Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja"

Transkriptio

1 Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta kunta- ja valtiosektoreilla sekä sektorien vertailuja Tuloksia Turun yliopiston työoikeuden tutkimushankkeesta Heikki Uhmavaara

2 Kuntasektorin kysely Kuntasektorin kysely suunnattiin 100 kuntaan ja 20 kuntayhtymään. Mukana ovat kaikki yli asukkaan kunnat sekä otos pienemmistä yli 2000 hengen kunnista. Vastaajina olivat kuntien henkilöstöjohtajat ja vastaavat viranhaltijat sekä henkilöstön edustajat pääsopijajärjestöistä Kunta-alan Unionista, Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN:stä, Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö TNJ:stä sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO:sta. Vastauksia saatiin työnantajan edustajilta 61 ja henkilöstön edustajilta 236 eli yhteensä 297. Vähintään yksi vastaus saatiin lähes jokaisesta kohdejoukkoon kuluneesta kunnasta tai kuntayhtymästä. Henkilöstön edustajien vastaukset jakautuvat järjestöittäin tasaisesti: Kuntaalan Unioni 28 %, KTN 23 %, TNJ 24 % ja JUKO 25 %. Turun yliopisto, työoikeus

3 Valtiosektorin kysely Tutkimuksen kohdejoukko käsittää valtiosektorilla 120 virastoa ja laitosta. Kysely kohdistettiin henkilöstöasioista vastaaville työnantajan edustajille sekä kolmen pääsopijajärjestön, JHL:n, PARDIA:n ja JUKO:n luottamusmiehille näissä virastoissa. Vastauksia on tähän mennessä saatu yhteensä 191, joista 56 työnantajan edustajalta ja 135 henkilöstön edustajalta. Henkilöstöä edustavista vastaajista 19 % on JHL:n, 39 % PARDIA:n ja 42 % JUKO:n jäseniä. Turun yliopisto, työoikeus

4 Paikallisen sopimisen tavallisimmat kohdeasiat Palkka-asiat Yksityinen sektori Kunnat Valtio Palkkaperusteet (62 %) Palkkiot (esim. tulospalkkiot, tuotantopalkkiot) (61 %) Työn vaativuuden arviointiin Valtion palkkausjärjestelmä perustuva palkkausjärjestelmä (82 %) (57 %) Järjestelyvaran käyttäminen (54 %) Virastokohtaisten sopimuserien käyttäminen (58 %) Korvaukset (53 %) Palkanmaksun toteutus (38 %)Palkanmaksun toteutus (41 %) Henkilökohtaiset palkan lisät tai Korvaukset (33 %) Korvaukset (46 %) osat (54 %) Työn vaativuuden arviointi (55 %) Olosuhteisiin perustuvat lisät (51 %) Olosuhteisiin perustuvat lisät (26 %) Henkilökohtaiset palkan osat tai lisät (25 %) Valtion palkkausjärjestelmän ulkopuolisten palkat. Yksilökohtaiset palkkasopimukset. (39 %) Palkkiot (luento-, kokous-, ylituntipalkkiot) (33 %)

5 Paikallisen sopimisen tavallisimmat kohdeasiat Työaikajärjestelyt Yksityinen sektori Kunnat Valtio Liukuva työaika (60 %) Liukuva työaika (49 %) Liukuva työaika (78 %) Säännöllisen työajan alkaminen tai päättyminen (51 %) Henkilökohtaiset vapaat (49 %) Lomarahan vaihto vapaaseen (46 %) Säännöllisen työajan tasoittumisjakson pituus (34 %) Lomarahan vaihto vapaaseen (55 %) Vuosiloman säästäminen säästövapaaksi (49 %) Eräiden työaikojen vaihto vapaaseen (45 %) Lomapalkan maksaminen tai jaksottaminen tai sen maksamisen ajankohta (41 %) Vuorotyö tai jaksotyö (40 %) Varallaolo tai sen korvaukset (34 %) Säännöllisen työajan järjestäminen yleisistä normeista poiketen (25 %) Säännöllisen työajan sijoittuminen (25 %) Säännöllisen työajan tasoittumisjakson pituus (46 %) Eräiden työaikojen vaihto vapaaseen (42 %) Etätyö, liikkuva työ, kotona tehtävä työajan osa (47 %)

6 Paikallisen sopimisen tavallisimmat kohdeasiat Henkilöstön asema ja toimenkuvat Yksityinen sektori Kunnat Valtio Työtehtävien tai toimenkuvien olennaiset muutokset (47 %) Henkilöstön siirrot työntekopaikasta tai organisaatiosta toiseen (44 %) Henkilöstön määrä eri tehtävissä tai työkohteissa (41 %) Yhteistoimintamenettelyn toteuttamistapa (36 %) Työhön ottaminen ja työvoiman käytto (38 %) Taloudellisin ja tuotannollisin syin toteutettujen irtisanomisten järjestelyt (40 %) Yhteistoiminta kunnassa, ytasiat, yt-elimet, ytmenettelyn toteuttamistapa (56 %) Työtehtävien tai toimenkuvien olennaiset muutokset (21 %) Henkilöstön siirrot työntekopaikasta tai organisaatiosta toiseen (18 %) Henkilöstön määrä eri tehtävissä tai työkohteissa (16 %) Työvoiman käyttö (11 %) Yhteistoiminta, yt-asiat, ytelimet, yt-menettelyn toteuttamistapa (67 %) Työtehtävien tai toimenkuvien olennaiset muutokset (26 %) Henkilöstön siirrot työntekopaikasta tai organisaatiosta toiseen (29 %) Taloudellisin tai tuotannollisin syin toteutettujen irtisanomisten järjestelyt (11 %) Henkilöstön määrä eri tehtävissä tai työkohteissa (13 %) Työvoiman käyttö (11 %)

7 Paikallisen sopimisen tavallisimmat kohdeasiat Muut asiat Yksityinen sektori Kunnat Valtio Työsuojeluyhteistyön organisointi (55 %) Tiedottaminen (43 %) Tasa-arvo- tai yhdenvertaisuusasiat (44 %) Kehittämistoiminta (43 %) Luottamusmiesten ja muiden henkilöstön edustajien ajankäyttö tai muut toimintaedellytykset (42 %) Tuottavuutta, tuotantoa tai henkilöstöä koskevan kehityksen seurantajärjestelmät (35 %) Työsuojeluvaltuutettujen määrä, toimialue tai ajankäyttö, työsuojeluyhteistyö (56 %) Luottamusmiesten ja muiden henkilöstön edustajien ajankäyttö tai muut toimintaedellytykset (46 %) Luottamusmiesten asettaminen, lukumäärä, valinta tai toimikaudet (33 %) Luottamusmieskorvaukset tai luottamusmiehen palkka (23 %) Tasa-arvo- tai yhdenvertaisuusasiat, henkilöstöasiat (23 %) Työsuojeluvaltuutettujen määrä, toimialue tai ajankäyttö (67 %) Luottamusmieskorvaukset tai luottamusmiehen palkka (51 %) Luottamusmiehen asettaminen, lukumäärä, valinta tai toimikaudet (56 %) Luottamusmiesten ja muiden henkilöstön edustajien ajankäyttö (57 %) Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat (47 %) Henkilöstökoulutus (16 %) Henkilöstökoulutus (36 %)

8 Palkkaetujen muuttamisen suunta paikallisesti sopimalla (%)

9 Palkkaetujen muuttamisen suunta paikallisesti sopimalla (%)

10 Kokemukset palkkoihin liittyvästä paikallisesta sopimisesta (%)

11 Kokemukset palkkoihin liittyvästä paikallisesta sopimisesta (%)

12 Kokemukset työaikajärjestelyihin liittyvästä paikallisesta sopimisesta (%)

13 Kokemukset työaikajärjestelyihin liittyvästä paikallisesta sopimisesta (%)

14

15

16

17

18

19

20

Paikallinen sopiminen työaika-asioissa

Paikallinen sopiminen työaika-asioissa TIEDOTE 3.5.2007 Paikallinen sopiminen työaika-asioissa Turun yliopiston työoikeuden tutkimusryhmän kyselytutkimuksen osatuloksia Työaika joustaa työpaikoilla Yksityisen sektorin työpaikoilla on käytössä

Lisätiedot

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta yksityisellä sektorilla. Martti Kairinen Turun yliopisto

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta yksityisellä sektorilla. Martti Kairinen Turun yliopisto Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta yksityisellä sektorilla Martti Kairinen Turun yliopisto Tutkimus paikallisesta sopimisesta Turun yliopiston työoikeuden oppiaineessa on tehty useita selvityksiä

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen Suomessa

Paikallinen sopiminen Suomessa Paikallinen sopiminen Suomessa Turun yliopiston tutkimusprojektin keskeisimpiä tuloksia 8.2.2008 Anu Sajavaara EK Erkki Auvinen STTK Tutkimushanke paikallisesta sopimisesta Turun yliopisto selvittänyt

Lisätiedot

Näkemys siitä, onko päätösvaltaa siirretty paikallistasolle toimialoittain

Näkemys siitä, onko päätösvaltaa siirretty paikallistasolle toimialoittain Näkemys siitä, onko päätösvaltaa siirretty paikallistasolle toimialoittain Rivipalkansaajat (N=1474) Sairaalat Ammattikoulut Seurakunnat Kyllä Ei En osaa sanoa Pankit Kaupat Tehtaat Pienet 010 2030405060708090100

Lisätiedot

Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta

Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta 1.2.28 Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta: Tutkimus paikallisesta sopimisesta Tutkimus Turun yliopiston työoikeuden tutkijaryhmä on professori Martti Kairisen johdolla selvittänyt vuosien 25

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 Yhteenvetoa Paikallinen sopiminen on lisääntynyt SAK:laisilla työpaikoilla. 64 prosenttia luottamushenkilöistä

Lisätiedot

Luottamusmiesbarometri Yhteenveto tuloksista

Luottamusmiesbarometri Yhteenveto tuloksista Luottamusmiesbarometri 2017 Yhteenveto tuloksista Taustaa Akavan luottamusmiesbarometri on joka toinen vuosi toteutettava kysely akavalaisille luottamusmiehille. Barometri toteutettiin vuonna 2017 toista

Lisätiedot

Tarve ja luottamus edistävät paikallista sopimista

Tarve ja luottamus edistävät paikallista sopimista Tarve ja luottamus edistävät paikallista sopimista - tutkittuja kokemuksia Akava EK KiT KT SAK STTK VTML Työsuojelurahasto Sisältö Lukijalle...2 Palkat paikallisessa neuvottelupöydässä...4 Työaika joustaa

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien Luottamusmieskurssi C evankelis-luterilaisen kirkon luottamusmiehille Hotelli AVA, Helsinki 5.-6.9.2018 Paikallisen virka- ja työehtosopimisen

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 13/2007 liite 2

KT Yleiskirjeen 13/2007 liite 2 KT Yleiskirjeen 13/2007 liite 2 1 (6) KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset Tämä virka- ja työehtosopimus on

Lisätiedot

KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 YLEISKIRJEEN 1/2005 LIITE 2 KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan

Lisätiedot

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 VIII LUVUN JA IX LUVUN MUUTTAMISESTA Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2005 2007 lomauttamista koskevan

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet ovat sopineet työehtosopimuksen uudistamisesta seuraavaa: (Muutokset kursiivilla) 1. Sopimuksen voimassaolo Uusi työehtosopimuskausi

Lisätiedot

Työehtosopimus yliopistoissa

Työehtosopimus yliopistoissa Työehtosopimus yliopistoissa Voimassa 1.3.2010 29.2.2012 Voidaan irtisanoa päättymään 28.2.2011, jos vuoden 2011 palkankorotuksista ei päästä sopimukseen. Tämän jälkeen jatkuu vuoden kerrallaan, ellei

Lisätiedot

Henkilökohtaisen työn suoritustaso

Henkilökohtaisen työn suoritustaso Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen palkkataulukot Vaativuusryhmien mukaiset palkat 1.4.2018 Opetus- ja tutkimushenkilöstön järjestelmä vaativuustaso 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 1 826,50 1 899,56 2 010,98 2

Lisätiedot

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry Luottamusmiessopimus Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry 1 Luottamusmiessopimus KirVESTES liite 11 (s. 181-187) 3 Pääluottamusmies ja luottamusmiehen varamies ja 4 Luottamusmiesten asettaminen (s.181-182)

Lisätiedot

Vaativuusryhmien mukaiset palkat Harjoittelukoulut Tehtävän vaativuustaso. Tehtäväkohtainen. Suorituskategoria

Vaativuusryhmien mukaiset palkat Harjoittelukoulut Tehtävän vaativuustaso. Tehtäväkohtainen. Suorituskategoria Vaativuusryhmien mukaiset palkat 1.1.2019 Opetus- ja tutkimushenkilöstö Tehtäväkohtainen palkanosa Suorituskategoria Henkilökohtaisen palkanosan prosentti Muu henkilöstö Tehtäväkohtainen palkanosa 1 1

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Lain soveltamisala yms. Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Lain soveltamisala (2 ) - Työntekijämäärä säännöllisesti vähintään

Lisätiedot

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos

KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- ja TYÖEHTOSOPIMUKSEN:n neuvottelutulos 8.2.2018 JHL:n edustajisto 15.2.2018 Hannu Moilanen/Marja Lehtonen KUNNALLINEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUS Sopimuksen

Lisätiedot

TSN -sopimusratkaisut. Huhtikuu 2018

TSN -sopimusratkaisut. Huhtikuu 2018 TSN -sopimusratkaisut Huhtikuu 2018 Neuvottelukierroksesta yleisesti TSN:n keskeiset tavoitteet kaikilla sopimusaloilla: Palkankorotukset ja palkkausjärjestelmäkysymykset 0-sopimusten käytön rajoittaminen

Lisätiedot

3. Työnantajan oikeus muuttaa työsuhteen ehtoa työnjohto ja valvontavallan perusteella (Engblom, kirja)

3. Työnantajan oikeus muuttaa työsuhteen ehtoa työnjohto ja valvontavallan perusteella (Engblom, kirja) Paikallinen sopiminen työehdoista Valinnainen opintojakso 15.8.2014 Vastaukset kysymyksiin 1 (Kairinen) ja 2-3 (Murto) eri arkeille. 1. Voiko henkilöstön luottamusmies YT-menettelyssä sopia paikallisesti

Lisätiedot

PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille.

PALKKAUS. 37 Palkanmaksu --- 3 mom. Palkan maksaminen. Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. PALKKAUS 37 Palkanmaksu 3 mom. Palkan maksaminen VUOSILOMA Palkka maksetaan työntekijän osoittaman rahalaitoksen pankkitilille. Maksu- tai siirtomääräys on tällöin lähetettävä niin ajoissa, että palkan

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 2 Perustaminen, muuttaminen ja lakkauttaminen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ

HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ LIITE 16.10.2012 SIIRTOSOPIMUS HENKILÖSTÖSIIRTOJEN TOTEUTTAMINEN KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄSTÄ 31.12.2012 1. Henkilöstön siirtyminen ja virkojen perustaminen Sovellettavat määräykset: Kuntalaki (365/1995)

Lisätiedot

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) 2010 2011 ERÄIDEN SOPIMUSMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä virka- ja työehtosopimuksella sovitaan

Lisätiedot

Työaikapankki. Osa monipuolisia ja joustavia työaikajärjestelyjä. 1 luentokalvo0806up-työaikapankki.ppt

Työaikapankki. Osa monipuolisia ja joustavia työaikajärjestelyjä. 1 luentokalvo0806up-työaikapankki.ppt Työaikapankki Osa monipuolisia ja joustavia työaikajärjestelyjä 1 luentokalvo0806up-työaikapankki.ppt Pitkäjänteiset ja yksilölliset työaikajärjestelyt Tukea työyhteisön menestymistä mm. tuloksellisuus,

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI 1 (9) YHTEISTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT Yhteistyötoimikunta 25.2.2014 13 Kaupunginhallitus 17.3.2014 96

KITEEN KAUPUNKI 1 (9) YHTEISTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT Yhteistyötoimikunta 25.2.2014 13 Kaupunginhallitus 17.3.2014 96 KITEEN KAUPUNKI 1 (9) TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VÄLISEN 2015 Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa astui voimaan 1.9.2007. näillä yhteistoiminnan pelisäännöillä sovitaan

Lisätiedot

KVTES

KVTES Lounasmaa 19.3.2018 KVTES 1.2.2018 31.3.2020 Allekirjoituspöytäkirja Sopimuksen kesto on 2 vuotta 2 kuukautta eli 1.2.2018 31.3.2020. Palkankorotukset 1.5.18 Yleiskorotus on sekalinjainen Vähintään 26

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA SOPIMUS SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 334/2007 (jatkossa yhteistoimintalaki) mukaan työnantajan tulee antaa henkilöstölle oikea-aikaisesti riittävästi

Lisätiedot

kuukausipalkkaa korotetaan lukien yleiskorotuksella. Korotuksen

kuukausipalkkaa korotetaan lukien yleiskorotuksella. Korotuksen 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 (TS-07) ALLEKIRJOITUS 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset TS-07 on voimassa 1.10.2007 31.1.2010. TS-07:n

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2015 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

Pardian yksityiset alat neuvottelutulokset Yliopistot

Pardian yksityiset alat neuvottelutulokset Yliopistot Pardian yksityiset alat neuvottelutulokset 2018 Yliopistot Sopimuskausi 1.2.2018 31.3.2020. Yleiskorotus 1.4.2018 on suuruudeltaan 1,0 % ja 1.4.2019 on suuruudeltaan 1,1 %. Järjestely- /paikallinen erä

Lisätiedot

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258)

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258) 1 (6) Tiehallinnon luottamusmiessopimus 1 Sopimuksen soveltamisala Tiehallinnon ja tämän sopimuksen allekirjoittajajärjestöjen välisessä luottamusmiestoiminnassa noudatetaan tämän sopimuksen määräyksiä.

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Paikallisen sopimisen menettelytavat Paikallinen sopiminen työajoista Liitepöytäkirja paikallisesta sopimisesta Paikallisen sopimisen menettelytavat 1 Paikallisesti voidaan sopia

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS

KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS KESKI-UUDENMAAN SOTE KUNTAYHTYMÄN HALLITUS 21.8.2018 Suunnitelma käynnistyy henkilöstöryhmässä aikataulun mukaisesti Henkilöstön siirrot ja YTmenettely Henkilöstöjohtamisen kokonaisuus Henkilöstötoiminnot

Lisätiedot

JHL:n edustajisto/hallitus

JHL:n edustajisto/hallitus Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 KirVESTES:n neuvottelutulos 31.5.2016 JHL:n edustajisto/hallitus 7.6.2016 Keijo Hiltunen Pääkohdat Työmarkkinajärjestöjen solmiman kilpailukykysopimuksen mukainen

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2016 KT Kuntatyönantajat 8000 7000 6000 Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2015 7 380 5000 4000 3000 2000 2 743 3

Lisätiedot

KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS 29.2.2008

TYÖEHTOSOPIMUS 29.2.2008 Suomen ympäristökeskuksen ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Ympäristöhallinnon Tekniset VETY ry:n, Ympäristöhallinnon henkilökuntayhdistys YHY ry:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen

Lisätiedot

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu 2018-2020 Ensihoitopalvelualan neuvottelupäivät 27.3.2018 Helsinki Neuvottelupäällikkö Riikka Rapinoja Neuvottelujen taustaa Neuvottelut olivat erittäin vaikeat,

Lisätiedot

Sovittiin muutettavaksi yhteistoimintamenettelyä koskevaa yleissopimusta erillisen liitteen mukaisesti (liite 1).

Sovittiin muutettavaksi yhteistoimintamenettelyä koskevaa yleissopimusta erillisen liitteen mukaisesti (liite 1). 1 (3) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN ALAN TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISASIOITA KOSKEVISTA NEUVOTTELUISTA 2000 Aika 13.12.2000 Paikka Kunnallinen työmarkkinalaitos, Toinen linja 14, Helsinki 1 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet Kunnallinen työmarkkinalaitos ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat laatineet tämän yhteisen yleiskirjeen paikallisesta sopimisesta

Lisätiedot

Tast 21.2.2005. Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA

Tast 21.2.2005. Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 6/2005 Tast 21.2.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA Tulopoliittisen

Lisätiedot

JHL:n hallitus Mari Keturi

JHL:n hallitus Mari Keturi Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelutulos 3.6.2016 JHL:n hallitus Mari Keturi Neuvottelutuloksen sisältö Tekstimuutokset Työajan pidentäminen Paikallinen työaikasopiminen

Lisätiedot

Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus PKS ja E-S yhdistysjohdon seminaari Hyvinkää 3.-4.3.2018 Mari Keturi Sopimuskausi Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.2.2018 31.3.2020

Lisätiedot

Palkkausluvun 10 :ssä tarkoitettua henkilökohtaista lisää korotetaan 2,0 prosentilla.

Palkkausluvun 10 :ssä tarkoitettua henkilökohtaista lisää korotetaan 2,0 prosentilla. 1 YLEISKIRJEEN 20/2002 LIITE 2 KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2003 2004 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖIDEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2004

TOIMIHENKILÖIDEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2004 TFO rf:s fackkurser 2004 BILAGA 6 TILL CIRKULÄR 27/2003 1 (5) TOIMIHENKILÖIDEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2004 Luottamusmieskoulutus Tehy 15.-19.3. Aktiivi-Instituutti Luottamusmiesten

Lisätiedot

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (TS-05) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (TS-05) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 (TS-05) ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella (TS-05) toteutetaan

Lisätiedot

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset. 1 (6) KVTES 2012 2013: keskeiset materiaaliset muutokset Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset. Palkkausluku (luku II) Palkkausluvun sisältöä

Lisätiedot

Pöytäkirja Henkilöstöjaosto

Pöytäkirja Henkilöstöjaosto Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Pöytäkirja Henkilöstöjaosto N:o 3 / 2009 Paikka Kauhajoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Aika 23.11.2009 klo 13.00 13.48 Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos

KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos 08.02.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.02.2018 Marja Lehtonen/Riitta Rautiainen KVTES Liite 12 Palkan korotukset Sopimusta sovelletaan omassa kodissa työskenteleviin

Lisätiedot

Tarkentava virka- ja työehtosopimus vuoden 2018 virastoerän toteuttamisesta

Tarkentava virka- ja työehtosopimus vuoden 2018 virastoerän toteuttamisesta Sopimus 1(5) Turvallisuus-ja Diaariryhmä muutettu 22.8.2018 9181/01.00.01/2018 6.7.2018 9181/01.06/2018 VES-koodi322351 Tarkentava virka- ja työehtosopimus joka on tehty 6 päivänä heinäkuuta 2018 Turvallisuus-ja

Lisätiedot

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus 2018-2020 neuvottelutulos 13.2.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.2.2018 Riitta Rautiainen Tätä työehtosopimusta sovelletaan Avaintyönantajat AVAINTA ry:n jäsenyhteisöjen

Lisätiedot

KUNNALLISTA HENKILÖSTÖKOULUTUSTA KOSKEVA SUOSITUS- SOPIMUS SEKÄ VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS AMMATTIYHDISTYS- KOULUTUKSESTA

KUNNALLISTA HENKILÖSTÖKOULUTUSTA KOSKEVA SUOSITUS- SOPIMUS SEKÄ VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS AMMATTIYHDISTYS- KOULUTUKSESTA 1 KUNNALLISTA HENKILÖSTÖKOULUTUSTA KOSKEVA SUOSITUS- SOPIMUS SEKÄ VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS AMMATTIYHDISTYS- KOULUTUKSESTA 1 Sopimuksen tarkoitus Kunnallinen työelämä on jatkuvassa muutoksessa. Väestön

Lisätiedot

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu 2010 Ylemmät yhdessä enemmän Sisällysluettelo I Työelämän muutosturvallisuuden ja työssä jaksamisen vahvistaminen... 3 1.1 Koko

Lisätiedot

Yksityissektorin työehtosopimusten neuvottelutulokset 25.10.2013

Yksityissektorin työehtosopimusten neuvottelutulokset 25.10.2013 Yksityissektorin ten neuvottelutulokset 25.10.2013 Terveyspalvelualan PlusTerveys Oy:n ja Tehy ry:n Hammaslääkärien työnantajayhdistys ry:n ja Tehyn välinen 1.3.2014 31.1.2017 1.7.2014 lukien taulukkopalkkoja

Lisätiedot

Kiky yksityissektorin työehtosopimuksissa

Kiky yksityissektorin työehtosopimuksissa Kiky yksityissektorin työehtosopimuksissa 10.11.2016 1 Terveyspalvelualan tes Säännöllisen työajan pidentäminen 30 min/vko Luottamusmiehen asemaan merkittäviä parannuksia Kriisilauseke, jossa mainittujen

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan

Lisätiedot

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN TYÖNANTAJA MUUTOKSET KUNNASTA KUNTAAN KUNTAYHTYMÄSTÄ KUNTAAN KUNNASTA KUNTAYHTYMÄÄN KUNNASTA LIIKELAITOKSEEN KUNNASTA OSAKEYHTIÖÖN

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus

Kilpailukykysopimus Kilpailukykysopimus 2016-2017 14.6.2016 ERTO:n info Hki, Tku, Tre, Oulu Miksi KiKy solmittiin? Taustalla Suomen pitkittynyt taantuma Kaatuneet yhteiskuntasopimusneuvottelut 1. haluttiin korvata hallituksen

Lisätiedot

Työehtosopimusten haasteet ja kehittäminen, miten saadaan kaikki hyöty irti? - Case: Yksityisen laboratorioalan toimihenkilöiden tes

Työehtosopimusten haasteet ja kehittäminen, miten saadaan kaikki hyöty irti? - Case: Yksityisen laboratorioalan toimihenkilöiden tes Työehtosopimusten haasteet ja kehittäminen, miten saadaan kaikki hyöty irti? - Case: Yksityisen laboratorioalan toimihenkilöiden tes Palvelualojen työnantajat PALTA ry 1 Yksityisen laboratoriolan toimihenkilöiden

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Puheenjohtajien neuvottelupäivät Kevät 2017 Kirsti Hietaranta Järjestöasiamies, OAJ Kilpailukykysopimus /Paikallinen sopiminen Alakohtaisesti sovitaan virka-ja työehtosopimuksissa:

Lisätiedot

Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja. Erkki Auvinen, STTK

Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja. Erkki Auvinen, STTK Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja, STTK 7.5.2015 Vastaajat Henkilöstön edustaja -barometriin vastasi 1 941 STTK:laista luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua Puolet kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet järjestöt ovat sopineet Yksityisen Opetusalan Liitto ry:n jäsenenä olevien yliopistojen palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KT Yleiskirjeen 5/2010 liite 1 1 (6) KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010 2011 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Sopimuksen voimassaoloaika Tämä virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.2.2010 31.12.2011.

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMUS LUOTTAMUSMIESTEN LUKUMÄÄRÄSTÄ JA AJANKÄYTÖSTÄ SEKÄ TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN JA LUOTTAMUSMIESTEN TOIMINTAEDELLYTYKSISTÄ

PAIKALLINEN SOPIMUS LUOTTAMUSMIESTEN LUKUMÄÄRÄSTÄ JA AJANKÄYTÖSTÄ SEKÄ TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN JA LUOTTAMUSMIESTEN TOIMINTAEDELLYTYKSISTÄ PAIKALLINEN SOPIMUS LUOTTAMUSMIESTEN LUKUMÄÄRÄSTÄ JA AJANKÄYTÖSTÄ SEKÄ TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN JA LUOTTAMUSMIESTEN TOIMINTAEDELLYTYKSISTÄ Soveltamisala Sopimusta sovelletaan Kainuun maakunta -kuntayhtymässä

Lisätiedot

2 Sopimuksen voimassaoloaika ja sopimuksen mahdollinen irtisanominen

2 Sopimuksen voimassaoloaika ja sopimuksen mahdollinen irtisanominen KUNNALLISEN LÄÄKÄRIEN VIRKAEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virkaehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen soveltamisalalla

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖIDEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2004

TOIMIHENKILÖIDEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2004 YLEISKIRJEEN 27/2003 LIITE 6 1 (5) TOIMIHENKILÖIDEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2004 Luottamusmieskoulutus Tehy 15.-19.3. Aktiivi-Instituutti Luottamusmiesten peruskurssi

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN Hallitus 8.2.2010, LIITE 8 SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN JA UUDENMAAN Hallitus 8.2.2010, LIITE 8 SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Hallitus 8.2.2010, LIITE 8 PAIKALLINEN SOPIMUS LÄÄKÄREIDEN NS. KLIINISEN LISÄTYÖN JA MUUN HENKILÖSTÖN TÄHÄN LIITTYVÄN TAI RINNASTETTAVAN TYÖN KORVAUSPERUSTEET 1 Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa

Tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 3,4 prosentilla, jos tehtäväkohtainen palkka on vähintään 1 588,24 euroa kuukaudessa 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2007 2009 ALLEKIRJOITUS 1 Sopimuksen voimassaoloaika 2 Palkantarkistukset Tämä virka- ja työehtosopimus on voimassa 1.10.2007

Lisätiedot

10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa.

10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa. 10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa. Ylityö 2. Ylityötä on 40 tuntia viikossa ylittävä työ. 3. Tasoittumisjärjestelmässä ylityötä

Lisätiedot

Tilastoesite tammikuu 2011. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kuntatyonantajat.fi

Tilastoesite tammikuu 2011. Kunnalliset palkat ja henkilöstö. www.kuntatyonantajat.fi Tilastoesite tammikuu 2011 Kunnalliset palkat ja henkilöstö www.kuntatyonantajat.fi Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2009 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0

Lisätiedot

Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla)

Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla) Liite: Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla) LM-sopimus: Alueluottamusmies 1. Suureen tai alueellisesti hajautettuun yritykseen on oikeus valita tämän sopimuksen tarkoittamia

Lisätiedot

Kunta-alan tuloksellisuuskysely 2012

Kunta-alan tuloksellisuuskysely 2012 KT Kuntatyönantajat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO Kunta-alan unioni (Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry) Tekniikka ja

Lisätiedot

1 (6) KUNNALLISEN ALAN TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTASOPIMUS. 1 Sopimuksen soveltamisala

1 (6) KUNNALLISEN ALAN TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTASOPIMUS. 1 Sopimuksen soveltamisala 1 (6) KUNNALLISEN ALAN TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 Sopimuksen soveltamisala Tämä sopimus on työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006), jäljempänä valvontalaki,

Lisätiedot

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. Suunnitteluala / THa 1.1.2014 1 (9) LUOTTAMUSMIEHEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET SEKÄ TIEDOTUS JA TIEDONSAANTI

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. Suunnitteluala / THa 1.1.2014 1 (9) LUOTTAMUSMIEHEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET SEKÄ TIEDOTUS JA TIEDONSAANTI Suunnitteluala / THa 1.1.2014 1 (9) LUOTTAMUSMIEHEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET SEKÄ TIEDOTUS JA TIEDONSAANTI 1. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Teknologiateollisuuden, SKOLin ja YTN:n välisen Suunnittelu- ja konsulttialan

Lisätiedot

Henkilöstön asemaan liittyvät periaatteet liikkeenluovutuksessa henkilöstöasiainjaosto päivitetty päivitetty

Henkilöstön asemaan liittyvät periaatteet liikkeenluovutuksessa henkilöstöasiainjaosto päivitetty päivitetty 1 (10) Henkilöstön asemaan liittyvät periaatteet liikkeenluovutuksessa henkilöstöasiainjaosto 6.9.2016 päivitetty 28.11.2016 päivitetty 25.10.2017 1 PERUSTE Kaupunginvaltuusto hyväksymän talouden tasapainottamisohjelman

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Paikallisella sopimisella tarkoitetaan sitä, että työpaikalla sovitaan toisin työehtosopimuksen määräyksistä. Se on keino lisätä työehtosopimuksen liikkumavaraa. Työehtosopimus määrittelee

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET

HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET Yhteistyötoimikunta 10 01.03.2013 HEINÄVEDEN KUNNAN HENKILÖSTÖN MAHDOLLISEN LOMAUTTAMISEN PERUSTEET, VAIKUTUKSET, VAIHTOEHDOT JA PERIAATTEET YTTK 10 Valmistelija: kunnansihteeri Sinikka Lappalainen, Kermanrannantie

Lisätiedot

Työelämän juridiset pelisäännöt

Työelämän juridiset pelisäännöt Työelämän juridiset pelisäännöt 7.11.2017 Heidi Tupamäki lakimies Työsuhde Työsuhde on sopimussuhde jossa työntekijä sitoutuu sopimuksella - tekemään henkilökohtaisesti työtä - työnantajan lukuun - tämän

Lisätiedot

KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA. - yhteenveto tuloksista

KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA. - yhteenveto tuloksista 1 KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA - yhteenveto tuloksista Suomen teknisen viestinnän yhdistyksen syysseminaari Tampere 15.10.2013 Hanna Gorschelnik

Lisätiedot

TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA

TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA Yleistä Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat 30.8.2013 allekirjoittaneet työllisyys- ja kasvusopimuksen vuosille 2013 2016/2017. Tällä

Lisätiedot

KT YLEISKIRJEEN 1/2003 LIITE 1

KT YLEISKIRJEEN 1/2003 LIITE 1 KT YLEISKIRJEEN 1/2003 LIITE 1 13.11.2002 1 (5) KUNNALLISEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTOIMENPITEITÄ VUOSINA 2003 2007 1 Lähtökohdat Sopijaosapuolet ovat todenneet vuonna 2000 virka- ja työehtosopimusneuvottelujen

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT

KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT KAARINAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN RATKAISUVALTA JA RATKAISUVALLAN SIIRROT Päätösvalta Ratkaisuvalta Ratkaisuvalta siirretty 41 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa 1. myöntävät vuosiloman

Lisätiedot

Työntekijät rakennusalalla Työsuhdeopas

Työntekijät rakennusalalla Työsuhdeopas Työntekijät rakennusalalla Työsuhdeopas Mikko Ahtola Jari Lahtinen Paavo Mattila Suomen Rakennusmedia Oy Helsinki SOSIAALISET MÄÄRÄYKSET 3 Sisältö Johdanto... 9 1 Työehtosopimusten yleiset määräykset...

Lisätiedot

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet 2018 KT:n ajankohtaistiedustelu 30.1.2019 KT:n tiedustelu kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimista Tiedustelussa selvitettiin vuoden 2018 sopeutustoimien

Lisätiedot

Metsäteollisuus ry Puuliitto ry

Metsäteollisuus ry Puuliitto ry Metsäteollisuus ry Puuliitto ry Neuvottelutulos 31.5.2016 klo 8.00 MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN KILPAILUKYKYSOPIMUKSELLA Allekirjoittaneet liitot uudistavat työehtosopimuksensa

Lisätiedot

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat

Lisätiedot

Keinoja tuottavuuden parantamiseen: Investoinnit, Lean, työaikajärjestelyt

Keinoja tuottavuuden parantamiseen: Investoinnit, Lean, työaikajärjestelyt Keinoja tuottavuuden parantamiseen: Investoinnit, Lean, työaikajärjestelyt Timo Haverinen, aluetoimitsija, Metallityöväen Liitto ry Esa Näätänen, aluepäällikkö Teknologiateollisuus ry 2.3.2016 Investoinnit

Lisätiedot

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet 2017 KT:n ajankohtaistiedustelu 7.3.2018 KT:n tiedustelu kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimista Tiedustelussa selvitettiin vuoden 2017 sopeutustoimien

Lisätiedot

VEROHALLINNON JA VEROHALLINNON ATK-HENKILÖT VERO-ATK RY:N VÄLINEN TYÖEHTOSOPIMUS

VEROHALLINNON JA VEROHALLINNON ATK-HENKILÖT VERO-ATK RY:N VÄLINEN TYÖEHTOSOPIMUS VEROHALLINNON JA VEROHALLINNON ATK-HENKILÖT VERO-ATK RY:N VÄLINEN TYÖEHTOSOPIMUS 281804 A. Soveltamisala 1 Soveltamisala Tätä työehtosopimusta sovelletaan Verohallinnon palveluksessa yksityisoikeudellisessa

Lisätiedot

Henkilöstösopimus tulee voimaan, kun kaikki sopijaosapuolet ovat sopimuksen allekirjoittaneet. Siirtymisen ajankohta:

Henkilöstösopimus tulee voimaan, kun kaikki sopijaosapuolet ovat sopimuksen allekirjoittaneet. Siirtymisen ajankohta: LOHJAN KAUPUNGIN JA PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAISEN SOSIAALI- JA TERVEYS-PALVELUJEN HENKILÖSTÖSOPIMUS Yhtymähallitus 18.9.2012 liite 109 Sopijaosapuolet: Lohjan yhdistymishallitus Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Kunta on työnantaja. Kunnallinen työmarkkinalaitos ajaa kuntien ja kuntayhtymien etuja työnantajina

Kunta on työnantaja. Kunnallinen työmarkkinalaitos ajaa kuntien ja kuntayhtymien etuja työnantajina Kunta on työnantaja. Kunnallinen työmarkkinalaitos ajaa kuntien ja kuntayhtymien etuja työnantajina Kunnallinen henkilöstö 1970-2000 KUNTA-ALA KASVOI NOPEASTI 1970- JA 1980-LUVUILLA, JOLLOIN LISÄTTIIN

Lisätiedot

Kiky-neuvottelutulokset

Kiky-neuvottelutulokset Kiky-neuvottelutulokset Terveyspalvelualan TES AVAINTES Ensihoitopalvelualan TES 17.6.2016 Miksi kilpailukykysopimus? Hallituksen pakkolait olisivat kuristaneet erityisesti julkista sektoria vielä voimakkaammin

Lisätiedot

Valtion työaikasopimuksen sisältämät joustot Eräitä muita joustomahdollisuuksia

Valtion työaikasopimuksen sisältämät joustot Eräitä muita joustomahdollisuuksia Valtion työaikasopimuksen sisältämät joustot Eräitä muita joustomahdollisuuksia HAUS kehittämiskeskus Oy Joustavat työaikajärjestelyt valtiolla -teemapäivä 31.10.2017 Anna Kaarina Piepponen Valtion työmarkkinalaitos

Lisätiedot

KOULUTUS. Koulutussopimus. Kunnallista henkilöstökoulutusta koskeva suositussopimus sekä virka- ja työehtosopimus ammattiyhdistyskoulutuksesta

KOULUTUS. Koulutussopimus. Kunnallista henkilöstökoulutusta koskeva suositussopimus sekä virka- ja työehtosopimus ammattiyhdistyskoulutuksesta 1 KOULUTUS Koulutussopimus Kunnallista henkilöstökoulutusta koskeva suositussopimus sekä virka- ja työehtosopimus ammattiyhdistyskoulutuksesta 1 Sopimuksen tarkoitus Kunnallinen työelämä on jatkuvassa

Lisätiedot

Apteekkien työntekijöiden työehtosopimus

Apteekkien työntekijöiden työehtosopimus 1 Sisältö Apteekkien työntekijöiden työehtosopimus... 2 Avecra Oy:n junapalveluhenkilökuntaa koskeva työehtosopimus... 3 Bingoalan työehtosopimus... 4 Erityisteollisuuden työehtosopimus... 5 Golf-alan

Lisätiedot

1. TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN PALKANKOROTUKSET VUODELLE 2016 I 10,77 II 11,69 III 12,58 IV 13,59 V 14,67 VI 15,91

1. TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN PALKANKOROTUKSET VUODELLE 2016 I 10,77 II 11,69 III 12,58 IV 13,59 V 14,67 VI 15,91 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE Tässä jäsentiedotteessa: 1. Työntekijöiden ja toimihenkilöiden palkankorotukset vuodelle 2016 1.1 Maa- ja vesirakennusalan työntekijöiden palkankorotukset 1.2 Asfalttialan työntekijöiden

Lisätiedot