TE-palvelut ja validointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TE-palvelut ja validointi"

Transkriptio

1 TE-palvelut ja validointi Mestari Sinut on tunnistettu! koulutuspolitiikan seminaari

2 TE-PALVELUIDEN UUDISTAMINEN v TE-PALVELUT JA VALIDOINTI EPÄVIRALLISEN JA ARKIOPPIMISEN TIETOJEN, TAITOJEN JA OSAAMISEN VALIDOINTI 2

3 TE-palvelujen uudistaminen v LÄHTÖKOHDAT Vuoden 2013 alusta lähtien TE-toimiston ja osin ELY-keskuksen tuottamat työvoimapalvelut ovat olleet nimeltään työ- ja elinkeinopalveluja (TE-palvelut) TE-palvelut järjestetään asiakkaiden palvelutarpeiden mukaisesti. Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan: Työnvälitys- ja yrityspalvelut Osaamisen kehittämispalvelut Tuetun työllistymisen palvelut Palvelumallin lähtökohtana oleva palvelutarve arvioidaan alkupalvelussa. 3

4 TE-palvelujen uudistaminen v LÄHTÖKOHDAT Samalla uudistettiin hallinnollinen TE-palveluja tuottava alue- ja paikallisverkosto. Valtakunnassa on 15 TE-toimistoa, joilla on paikallisia toimipaikkoja. Palvelujen tuottamisen lähtökohtana on palvelutarpeen mukainen asiakaslähtöinen palvelu, monipuolistuneet ja modernisoituneet asiointimahdollisuudet. Osittain uudistunut palveluvalikoima 4

5 TE-palvelujen uudistaminen v LÄHTÖKOHDAT TE-palvelun ydintehtävä: osaavan työvoiman saatavuus, työnhakijoiden nopea työllistyminen ja yritysten toimintaedellytysten turvaaminen. TE-palveluilla tuetaan kasvua ja työllisyyttä kehittämällä työvoiman osaamista, tukemalla alkavaa yritystoimintaa, vahvistamalla yritysten osaamista ja kilpailukykyä, edistämällä työmarkkinoiden toimivuutta sekä tukemalla työnhakijoiden nopeaa työllistymistä. Työnvälitys on keskeisin palvelu työnhakijoille ja työnantajille - Työnhakijoiden ja avointen työpaikkojen kohtaanto - Osaavan työvoiman saatavuus 5

6 Validointi työvoimapolitiikan väline? VALIDOINTI JA TE-PALVELUT Työnvälityksen osuvuuden ja laadun paraneminen? Työnantajien tarpeisiin pystyttäisiin paremmin vastaamaan? Työttömyysjaksojen lyhentäminen? Työvoimakoulutuksen osuvuus ja koulutusjaksojen lyhentyminen? Työpaikalla oppiminen ja työn tuottavuuden kehittäminen EPÄVIRALLISEN JA ARKIOPPIMISEN OPPIMISEN YHTEYDESSÄ HANKITTUJEN TIETOJEN, TAITOJEN JA OSAAMISEN VALIDOINNIN MERKITYS? 6

7 Validointi työvoimapolitiikan väline? VALIDOINTI JA TE-PALVELUT Työnvälityksen osuvuuden ja laadun paraneminen? Asiakkuuden alussa ja asiakkuuden aikana selvitetään työnhakijan osaaminen, työnhakuun vaikuttavat seikat sekä työnhakua koskevat tavoitteet ja toiveet. Tavoitteena on saada asiakkaasta tietoja palvelulinjan määrittämiseksi ja sopivien työtehtävien ja tarvittavien palvelujen tarjoamiseksi. työnhakijoiden systemaattinen osaamisen kartoitus, jota peilataan työnantajien ja työllistymisen kannata relevantteihin osaamisvaatimuksiin Työnhakijan hakuammatin tulee olla relevantti suhteessa olemassaolevaan osaamiseen - koulutuksen, työelämäkokemuksen ja saavutetun osaamisen tulee vastata hakuammatin vaatimuksia 7

8 Validointi työvoimapolitiikan väline? VALIDOINTI JA TE-PALVELUT Työnantajien tarpeisiin pystyttäisiin paremmin vastaamaan? Työ- ja elinkeinotoimisto etsii ja esittelee työnantajalle tämän kanssa sovitulla tavalla työnhakijoita, jotka ovat sopivia avoimeen työpaikkaan. Yritysasiakkaiden palvelutarpeen kartoitus työtehtävän, yrityksen ja ammattialan vaatima osaaminen, profilointi ++ työnhakijoiden osaamisprofiilit Ammattialakohtaiset standardit, alakohtaiset osaamisprofiilit - tarve? 8

9 Validointi työvoimapolitiikan väline? VALIDOINTI JA TE-PALVELUT Työttömyysjaksojen lyhentyminen? Niiden asiakkaiden tunnistaminen: joiden hakuammatti ja hakuprofiili on jollain tasolla epäselvä joiden osaaminen ei vastaa työmarkkinoiden ja työpaikkojen kysyntää joilla on tarve vaihtaa ammattia ja joiden sen hetkisen osaamisen käyttökelpoisuus vaihtoehtoisissa työympäristöissä tulisi vahvistaa joilla on aiempaa työkokemusta, mutta ei ole ollut täysimääräisessä käytössä joiden koulutus, työkokemus ja osaaminen on toisesta työ- ja koulutuskulttuurista (maahanmuuttajat) 9

10 Validointi työvoimapolitiikan väline? VALIDOINTI JA TE-PALVELUT Työvoimakoulutuksen osuvuus ja koulutusjaksojen lyhentyminen? Työvoimakoulutuksella parannetaan aikuisten ammattitaitoa, mahdollisuuksia saada työtä tai säilyttää työpaikka ja heidän valmiuksiaan toimia yrittäjänä sekä edistetään ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta ja uuden yritystoiminnan syntymistä. Työvoimakoulutuksena tarjotaan ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta sekä kotoutumiskoulutusta. työnhakijoiden työkokemuksen, koulutuksen ja muun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen suhteessa ammattialojen relevantteihin osaamisvaatimuksiin koulutuksen osuvuuden merkitys, nopea koulutuksen täydennys ja nopea työllistyminen laadukkaasti 10

11 Validointi työvoimapolitiikan väline? VALIDOINTI JA TE-PALVELUT Työpaikalla oppiminen ja tuottavuuden kehittäminen? Yhteishankintakoulutuksena toteutettu räätälöity työvoimakoulutus (rekrytointitilanteissa, muutos- ja kehittämistilanteissa) Työpaikka on merkittävä oppimisympäristö, jossa ihmiset kehittävät osaamistaan kokemuksellisesti. Työpaikalla vaaditun osaamisen kartoituksen ja kautta työnantajat ja työntekijät saavat katsauksen yrityksen osaamisprofiilista ja vaadituista osaamisista. Kehitetään osaamista, mutta myös työtä, tuottavuutta ja työllistävyyttä 11

12 Suositukset Epävirallisen/arkioppimisen validointi voisi edistää epäsuotuisassa asemassa olevien ryhmien, ml. työttömien ja työttömyysuhanalaisten pääsyä työmarkkinoille ja edistää näiden oppimista Työttömille ja työttömyysuhanalaisille mahdollisuus osallistua taitojen arviointiin, jonka tarkoituksen on kartoittaa tiedot, taidot ja osaaminen kohtuullisen ajan kuluessa. Epävirallisen oppimisen validointia tulee tukea ohjauksella ja neuvonnalla Työelämätoimijoiden osallisuutta validoinnissa edistettävä (oppimistulokset ja niiden dokumentointi) Epävirallisen oppimisen tulokset osana virallista koulutusta 12

13 Mahdollisia tuloksia? Rakenteellisen työttömyyden pieneneminen Maahanmuuttajien työllistyminen edistyy Työttömyysaikojen lyhentyminen Työmarkkinoiden ja työnantajien tarvitsemien taitojen, tietojen ja osaamisen saatavuuden helpottaminen TE-palvelun ydintehtävä: osaavan työvoiman saatavuus, työnhakijoiden nopea työllistyminen ja yritysten toimintaedellytysten turvaaminen. 13

Muutos 22! -koulutus 7.3.2013

Muutos 22! -koulutus 7.3.2013 Muutos 22! -koulutus 7.3.2013 TE-palvelujen uudistus - TE-palvelu-uudistuksen lähtökohdat, tavoitteet ja mahdollisuudet Kehittämispäällikkö Seija Sädemaa, Satakunnan ELY-keskus, TYO 1 Esityksen rakenne

Lisätiedot

TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012

TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012 TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012 Jarmo Palm Työ- ja elinkeinotoimistot uudistuvat Uusituksen tavoitteena on työnvälityksen tehostaminen, yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013

TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013 TE-palvelu-uudistus TEM 19.8.2013 TE-palvelu-uudistus tikun nokassa Ison palvelu- ja toimintatapamuutoksen johtaminen on edelleen vaiheessa suunta on selvillä, vaikutukset näkyvät viiveellä Mediamielikuvana

Lisätiedot

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI TE-palvelut aina saatavilla VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 Eija Sokero Palvelujohtaja Te-palvelut Lappi TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Kiuruvesi 11.4.2013 Helena Määttälä 1 18.4.2013 Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto Otsikko TE-TOIMISTO UUDISTUS 2013 Palveluverkko Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan

Lisätiedot

TE-toimiston palvelulinjat osana palvelumallin muutosta

TE-toimiston palvelulinjat osana palvelumallin muutosta osana palvelumallin muutosta Vaivio 25.4.2012 8.5.2012 Palvelulinjoihin perustuvalla toiminnalla.. varmistetaan asiakkaiden palvelutarpeita vastaava palvelu varmistetaan eri palvelukanavien tehokas ja

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

TE-palvelujen asiakasprosessien kehittäminen

TE-palvelujen asiakasprosessien kehittäminen TE-palvelujen asiakasprosessien kehittäminen TE-johdon ajankohtaisfoorumi 21.8.2013 Elisabet Heinonen Asiakasprosessien kehittämisen lähtökohtia ja tavoitteita Asiakaslähtöisyys ja asiakkuuksien hallinta

Lisätiedot

Kainuun ELY-keskus 2013

Kainuun ELY-keskus 2013 Kainuun ELY-keskus 2013 haasteita, painotuksia ja toimenpiteitä KAINUUN TYÖLLISYYSFOORUMI - SOLIDARCITY KONFERENSSI 9.10.2012 Kainuun ELY-keskus Strategiapäällikkö Juha Puranen Haasteita, painotuksia 2013+

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

TE-palvelut muutoksessa. 6.3.2014 Maaret Rantolahti

TE-palvelut muutoksessa. 6.3.2014 Maaret Rantolahti TE-palvelut muutoksessa 1 Palvelut ja palveluverkosto uudistuvat Tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät palvelut henkilö-, työnantaja- ja yritysasiakkaille. Tämän vuoden alusta lähtien TE-toimiston

Lisätiedot

1.1.2013 alkaen. (TE-toimisto)

1.1.2013 alkaen. (TE-toimisto) TE-palvelut uudistuvat 1.1.2013 alkaen Lapin työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) Palvelut ja palveluverkosto uudistuvat Koko maassa tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät palvelut henkilö-,

Lisätiedot

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus

TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus TE-palvelut ja ammatillinen kuntoutus Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 11.9.2014 TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita,

Lisätiedot

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto aloitti toimintansa 1.1.2013 Pohjanmaan TE-toimisto yhdisti Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella toimivat Suupohjan, Vaasan, Pietarsaaren,

Lisätiedot

Työvoima- ja elinkeinopolitiikan lainsäädännön ja rakenteen uudistaminen Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 916/2012

Työvoima- ja elinkeinopolitiikan lainsäädännön ja rakenteen uudistaminen Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 916/2012 Työvoima- ja elinkeinopolitiikan lainsäädännön ja rakenteen uudistaminen Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 916/2012 Kuntoutusasiain neuvottelukunta, STM 24.4.2013 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinohallinto kuntoutujan työllistymisen tukena

Työ- ja elinkeinohallinto kuntoutujan työllistymisen tukena Työ- ja elinkeinohallinto kuntoutujan työllistymisen tukena Pori 4.5.2010 Regina Salkovic Palveluverkoston päällikkö PIRELY TE - toimiston johtaja, Sastamalan TE - toimisto Pirkanmaan ELY-keskus, Regina

Lisätiedot

TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI

TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI Muutoksia 1.1.2013 alkaen 1.1.2013 lähtien 15 TE-toimistoa, 1/ELY-keskus Uudet tehtävänkuvat henkilöstöllä Uudet TE-toimistojohtajat & palvelulinjajohtajat Monikanavaisuuden

Lisätiedot

SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista

SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista JULKISEN TYÖVOIMAPALVELUN TAVOITTEITA Työllisyysasteen nostaminen Osaavaa työvoimaa joustavasti työnantajan

Lisätiedot

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut työllistymisen tukena Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11.2013 TE-palvelut Vuoden 2013 alusta TE-toimiston palvelut ovat nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) TE-palvelut määritellään

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

open hanke 1.1.2013 30.6.2014

open hanke 1.1.2013 30.6.2014 open hanke 1.1. 30.6. Perustuu ns. seinättömän työhönvalmennuspajan mallille. Oleellista kenttätyö, jota tehdään kartoittamalla yksityisen työnantajasektorin työvoimatarpeita ja ohjaamalla työnhakijoiden

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä.

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Ammatillisen kuntoutuksen päivät Verve, Oulu 18.9. 2014 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Työurien pidentäminen

Lisätiedot

TE-palveluja alueellisesti

TE-palveluja alueellisesti 1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,

Lisätiedot

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja

Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Kotouttamispalvelut osana Lapin TE-palveluja Marja Perälä, toimistonjohtaja 1 Maahanmuuttajien palveluun sovellettavat lait ja ohjeet Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) - kotoutumislaki voimaan

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT

KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT 1 Tarkoitus Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen > työnantajat saavat tarpeisiinsa pohjautuvaa osaavaa työvoimaa ja henkilöasiakkaat saavat osaamiseensa

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Osaamisen kehittämisen palvelulinjan palvelumalli

Osaamisen kehittämisen palvelulinjan palvelumalli Osaamisen kehittämisen palvelulinjan palvelumalli Aamutunti 26.3.2013 1 Asiakkuus osaamisen kehittämisen palveluissa Henkilöasiakkaat, jotka tarvitsevat ammattitaidon parantamista tai tukea tavoitteiden

Lisätiedot

Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen. Johanna Laukkanen 27.1.2010

Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen. Johanna Laukkanen 27.1.2010 Työvoimakoulutus ja työssä oppiminen Johanna Laukkanen 27.1.2010 Ammatillinen työvoimakoulutus Ammatillinen työvoimakoulutus Pääosin tutkintotavoitteista koulutusta Myös lisä- ja täydennyskoulutusta Yrittäjäkoulutusta

Lisätiedot

Työnvälityksen aluevastuu ja määräaikaishaastattelut

Työnvälityksen aluevastuu ja määräaikaishaastattelut Työnvälityksen aluevastuu ja määräaikaishaastattelut palvelujohtaja, työnvälitys- ja yrityspalvelut Huhtiniemi Jukka palvelujohtaja, henkilöasiakaspalvelut Lehto Katri Sidosryhmätilaisuus 10.1.2017 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Keski-Suomen TE-palvelut

Keski-Suomen TE-palvelut Keski-Suomen TE-palvelut Kirsi Elg Asiantuntija, Tuetun ja moniammatillisen tuen palvelut Toimialue: Keski-Suomi Toimipaikat: Jyväskylä, Äänekoski, Jämsä Yhteispalvelupisteet: Joutsa, Kannonkoski, Karstula,

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen. monikanavaisesti

Lapin ELY-keskuksen. monikanavaisesti Lapin ELY-keskuksen päätösluonnos TEpalveluiden tuottamisesta monikanavaisesti Taustat, tavoitteet ja muutokset Lapin liiton hallituksen kokous 22.6.2015 Strategiapäällikkö Tuija Ohtonen ja johtaja Marja

Lisätiedot

Ajankohtaisia näkymiä työvoimapalveluihin

Ajankohtaisia näkymiä työvoimapalveluihin Ajankohtaisia näkymiä työvoimapalveluihin Reijo Vesakoivu Pohjois-Karjalan ELY-keskus Työpaikkojen määrän kehitys Pohjois- Karjalassa Pohjois-Karjalan teolliset työpaikat vähenivät noin 2000:lla Perloksen

Lisätiedot

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita

Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Tähtäimessä työmarkkinat polkuja ja poteroita Uudenmaan TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto Anne Hirvonen Tilastotietoa koko maa 2 22.9.2015 Uudenmaan TE-toimisto

Lisätiedot

Osaavaa työvoimaa yhteishankintakoulutuksella

Osaavaa työvoimaa yhteishankintakoulutuksella Osaavaa työvoimaa yhteishankintakoulutuksella Rekry Täsmä Muutos 8.10.2014 1 RekryKoulutus Työnantaja tarvitsee uusia ammattitaitoisia työntekijöitä, eikä heitä ole tarjolla työnhakijoina tai lähiaikoina

Lisätiedot

Lapin TE-palvelut ja henkilöstö tällä hetkellä. 22.4.2015 Lapin ELY-keskus ja Lapin TE-toimisto

Lapin TE-palvelut ja henkilöstö tällä hetkellä. 22.4.2015 Lapin ELY-keskus ja Lapin TE-toimisto Julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden tuottaminen Lapissa nyt ja lähitulevaisuudessa 1 Lapin TE-palvelut ja henkilöstö tällä hetkellä 2 Asiakkaat Lapissa Työnantajat Yritysten toimipaikkoja 11.300 TE-toimistoon

Lisätiedot

Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille

Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Prolainen vaihtoehto Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Osaamisen päivittäminen on avain työn kohtaanto-ongelman ratkaisemiseen Työttömien koulutukseen panostaminen

Lisätiedot

Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10.

Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10. Työvoiman osaamisen kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön näkökulmasta Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 2.10.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Henkilöasiakkaita yht. 559 500 (30.8.2014) 319

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

-palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus

-palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus Osaavaa työvoimaa hoito- ja hoiva-alan tarpeisiin -palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 20.10.2009

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa. Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto 04.10.2012

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa. Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto 04.10.2012 Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto 04.10.2012 Sanallista palautetta virkailijoilta; kun kaikki ei menekään ihan nappiin Kivijärveläinen asiakas asioi henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Kuntajohtajafoorumi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.10.2019 2 Työvoima- ja yrityspalvelujen uudistaminen: 3 Työvoima- ja yrityspalvelujen

Lisätiedot

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY

Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Tilannekatsaus Kasvupalveluista ELO-verkostolle lokakuu 2016 Tea Raatikainen / Lähde: J. Tonttila/ TEM, Pasi Patrikainen KESELY Kasvupalvelu TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä

Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä 26.3.2018 26.3.2018 Juha Kurtti / Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen 1 Miksi koulutuspolitiikka on Tehylle tärkeää?

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on uutta osaamista vaativa muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme

Lisätiedot

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Kai Koivumäki 1 Osaamistalkoot Valtioneuvoston tulevaisuuskatsaukset pohjana seuraavalle hallitusohjelmalle: TEM Haasteista mahdollisuuksia > työllisyysaste

Lisätiedot

Kasvupalvelut / TE-palvelut

Kasvupalvelut / TE-palvelut Kasvupalvelut / TE-palvelut Maakuntauudistus, Kanta-Häme 1 Vaikuttavuus, poliittinen ohjaus Mitä halutaan tapahtuvan? Kasvua ja hyvinvointia koko Suomeen Korkea työllisyysaste Yritysten kasvu, kestävä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

Strategia valmistui keväällä Julkaisuformaattina pdf.

Strategia valmistui keväällä Julkaisuformaattina pdf. Strategia valmistui keväällä Julkaisuformaattina pdf. www.pohjoiskarjala.fi/koulutusstrategia Koulutus, tutkimus ja osaaminen ovat kriittisiä alueen menestystekijöitä Pohjois-Karjala on kokoaan suurempi

Lisätiedot

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Juha Puranen KAINUU-OHJELMA ----> Hyvinvointifoorumi

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Työllisyyden hoidon kenttä

Työllisyyden hoidon kenttä Työllisyyden hoidon kenttä - Miten peli saadaan sujumaan? Satakunnan ELY-keskuksen kehittämisryhmien tavoitteet pähkinänkuoressa Tukea TE-toimistojen toimintaa ja asiakaspalvelua 24.8.2010 Seija Sädemaa,

Lisätiedot

Osaamista työvoimapoolista

Osaamista työvoimapoolista Osaamista työvoimapoolista Hankesuunnitelman tiivistelmä Eeva Maijala 11.10.2018 Sisältö 1. Perustiedot 2. Hankkeen tarve 3. Tavoitteet 4. Uutuus- ja lisäarvo 5. Kohderyhmä 6. Toimenpiteet 7. Tulokset

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

TE-palvelut ammatillisena kuntoutuksena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut ammatillisena kuntoutuksena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut ammatillisena kuntoutuksena Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.12.2014 TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita,

Lisätiedot

Tunnista ja tunnusta osaaminen. Kohtaus 31.1.2015

Tunnista ja tunnusta osaaminen. Kohtaus 31.1.2015 Tunnista ja tunnusta osaaminen Kohtaus Väittämiä Muualla kuin koulussa tai työelämässä hankittu osaaminen on turhaa On samantekevää, mitä jokainen meistä partiossa oppii Kouluissa ja oppilaitoksessa arvostetaan

Lisätiedot

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Hyvinvoiva maakunta seminaari Lahti 11.12.2018 Yksikön päällikkö Kari Sartamo Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Uudenmaan TE-toimisto

Uudenmaan TE-toimisto Uudenmaan TE-toimisto Nuorten palvelut 1 Uudenmaan TE-toimiston toimipaikat Helsinki (Pasila, Keskusta ja Itäkeskus) Espoo (Leppävaara) Vantaa (Tikkurila) Hyvinkää Järvenpää Lohja Porvoo Raasepori (Tammisaari)

Lisätiedot

Palvelustrategia Helsingissä

Palvelustrategia Helsingissä Palvelustrategia Helsingissä Strategiapäällikkö Marko Karvinen Talous- ja suunnittelukeskus 13.9.2011 13.9.2011 Marko Karvinen 1 Strategiaohjelma 2009-2012 13.9.2011 Marko Karvinen 2 Helsingin kaupunkikonsernin

Lisätiedot

Ulos toimistosta. Mikkelin kesäpäivä 11.-12.06.2015. Pasi Patrikainen Johtaja, Pohjois-Savon TE-toimisto

Ulos toimistosta. Mikkelin kesäpäivä 11.-12.06.2015. Pasi Patrikainen Johtaja, Pohjois-Savon TE-toimisto Ulos toimistosta Mikkelin kesäpäivä 11.-12.06.2015 Pasi Patrikainen Johtaja, Pohjois-Savon TE-toimisto Esityksen sisältö TE-palvelut Suomessa Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimistoksi 2013 Virkamiehestä

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto. Katsaus Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto. Katsaus Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Katsaus Johtaja, FT Maire Mäki 1 24.4.2014 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden parantamista;

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 18.5.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Askelia yrityksen uudistamiseen, osaamisen kehittymiseen ja yrittäjyyden lisäämiseen 10 askelta onnistumiseen Veli-Matti Lamppu 22.5.2018 Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen Jyväskylän seudun työryhmän näkemyksiä 27.11.2008 2008 Olli Patrikainen Johtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Kannattavan Kannattavan

Lisätiedot

TE-palvelut, Lappi. Esittely TE-palvelu uudistuksesta Lapissa. TE-palvelut, Lappi Eija Sokero

TE-palvelut, Lappi. Esittely TE-palvelu uudistuksesta Lapissa. TE-palvelut, Lappi Eija Sokero TE-palvelut, Lappi Esittely TE-palvelu uudistuksesta Lapissa 1 TE-palvelut, Lappi Eija Sokero TE palvelu-uudistus 1. Palveluverkko vuoden 2013 alusta lukien jokaisen ELY-keskuksen alueella on yksi hallinnollinen

Lisätiedot

Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa

Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa Aikuiskoulutus Pohjois-Savossa Aikuiskoulutusstrategian laadinta ja toimeenpano Pohjois-Savossa: koulutusorganisaatioiden yhteistyö Aikuiskoulutuksen rooli elinkeinoelämän ja maakunnan kehittämisessä,

Lisätiedot

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Yhteishankintakoulutus: Rekry, Täsmä ja Muutos

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Yhteishankintakoulutus: Rekry, Täsmä ja Muutos Henkilöstön osaamisen kehittäminen Yhteishankintakoulutus: Rekry, Täsmä ja Muutos Bioenergia ja puukuljetusten tulevaisuus -seminaari Kemi 27.10.2010 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Loimu-projekti,

Lisätiedot

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018 AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Osaavaa työvoimaa Pohjois-Karjalan työmarkkinoille

Osaavaa työvoimaa Pohjois-Karjalan työmarkkinoille Osaavaa työvoimaa Pohjois-Karjalan työmarkkinoille Teollisuuden ja tuotannon toimialojen osaava työvoima tilaisuus 10.5.2017 Ulpu Järviluoto, Pohjois-karjalan ELYkeskus/ Työllisyys ja osaamineen yksikkö

Lisätiedot

Ammatillinen kotoutuminen tulevaisuudessa Ene Härkönen, TAKK

Ammatillinen kotoutuminen tulevaisuudessa Ene Härkönen, TAKK Ammatillinen kotoutuminen tulevaisuudessa Ene Härkönen, TAKK 14.8.2019 Ammatillinen kotoutuminen tulevaisuudessa Kotoutumiskoulutus: moduulipohjainen Kotoutumiskoulutus: toiminnallinen Osaamisen kartoitus

Lisätiedot

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien

Lisätiedot

Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään TE-palvelut käytettävissäsi Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa nykyisen työpaikkasi mieluisampaan? Mietitkö, mitä lisäkoulutusta tarvitset, jotta pääset

Lisätiedot

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen Timo Lindholm / Sitra 22.8.2017 Lähtökohdat - Globaalit ilmiöt muokkaavat työelämää hävittävät ja luovat töitä. - Työn murroksen

Lisätiedot

SOTE-alan ammattien tarkastelu

SOTE-alan ammattien tarkastelu SOTE-alan ammattien tarkastelu 5= Paljon pulaa hakijoista 4= Pulaa hakijoista 3= Tasapaino 2= Liikaa hakijoita 1= Paljon liikaa hakijoita SOTE-alan ammattien tarkastelu ammattibarometrissa (Lähde: TEM/Ammattibarometri)

Lisätiedot

TE-palvelut Marianne Selin-Mynttinen, Palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, Tuetun työllistymisen palvelut

TE-palvelut Marianne Selin-Mynttinen, Palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, Tuetun työllistymisen palvelut TE-palvelut 24.5.2016 Marianne Selin-Mynttinen, Palvelupäällikkö Uudenmaan TE-toimisto, Tuetun työllistymisen palvelut TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista(jtypl) Monipuoliset

Lisätiedot

Tuetun työllistymisen palvelulinja

Tuetun työllistymisen palvelulinja Tuetun työllistymisen palvelulinja Eija Sokero Palvelujohtaja 1 19.3.2013 Lapin työ- ja elinkeinotoimisto, Eija Sokero Lapin TE-toimisto Pinta-ala 100 367 km maata noin 93 000 järviä ja jokia 6 000 merta

Lisätiedot

TERV ETULOA

TERV ETULOA 2 TERV ETULOA VALINTAINFOON 3 Video näyttötutkinnosta SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 4 Y L I O P I S T O T J A T I E D E K O R K E A K O U L U T A M M AT T I K O R K E A K O U L U TYÖELÄMÄ Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ

POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi & ajankohtaista Pohjois-Karjalassa 20.4.2011 Vaivion kurssi- ja leirikeskus Johtaja Jarmo

Lisätiedot

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin HENRY Foorumi 2012 Lisa Forss Liiketoimintajohtaja, Taitoprofiilit/StaffEdu Oy 1 Taitoprofiilit/StaffEdu Oy Koulutuspalveluita työhallinnolle

Lisätiedot

Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella. KASELY/ek

Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella. KASELY/ek Nuorisotakuu 2013 ELYn alueella 20.2.2013 Hallituksen linjaukset Yksi hallituksen kärkihankkeista Tavoitteena on nuoren koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumisen edistäminen, työttömyyden pitkittymisen

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTOJEN RAKENNEUUDISTUS

TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTOJEN RAKENNEUUDISTUS TYÖ- J ELINKEINOTOIMISTOJEN RKENNEUUDISTUS - TEM hallinnonalan uudistukset 2008 - KTM + TM + SM = TEM - TE -toimistot 2009 - TEK:n sitten ELYK:n alaiset paikallisviranomaiset - ELY -keskukset 2010 - Strateginen

Lisätiedot

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista

Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista Säädösvalmistelun tilanne Laki rekrytointi- ja osaamispalveluista 8.2.2017 Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista luo perustan maakunnallisille kasvupalveluille Maakunnallisina kasvupalveluina

Lisätiedot

TE-palveluja uudistetaan TE-palvelut, Lappi

TE-palveluja uudistetaan TE-palvelut, Lappi TE-palveluja uudistetaan TE-, Lappi 1 19.3.2013 TE-, Lappi Marja Perälä Palvelut ja palveluverkosto Koko maassa tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät henkilö-, työnantaja- ja yritysasiakkaille.

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-ohjelmasta

Ajankohtaista ESR-ohjelmasta Ajankohtaista ESR-ohjelmasta Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus ESR toimintaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot