tarve Voimaa Verkosta-projektille nousi esiin kehittämisajatuksesta; Miten omaishoitajat pääsisivät verkostoitumaan laajemmin ja voisivat jakaa kokemuksia sekä saisivat sosiaalista tukea ympäri Suomea. 5

6 Omaishoitotyö on monesti hyvin raskasta ja henkisesti hyvin kuluttavaa sekä yksinäistä puurtamista. Tutkimuksen (Haakana, Halonen 2008) mukaan mm. Forssan seudulla puolet omaishoitajista hyödynsi jaksamisensa tueksi sosiaalista tukea. 6

7 Projektin avulla kehitetään sosiaalisen tuen verkosto omaishoitajille verkossa eri puolelle maatamme. Mukaan valitaan omaishoitoyhdistyksiä, pieniä ja isoja toimijoita. Projektissa käytetään apuna hyvinvointiteknologiaa ja sen antamia mahdollisuuksia verkostoitua verkossa ilman, että tarvitsee mm. matkustaa pitkiä matkoja. 7

8 Projektin avulla kehitetään yhteistyötä omaishoitoyhdistyksien kanssa koko Suomessa. Projektiin mukaan valitaan toimijayhdistyksiä yhteensä 24 paikkakunnalta ympäri Suomea. Mukaan valitaan yhdistyksiä joissa ei ole Rayn rahoittamaa projektia sekä yhdistyksiä joissa on Rayn rahoitus. 8

9 Projektin avulla järjestetään myös erilaisia koulutuksia tarpeen mukaan paikallisyhdistysten toimijoille ja omaishoitajille useammalla paikkakunnalla yhtä-aikaa ilman turhaa aikaa vievää matkustelua. 9

10 Projektin päätavoitteena on kehittää omaishoitajien verkottautumista ja sosiaalista tukea laajemmin ympäri Suomea Tavoitteena on hyvinvointiteknologian avulla jakaa omaishoitajien kokemuksia sekä tukea verkossa. 10

11 Voimaa Verkosta-mallia kehittää ja hallinnoi Lounais-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry joka toimii myös ns. emoyhdistyksenä. Emoyhdistyksen lisäksi toimijaverkostoon kerralla pääsee mukaan kolme muuta paikallisyhdistystä. 11

12 Hyvinvointiteknologiana projektissa käytetään LifeSize etäneuvottelujärjestelmää. Konseptin palvelun tuottaa Neukkari Oy, joka on etäneuvotteluita tarjoava palveluntoimittaja. LifeSize-tuotekonsepti mahdollistaa järkevän ajan käytön etäneuvottelusovelluksen ansiosta. LifeSize-tuotekonseptia markkinoi ja huoltaa Canon, jolla on palvelu-ja huoltopisteet myös usealla sellaisella paikkakunnalla, jossa on Omaishoitajat ja läheiset liiton paikallisyhdistyksiä. 12

13 Voimaa verkosta -projektin avulla viedään pilottihankkeena sosiaalisen tuen kehittäminen uuteen aikaan ja näin ollen sitä voidaan jakaa yhä useammalle omaishoitajalle koko Suomessa. Projektissa käytettävää laitteistoa kierrätetään mukana olevissa yhdistyksissä noin viisi kuukautta kerrallaan. Tarkoituksena on, että tuona aikana omaishoitajat pääsevät tutustumaan uusiin omaishoitajiin ja verkostoitumaan laajemmin ympäri Suomea. 13

14 Ryhmät kokoontuvat mm. erilaisten teemojen ympärille (itsehoito, jaksaminen, voimavarat jne.) Projektissa tapahtuva toiminta mahdollistaa laajemman ja monipuolisemman ajatusten vaihdon ja verkostoitumisen. Laitteisto siirretään emoyhdistyksen toimesta aina seuraaviin paikallisyhdistyksiin noin viiden kuukauden välein. Tällä mahdollistetaan se, että mahdollisemman moni yhdistys sekä omaishoitaja pääsevät kokeilemaan toiminta-mallia. 14

15 Projekti mahdollistaa omaishoitajille uuden tavan löytää ja solmia uusia sosiaalisia suhteita samassa elämäntilanteessa olevien henkilöiden kanssa sekä kehittää omaa verkostoitumistaan laajemmin Suomessa. 15

16 Projektin avulla tuodaan näkyväksi hyvinvointiteknologian käyttö omaishoitajien jaksamisen tukemisessa sekä laajempi kokonaisvaltaisempi sosiaalisen tuen kehittäminen. Projektin hyötynä on se, että hyvin moni omaishoitaja saa mahdollisuuden tutustua uusiin samassa elämäntilanteessa oleviin henkilöihin sekä pääsee mukaan kokeilemaan jotain aivan uutta toiminta-mallia ja sen suomia mahdollisuuksia sosiaalisen tuen saamiseksi. 16

17 Projekti antaa mahdollisuuden tutustua hyvinvointiteknologiaan ja näin ollen sen avulla paikallisyhdistykset voivat kehittää myös omaa toimintaansa ja verkostoitua laajemmin. Hyvinvointiteknologian käyttö sosiaalialalla tulee myös lisääntymään huomattavasti tulevina vuosina. 17

18 Projektin etenemistä seuraa sille valittu ohjausryhmä sekä yhdistyksen hallitus. Arviointia suoritetaan mm. projektiin osallistuneiden paikallisyhdistysten omaishoitajilta sekä yhdistystoimijoilta kerättävän palautteen avulla. 18

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) :n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa

Lisätiedot

18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki

18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki 18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki Liiton ja yhdistyksien sääntöjen tarkastelua / Aluetyö AlueAvaimet: 18.4. Tampere, 19.4. Kuopio, 24.4. Helsinki ja 26.4. Ylikiiminki Liiton

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä Seinäjoki 5.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto 14.4.2011 Omaishoito

Lisätiedot

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä 1 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISTÄ... 3 ORGANISAATIO hallitus... 5 henkilöstö... 5 tilintarkastus... 5 kirjanpito... 6 TOIMINTA yhdistyksen kokoukset ja jäsenet... 6 muu toiminta... 6 tiedottaminen... 8 TULEVA

Lisätiedot

OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT

OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys on paikallisyhdistys

Lisätiedot

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005 Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA

Lisätiedot

LAMPPU kumppanuushanke Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

LAMPPU kumppanuushanke Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry LAMPPU kumppanuushanke 2012-2015 Pieksämäen Omaishoitajat ry Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry TAUSTA JA TARVE Työssäkäyvät omaishoitajat antavat kaksinkertaisen panoksen yhteiskunnalle Läheisensä

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Lähellä-lehden kirjoittajaohje

Lähellä-lehden kirjoittajaohje Lähellä-lehden kirjoittajaohje Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry on omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa vaikuttamisja tukijärjestö. Liitto on perustettu vuonna 1991 ja se on valtakunnallinen ja

Lisätiedot

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011)

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) OMAISHOITAJA - RESURSSI VAI YHTEISTYÖKUMPPANI? Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa - kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016

OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016 Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016 Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Kehittyvä vanhustyö, Seinäjoki 2.2.2017 Laki muuttui muuttuuko omaishoitajan arki? Marja Tuomi Esityksen kulku Omaishoitajat ja läheiset liitosta Omaishoito Suomessa Laki omaishoidon tuesta Muutokset lakiin

Lisätiedot

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.

Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta. Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8. Mitä paikallisyhdistykset ja omaishoitajat odottavat tulevaisuudelta Annikki Pursiainen, pj Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry 30.8.2013 Etelä-savolaisten toiveiden tynnyrissä Tulevaisuuden odotuksia

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Yhdistyksen tuki omaishoitajille Salon seudun omaiset ja läheiset ry Yhdistyksen tuki omaishoitajille Omaishoitajien laki-ilta 26.2.2013 Kaupungintalo, Valtuustosali Seija Hyvärinen Toiminnan tavoitteet 1 Toiminnalla edistetään kotona

Lisätiedot

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus

Lisätiedot

Elämäniloa-kurssi henkilöille, joiden omaishoitotilanne on päättynyt hoidettavan kuolemaan

Elämäniloa-kurssi henkilöille, joiden omaishoitotilanne on päättynyt hoidettavan kuolemaan Elämäniloa-kurssi henkilöille, joiden omaishoitotilanne on päättynyt hoidettavan kuolemaan (Päivitetty: 6.3.2012 8:42) Aihealue: mielenterveys terveys vanhuus muu: kuntoutus Tyyppi: varhainen tuki ja puuttuminen

Lisätiedot

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Katariina Haapasaari 31.10.2013 Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Yhdessä tehden ajoissa omaishoitajan tukena projekti 2009-2011 Projektin toiminta-alue Etelä-Pohjanmaalla:

Lisätiedot

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,

Lisätiedot

Opas harvinaistoiminnasta

Opas harvinaistoiminnasta Opas harvinaistoiminnasta Hengitysliiton tarkoituksena on edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää. 2 Harvinaiset Hengitysliiton harvinaistoiminta Hengitysliiton harvinaistoiminta edistää

Lisätiedot

RAY:n avustusehdotus liiton paikallisyhdistyksille vuodelle 2014 Sivu 1 (5)

RAY:n avustusehdotus liiton paikallisyhdistyksille vuodelle 2014 Sivu 1 (5) avustusehdotus liiton paikallisyhdistyksille vuodelle 2014 Sivu 1 (5) Avustusta hakeneet 35 71 Jäsenyhdistyksiä 2013 lopussa Ei hakemusta 36 Hyväksytyt 41 Hylätyt avustushakemukset 23 myöntämä 2013 Haettu

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015. 15.9.2015 Pirkko Granö Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry 2015 15.9.2015 Pirkko Granö Postinhakija Omaishoidon monet kasvot Maailmassa on vain neljänlaisia ihmisiä: heitä, jotka ovat olleet omaishoitajia; heitä, jotka ovat

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Diabetesyhdistykset omahoidon tukena

Diabetesyhdistykset omahoidon tukena Diabetesyhdistykset omahoidon tukena Järjestösuunnittelija Kati Multanen, Suomen Diabetesliitto ry Puheenjohtaja Saija Hurme, Loimaan Seudun Diabetesyhdistys ry Dehko-päivät 31.1.2011 Omahoidon tuki yhteistyö

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry

Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa. Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa Oulun kaupungissa Minnamaria Salminen Toiminnanjohtaja Oulun seudun omaishoitajat ry Oulun seudun omaishoitajat ry - vuodesta 1998 Oulun seudun

Lisätiedot

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Hankkeen taustaa Suomessa on arviolta tuhatkunta toimivaa maahanmuuttajayhdistystä Yhdistyksiä alettiin perustaa erityisesti 1990 luvun puolivälin jälkeen Reilu kolmannes

Lisätiedot

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN AKON ORGANISOINTI

FORSSAN SEUDUN AKON ORGANISOINTI FORSSAN SEUDUN AKON ORGANISOINTI Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä Yhtiökokous Seutuneuvosto FSKK OY hallitus AKO ohjaushmä Toimitusjohtaja Ako yleiskoordinointi (Fskk) yrityskeskus yrityspalvelut

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön kehittäminen kunnissa. Vanhusneuvosto 17.8.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

Järjestöyhteistyön kehittäminen kunnissa. Vanhusneuvosto 17.8.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Järjestöyhteistyön kehittäminen kunnissa Vanhusneuvosto 17.8.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Rekisteröidyt yhdistykset Lapissa: Lapin järjestöstrategia 2030. Lapin liitto Rekisteröidyt yhdistykset

Lisätiedot

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli Taru Vartiainen

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli   Taru Vartiainen Mikkelin seudun Muisti ry Porrassalmenkatu 26 50100 Mikkeli www.mikkelinseudunmuisti.fi Taru Vartiainen 16.5.2018 Valtakunnallinen kattojärjestö, johon kuuluu 44 paikallisyhdistystä Mikkelin alueen paikallisjärjestö

Lisätiedot

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke 2016-2018 Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Kuopion seudun nuorisoasunnot ry:n (KSNA) ja Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry:n (Josna)

Lisätiedot

Liitto paikallisyhdistysten tukena hanketyössä AlueAvain Helsinki. aluekoordinaattori Pia Järnstedt

Liitto paikallisyhdistysten tukena hanketyössä AlueAvain Helsinki. aluekoordinaattori Pia Järnstedt Liitto paikallisyhdistysten tukena hanketyössä AlueAvain 27.10.2015 Helsinki aluekoordinaattori Pia Järnstedt Tukea yhdistyksen hankkeelle liitosta Liitto tukee yhdistysten erilaisia hankkeita Yhdistyksen

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Palveluratkaisu-toimintamalli

Palveluratkaisu-toimintamalli Palveluratkaisu-toimintamalli Carina Lusikka, johtava sosiaalityöntekijä Marketta Salminen, kehittämispäällikkö Johtamisen opintopiiri 22.11.2017 VamO-hanke 1 Eteva 2016 pähkinänkuoressa Suurin vammaisalan

Lisätiedot

Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto

Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto Verkostomalli näkövammaisten vertaisryhmäverkoston kehittämisestä Koordinaattorin rooli organisoinnissa, koulutuksessa,.. Uusien vapaaehtoisryhmien

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 151 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

Yhteisöverkko. Pertti Niittynen Seniortek Oy

Yhteisöverkko. Pertti Niittynen Seniortek Oy Yhteisöverkko Pertti Niittynen Seniortek Oy SENIORTEK Oy Rantavitikantie 33 Rovaniemi Seniortek Oy on Rovaniemellä v.2005 perustettu Suomalainen vakavarainen innovatiivinen valtakunnallinen toimia. Toimistot

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY

OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY PERUSTAJAJÄSENET 1998 Minna Salminen Marja-Liisa Kuukasjärvi ENSIMMÄINEN SYYSKOKOUS 1998 ENSIMMÄINEN LOGO 1998 Yhteistyö seurakunnan kanssa alkaa; HIETASAAREN

Lisätiedot

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.

Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6. Miten saamme vesistöt yhdessä hyvään tilaan? Projektipäällikkö Riina Rahkila, VYYHTI-hanke Vesistökunnostusverkoston seminaari Iisalmi 12.6.2014 Vesistö on valuma-alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta

Lisätiedot

OMAISHOITAJAN TUEN TARVE

OMAISHOITAJAN TUEN TARVE MAISHIDN UKIMALLI Lähellä tuki-projekti 2010-2012 PAS MAISHIILANEIDEN UNNISAMISEEN ARVIINIIN SEKÄ HJAAMISEEN Satakunnan maishoitajat ja Läheiset ry, 2012 1 MAISHIAJAN UEN ARVE Mistä tunnistaa alkavan omaishoitotilanteen?

Lisätiedot

Asuminen ja Ohjaamot. Nuorten asumisen näkökulmia Ohjaamo-toimintaan

Asuminen ja Ohjaamot. Nuorten asumisen näkökulmia Ohjaamo-toimintaan Asuminen ja Ohjaamot Nuorten asumisen näkökulmia Ohjaamo-toimintaan Perfect match? Nuorten asunnottomuutta tai asumisen ongelmia ei tilastojen perusteella ole onnistuttu vähentämään toivotulla tavalla

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Snellmaninkatu 3 B, Lappeenranta (ent. asemapäällikön talo) Toimisto avoinna klo 9.00-13.00 tai sopimuksesta Puh. 040 587 2451 Sähköposti:

Lisätiedot

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Tietoja TST ry:stä: Yhdistyksen nimi on Turun Seudun TST ry. Kotipaikka on Turku sekä toiminta-alueena

Lisätiedot

Kanta-Hämeen maakunnallinen terveydenhuoltoselvitys

Kanta-Hämeen maakunnallinen terveydenhuoltoselvitys Kanta-Hämeen maakunnallinen terveydenhuoltoselvitys järjestämisvaihtoehdotukset Kanta-Hämeen maakunnan kuntapäivä 2.4.2013 1 http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/20120628kuntau/kriteerikartta

Lisätiedot

Lakeuden Omaishoitajat ry:n näkemykset Omaishoidon kehittämisohjelmaan

Lakeuden Omaishoitajat ry:n näkemykset Omaishoidon kehittämisohjelmaan 1 Lakeuden Omaishoitajat ry 28.6.2013 Kauppakatu 1, 2.krs, 60100 Seinäjoki www.lakeudenomaishoitajat.fi puheenjohtaja@lakeudenomaishoitajat.fi puh. 040-578 6543 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE Lausunto

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke Jussi Ranta Projektityöntekijä Markku Santavuori Vertaisneuvoja Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke 12.11.2015 Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) historian viimeiset avustusesitykset julkaistiin 15.12. Liiton avustukset pysyvät

Lisätiedot

Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen > Käsikirja > Koulutukset > Verkosto 1 Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Yritysten toiminta: LähiPuoti Remes Oy on perustettu 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-Häme ja Pirkanmaa. Valikoimissa

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina

Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina OPASTAVA HANKE 2012-2016

Lisätiedot

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke 2016-2018 Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Kuopion seudun nuorisoasunnot ry:n (KSNA) ja Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry:n (Josna)

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

Hyvät yhdistystoimijat!

Hyvät yhdistystoimijat! 15.4.2015 1 / 6 Tiedote on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksessa. Hyvät yhdistystoimijat! Vuosi on edennyt pikavauhtia ja taas on kevätkokousten aika. Alkuvuoteen ovat oman suolansa tuoneet

Lisätiedot

JÄRJESTÖTIEDON LÄHTEITÄ -

JÄRJESTÖTIEDON LÄHTEITÄ - JÄRJESTÖTIEDON LÄHTEITÄ - Järjestöbarometri ja sen keskeiset tilasto- ja rekisteriaineistot Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Mikkeli 14.-15.2.2013 Juha Peltosalmi Esityksen sisältö Järjestöbarometri

Lisätiedot

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Ulla Halonen, 2.5.2017 Kehittämispäällikkö/ Keski-Suomen Muistiyhdistys ry. Muistiluotsi Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Ammatillista

Lisätiedot

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A M i t e n n u o r t e n a s u m i s e n h a a s t e i s i i n v a s t a t a a n SUOMESSA ON 1600 ASUNNOTONTA ALLE 25-VUOTIASTA.

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.

Lisätiedot

Yhteinen Polku hanke 2009-13

Yhteinen Polku hanke 2009-13 Yhteinen Polku hanke 2009-13 Omaishoitoperheen varhaisen tunnistamisen ja tukemisen malli Joensuun seudulle Omaisyhteistyö seminaari 30.1.2013 Joensuu http://www.jelli.fi/yhteinen-polku-minakoomaishoitaja/tapahtumat-koulutukset

Lisätiedot

Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena

Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena 3.10.2018 Koulutusorganisaatiot Kansa-koulu II hankkeessa Marjo Orava Kansa-koulu II -hanke Kansa-koulu II -hanke tukee määrämuotoisen kirjaamisen toimeenpanoa

Lisätiedot

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön 19.5.2016 Aluekoordinaattori Pia Järnstedt 42 500 Omainen, omaishoitaja Kaikki omaiset eivät ole omaishoitajia rooliero vastuunjako; omaishoitajaksi

Lisätiedot

KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ. Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6.

KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ. Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6. KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6.2016 MITÄ Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) ja Suomen Kylätoiminta ry.

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino 2.5.2018 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Aloitti toimintansa 1.1.2014 (Edeltävästi 1.1.2001

Lisätiedot

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja

OmaisOiva-toiminta Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja OmaisOiva-toiminta 2017 Kristiina Mustakallio, toiminnanjohtaja Toiminta-alue ja yhteistyöverkosto Toiminta-alue: Espoon ja Kauniainen Länsi-Uudenmaan suurimmat kunnat: Kirkkonummi, Raasepori, Inkoo, Hanko

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen > Ovet-valmennus Ovet-valmennusta omaishoitajille Omaishoitolan muutos 1.7.2016; valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen Ovet-valmennus

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA

KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA Marja Heikkinen Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry Elina Penger OAKK, Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy KETÄ OLEMME? Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset

Lisätiedot

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY Etelä-Savon ADHD-, Autismi- ja Dysfasiayhdistys ry Etelä-Savon Aivovammayhdistys ry Etelä-Savon CP-yhdistys ry Etelä-Savon Meniere-yhdistys ry Etelä-Savon

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Forssan seudun Green Care -klusterihankkeen 2016 2017 päätösseminaari Yliopettaja Päivi Homan-Helenius HAMK ja tutkija Anja Yli-Viikari Luke Aika:

Lisätiedot

Nuorentuuko omaishoito?

Nuorentuuko omaishoito? Nuorentuuko omaishoito? Tietty - Tie takaisin työelämään hanke Omaishoidon maakuntapäivä, 26.11.2018, Joensuu Hankkeen perusinfo Rahoitus: Joensuun KAKE2.0 hanke, TIETTY Osahanke, Pikku KAKE Hallinnoi:

Lisätiedot

Aurassa asuvien työllisten työpaikat 0 5 10 20 1:500 000. Keskusverkkoselvitys. Eura. Säkylä. Oripää. Laitila. Oripää. Loimaa. Pöytyä Mynämäki Ypäjä

Aurassa asuvien työllisten työpaikat 0 5 10 20 1:500 000. Keskusverkkoselvitys. Eura. Säkylä. Oripää. Laitila. Oripää. Loimaa. Pöytyä Mynämäki Ypäjä Eura Punkalaidun Ypäjä ssa asuvien työllisten työpaikat 41-100 101-198 Eura Punkalaidun Humpp Ypäjä ivassalo ssa asuvien työllisten työpaikat 11-200 201-400 401-1000 1001-1099 Raseb Some antali Raseborg

Lisätiedot

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Malleja paikalliseen, toimivaan, terveyttä edistävään sovellettuun liikuntatoimintaan Lounais-Suomessa Konsultointi- ja kehittämishanke 2006 2009 Soveli-järjestöjen

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016 KOKOUSAIKA Maanantai 14.3.2016 klo 18:00-19:25 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 62 63 64 65 Liite 12 66 67 68 69 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

VYYHTI II hanke

VYYHTI II hanke VYYHTI II hanke 2016-2018 Projektipäällikkö Riina Rahkila ProAgria Oulu ry / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Kuva Arto Lehto Hankkeessa keskeistä Paikallisten kunnostajien tukeminen Verkostoitumisen edistäminen

Lisätiedot

Aaltonen Risto. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri.

Aaltonen Risto. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri. 28.11.2017 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri Aaltonen Risto Alanko Matti Anttila SirkkaLiisa ja vpj. Hacklin Jorma Haonperä Jouko Loimijoen Kuntapalvelut Oy hallitus Lounaismaan

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KY. Jäsenkunnat. Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630. Väkiluku 35421

FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KY. Jäsenkunnat. Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630. Väkiluku 35421 Jäsenkunnat Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630 Väkiluku 35421 Seudullinen terveydenhuolto n. 580 työntekijää käyttötalous 57,7 milj. toimipisteet 5 kunnassa hajautetut lähipalvelut

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

TALENTIA KANTA-HÄME RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

TALENTIA KANTA-HÄME RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT TALENTIA KANTA-HÄME RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Kanta-Häme ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys.

Lisätiedot

27.1.2000. Näiden yhdistysten toimintaan rinnakkain on monta vaihtoehtoa.

27.1.2000. Näiden yhdistysten toimintaan rinnakkain on monta vaihtoehtoa. Jukka Rannila YHTEENVETO 27.1.2000 Seinäjoen kotopesä nuorisoyhdistys ry Seinäjoen seudun nuorisoasuntoyhdistys ry Nuorisoasuntoliitto ry YHTEENVETO ERILAISISTA YHTEISTYÖMAHDOLLISUUKSISTA Olen tehnyt selvitystyötä

Lisätiedot