NUORILLE SUUNNATUN VERKKOTYÖN FOORUMI. Varjomaailman seminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NUORILLE SUUNNATUN VERKKOTYÖN FOORUMI. Varjomaailman seminaari 12.5.2008"

Transkriptio

1 NUORILLE SUUNNATUN VERKKOTYÖN FOORUMI Varjomaailman seminaari

2 Toiminnan tausta EOPH:n virtuaalisessa Habbo - Hubussa on vuodesta 2002 toiminut ns. taustaryhmä, jossa on pohdittu toiminnan sisältöä. Taustaryhmän uudistamiseen tuli tarvetta muiden toimijoiden lisääntymisen ja oman toiminnan monipuolistumisen kautta. Varsinainen yhteistyöverkosto puuttui joten EOPH kutsui alan toimijat koolle syksyllä EOPH ei ollut liikkeellä yksin, vaan muillekin toimijoille oli syntynyt vastaavia tarpeita yhteistyöverkoston luomisesta.

3 NUORILLE SUUNNATUN VERKKOTYÖN FOORUMI A-klinikkasäätiö / Varjomaailma Elämä On Parasta Huumetta ry Helsingin Klaari toiminta / Toinen Elämä Helsingin nuorisoasiainkeskus / Netari Helppimesta Mannerheimin lastensuojeluliitto Pelastakaa lapset ry

4 Nuoria verkossa

5 Mitä ryhmältä halutaan eettisten toimintaohjeiden luominen * yhtenäiset ohjeet kaikille verkossa toimiville ammattilaisille yhteisten kehityskohteiden tuominen konkreettiselle tasolle työkalujen ja toimintamallien kehittäminen ja yhtenäistäminen * helpompi lähestyä yhteistyötahoja, yrityksiä * viesti yhtenäiseksi erilaisille pienemmille järjestöille kehitettävä yhteinen ja yhtenäinen "chat-palikka" eri palveluihin, jota vierailijajärjestöt voivat hyödyntää kohderyhmän tavoittamisessa netissä toimiminen "hostina", isäntänä vierailuille toiminnan mallintaminen * sama toimintamalli ja logiikka riippumatta teknisestä ympäristöstä keskinäinen tiedottaminen / tiedonkulku * yhtäaikaisuuksien vähentäminen * hyvien ja huonojen käytäntöjen/mallien jakaminen - mikä toimii, mikä ei tutkimusyhteistyö nuorten verkkoympäristöjen käytön ja verkossa tehtävän työn tutkimuksessa yhteinen työalusta - yhteinen virtuaalitila verkossa * verkkoalusta yhteistyön ja keskustelun mahdollistamiseksi * kalenteri * linkit * wiki * eri tasoiset käyttäjät, osin julkinen, osin salainen (esim. Varjomaailman, Lasinen lapsuus - hankkeen ekstranet) * mitä maksaa, kuka maksaa / toteuttaa? koulutukset avoimia kaikille verkostossa

6 FOORUMIN TARKOITUS 1. Substanssista keskusteleminen Vertaistyönohjaus Benchmarkkaus 2. Oman toiminnan suunnittelun apuväline 3. Yhteiset tapahtumat/hankkeet 4. Verkossa tehtävän työn äänitorvena toimiminen 5. Alan koulutukseen vaikuttaminen

7 Ensimmäiset yhteiset hankkeet Eettisten toimintaohjeiden luominen internetyhteisöissä työskentelyyn ja yhteisen työalustan kehittäminen. Eettiset toimintaohjeet ovat tärkeitä toiminnan kehittyessä ja vapaaehtoisten toimijoiden määrän lisääntyessä internetyhteisöissä. Yhteinen internet -työalusta, jossa on mahdollista jakaa ryhmän sisällä ajatuksia ja faktaa internetissä tehtävän nuorisotyön sisällöistä.

8 Verkoston yhteiset eettiset periaatteet Verkosto on perustettu yhteistyötahoksi niille, jotka työskentelevät verkossa joko nuorten kanssa tai suuntaavat työnsä nuorille. Työn kehittäminen on avointa ja läpinäkyvää. Verkosto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Verkosto perustuu erilaisten toimijoiden työsisältöjen ja työskentelytapojen kunnioittamiseen. Jäsenyys verkostossa perustuu vapaaehtoisuuteen ja omaan kiinnostukseen työn kehittämisestä. Verkosto keskittyy nuorille suunnattuun työhön verkossa. Nuorisolaissa nuorella tarkoitetaan alle 29-vuotiasta (Nuorisolaki /72). Verkosto järjestää yhdessä koulutusta, tutkimustoimintaa ja tiedotusta. Verkoston työskentelystä tiedotetaan lasten ja nuorten kanssa työskenteleville aikuisille.

9 Verkossa tehtävän nuorille suunnatun työn eettiset periaatteet Nuori on alle 29-vuotias. Nuorella on oikeus kohdata verkossa turvallinen ja luotettava aikuinen. Nuorella on oikeus saada ystävällistä ja asiallista kohtelua. Nuorella on oikeus tulla kunnioitetuksi omana itsenään. Nuorelle suunnattuja palveluja kehitetään helpoiksi ja saavutettaviksi. Nuorelle toimintaan mukaantulo on vapaaehtoista. Verkossa toimivat vapaaehtoiset ja työntekijät ovat saaneet koulutuksen ja heitä tuetaan säännöllisesti.

10 Extranet Yhteinen kalenteri Mahdollisuus keskustella Mahdollisuus jakaa tietoa

11 Ja tässä tilaa vapaalle keskustelulle aiheesta

12 Esitys päättyy Kiitos mielenkiinnosta

Nuorten tukeminen netissä

Nuorten tukeminen netissä Nuorten tukeminen netissä MIELI 2010 KUOPIO Marika Ketola E-mielenterveyshanke Nuorten tukeminen verkossa Nuoria voi tukea verkossa Hakeutumalla nuorten suosimiin verkkopalveluihin, kuten sosiaalisiin

Lisätiedot

Pelastakaa Lapset - sitoutumaton kansalaisjärjestö

Pelastakaa Lapset - sitoutumaton kansalaisjärjestö Pelastakaa Lapset - sitoutumaton kansalaisjärjestö Pelastakaa Lapset ry on vuonna 1922 perustettu, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tukee erityisesti vaikeissa oloissa

Lisätiedot

Nuoret sosiaalisessa mediassa. Case: IRC-Galleria

Nuoret sosiaalisessa mediassa. Case: IRC-Galleria Nuoret sosiaalisessa mediassa Case: IRC-Galleria Heini Varjonen 10.2.2010 Mikä IRC-Galleria on? Yhteisöpalvelu, jossa käyttäjät voivat keskustella, lisätä kuvia ja päiväkirjamerkintöjä, liittyä yhteisöihin

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen verkkoauttaminen

Nuorten ammatillinen verkkoauttaminen Nuorten ammatillinen verkkoauttaminen Anu Pärssinen, Sosiaalityöntekijä Merikratos lastensuojelu Oy 30.9.2014 Esityksen runko Miten päädyin verkkoon? Miksi nuorille? Case: A-klinikkasäätiön Varjomaailma.fi

Lisätiedot

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA NUORET PALVELUJEN PARIIN PALVELUIDEN YHTEISTYÖLLÄ Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke SEMINAARI 8.11.2012 Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke

Lisätiedot

Sosiaalinen media = yhteisöllinen media

Sosiaalinen media = yhteisöllinen media 2.3.2011 1 Sosiaalinen media = yhteisöllinen media Sosiaalinen media tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä, joissa jokaisella käyttäjällä tai käyttäjäryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä ja

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus

Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Ehkäisevän päihdetyön hanke Loppuseminaari 11.11.2010 Janne Takala, projektikoordinaattori A klinikkasäätiö Lasinen lapsuus Haasteena lapsen oikeus päihteettömään elämään A-klinikkasäätiö > hoitopalvelutuotanto

Lisätiedot

Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja 8 Nuorten osallistuminen ja kuuleminen Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

NUORTEN KOHTAAMINEN VERKOSSA - TERVEYDENHOITAJANA SOSIAALISESSA MEDIASSA. Helsingin kaupungin terveyskeskus

NUORTEN KOHTAAMINEN VERKOSSA - TERVEYDENHOITAJANA SOSIAALISESSA MEDIASSA. Helsingin kaupungin terveyskeskus NUORTEN KOHTAAMINEN VERKOSSA - TERVEYDENHOITAJANA SOSIAALISESSA MEDIASSA ArctiChildren InNet-seminaari 24.1.2012 Rovaniemi Pia Tuovinen, Verkkoterkkari-hanke, Helsingin kaupungin terveyskeskus Taustaa

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä ArctiChildren InNet -seminaari, Rovaniemi 25.1.2012 projektisuunnittelija Anna-Laura Marjeta, Verke projektisuunnittelija Heikki Lauha,

Lisätiedot

Omaehtoiset kiinnostuksen kohteet nuorten osallisuuden edistämisessä

Omaehtoiset kiinnostuksen kohteet nuorten osallisuuden edistämisessä Omaehtoiset kiinnostuksen kohteet nuorten osallisuuden edistämisessä 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 10 11.3.2014 Sampo Ilmari Tuhkalehto Toiminnanjohtaja Music Against Drugs ry Nuorten osallistaminen

Lisätiedot

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin!

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Miksi olemme koonneet verkoston? Olemme yhteisellä tutkimusmatkalla

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Marko Seppälä Sosiaalista hyvinvointia ja osallisuutta teknologian keinoin

Marko Seppälä Sosiaalista hyvinvointia ja osallisuutta teknologian keinoin Marko Seppälä Sosiaalista hyvinvointia ja osallisuutta teknologian keinoin Nuorisotoimen toiminta-ajatus Nuorisotyöllä tuetaan vanhempien kasvatustyötä sekä nuorten tasapainoista kasvua. Toimintatapamme

Lisätiedot

Mitä ope)ajan tulee /etää ne/stä ja sosiaalisesta mediasta Jyväskylä, 29.11. Oskari Uo/nen vies/ntäkonsul?, yri)äjä

Mitä ope)ajan tulee /etää ne/stä ja sosiaalisesta mediasta Jyväskylä, 29.11. Oskari Uo/nen vies/ntäkonsul?, yri)äjä Mitä ope)ajan tulee /etää ne/stä ja sosiaalisesta mediasta Jyväskylä, 29.11. Oskari Uo/nen vies/ntäkonsul?, yri)äjä Millaisia kokemuksia ja ajatuksia teillä on sosiaalisesta mediasta? Mihin koulussa voitaisiin

Lisätiedot

Nuorisolain uudistusta valmistellaan

Nuorisolain uudistusta valmistellaan Katsaus toimialaan Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa hyödynnetään vuosittaiset toimialan seminaarit ja muut yhteiset tilaisuudet, edetään teemoittain, hyödynnetään avoimia nettikyselyjä

Lisätiedot

Kysely yhteistoimintaryhmien toiminnasta. Vakuutus- ja hyvinvointiyksikkö 2012

Kysely yhteistoimintaryhmien toiminnasta. Vakuutus- ja hyvinvointiyksikkö 2012 Kysely yhteistoimintaryhmien toiminnasta Vakuutus- ja hyvinvointiyksikkö 2012 2 Aktiivinen lomituksen yhteistoimintaryhmä Toimeksiantosopimus edellyttää ryhmän perustamista Yhteistoimintaryhmän tehtävät

Lisätiedot

Osaamismerkit vapaaehtoistoiminnassa. Lotta Pakanen ja Minna Pesonen

Osaamismerkit vapaaehtoistoiminnassa. Lotta Pakanen ja Minna Pesonen Osaamismerkit vapaaehtoistoiminnassa Lotta Pakanen ja Minna Pesonen Opintokeskus Sivis Valtakunnallinen vapaan sivistystyön oppilaitos. Toteuttaa, tutkii, kehittää, ohjaa ja tukee järjestöllistä koulutusta.

Lisätiedot

Haastavat ryhmät vapaaehtoistyössä Nuoret aikuiset päihdekuntoutujat. YAD Youth Against Drugs ry / EXP2 -hanke

Haastavat ryhmät vapaaehtoistyössä Nuoret aikuiset päihdekuntoutujat. YAD Youth Against Drugs ry / EXP2 -hanke Haastavat ryhmät vapaaehtoistyössä Nuoret aikuiset päihdekuntoutujat YAD Youth Against Drugs ry / EXP2 -hanke YAD Youth Against Drugs ry on nuorten vapaaehtoistoimintaan perustuva ehkäisevän huumetyön

Lisätiedot

Miksi rekrytoimme nyt?

Miksi rekrytoimme nyt? Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen

Lisätiedot

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin?

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin? Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Nitta Lindroos 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - yhteisöpedagogi, talousneuvonta, projektit 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit 4. Organisaatio

Lisätiedot

Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus

Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus Pyöreän pöydän keskustelu häirinnästä ja hyväksikäytöstä lasten ja nuorten harrastustoiminnassa Lapsiasiavaltuutettu Säätytalo 25.4.2019 Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus Satu Heikkinen Nuoriso- ja

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

Jokaiselle ainakin yksi turvallinen aikuinen ja mielekästä harrastustoimintaa: Yli Hyvä Juttu -toimintamalli

Jokaiselle ainakin yksi turvallinen aikuinen ja mielekästä harrastustoimintaa: Yli Hyvä Juttu -toimintamalli Jokaiselle ainakin yksi turvallinen aikuinen ja mielekästä harrastustoimintaa: Yli Hyvä Juttu -toimintamalli II Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi 13.9.2012 Mitä on palokuntanuorisotoiminta?

Lisätiedot

20.11.2012 Anna Seppänen Nuorisosihteeri, kulttuurinen nuorisotyö Vaasan kaupunki, nuoriso-osasto

20.11.2012 Anna Seppänen Nuorisosihteeri, kulttuurinen nuorisotyö Vaasan kaupunki, nuoriso-osasto 20.11.2012 Anna Seppänen Nuorisosihteeri, kulttuurinen nuorisotyö Vaasan kaupunki, nuoriso-osasto Mikä Sober Truth? 13 17 vuotiallle suunnattu ehkäisevän päihdetyön hanke Alko Pohjanmaa hanke VAMK, SEAMK

Lisätiedot

Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille

Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille Odotukset ja toiveet yhdistysekstranetille Alueelliset järjestöpäivät 24. 25.10.2009 Intranet ja Ekstranet Intranet on lähiverkko, joka on eristetty tietyn ryhmän käyttöön. Tavallisesti intranetillä tarkoitetaan

Lisätiedot

Energianeuvontakysely energiayrityksille. Wattitalkoot - Energianeuvonnan paikallinen yhteistyömalli

Energianeuvontakysely energiayrityksille. Wattitalkoot - Energianeuvonnan paikallinen yhteistyömalli Energianeuvontakysely energiayrityksille Wattitalkoot - Energianeuvonnan paikallinen yhteistyömalli Energiatehokkuusseminaari 9.11.2010 Juhani Kalevi Energianeuvontakysely energiayrityksille Nettikysely

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

METELIÄ. Rasismista ja siihen puuttumisesta

METELIÄ. Rasismista ja siihen puuttumisesta METELIÄ. Rasismista ja siihen puuttumisesta - Verkko ja rasismivastainen työ nuorten parissa Heli Markkula Projektisuunnittelija, VTM Pelastakaa Lapset 10.11.2011 Verkostotapaaminen nuorisotyön monikulttuurisuudesta

Lisätiedot

Viisi vauhdikasta Mun talous -vuotta

Viisi vauhdikasta Mun talous -vuotta Viisi vauhdikasta Mun talous -vuotta Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta -messut Ville Kujanpää, Suomen Setlementtiliitto ry 6.9.2017 #nuoretjaraha Mikä ihmeen Sementtiliitto?

Lisätiedot

Nuorten palveluohjaus Facebookissa

Nuorten palveluohjaus Facebookissa Nuorten palveluohjaus Facebookissa Kokemuksia sosiaalisen median hyödyntämisestä nuorten palveluohjauksessa 1.5.11. 21.11.2013 Saila Lähteenmäki / MOPOTuning hanke 21.11.2013 https://www.facebook.com/nuortenpalveluohjaaja.sailalahteenmaki

Lisätiedot

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015 Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa Miksi nuorten palvelukeskusta kehitetään Joensuun palveluohjelmat ja nuorisotakuun kuntakokeilu Asiakaslähtöiset

Lisätiedot

PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA

PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA Preventiimi on valtakunnallinen nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus, jonka kohderyhmä on nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset. Preventiimi kehittää nuorisoalan

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA Info-tilaisuus 20.8.2015 Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet 7 Tehtävät Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen julkisena hallintotehtävänä

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 19.11.2015 - ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita Nuorisolaki uudistus Nuorisotakuuta

Lisätiedot

#Munperheet - Kohti suunnitelmallista perheen jälleenyhdistämistä lastensuojelun perhehoidossa

#Munperheet - Kohti suunnitelmallista perheen jälleenyhdistämistä lastensuojelun perhehoidossa #Munperheet - Kohti suunnitelmallista perheen jälleenyhdistämistä lastensuojelun perhehoidossa #Munperheet kuvaa perhehoidossa asuvan lapsen mieleen samanaikaisesti mahtuvia, rinnakkaisia, 'monia perheitä'.

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Paula Kukkonen 19.4.2012

Paula Kukkonen 19.4.2012 Paula Kukkonen 19.4.2012 1 Työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen toimiala = työssä ja työpaikoilla tapahtuva valmennus, sosiaalinen työllistäminen ja lakisääteinen ammatillinen kuntoutus Toimialan

Lisätiedot

#lupakertoa - asennekysely

#lupakertoa - asennekysely #lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti

Lisätiedot

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT 1(5) TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT Lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessilla on kolme avustuskokonaisuutta, Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen avustukset,

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Ohjaamo-kyselyn tuloksia

Ohjaamo-kyselyn tuloksia Ohjaamo-kyselyn tuloksia 18.6.2019 0 Ohjaamo-kysely Kyselyt toteutettiin maalis-huhtikuun aikana sähköisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 285. Nuorten kyselyyn saatiin 196 vastausta, joista 54% asioi Fredrikinkadun

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020. Palveluvaliokunta 10.2.2015

HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020. Palveluvaliokunta 10.2.2015 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 Palveluvaliokunta 10.2.2015 Tavoitetila, toimenpiteet, arviointi,resursointi, rakenteet KEMPELEEN KOULUSTRATGIA 2000-2004 Oppiva organisaatio Oppilaan hyvinvointi Opetuksen

Lisätiedot

Lasten parlamenttitoiminta ja lapsuus

Lasten parlamenttitoiminta ja lapsuus Lasten parlamenttitoiminta ja lapsuus Valmistelijoiden ja päättäjien syitä Ollaanhan se nähty, nuoret ottavat kantaa vääriin asioihin. Ei niitä nuoria kiinnosta, eiväthän ole ottaneet yhteyttäkään. Anu

Lisätiedot

Klaarin kehittämishanke

Klaarin kehittämishanke Työpaja 10.10.2014 Klaarin kehittämishanke Klaarin suunnat Kysely verkostoille syyskuussa 2014 lasten ja nuorten parissa toimiville Vastaajamäärät: 248 suomenkielinen 23 ruotsinkielinen 271 yhteensä Vastaajat

Lisätiedot

DISCORD. Pian suosituin viestintäsovellus! Pitäisikö sinne jalkautua? Jenni Lappalainen 2019

DISCORD. Pian suosituin viestintäsovellus! Pitäisikö sinne jalkautua? Jenni Lappalainen 2019 DISCORD Pian suosituin viestintäsovellus! Pitäisikö sinne jalkautua? Jenni Lappalainen 2019 Mikä Discord on Discord on vuonna 2015 julkaistu VoIP-sovellus VoIP eli Voice IP tarkoittaa puhelua internetin

Lisätiedot

Kysely TURBO-verkosto Yhteenvetoraportti, N=12, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Kysely TURBO-verkosto Yhteenvetoraportti, N=12, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kysely TURBO-verkosto Yhteenvetoraportti, N=12, Julkaistu: 12012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaat Minkälaisena näet TURBO-Turun seudun nuorisotoimen kuntien nuorisotoimesta vastaavien verkoston roolin?voit

Lisätiedot

Pop in: Verkkopalvelut tunnuslukujen ja nuorten arvioiden näkökulmasta

Pop in: Verkkopalvelut tunnuslukujen ja nuorten arvioiden näkökulmasta Pop in: Verkkopalvelut tunnuslukujen ja nuorten arvioiden näkökulmasta Tule kuulemaan lyhyt tietoisku, miltä verkkopalvelujen laatu näyttää nuorten antamien arvioiden kuin myös erilaisten nykyisin käytössä

Lisätiedot

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Rovaniemen amkin seminaari 4.10.2012 Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä Miten Rovaniemellä

Lisätiedot

Ylä-Savon toiminta-alue

Ylä-Savon toiminta-alue HYVINVOINTIA JA LAATUA vanhuspalvelulain toimeenpanohanke Ylä-Savon toiminta-alue Hannele Niemelä Hanketyöntekijä 25.3.2014 1 TAUSTA Hankkeeseen osallistuu: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Iisalmi Kiuruvesi

Lisätiedot

Reilusti nuori. Nettikiusaamisesta tulevaisuuden oppimiseen. 2.2.2012, Mertalan koulu Mari Muinonen

Reilusti nuori. Nettikiusaamisesta tulevaisuuden oppimiseen. 2.2.2012, Mertalan koulu Mari Muinonen Reilusti nuori Nettikiusaamisesta tulevaisuuden oppimiseen 2.2.2012, Mertalan koulu Mari Muinonen Olen olemassa? Lämmittelyä Yhä nuoremmat osaavat käyttää Reaali ja virtuaali sama asia Mobiiliteknologiat

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 18.5.2010 Ehkäisevän päihdetyön hanke Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke 2006 2010 Mannerheimin Lastensuojeluliitto, yhteistyössä A-klinikkasäätiö ja Terveys ry Hankkeessa

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Kerro aikuiselle, jolla on aikaa kuunnella. Kaikenlaiset asiat, fiilikset ja tapahtumat kannattaa jakaa läheisille

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Nuorten trendit ja päihteet. Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen

Nuorten trendit ja päihteet. Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen Nuorten trendit ja päihteet Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen Nuorisoalalla työskentelevien osaamisen vahvistaminen: mielenterveyden edistäminen ja päihde- ja pelihaittojen

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa

Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa Ulla Mänttäri-Tikka, toiminnanjohtaja, Joensuun Nuorisoverstas ry Nuorten työpajatyöstä säädetään Nuorisolaissa.

Lisätiedot

Nuori? Lhbtiq*? Innokas?

Nuori? Lhbtiq*? Innokas? Nuori? Lhbtiq*? Innokas? *) Lhbtiq lesbo, homo, biseksuaali, transihminen, intersukupuolinen tai queer Lähde mukaan tekemään Suomesta yhdenvertaisempi maa! Viime syksynä suomalaisille lhbtiq-nuorille vakuutettiin,

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan

Lisätiedot

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli 2009-2011 Iina Peltomaa Toukokuu 2009 Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli: toimijatahot Rahoitus ja hallinnointi Osatoteuttajat Pilotit ja toimintaympäristö Nuorten

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE. Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012

NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE. Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012 NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012 Nuorisopalvelut - tuottaa palveluja lasten, nuorten, perheiden ja viranomaisten tarpeiden pohjalta - arvot oppiminen, osallisuus ja ennakointi

Lisätiedot

MIKÄ VERKOSSA VAANII? APUA JA OIKEUTTA VERKKORIKOKSEN UHREILLE RIKU-SEMINAARI OULU VERKON MAHDOLLISUUDET AUTTAMISTYÖSSÄ

MIKÄ VERKOSSA VAANII? APUA JA OIKEUTTA VERKKORIKOKSEN UHREILLE RIKU-SEMINAARI OULU VERKON MAHDOLLISUUDET AUTTAMISTYÖSSÄ MIKÄ VERKOSSA VAANII? APUA JA OIKEUTTA VERKKORIKOKSEN UHREILLE RIKU-SEMINAARI 20.-21.4.2018 OULU VERKON MAHDOLLISUUDET AUTTAMISTYÖSSÄ MIKSI AUTTAMISTA PITÄISI TEHDÄ NETISSÄ? MIKSI AUTTAMISTA PITÄISI TEHDÄ

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Minna Rauas. Nuorisotyölle eettinen ohjeistus

Minna Rauas. Nuorisotyölle eettinen ohjeistus Minna Rauas Nuorisotyölle eettinen ohjeistus Työryhmä: *Suvi Kuikka (pj/nuoli ry) *Markus Söderlund (Allianssi), *Annikki Kluukeri Jokinen (Humak), *Marika Punamäki (Mamk/Juvenia) *Tomi Kiilakoski (nuorisotutkimus)

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA:

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere Etsivä nuorisotyö 2015 Nuori2017 - Tampere 5.4.2017 1 5.4.2017 2 Milloin etsivä nuorisotyö käynnistyi organisaatiossanne? Lähde: OKM/TPY (Valtakunnallisen etsivän nuorisotyön kysely vuonna 2015) 5.4.2017

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Kotoutuja kunnassa mitä teen, minne ohjaan, mistä tietoa? Kotouttaminen.fi, InfoFinland.fi, Kotoutumisentukena.fi

Kotoutuja kunnassa mitä teen, minne ohjaan, mistä tietoa? Kotouttaminen.fi, InfoFinland.fi, Kotoutumisentukena.fi Kotoutuja kunnassa mitä teen, minne ohjaan, mistä tietoa? Kotouttaminen.fi, InfoFinland.fi, Kotoutumisentukena.fi Verkko- ja digipalveluita kotoutujille ja kotoutumistoimijoille Kotoutujille ja maahan

Lisätiedot

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan nuorisotyö järjestää monipuolista ryhmätoimintaa sekä tapahtumia lapsille,

Lisätiedot

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on 1919 perustettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Sen 30 000 jäsentä kuuluvat 1200 kerhoon 63 maassa. Jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa,

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

Nuorisotaloilla tehtävän verkkonuorisotyön arviointi. Kanuuna-ajot Marika Westman

Nuorisotaloilla tehtävän verkkonuorisotyön arviointi. Kanuuna-ajot Marika Westman Nuorisotaloilla tehtävän verkkonuorisotyön arviointi Kanuuna-ajot 31.10.2012 Marika Westman Nuorisotalojen verkkotyö Helsingissä Verkkonuorisotyö alueellisilla nuorisotaloilla: Sosiaalisen median hyödyntäminen

Lisätiedot

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa Hankkeen virallinen nimi: Monialaisten yhteispalveluverkostojen luominen pitkäaikaistyöttömille Pohjois-Suomeen 1.12.2015-30.11.2017

Lisätiedot

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Mirja Määttä Tutkija 9.9.2015 Kouvola Mitä Kohtaamossa tehdään Ohjaamo-verkoston rakentumisen tuki (30) Paikkakuntakäynnit, alueelliset työpajat Projektipäällikköpäivä

Lisätiedot

TRUST-hankkeen havaintoja sosiaalisen tuen tarpeesta TRUST-koulutukset

TRUST-hankkeen havaintoja sosiaalisen tuen tarpeesta TRUST-koulutukset TRUST-hankkeen havaintoja sosiaalisen tuen tarpeesta TRUST-koulutukset 24.4.2018 Anna-Kaisa Kuusisto, Tampereen yliopisto Sisältö Toimijuuden tukemisen kulmakivet Asuminen Koulutuspolut Sosiaaliset suhteet

Lisätiedot

YAD STREET TEAM. http://www.yad.fi/streetteam

YAD STREET TEAM. http://www.yad.fi/streetteam YAD STREET TEAM Netissä toimiva, pelillisyyteen perustuva nuorten vapaaehtoistyön ja kansalaisvaikuttamisen projekti. Osallistaa nuoret ennaltaehkäisevän päihdetyön menetelmien kehittämiseen, tiedon välittämiseen

Lisätiedot

VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA

VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät 3.- 4.10.2013 Seinäjoki MITÄ VERTTI-TOIMINTA ON? Seutukunnallista yläkoulun oppilaiden toteuttamaa nuorisotiedotusta

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Teema 2. työpaja Opiskelija vapaaehtoisena - opiskelijavapaaehtoisen polku

Teema 2. työpaja Opiskelija vapaaehtoisena - opiskelijavapaaehtoisen polku Teema 2. työpaja Opiskelija vapaaehtoisena - opiskelijavapaaehtoisen polku Työpajan vetäjät: Petri Tani, Laurea & Meeri Kuikka, Helsingin kaupunki Luokkatila: B302 Opiskelijan roolit Toimii vapaaehtoisena

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Onnistuvat opit -hanke Hyvinvointipäivä, Rovaniemi 31.3.2011 Pirjo Oulasvirta-Niiranen Onnistuvat opit nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleilla

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014

Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014 HYPPÄÄ KYYTIIN! Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön kehittämisfoorumin satoa 18.11.2014 Tulevaisuus? Ehkäisevä päihdetyö? Yhdessä kehittäminen? Kuka ja mitä? Foorumin iltapäivässä työskenneltiin fasilitointimenetelmin

Lisätiedot