METSÄ BOARD OYJ:N SISÄPIIRIOHJEET. 1. Taustaa
|
|
- Esa-Pekka Koskinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (6) METSÄ BOARD OYJ:N SISÄPIIRIOHJEET 1. Taustaa 2. Sisäpiiritietoa koskeva sääntely Metsä Board Oyj ja sen konserniyhtiöt (jäljempänä yhdessä Metsä Board tai yhtiö) noudattavat sisäpiiriasioissa Suomen lakia. Metsä Boardin sisäpiiriohjeet on laadittu Suomen lainsäädännön sekä Finanssivalvonnan standardien ja NASDAQ OMX Helsinki Oy:n, Keskuskauppakamarin ja Elinkeinoelämän keskusliiton laatimien ohjeiden mukaan. Yhtiön hallitus on hyväksynyt nämä sisäpiiriohjeet, joiden nojalla yhtiössä hallinnoidaan sisäpiiritiedon käyttöä ja ilmaisemista. Sisäpiiritiedolla tarkoitetaan arvopaperiin liittyvää luonteeltaan täsmällistä tietoa, jota ei ole julkistettu tai joka ei muuten ole ollut markkinoilla saatavissa ja joka on omiaan olennaisesti vaikuttamaan sanotun arvopaperin tai siihen liittyvien muiden arvopaperien arvoon. Yhtiön sisäpiiriin kuuluvat henkilöt (ks. kohta 3), joilla on hallussaan yhtiötä tai sen arvopapereita koskevaa sisäpiiritietoa, eivät saa: 1. käyttää suoraan tai välillisesti hyväkseen sisäpiiritietoa itsensä tai jonkun toisen hyväksi; 2. neuvoa suoraan tai välillisesti kolmatta osapuolta yhtiön arvopapereita koskevassa kaupankäynnissä; 3. ilmaista sisäpiiritietoa kolmannelle osapuolelle, ellei ilmaisu tapahdu osana ilmaisevan henkilön työn, ammatin tai tehtävän tavanomaista suorittamista. Ilmaisukielto koskee myös yhtiön sisäistä tiedonvaihtoa. Sisäpiiritiedon kertojan tulee aina etukäteen varmistaa, että tiedon vastaanottaja on joko pysyvästi sisäpiiriin merkitty ja/tai hankekohtaiseen sisäpiiriin merkitty. Jos sisäpiiritietoa on ilmaistu henkilölle, jota ei ole merkitty yhtiön sisäpiirirekisteriin, on tiedon saaneelle henkilölle välittömästi ilmoitettava tiedon sisäpiiriluonteesta, ja hänet on merkittävä yhtiön sisäpiirirekisteriin. Jos sisäpiiritietoa on ilmaistu Metsä Boardin ulkopuoliselle henkilölle, on tiedon antajan varmistettava sopimuksin tai lainsäädännön nojalla, että tiedon vastaanottaja on velvollinen pitämään tiedon luottamuksellisena.
2 2 (6) 3. Sisäpiiriin kuuluvat henkilöt: 3.1 Julkisen SIRE-järjestelmän mukaiseen sisäpiiriin kuuluvat: - Metsä Boardin ja Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen jäsenet - toimitusjohtaja - tilintarkastajat ja varatilintarkastajat sekä tilintarkastusyhteisön sellainen toimihenkilö, jolla on päävastuu Metsä Boardin ja Metsä Groupin tilintarkastuksesta - johtoryhmän jäsenet - hallituksen ja johtoryhmän sihteeri 3.2 Metsä Boardissa yrityskohtaiseen pysyvään sisäpiiriin kuuluvat lisäksi henkilöt, jotka asemansa tai tehtäviensä takia säännöllisesti vastaanottavat sisäpiiritietoa. Tällaisia henkilöitä ovat mm.: - johtoryhmän jäsenten sihteerit - viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja - sijoittajasuhteiden hoitoon ja taloustiedottamiseen osallistuvat henkilöt - lakiasiainosaston ja laskentaosaston henkilöstö - - tilintarkastajia asiantuntijoina avustavat muut kuin yhtiön toimihenkilöt - Metsä Groupin johtoryhmän jäsenet - sisäisen tarkastuksen henkilöstö Henkilöille, jotka tehtävissään säännöllisesti saavat yhtiön arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavia tietoja, on erikseen ilmoitettava heidän sisäpiiriasemastaan. 3.3 Tilapäiseen hankekohtaiseen sisäpiiriin kuuluvat: - henkilöt, jotka saavat hankekohtaista sisäpiiritietoa (ks. kohta 7). Henkilö tulee tilapäisesti ns. hankekohtaiseen sisäpiiriin saatuaan hanketta koskevaa sisäpiiritietoa ja poistuu sisäpiiristä, kun - yhtiö on riittävän yksityiskohtaisesti julkistanut tiedon pörssitiedotteella - yhtiö on erikseen ilmoittanut sen asian raukeamisesta, jonka osalta henkilö on sisäpiiriläinen.
3 3 (6) Henkilön poistuttua sisäpiiristä sitoo häntä edelleen velvollisuus olla ilmaisematta kenellekään Metsä Boardin ulkopuoliselle mitään luottamuksellista yritystietoa. 4. Yhtiön osakkeita koskeva kaupankäyntirajoitus 5. Ilmoitusvelvollisuus - Kaupankäynti yhtiön osakkeilla ja muilla arvopareilla on kiellettyä aina, kun henkilöllä on hallussaan yhtiötä koskevaa sisäpiiritietoa. - Julkiseen sisäpiirirekisteriin ja yrityskohtaiseen pysyvään sisäpiirirekisteriin merkitty henkilö ei saa käydä kauppaa Metsä Boardin osakkeilla ja muilla arvopapereilla raportointijakson loppumisen ja yhtiön osavuosikatsauksen tai tilinpäätöstiedotteen julkistamisen välisenä aikana (ns. suljettu ikkuna). - Hankekohtaisen sisäpiiriin kuuluva ei saa käydä kauppaa yhtiön osakkeilla ja muilla arvopapereilla sinä aikana, jona he kuuluvat hankekohtaiseen sisäpiiriin. - Kaupankäyntirajoitukset koskevat myös sisäpiirin kuuluvan henkilön samassa taloudessa pysyvästi asuvia perheenjäseniä ja niitä yhteisöjä, jotka ovat suoraan tai välillisesti henkilön määräysvallassa (ks. kohta 5). - Julkiseen sisäpiirirekisteriin tai yrityskohtaiseen pysyvään sisäpiirirekisteriin rekisteröidyn henkilön on 14 päivän kuluessa rekisteriin merkitsemisestä ilmoitettava omistamansa Metsä Boardin osakkeet ja niihin oikeuttavat arvopaperit, kuten merkintäoikeudet sekä mahdolliset vaihtovelkakirjalainat ja optiotodistukset. - Julkiseen sisäpiirirekisteriin tai yrityskohtaiseen pysyvään sisäpiirirekisteriin rekisteröidyn henkilön tulee ilmoittaa tiedot puolisostansa, alaikäisistä lapsistansa ja muista samassa taloudessa vähintään vuoden asuneista henkilöistä (lähipiiri) sekä tiedot niistä yhteisöistä, joissa hän suoraan tai välillisesti käyttää määräysvaltaa tai huomattavaa vaikutusvaltaa joko yksin tai yhdessä lähipiirinsä tai muiden sisäpiiriläisten kanssa. - Julkiseen sisäpiirirekisteriin tai yrityskohtaiseen pysyvään sisäpiirirekisteriin rekisteröidyn sisäpiiriläisen tulee lisäksi ilmoittaa edellä mainittujen henkilöiden omistukset Metsä Boardissa, ei kuitenkaan sellaisten yritysten omistuksia, joissa
4 4 (6) 6. Omistuksen julkisuus hän käyttää vaikutusvaltaa joko yksin tai yhdessä lähipiirinsä tai muiden sisäpiiriläisten kanssa. - Sisäpiiriläisen tulee aina ilmoittaa, kun ilmoitusvelvollisuuden alaiset olosuhteet ovat muuttuneet. Ilmoitukset on annettava seitsemän (7) vuorokauden kuluessa omistuksen tai muiden olosuhteiden muutoksesta. Osakeomistuksessa tapahtuvista muutoksista on ilmoitettava silloinkin, kun muutos perustuu vastikkeettomaan saantoon, kuten lahja tai perintö (muutos vähintään ). Milloin julkiseen sisäpiirirekisteriin kuuluvan henkilön kaupankäynti arvopapereilla rekisteröityy automaattisesti SIRE-järjestelmään, ei tällaisen julkisen sisäpiiriläisen kotimaisessa arvo-osuusjärjestelmässä tehtyjä kauppoja tarvitse erikseen ilmoittaa. - Ilmoitusten tekemistä varten Finanssivalvonta on julkaissut perus- ja muutosilmoituslomakkeet, joita saa hallituksen sihteeriltä. Lomakkeen voi tulostaa myös Finanssivalvonnan kotisivuilta osoitteesta: Tiettyjen tahojen kuten hallituksen jäsenten, tilintarkastajien, toimitusjohtajan, yhtiön ylimmän johdon (ks. kohta 3.1) sekä heidän lähipiirinsä samoin kuin heidän määräysvallassaan olevien yhteisöjen (ks. kohta 5) arvopaperiomistus on julkista. Yhtiö pitää nämä tiedot nähtävillä internet-sivuillaan osoitteessa Näiden ohjeiden kohdan 5 mukaisesti julkinen sisäpiirirekisteri sisältää seuraavat tiedot sisäpiiriläisestä: - henkilötiedot (nimi, syntymäaika, osoite, asema yhtiössä) - hänen lähipiiriinsä kuuluvien tiedot (nimitiedot eivät kuitenkaan ole julkisia) - tiedot yhteisöistä, joissa sisäpiiriläisellä suoraan tai välillisesti on määräysvalta (ks. kohta 5) - omistukset Metsä Boardin osakkeisiin ja muihin arvopapereihin, samoin kuin muiden yllä mainittujen tahojen omistukset. - tiedot yhteisöistä, joissa hän suoraan tai välillisesti käyttää huomattavaa vaikutusvaltaa (ks. kohta 5). Omistuksessa tapahtuvat muutokset, jotka eivät suoraan kirjaudu SIRE-rekisteriin, on ilmoitettava seitsemän (7) vuorokauden kuluessa yhtiön sisäpiiriasioista vastaavalle henkilölle.
5 5 (6) 7. Sisäpiirirekisterit Yhtiön hallituksen sihteeri huolehtii siitä, että yhtiöllä on laissa vaadittu ja näiden ohjeiden kohtien 5 ja 6 mukainen julkinen sisäpiirirekisteri, joka sisältää kohdan 5 mukaiset tiedot. Julkiseen sisäpiirirekisteriin merkityt tiedot omistuksia koskevista muutoksista ovat julkisia 12 kuukauden ajan. Yhtiön hallituksen sihteeri pitää yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä pysyvistä sisäpiiriläisistä yhtiön sisäiseen käyttöön ja mahdollisesti viranomaisille luovutettavaksi. Rekisteristä käyvät ilmi sisäpiiriläisen lähipiiriin kuuluvat henkilöt sekä määräys- ja vaikutusvaltayhteisöt. Hallituksen sihteerillä on oikeus tarvittaessa saada tietoja myös muiden kuin ilmoitusvelvollisten sisäpiiriläisten osalta heidän lähipiiriinsä kuuluvista henkilöistä sekä määräys- ja vaikutusvaltayhteisöistä. Se, onko kysymyksessä sisäpiirihanke, jonka johdosta hankekohtaisen sisäpiirirekisteri tulisi perustaa, arvioidaan tapauskohtaisen kokonaisarvioinnin perusteella. Yleisenä ohjeena voidaan todeta, että hankeen tulee olla (i) riittävän täsmällinen ja yksilöity (tosin suunnitelma voi sisältää useita eri vaihtoehtoja), (ii) objektiivisesti arvioiden sen toteutumiseen on tosiasiallinen mahdollisuus (ei kuitenkaan tarvitse olla varma) ja (iii) luonteeltaan sellainen, että sillä voi olla vaikutusta yhtiön osakkeiden arvoon. Hankekohtaisen sisäpiirirekisterin perustamisesta päättää yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Yleisenä ohjeena voidaan todeta, että hankekohtainen rekisteri tulee perustaa viimeistään siinä vaiheessa, kun yhtiön johdon valmistelema hanke on ensimmäistä kertaa yhtiön hallituksen käsiteltävänä. Hankekohtainen rekisteri voidaan perustaa myös silloin, kun hallituksen puheenjohtaja saa yhtiön johdolta tai muuten tiedon sellaisesta asiakokonaisuudesta tai järjestelystä, joka hallituksen puheenjohtajan käsityksen mukaan voi muodostaa sisäpiirintietoa. Yhtiön johtoon kuuluvien henkilöiden tulee ottaa välittömästi yhteyttä hallituksen puheenjohtajaan, mikäli he saavat sellaista tietoa, mikä saattaa ainakin jossakin vaiheessa muodostaa sisäpiiritietoa. Hankekohtaiseen sisäpiirirekisteriin merkitään kaikki ne henkilöt, jolle yhtiö antaa yksilöityä hanketta koskevaa sisäpiiritietoa. Näihin kuuluvat myös merkittävät osakkeenomistajat ja viranomaiset.
6 6 (6) 8. Tiedottaminen ja valvonta Yhtiön hallitus päättää, milloin hankekohtainen sisäpiirirekisteri ja siihen liittyvät rajoitukset lakkautetaan. Hankekohtaiseen sisäpiirirekisteriin merkitylle henkilölle on kirjallisesti ilmoitettava sisäpiiriin kuulumisesta. Samalla on ilmoitettava niistä velvoitteista, jotka seuraavat sisäpiiriasemasta. Yhtiön on myös huolehdittava, että hankekohtaiseen sisäpiiriin kuuluvalle henkilölle ilmoitetaan hanketta koskevien sisäpiiritietojen julkistamisesta tai sisäpiirivelvoitteiden raukeamisesta. Yhtiön hallituksen sihteeri huolehtii siitä, että julkiseen sisäpiirirekisteriin tai yrityskohtaiseen pysyvään sisäpiirirekisteriin rekisteröidyt henkilöt ovat tietoisia sisäpiiriasemastaan ja sen vaikutuksista, kuten arvopaperimarkkinalaissa sekä Finanssivalvonnan standardeissa ja NASDAQ OMX Helsinki Oy:n antamissa ohjeissa edellytetään. Kunkin tytäryhtiön ja tulosyksikön johtaja vastaa siitä, että hänen alaisensa ovat tutustuneet Metsä Boardin sisäpiirisääntöihin ja tuntevat sen asettamat kaupankäyntirajoitukset ja ilmoitusvelvollisuudet. Yhtiön viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja huolehtii siitä, että Metsä Board noudattaa arvopaperimarkkinalakiin, Finanssivalvonnan standardeihin ja NASDAQ OMX Helsinki Oy:n sääntöihin sisältyviä pörssiyhtiön tiedonantovelvollisuutta koskevia määräyksiä. Yhtiön hallituksen sihteeri huolehtii siitä, että sekä julkisessa että yrityskohtaisessa pysyvässä sisäpiirirekisterissä ilmoitetut tiedot tarkastutetaan ilmoitusvelvollisilla sisäpiiriläisillä vuosittain. Lisätietoja sisäpiirisääntöjen soveltamisesta antaa hallituksen sihteeri Juhani Pitkänen puh tai sisäpiirirekisterin hoitaja Mervi Suuronen puh
METSÄ BOARD OYJ:N SISÄPIIRIOHJEET. 1. Taustaa
1 (6) METSÄ BOARD OYJ:N SISÄPIIRIOHJEET 1. Taustaa 2. Sisäpiiritietoa koskeva sääntely Metsä Board Oyj ja sen konserniyhtiöt (jäljempänä yhdessä Metsä Board tai yhtiö) noudattavat sisäpiiriasioissa Suomen
LisätiedotMAR:lla tarkoitetaan Euroopan Parlamentin ja Neuvoston asetusta N:o 596/2014 markkinoiden väärinkäytöstä.
1 (5) METSÄ BOARD OYJ:N SISÄPIIRIOHJE 1. Tausta ja sääntelypohja 2. Määritelmät Metsä Board Oyj ja sen konserniyhtiöt (jäljempänä yhdessä Metsä Board tai yhtiö) noudattavat sisäpiiriasioissa Suomen lainsäädäntöä,
LisätiedotYLEISELEKTRONIIKKA OYJ:N HALLITUKSEN VAHVISTAMAT SISÄPIIRIOHJEET YLEISELEKTRONIIKKA OYJ:N TYÖNTEKIJÖILLE JA LUOTTAMUSHENKILÖILLE
1 (5) YLEISELEKTRONIIKKA OYJ:N HALLITUKSEN 24.8.2006 VAHVISTAMAT SISÄPIIRIOHJEET YLEISELEKTRONIIKKA OYJ:N TYÖNTEKIJÖILLE JA LUOTTAMUSHENKILÖILLE 1 LAINSÄÄDÄNTÖ 1.1 Arvopaperimarkkinalaki Tämä ohje korvaa
LisätiedotCAVERION OYJ:N SISÄPIIRIOHJE
CAVERION OYJ:N SISÄPIIRIOHJE 1. JOHDANTO Tämä Caverion Oyj:n sisäpiiriohje koskee kaikkia Caverion Oyj:ssä tai jossakin sen konserniyhtiössä (yhdessä Yhtiö ) työ- tai toimisuhteessa olevia henkilöitä.
LisätiedotSisäpiiriohje. SRV Yhtiöt Oyj 30.10.2013. SRV Yhtiöt Oyj
Sisäpiiriohje 30.10.2013 2 (17) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 3 2 Johdanto... 4 3 Määritelmät... 4 4 Sisäpiirintieto ja kielletty sisäpiirintiedon käyttö... 5 4.1 Sisäpiirintieto... 5 4.2 Sisäpiirintiedon
LisätiedotEFORE OYJ:N SISÄPIIRIOHJE
EFORE OYJ:N SISÄPIIRIOHJE 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 3 2. MÄÄRITELMÄT 3 3. SISÄPIIRISÄÄNTELY 4 3.1 Miksi sisäpiirisäännöt ovat tärkeitä? 4 3.2 Sisäpiirintiedon väärinkäytön kielto 5 3.3 Julkistamaton
LisätiedotSisäpiiriohje. SRV Yhtiöt Oyj 30.10.2013. SRV Yhtiöt Oyj
Sisäpiiriohje 30.10.2013 2 (17) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 3 2 Johdanto... 4 3 Määritelmät... 4 4 Sisäpiirintieto ja kielletty sisäpiirintiedon käyttö... 5 4.1 Sisäpiirintieto... 5 4.2 Sisäpiirintiedon
LisätiedotComponentan sisäpiiriohjeet
Voimassa 23.3.2012 alkaen 1 (10) Componentan sisäpiiriohjeet 1. PÄÄPERIAATTEET Listatun yhtiön johdolla ja muilla työntekijöillä saattaa olla hallussaan tietoa, joka vaikuttaa yhtiön liikkeeseen laskemien
LisätiedotFINNAIR OYJ:N SISÄPIIRIOHJE 31.12.2005 ALKAEN
1 FINNAIR OYJ:N SISÄPIIRIOHJE 31.12.2005 ALKAEN 1. SOVELTAMISALA JA TARKOITUS Finnair Oyj:n (jäljempänä "Finnair") hallitus on vahvistanut tämän sisäpiiriohjeen. Ohjetta noudatetaan kaikissa niissä Finnair
LisätiedotSISÄPIIRI JA TIEDOTTAMINEN. [pvm]
SISÄPIIRI JA TIEDOTTAMINEN [pvm] SISÄPIIRINTIEDON VÄÄRINKÄYTTÖ SISÄPIIRILÄISYYS KAUPANKÄYNTI YHTIÖN OSAKKEILLA TIEDOTTAMISVELVOLLISUUS 2 MITÄ ON SISÄPIIRINTIETO? TÄSMÄLLISTÄ Huhut, spekulaatiot, epävarma
LisätiedotOKMETIC OYJ SISÄPIIRISÄÄNNÖT
OKMETIC OYJ SISÄPIIRISÄÄNNÖT 17.4.2008 2(10) SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1 YLEISTÄ... 3 2 SISÄPIIRINTIETOA JA KAUPANKÄYNTIKIELTOA ARVOPAPERIMARKKINOILLA SÄÄNTELEVÄT MÄÄRÄYKSET... 3 3 SISÄPIIRINTIETO...
LisätiedotPörssiyhtiöiden tiedonantovelvollisuus ja sisäpiiriä koskevat säännökset
Pörssiyhtiöiden tiedonantovelvollisuus ja sisäpiiriä koskevat säännökset Pekka Loikkanen KHT Oy 22.2.2006 P C Säädöstausta Arvopaperimarkkinalaki Rikoslaki Valtiovarainministeriön asetukset ja päätökset
LisätiedotALMA MEDIA OYJ:N SISÄPIIRIOHJE
ALMA MEDIA OYJ:N SISÄPIIRIOHJE Alma Media Oyj:n hallitus on hyväksynyt sisäpiiriohjeen 28.10.2008 ja sitä koskevat seuraavat päivitykset: Päivitys 28.10.2009 Päivitys 14.02.2013 Päivitys 15.06.2016 SISÄLLYS
LisätiedotINCAP OYJ:N SISÄPIIRIOHJE SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 2 TARKOITUS 3 SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT
INCAP OYJ:N SISÄPIIRIOHJE 1 (17) INCAP OYJ:N SISÄPIIRIOHJE SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 2 TARKOITUS 3 SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT 4 KIELLETTY SISÄPIIRINTIEDON KÄYTTÖ 4.1 Sisäpiirintiedon väärinkäytön kielto ja
LisätiedotASIANAJOTOIMINTAA KOSKEVIA SÄÄDÖKSIÄ JA OHJEITA. SISÄPIIRINTIEDON HALLINTAA KOSKEVA SUOSITUS (10.3.2006, muut. 16.6.2014)
B 18 SISÄPIIRINTIEDON HALLINTAA KOSKEVA SUOSITUS (10.3.2006, muut. 16.6.2014) Suomen Asianajajaliiton hallitus on 16.6.2014 antanut sisäpiirintiedon hallinnasta asianajotoimistoissa seuraavan suosituksen:
LisätiedotMääräykset ja ohjeet 2013 Standardi 5.3 (Sisäpiiri-ilmoitukset ja -rekisterit) muutokset Yhteenveto lausunnoista
1 (6) Määräykset ja ohjeet 2013 Standardi 5.3 (Sisäpiiri-ilmoitukset ja -rekisterit) muutokset Yhteenveto lausunnoista (Tässä yhteenvedossa käytetty standardin kohtien numerointi vastaa lausunnolla olleessa
LisätiedotDIF-TIETOPANKKI SISÄPIIRINTIETO JA TIEDOTTAMINEN
DIF-TIETOPANKKI SISÄPIIRINTIETO JA TIEDOTTAMINEN Directors Institute of Finland Hallitusammattilaiset ry 7.6.2016 DIF-TIETOPANKKI SISÄPIIRINTIETO JA TIEDOTTAMINEN OSIO UUDISTUU Sääntelyuudistusten myötä
LisätiedotHALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA
1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta
LisätiedotMääräys sisäpiirirekistereistä
lukien toistaiseksi 1 (6) Arvopaperipörsseille, julkisen kaupankäynnin järjestäjille, optioyhteisöille, arvopaperinvälittäjille, liikkeeseenlaskijoille, arvopaperikeskuksille sekä selvitysosapuolille Määräys
LisätiedotStandardi 5.3. Nimi ja nro 2
Standardi 5.3 Sisäpiiri-ilmoitukset ja -rekisterit Määräykset ja ohjeet Nimi ja nro 2 Pääjakso 2 2 (29) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 4 2 Tavoitteet ja rakenne 5 3 Normiperusta 6 4 Julkinen sisäpiirirekisteri
LisätiedotMääräys sisäpiiri-ilmoituksista
Muutokset alleviivattu 1 (10) Sijoitusrahastolain 99 :n 1 momentissa tarkoitetuille ilmoitusvelvollisille Määräys sisäpiiri-ilmoituksista Rahoitustarkastus antaa sijoitusrahastolain (SRL) 101 :n nojalla
LisätiedotMARKKINOIDEN VÄÄRINKÄYTTÖASETUS
MARKKINOIDEN VÄÄRINKÄYTTÖASETUS YHTIÖN HALLINNON JÄSENEN NÄKÖKULMA Työeläkevakuuttajat TELA 23.8.2016 Lakiasiainjohtaja Leena Siirala Ilmarinen Hallintoelinten roolista TYÖELÄKEYHTIÖN HALLINTOJÄRJESTELMÄ
LisätiedotStandardi 5.3. Nimi ja nro 2
Standardi 5.3 Sisäpiiri-ilmoitukset ja -rekisterit Määräykset ja ohjeet Nimi ja nro 2 Pääjakso 2 2 (27) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 4 2 Tavoitteet ja rakenne 5 3 Normiperusta 6 4 Julkinen sisäpiirirekisteri
LisätiedotMääräykset ja ohjeet x/2013
Määräykset ja ohjeet x/2013 Markkinaosapuolten ja rahastoyhtiöiden julkinen sisäpiirirekisteri Dnro x/01.00/2013 Antopäivä x.x.2013 Voimaantulopäivä x.x.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010
LisätiedotS t a n d a r d i S i s ä p i i r i - i l m o i t u k s e t j a - r e k i s t e r i t. Määräykset ja ohjeet
S t a n d a r d i 5. 3 S i s ä p i i r i - i l m o i t u k s e t j a - r e k i s t e r i t Määräykset ja ohjeet M i t e n l u e t s t a n d a r d i a Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden
LisätiedotS t a n d a r d i S i s ä p i i r i - i l m o i t u k s e t j a - r e k i s t e r i t. Määräykset ja ohjeet
S t a n d a r d i 5. 3 S i s ä p i i r i - i l m o i t u k s e t j a - r e k i s t e r i t Määräykset ja ohjeet M i t e n l u e t s t a n d a r d i a Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden
LisätiedotSISÄPIIRIOHJE PÖRSSIYHTIÖILLE
NASDAQ OMX HELSINKI OY 1 (30) SISÄPIIRIOHJE PÖRSSIYHTIÖILLE SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 2 TARKOITUS...3 3 SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT...3 4 KIELLETTY SISÄPIIRINTIEDON KÄYTTÖ...5 4.1 Sisäpiirintiedon väärinkäytön
LisätiedotMääräys sisäpiirirekistereistä
Muutokset alleviivattu 1 (5) Rahastoyhtiöille Määräys sisäpiirirekistereistä Rahoitustarkastus antaa sijoitusrahastolain (SRL) 101 :n 1 momentin nojalla määräyksen SRL 100 :ssä tarkoitetusta sisäpiirin
LisätiedotMääräykset ja ohjeet 13/2013
Määräykset ja ohjeet 13/2013 Markkinaosapuolten, työeläkevakuutusyhtiöiden ja Dnro FIVA 14/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 Muutospäivä: 1.6.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51
LisätiedotOsoite ja postinumero, kotipaikka
Dnro 4/120/2005 Sivu 1 (5) PERUSILMOITUS MUUTOSILMOITUS (Täytetään vain kohdat 1, 2, 6 sekä muuttuvat kohdat) Rahoitustarkastuksen sisäpiiristandardista 5.3 löytyvät taustaohjeet * -merkittyihin kohtiin.
LisätiedotNASDAQ OMX HELSINKI 1 (26)
NASDAQ OMX HELSINKI 1 (26) SISÄPIIRIOHJE SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 TARKOITUS... 2 3 SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT... 3 4 KIELLETTY SISÄPIIRINTIEDON KÄYTTÖ... 4 4.1 Sisäpiirintiedon väärinkäytön kielto
LisätiedotMääräykset ja ohjeet 13/2013
Määräykset ja ohjeet 13/2013 Markkinaosapuolten, työeläkevakuutusyhtiöiden ja Dnro FIVA 14/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 Muutospäivä: 1.6.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51
LisätiedotTämä Incap Oyj:n sisäpiiriohje astuu voimaan Incapin hallituksen päätöksellä ja korvaa hyväksytyn sisäpiiriohjeen.
INCAP OYJ:N SISÄPIIRIOHJE 1 (2) 17.2.2016 INCAP OYJ:N SISÄPIIRIOHJE Incap Oyj noudattaa Helsingin Pörssin (Nasdaq Helsinki Oy) sisäpiiriohjetta, joka astui voimaan 1.12.2015. Incapin sisäpiiriohje sisältää
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta /2014 Laki. työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2014 1046/2014 Laki työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2014 Eduskunnan päätöksen
Lisätiedot1 JOHDANTO 2 2 TARKOITUS 3 3 SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT 3
ORAVA ASUINKIINTEISTÖRAHASTO OYJ:N (ORAVA ASUNTORAHASTO) SISÄPIIRIOHJE Hyväksytty 4.10.2013 ja päivitetty viimeksi 19.3.2015 Orava Asuntorahaston hallituksen kokouksessa. SISÄLLYS 1 JOHDANTO 2 2 TARKOITUS
LisätiedotMääräykset ja ohjeet 13/2013
Määräykset ja ohjeet 13/2013 Markkinaosapuolten ja rahastoyhtiöiden julkinen sisäpiirirekisteri Dnro FIVA 14/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi
LisätiedotHallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia seuraavan ensimmäisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Hallinto- ja ohjausjärjestelmä 2008 Nokian Renkaat Oyj noudattaa yhtiöjärjestyksensä, Suomen osakeyhtiölain sekä OMX Nasdaq Helsinki Oy:n ( Helsingin Pörssi ) listattuja yhtiöitä koskevia sääntöjä ja määräyksiä.
LisätiedotMääräys sisäpiiri-ilmoituksista
lukien toistaiseksi 1 (13) Arvopaperimarkkinalain 5 luvun 2 :ssä sekä 4a luvun 8 :ssä tarkoitetuille ilmoitusvelvollisille Määräys sisäpiiri-ilmoituksista Rahoitustarkastus antaa arvopaperimarkkinalain
LisätiedotMääräys arvopaperikauppojen ilmoittamisesta
lukien toistaiseksi 1 (5) Arvopaperipörsseille, sijoituspalveluyrityksille, luottolaitoksille, ulkomaisille luottolaitoksille ja sijoituspalveluyrityksille sekä muun julkisen kaupankäynnin järjestäjille
LisätiedotKORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 7.4.2004 Taltionumero 778 Diaarinumero 4044/2/02
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 7.4.2004 Taltionumero 778 Diaarinumero 4044/2/02 Asia Valittaja Sisäpiirirekisteriin merkitsemistä koskeva valitus Agrologi Georg Ehrnrooth, Lapinjärvi
LisätiedotSisäpiiriluetteloiden ylläpito ja johdon liiketoimien raportointi Sire palvelua käyttäen
Sisäpiiriluetteloiden ylläpito ja johdon liiketoimien raportointi Sire palvelua käyttäen Asiakastilaisuudet liikkeeseenlaskijoille Maaliskuu 2016 1 Sisältö Velvollisuudet ja luettelot Liiketoimet Palvelun
LisätiedotJulkinen. Kysymyksiä ja vastauksia (Q&A) - Sisäpiiritiedon julkistaminen ja julkistamisen lykkääminen (MAR 17 artikla)
1 (5) Kysymyksiä ja vastauksia (Q&A) - Sisäpiiritiedon julkistaminen ja julkistamisen lykkääminen (MAR 17 artikla) MAR-asetukseen liittyvät tulkinnat ja kannanotot MAR on asetuksena suoraan sovellettavaa
LisätiedotMUUTOKSIA ARVOPAPERIMARKKINALAKIIN MARKKINOIDEN VÄÄRINKÄYTTÖ - DIREKTIIVIN VOIMAANSAATTAMISEN JOHDOSTA
MUISTIO 1 (8) MUUTOKSIA ARVOPAPERIMARKKINALAKIIN MARKKINOIDEN VÄÄRINKÄYTTÖ - DIREKTIIVIN VOIMAANSAATTAMISEN JOHDOSTA 1 Taustaa Arvopaperimarkkinalakiin (AML), Rahoitustarkastuksesta annettuun lakiin (Ratalaki)
LisätiedotILKKA-YHTYMÄ OYJ. Tiedonantopolitiikka
ILKKA-YHTYMÄ OYJ Tiedonantopolitiikka 2 Sisältö Tiedonantopolitiikka... 3 Tiedonantoperiaatteet ja niiden noudattaminen... 3 Viestintäperiaatteet ja -käytännöt... 3 Vastuut ja lausunnonantajat... 4 Taloudellista
LisätiedotGLASTON TIEDONANTOPOLITIIKKA
GLASTON TIEDONANTOPOLITIIKKA 1. Yleistä Glastonin tiedonantopolitiikassa kuvataan periaatteet ja menettelyt, joiden mukaisesti yhtiö tiedottaa pääomamarkkinoille. Glaston pyrkii varmistamaan, että kaikilla
LisätiedotVINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017
VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017 I (I) SISÄLLYSLUETTELO 1 VINCIT GROUP -KONSERNIN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017... 1 2 KANNUSTINJÄRJESTELMÄN PERUSTEET JA LAAJUUS... 1 3 OSAKKEIDEN ILMOITTAMINEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄN
LisätiedotMääräykset ja ohjeet X/2013
Määräykset ja ohjeet X/2013 Markkinaosapuolten ja rahastoyhtiöiden julkinen sisäpiirirekisteri Dnro x/01.00/2013 Antopäivä x.x.2013 Voimaantulopäivä x.x.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010
LisätiedotYhtiön toiminimi on Tecnotree Oyj, ruotsiksi Tecnotree Abp ja englanniksi Tecnotree Corporation. Yhtiön kotipaikka on Espoo.
Yhtiöjärjestys päivältä 13.4.2010 Toiminimi: Tecnotree Oyj Yritys- ja yhteisötunnus 1651577-0 Kaupparekisterinumero 808.875 Voimassaoloaika 13.4.2010 TECNOTREE OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja
LisätiedotPATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri
YHTIÖJÄRJESTYS: Glaston Oyj Abp 28.02.2013 13:23:46 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 28.02.2013 Toiminimi: Glaston Oyj Abp Yritys- ja yhteisötunnus: 1651585-0
LisätiedotStandardi 5.3. Sisäpiiri-ilmoitukset ja -rekisterit. Määräykset ja ohjeet
Standardi 5.3 Sisäpiiri-ilmoitukset ja -rekisterit Määräykset ja ohjeet Miten luet standardia Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden kokonaisuus, joka velvoittaa tai ohjaa valvottavia ja
Lisätiedot6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis
LisätiedotPeriaate NOQD-92/FI 1 (8) Julkinen Versio 2 Viestintä / Kaisa Lipponen 15.12.2011
Periaate NOQD-92/FI 1 (8) Jakelu Tarkastaja, pvm NEB, 19.10.2011 Korvaa Neste Oil muutettu Nesteeksi yhtiön virallisen nimen muututtua 1.6.2015. Hyväksyjä, pvm BoD, 15.12.2011 NESTE OYJ:N TIEDONANTOPOLITIIKKA
LisätiedotTiedonantopolitiikka. Delete Group Oyj. Hyväksynyt Delete Group Oyj hallitus
Hyväksynyt 28.2.2018 hallitus Julkaisupvm 28.2.2018 Hyväksynyt: hallitus Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 2. Tiedonantovelvollisuus ja viestinnän yleiset periaatteet... 3 3. Roolit ja vastuut... 7 4. :n
LisätiedotOKMETIC OYJ SISÄPIIRIOHJE
OKMETIC OYJ SISÄPIIRIOHJE SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 1.1 Tarkoitus, tausta ja soveltaminen... 1 1.2 Rahoitusvälineen määritelmä... 1 2 SISÄPIIRITIETO JA SIIHEN LIITTYVÄT KIELLOT... 2 2.1 Sisäpiiritiedon
LisätiedotNorvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen.
Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) NORVESTIAN OSAKEANNIN LISTALLEOTTOESITTEEN JULKISTAMINEN Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen. Listalleottoesite
LisätiedotNIXU OYJ SISÄPIIRIOHJE
NIXU OYJ SISÄPIIRIOHJE Politiikan hyväksyjä: Nixu Oyj:n hallitus Politiikan vastuuhenkilö: talousjohtaja Politiikka on hyväksytty: 21.6.2016 Politiikan voimaantulo: 3.7.2016 Päivitetty viimeksi: 29.5.2018
LisätiedotOtsikko: Sopranon tiedonantopolitiikka päivämäärä: Laatinut: Panu Kauppinen päivitetty:
1 Otsikko: Sopranon tiedonantopolitiikka päivämäärä: 22.11.2017 Laatinut: Panu Kauppinen päivitetty: 22.11.2017 Hyväksyntä: hallitus tila: hyväksytty SOPRANON TIEDONANTOPOLITIIKKA 1. Yleistä Tiedonantopolitiikassa
LisätiedotFinnairin tiedonantovelvollisuus muodostuu säännöllisestä ja jatkuvasta tiedonantovelvollisuudesta.
Finnair Oyj:n tiedonantopolitiikka Julkinen 27.04.2012 Tarkastaja, pvm Finnair Oyj:n johtoryhmä, 24.4.2012 Hyväksyjä, pvm Finnair Oyj:n hallitus, 26.04.2012 Taustaa Tässä Finnairin hallituksen hyväksymässä
LisätiedotTiedonantopolitiikka eq Oyj
Tiedonantopolitiikka eq Oyj SISÄLTÖ 1. Johdanto... 1 1.1 Tarkoitus... 1 1.2 Soveltamisala... 1 1.3 Viestinnän periaatteet ja tavoitteet... 1 1.4 Viestinnän vastuualueet... 2 1.5 Tulkinnat ja poikkeamat...
LisätiedotStandardiluonnos 5.3. Nimi ja nro 2
Standardiluonnos 5.3 Sisäpiiri-ilmoitukset ja -rekisterit Määräykset ja ohjeet Nimi ja nro 2 Pääjakso 2 2 (28) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 4 2 Tavoitteet ja rakenne 5 3 Normiperusta 6 4 Julkinen sisäpiirirekisteri
LisätiedotPÄÄTÖS SISÄPIIRINTIEDON JULKISTAMISEN LYKKÄÄMISESTÄ
Yhtiön X SISÄPIIRIOHJE, LIITE 3 1 (5) PÄÄTÖS SISÄPIIRINTIEDON JULKISTAMISEN LYKKÄÄMISESTÄ FINANSSIVALVONNALLE TOIMITETTAVAT TIEDOT HUOM.: Finanssivalvonnalle toimitetaan alla olevat tiedot ainoastaan sellaisesta
LisätiedotTRAINERS HOUSE OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009
1 (8) TRAINERS HOUSE OYJ:N SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009 Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on laadittu arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 :n ja Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin
LisätiedotStandardi RA4.10. Lähipiiriluottojen ja -sijoitusten ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle. Määräykset ja ohjeet
Standardi RA4.10 Rahoitustarkastukselle Määräykset ja ohjeet Rahoitustarkastukselle RA4.10 dnro 14/120/2006 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 3 2 Tavoitteet 4 3 Kansainvälinen viitekehys 5 4 Normiperusta
LisätiedotIncapin sijoittajaviestintää hoitaa konsernin toimitusjohtaja, joka vastaa viime kädessä tiedonantovelvollisuudesta.
TIEDONANTOPOLITIIKKA 1 (5) INCAP OYJ:N TIEDONANTOPOLITIIKKA (DISCLOSURE POLICY) Incap-konsernin emoyhtiön Incap Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Incap noudattaa tiedonantopolitiikassaan
LisätiedotYhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka hallitus valitsee.
1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Teleste Oyj, englanniksi Teleste Corporation. Yhtiön kotipaikka on Turku. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on elektroniikka- ja tietoliikenneteollisuuden tuotteiden,
LisätiedotSELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2014 (Corporate Governance Statement)
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2014 (Corporate Governance Statement) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin
LisätiedotVarsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki
1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien
LisätiedotEFORE OYJ:N SISÄPIIRIOHJE
EFORE OYJ:N SISÄPIIRIOHJE 3.7.2016 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 3 2. SISÄPIIRISÄÄNTELY 3 2.1 Miksi sisäpiirisäännöt ovat tärkeitä? 3 2.2 Sisäpiirintieto 4 2.3 Rahoitusväline 4 2.4 Sisäpiirintiedon väärinkäytön
LisätiedotYhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation.
Metsä Board Oyj:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa
LisätiedotMääräys velka-arvopaperikauppojen ilmoittamisesta
lukien toistaiseksi 1 (5) Arvopaperipörsseille, sijoituspalveluyrityksille, luottolaitoksille, ulkomaisille luottolaitoksille ja sijoituspalveluyrityksille sekä muun julkisen kaupankäynnin järjestäjille
LisätiedotMAR voimaan 3.7. Mistä on kysymys? Työeläkevakuuttajien hallinnon ajankohtaisseminaari
MAR voimaan 3.7. Mistä on kysymys? Työeläkevakuuttajien hallinnon ajankohtaisseminaari 23.8.2016 Sisältö Yleistä markkinoiden väärinkäyttöasetuksesta (MAR) Sisäpiiritiedon väärinkäyttö ja ilmaisukielto
Lisätiedot(5) SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Yleistä
8.2.2018 1(5) SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT) Yleistä :n (myöhemmin Kesla tai Konserni, jolla viitataan sekä :öön että Kesla-konserniin) hallinto perustuu Suomen
LisätiedotSISÄPIIRIOHJE MARKKINOIDEN VÄÄRINKÄYTTÖASETUS- MAR
SISÄPIIRIOHJE MARKKINOIDEN VÄÄRINKÄYTTÖASETUS- MAR (EU) N:o 596/2014 Ixonos Oyj 27.6.2016 SISÄLTÖ 1 TARKOITUS... 1 2 MARKKINOIDEN VÄÄRINKÄYTTÖASETUS... 1 2.1 Yleistä... 1 2.2 MAR:n soveltamisen piiriin
LisätiedotSisäpiiriohje Caverion Corporation Panuntie 11, P.O. Box 59, FI Helsinki Business ID , domicile Helsinki
Sisäpiiriohje 2016 Caverion Corporation Panuntie 11, P.O. Box 59, FI-00621 Helsinki Business ID 2534127-4, domicile Helsinki www.caverion.com Sisältö 1 ALKUSANAT... 2 2 SOVELTAMISALA... 2 2.1 Yleinen soveltamisala...
LisätiedotPALAUTE LAUSUNTOPYYNNÖLLÄ 9/2005SAATUIHIN LAUSUNTOIHIN 1 (10) RAHOITUSTARKASTUS. Dnro 9/121/
1 (10) SAADUISTA LAUSUNNOISTA LIIKKEESEENLASKIJAN JA OSAKKEEN- OMISTAJAN TIEDONANTOVELVOLLISUUS JA SISÄPIIRI-ILMOITUKSET JA -REKISTERIT STANDARDILUONNOKSET Rahoitustarkastus järjestää hyvän hallintotavan
LisätiedotINTERAVANTI OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.6.2009 klo 10:40
INTERAVANTI OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.6.2009 klo 10:40 PROPOSTA OY SULAUTUU INTERAVANTI OYJ:ÖÖN Sulautumisjärjestelyn kuvaus Proposta Oy:n (Y-tunnus 0683848-8)ja Interavanti Oyj:n hallitukset ovat allekirjoittaneet
LisätiedotHallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten
LisätiedotPerustamisilmoitus Liite lomakkeeseen Y1 Osuuskunta / osuuspankki
TOIMINIMI PERUSTAMISSOPIMUKSEN PÄIVÄMÄÄRÄ OSUUS, OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET SEKÄ MUUTA JÄSENYYTEEN LIITTYVÄÄ ILMOITETTAVAA (täytä tarvittaessa) Osuus Osuuden nimellisarvo (jos on) Osakepääoma ja osakkeet
LisätiedotSisäpiiriohje Caverion Corporation Panuntie 11, P.O. Box 59, FI Helsinki Business ID , domicile Helsinki
Sisäpiiriohje 2016 Caverion Corporation Panuntie 11, P.O. Box 59, FI-00621 Helsinki Business ID 2534127-4, domicile Helsinki www.caverion.com Sisältö 1 ALKUSANAT... 2 2 SOVELTAMISALA... 2 2.1 YLEINEN SOVELTAMISALA...
LisätiedotTiedonantopolitiikka eq Oyj
Tiedonantopolitiikka eq Oyj SISÄLTÖ 1. Johdanto... 1 1.1 Tarkoitus... 1 1.2 Soveltamisala... 1 1.3 Viestinnän periaatteet ja tavoitteet... 1 1.4 Viestinnän vastuualueet... 2 1.5 Tulkinnat ja poikkeamat...
LisätiedotIncap Oyj noudattaa toiminnassaan Suomen lakeja, yhtiöjärjestystä sekä julkisesti noteerattuja
1 (8) SELVITYS HALLINTO JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Incap Oyj noudattaa toiminnassaan Suomen lakeja, yhtiöjärjestystä sekä julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia määräyksiä ja ohjeita. Incap toimii Helsingin
LisätiedotOrava Asuinkiinteistörahasto Oyj Yhtiöesittely
11/20/2013 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Yhtiöesittely 11/20/2013 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän luottamuksellisen esityksen Yhtiöstä vain
LisätiedotSELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2015
Aspocomp Group Oyj (myöhemmin Aspocomp tai yhtiö) on sitoutunut hyvään hallinnointitapaan noudattamalla yhtiöjärjestystä, voimassa olevaa Suomen lainsäädäntöä, kuten osakeyhtiölakia, kirjanpitolakia ja
LisätiedotSELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009 (Corporate Governance Statement)
1 SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2009 (Corporate Governance Statement) Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu uuden hallinnointikoodin
LisätiedotKamux Oyj:n tiedonantopolitiikka
Kamux Oyj www.kamux.com Y-tunnus 2442327-8 Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka Omistaja: Viestintä- ja markkinointijohtaja Hyväksyjä: Hallitus Hyväksytty: 15.4.2016 Versio: 1.0 Sisältö 1. Yleistä 2. Viestinnän
LisätiedotPörssitiedote 30.5.2007 klo 16.04
Pörssitiedote 30.5.2007 klo 16.04 ARVOPAPERIMARKKINALAIN 2 LUVUN 10 :N MUKAINEN ILMOITUS OMISTUSOSUUDEN MUUTTUMISESTA Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 :n mukaisesti ilmoitamme, että Suomen Helasto Oyj
LisätiedotWärtsilän tiedonantopolitiikka
Wärtsilän tiedonantopolitiikka 1. Johdanto Tässä politiikassa kuvataan toimintaperiaatteet ja menettelytavat, joiden mukaisesti Wärtsilä viestii pääomamarkkinoiden eri osapuolien kanssa. Wärtsilä pyrkii
Lisätiedoteq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015
eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 Varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2015 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille yhteensä enintään 2 000 000
LisätiedotEpävirallinen käännös. Sisäpiiriohje
Epävirallinen käännös Sisäpiiriohje SISÄLLYSLUETTELO Määritelmät 3 1 Yleistä 5 2 Sisäpiirintieto, sisäpiirintiedon käyttö ja sisäpiiriläiset 6 2.1 Sisäpiirintieto 6 2.2 Sisäpiirintiedon kielletty käyttö
LisätiedotSELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2016 (Corporate Governance Statement)
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ 2016 (Corporate Governance Statement) I. JOHDANTO Tämä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä (Corporate Governance Statement) on laadittu Hallinnointikoodin
LisätiedotTiedonantopolitiikka
Tiedonantopolitiikka 2 ( 6) 1 Johdanto Technopoliksen tiedonantopolitiikan tarkoituksena on turvata kaikille markkinaosapuolille riittävä ja oikea tieto yhtiöstä, ja varmistaa, että julkistettava tieto
LisätiedotKamux Oyj:n tiedonantopolitiikka
Kamux Oyj Y-tunnus 2442327-8 Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka Omistaja: Viestintä- ja markkinointijohtaja Hyväksyjä: Hallitus Hyväksytty: 27.4.2017 Versio: 2.0 Sisältö 1. Yleistä 2. Viestinnän periaatteet
LisätiedotYhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin
1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy
Lisätiedot3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.2.2012 klo 9.05 EET Fortum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona huhtikuun
LisätiedotTERVEYSTALO OYJ TIEDONANTOPOLITIIKKA
TERVEYSTALO OYJ TIEDONANTOPOLITIIKKA Versio 1.0 Terveystalo Oyj:n hallituksen hyväksymä 16.8.2017 1. Johdanto Terveystalo Oyj:n ( Terveystalo tai Yhtiö ) tiedonantopolitiikassa kuvataan keskeisimmät toimintaperiaatteet
LisätiedotNOKIA OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS
NOKIA OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nokia Oyj, sen ruotsinkielinen toiminimi on Nokia Abp ja englanninkielinen toiminimi Nokia Corporation. Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki.
LisätiedotVAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS
1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden
LisätiedotOSAKEANNIN EHDOT. Taustaa
Taustaa OSAKEANNIN EHDOT Metsä Board Oyj:n ( Yhtiö ) varsinainen yhtiökokous valtuutti 28.3.2012 Yhtiön hallituksen päättämään enintään 70.000.000 uuden B-sarjan osakkeen antamisesta. Valtuutuksen nojalla
Lisätiedot