Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016"

Transkriptio

1 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö

2 Henkilöstö Yhteenveto vuoden 2016 tilanteesta Henkilöstöresursointi pysyi määrällisesti hyvin hallinnassa haasteellisessa toimintaympäristössä Kaupungin henkilöstömäärä oli vuoden 2016 lopussa Henkilöstömäärä laski edellisvuodesta johtuen kaupungin ruokapalvelutoimintojen yhtiöittämisestä Espoo Catering oy:ksi alkaen. Kaupungin henkilöstömäärä kasvoi eräissä muissa peruspalveluissa, kuten perhe- ja sosiaalipalveluissa, vanhusten palveluissa, varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa. Henkilöstölisäyksistä merkittävä osa perustui tilapäisiin järjestelyihin Vuonna 2016 kaupungissa oli 19,8 asukasta yhtä henkilöstöön kuuluvaa kohden (2015: 19,1) Vuokratyön käyttö kasvoi lähes 11 %, Seuren osuus käytöstä lähes 87 % Maahanmuuttajataustaisten osuus nousi aavistuksen Terveysperusteiset poissaolot lisääntyivät 2016 työhyvinvointimatriisin lukuarvo laski Valtuustokauden kuluessa terveysperusteiset poissaolot ovat kuitenkin laskeneet selvästi alemmalle tasolle kuin millä ne olivat vuonna 2012 Keskimääräinen eläkkeellä jäämisikä pysyi korkeana (63,6 v.) Iän perusteella eläköityneiden osuus oli noin 91 prosenttia kaikista eläkkeelle jääneistä Henkilöstökustannukset kasvoivat 2,8 prosenttia vuonna

3 Henkilöstötunnuslukuja kaup. Vakinaisia (%) 80,5 80,8 81,9 80,3 Naisten osuus (%) 79,5 79,8 79,5 79,5 Keski-ikä (vuotta) 44,6 44,6 44,6 44,5 naiset 44,5 44,5 44,5 44,4 miehet 45,0 45,1 44,7 45,0 vakinainen henkilöstö 46,1 46,1 46,1 46,2 Maahanmuuttajataustaisia 5,1 5,6 5,5 5,5 Keskimäärin Espoon kaupungilla (vuotta) 10,6 10,6 10,6 10,4 naiset 10,3 10,4 10,4 10,2 miehet 11,4 11,4 11,2 11,3 Ylempi korkeakoulutaso (%) 25,3 26,1 26,7 28,6 naiset 25,2 26,1 26,7 28,8 miehet 25,6 26,4 26,6 27,9 Koulutustasomittain 5,1 5,1 5,2 5,4 Vakinaisen henkilöstön lähtövaihtuvuus (%) 5,8 6,4 5,2 5,5 Keskimääräinen eläkkeelle jäämisikä 63,6 63,3 63,7 63,6 Iän perusteella eläkkeelle jääneiden osuus (%) 87,8 90,9 92,4 90,8 Terveysperusteiset poissaolot (%) 4,17 4,12 3,98 4,15 Kaikki työ- ja työmatkatapaturmat yhteensä josta työtapaturmia

4 Kaupungin henkilöstömäärä oli vuoden 2016 lopussa Henkilöstömäärä laski edellisvuodesta johtuen kaupungin ruokapalvelutoimintojen yhtiöittämisestä Espoo Catering oy:ksi alkaen. Kaupungin henkilöstömäärä kasvoi eräissä muissa peruspalveluissa, kuten perheja sosiaalipalveluissa, vanhusten palveluissa, varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa. Henkilöstölisäyksistä merkittävä osa perustui tilapäisiin järjestelyihin 4

5 Henkilöstökustannukset kasvoivat 2,8 prosenttia vuonna 2016 Espoo Cateringin kustannukset poistettu kaikilta vuosilta 5

6 Henkilöstö sopimusaloittain Henkilöstö sopimusaloittain (%) v v Kunnallinen yleinen virkaehtosopimus 64,6 63,7 Opetusala 21,9 22,8 Teknisten sopimus 9,7 9,6 Tuntipalkkaiset 1,6 1,5 Lääkärisopimus 2,2 2,4 6

7 Henkilöstön keski-ikä 44,5 vuotta v naisilla 44,4 vuotta - miehillä 45,0 vuotta 7

8 Terveysperusteiset poissaolot Terveysperusteiset poissaolot lisääntyivät vuonna 2016 Kuitenkin valtuustokauden kuluessa terveysperusteiset poissaolot ovat laskeneet selvästi alemmalle tasolle kuin millä ne olivat vuonna 2012 Terveysperusteisten poissaolojen prosentit ja kuorma (mukana ei ole työllistettyjä) Koko kaupunki palkalliset sairauspoissaolot 3,59 3,38 3,51 3,37 3,61 Terveysperusteiset poissaolot palkalliset ja palkattomat sairauspoissaolot 3,89 3,62 3,69 3,59 3,81 kuntoutustuki 0,36 0,40 0,29 0,25 0,20 työ- ja työmatkatapaturmat 0,18 0,15 0,14 0,14 0,14 yhteensä (%) 4,43 4,17 4,12 3,98 4,15 Kuorma (poissaolopäivät/henkilötyövuodet) 16,2 15,2 15,0 14,5 15,1 8

9 Työtapaturmat Työ- ja työmatkatapaturmat Työssä kaikki ilmoitetut lkm Työssä korvatut lkm 653 Korvauspäiviä lkm Työmatkalla kaikki ilmoitetut lkm Työmatkalla korvatut lkm 245 Korvauspäiviä lkm Ammattitautiepäily lkm Korvauspäiviä lkm Tapaturmia kaikki ilmoitetut Yht Tapaturmia korvatut Yht. 903 Korvauspäiviä Yht Korvauspäiviä / tapaturma 4,9 4,7 4,1 4,2 3,9 Tapaturmia / 1000 henk. 82,90 79,10 79,92 83,67 95,96 Tapaturmataajuus, väh. 3 pv 10,34 11,36 9,98 9,35 9,57 Tapaturmataajuus, väh. 4 pv 8,75 9,76 8,28 8,30 8,17 KORVAUKSET yht Taulukosta poistettu vuoden 2015 osalta vertailtavuuden vuoksi Espoo Cateringin tiedot 9

10 Eläkkeelle jääneet Eläkemuoto naiset miehet yhteensä Varhennettu vanhuuseläke Yksilöllinen varhaiseläke Vanhuuseläke Työkyvyttömyyseläke Yhteensä

11 Sairauspoissaolojen lisääntyminen laski työhyvinvointimatriisin lukuarvoa vuonna 2016 TYÖHYVINVOINTIMATRIISI / Espoon kaupunki Henkilöstön sairauspoissaolot, euroa/hlö Henkilöstön työtapaturmat euroa /hlö Varhe-maksut, euroa /hlö Vaikutusmahdollisuudet työaikoihin Työn kuormittavuus Työyhteisön tavoitteellisuus Sosiaalinen pääoma Kohtelun oikeudenmukaisuus Espoon kaupunki Pisteytys 0 pistettä pistettä Painoarvo 2,5 1, Tulos ,64 0,35 3,93 3,82 3,92 Tulos ,65 0,34 3,91 3,76 3,85 Tulos ,65 0,34 3,91 3,76 3,85 Pistearvo ,4 8,7 8,6 4,1 5,4 7,3 7,1 7,3 Pistearvo ,1 8,7 9,0 4,1 5,4 7,3 6,9 7,1 Pistearvo ,9 8,5 8,1 4,1 5,4 7,3 6,9 7,1 Matriisitulos ,4 8,7 8,6 4,1 5,4 7,3 7,1 7,3 Matriisitulos ,1 8,7 9,0 4,1 5,4 7,3 6,9 7,1 Matriisitulos ,9 8,5 8,1 4,1 5,4 7,3 6,9 7,1 Painotettu arvo ,9 13,0 8,6 4,1 5,4 7,3 7,1 7,3 Painotettu arvo ,8 13,0 9,0 4,1 5,4 7,3 6,9 7,1 Painotettu arvo ,3 12,7 8,1 4,1 5,4 7,3 6,9 7, Matriisiluvun kehitys 69,0 70,7 68,7 100,0 90,0 80,0 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 Matriisiluvun kehitys

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Yhteenveto Kaupungin henkilöstömäärän kehitys on ollut hyvin hallinnassa. Henkilöstömäärä 31.12.2015 oli 14 101, kun se vuoden

Lisätiedot

Henkilöstötunnusluvut 2018

Henkilöstötunnusluvut 2018 Henkilöstötunnusluvut 2018 Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 10.4.2019 Yhteenveto tärkeimmistä henkilöstöä koskevista tiedoista vuodelta 2018 Kaupungin tuloskortin henkilöstöä koskevat kolme tavoitetta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 997/2017 01.00.02.00 83 Henkilöstökertomus vuodelta 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 31. 5. 2019 Tilastotiedot 2018 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2017

Henkilöstökertomus 2017 Henkilöstökertomus 2017 Sisällys Yhteenveto ja tuloskortin vuotta 2017 koskevien tavoitteiden toteutuminen Kaupungin henkilöstörakenne ja -resursointi 2017 Henkilöstötalous vuonna 2017 Palkkaus ja palkitseminen

Lisätiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot Henkilöstöraportti 8. 10. 2018 Tilastotiedot 2017 www.hel.fi Henkilöstöraportin tilasto-osio 2 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä toimialoittain 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö

Lisätiedot

Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015

Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015 Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015 Espoon kaupunki, henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu,

Lisätiedot

Espoon kaupungin henkilöstökertomus 2018

Espoon kaupungin henkilöstökertomus 2018 Espoon kaupungin henkilöstökertomus 2018 Sisällys Yhteenveto ja tuloskortin vuotta 2018 koskevien tavoitteiden toteutuminen Kaupungin henkilöstörakenne ja henkilöstöresursointi 2018 Työvoiman saatavuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 1116/2016 01.00.02 101 Henkilöstökertomus vuodelta 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Helsingin kaupunki Henkilöstöraportti. Tilastotiedot 10.05.2017 Henkilöstöraportti Tilastotiedot 2016 www.hel.fi 2 / 35 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö 6 Tuntipalkkainen henkilöstö 7 Koko- ja

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015 Henkilöstön määrä palvelualueittain 31.12.2015 Palvelualue vakinaiset määräaikaiset määräaikaisista työllistettyjä yhteensä v. 2015 Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Tilastointihetken henkilöstömäärät 2009-2014 Henkilöstömäärä 686 (703) Henkilötyövuosia yht. 639 (649) HENKILÖSTÖMÄÄRÄ 2009-2014 800 761 756 750 710 703 700 671 650 686 Opetushenkilöstö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

Helsingin kaupunki Henkilöstöraportti. Tilastotiedot 06.06.2016 Henkilöstöraportti Tilastotiedot 2015 www.hel.fi 2 / 35 Sisällys 3 Lukijalle 4 Henkilöstötilastot 4 Henkilöstö yhteensä 2015 5 Kuukausipalkkainen henkilöstö 6 Tuntipalkkainen henkilöstö 7 Koko-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1405/01.00.02/2014 94 Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 2 / 2 Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 1 / 1 1416/01.00.02/2012 77 Henkilöstökertomus vuodelta 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Kunnas Jere, puh. (09) 816 22508 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 1 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 2 3. IKÄRAKENNE 3 4. PALVELUSSUHTEEN KESTO 3 5. HENKILÖSTÖMENOT 4

Lisätiedot

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite Näkökulma Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite 2012-2014 Toimenpiteet 2012 Tavoitetaso 2012 Toteutuma 31.12.2012

Lisätiedot

Ruokapalvelut VAKINAISET TYÖLLISTETYT MÄÄRÄAIKAISET YHT

Ruokapalvelut VAKINAISET TYÖLLISTETYT MÄÄRÄAIKAISET YHT Sisällys H K KESKUSVIRASTO 2011 2012 2013 2014 2015 2016 VAKINAISET 199 204 206 88 83 74 TYÖLLISTETYT 5 2 9 2 1 1 MÄÄRÄAIKAISET 45 44 36 11 3 13 YHT. 249 250 251 101 87 88 Ruokapalvelut 2014 2015 2016

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari 16.8.2017 Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Sairaanhoitopiirin virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2011 2016 2011 2012

Lisätiedot

MIKSI KUOPIO HALUSI MUKAAN HAKU HANKKEESEEN

MIKSI KUOPIO HALUSI MUKAAN HAKU HANKKEESEEN HAKU hankkeen satoa Kuopion kaupungin käytäntöjä ja kokemuksia henkilöstötunnuslukujen laskennassa HAKU hankkeen tuloksia henkilöstötunnuslukujen laskennassa Hannu Issakainen 14.2.2011 MIKSI KUOPIO HALUSI

Lisätiedot

Henkilöstökertomus Sisällysluettelo. Kaupunginhallitus Henkilöstökertomus vuodelta 2013 / Oheismateriaali

Henkilöstökertomus Sisällysluettelo. Kaupunginhallitus Henkilöstökertomus vuodelta 2013 / Oheismateriaali Kaupunginhallitus 31.3.2014 Henkilöstökertomus vuodelta 2013 / Oheismateriaali Henkilöstökertomus 2013 Sisällysluettelo Sitoutunut ja hyvinvoiva henkilöstö tuottavuuden takana 1. Henkilöstöä koskevat tavoitteet

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016 Käsittely: Työyhteisötoimikunta 22.2.2017 Kunnanhallitus 27.2.2017 Kunnanvaltuusto 20.3.2017 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 2.1 Palvelussuhteen luonne...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017 Yhtymävaltuusto 14.6.2018 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2012 2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Lääkärit 137

Lisätiedot

Henkilöstömäärät. Ikäjakauma. Poissaolot. Työtapaturmat. Henkilöstömenot

Henkilöstömäärät. Ikäjakauma. Poissaolot. Työtapaturmat. Henkilöstömenot Henkilöstömäärät Ikäjakauma Poissaolot Työtapaturmat Henkilöstömenot Henkilöstömäärän kehitys 2014 2015 2016 2017 Kokonaishenkilöstömäärä 31.12. 972 987 977 950 Muutos edellisestä vuodesta + 15-10 - 27

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Henkilöstövoimavarojen arviointi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Suosituksen tavoitteet Tämä suositus tukee strategista henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus / Oheismateriaali. Henkilöstökertomus Sisällysluettelo. Kaupunginjohtajan esipuhe

Kaupunginhallitus / Oheismateriaali. Henkilöstökertomus Sisällysluettelo. Kaupunginjohtajan esipuhe Kaupunginhallitus 27.3.2017 / Oheismateriaali Henkilöstökertomus 2016 Sisällysluettelo Kaupunginjohtajan esipuhe 1. Henkilöstötavoitteiden toteutuminen vaihtelevaa 2. Henkilöstöresursointi palvelutarpeen

Lisätiedot

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012

Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 2012 Röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti 212 Johtokunta 12.3.213 1 Yleistä Tämä henkilöstöraportti on kahdeksas röntgenliikelaitoksen henkilöstöraportti. Raporttiin on kerätty tietoa henkilöstön määrästä,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II ÄT-[TÄRJN KAUPUNGiN 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II 2017 Kenkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2016

Henkilöstöraportti 2016 Yt-toimikunta 19.4.2017 24 Kunnanhallitus 8.5.2017 122 SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI... 3 JOHDANTO... 3 HENKILÖSTÖRESURSSIT... 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 Henkilöstö hallinnonaloittain...

Lisätiedot

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016

Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 Käsittely: Työyhteisötoimikunta 15.3.2016 Kunnanhallitus 29.3.2016 Kunnanvaltuusto 25.4.2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 2.1 Palvelussuhteen luonne...

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Henkilöstökertomus 2014 Sairaanhoitopiirin valtuusto 8.6.2015 Juha Jääskeläinen Henkilöstöjohtaja Henkilöstökertomus 2014 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 17. henkilöstökertomus henkilöstökertomuksen

Lisätiedot

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015 Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI 214 Kaupunginhallitus 3.3.215 JOHDANTO 1 Henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen on viime vuosina noussut esille useissa yhteyksissä. Kunnassa on toteutettu henkilöstökysely

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014 Iitin kunta Henkilöstökertomus 2014 445 / 02.01.02 / 2014 Kunnanhallitus 3.8.2015 Kunnanvaltuusto Sisällys 1. Henkilöstörakenne... 3 2. Poissaolot... 8 3. Eläköityminen... 11 4. Henkilöstökulut... 12 2

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2017

Henkilöstöraportti 2017 Yt-toimikunta 2.5.2018 23 Kunnanhallitus 7.5.2018 120 Kunnanvaltuusto 18.6.2018 22 SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI... 4 JOHDANTO... 4 HENKILÖSTÖRESURSSIT... 4 Henkilöstön määrä ja rakenne... 4 Henkilöstö

Lisätiedot

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 ÄHTÄR]N KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11 2016 4, \- mk 0O ~ JO ½ 4. Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista.

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2018 3 1. JOHDANTO 4 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 4 2.1. Henkilöstön määrä 4 2.2. Henkilötyövuosi 5 2.3. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstömäärä... 3 3. Henkilötyövuodet... 4 4. Työajan jakautuminen... 6 5. Ikärakenne... 7 7. Terveysperusteiset poissaolot...

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä.

Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain. Taulukko 2: Palvelussuhteiden kokoaikaisuus hallintokunnittain. Yhteensä. Taulukko 1: Palvelussuhteiden määrä toimialoittain Vakinainen Vakinainen Vakinainen Keskushallinto 205 206 114 65 64 22 270 270 136 Ympäristöterveydenhuolto 27 26 26 9 8 4 36 34 30 Sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus

SYSMÄN KUNTA. Hallintopalvelukeskus SYSMÄN KUNTA Hallintopalvelukeskus HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 3 1. JOHDANTO 4 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE 4 2.1. Henkilöstön määrä 4 2.2. Henkilötyövuosi 5 2.3. Henkilöstön määrä palvelukeskuksittain

Lisätiedot

HTV:t (poistyöll. HTV:t. Yhteensä. Nainen Lkm % ja harj.) kaikki. HTV:t. HTV:t. Yhteensä Lkm % (poistyöll. kaikki. ja harj.) HTV:t.

HTV:t (poistyöll. HTV:t. Yhteensä. Nainen Lkm % ja harj.) kaikki. HTV:t. HTV:t. Yhteensä Lkm % (poistyöll. kaikki. ja harj.) HTV:t. Henkilöstön lukumäärä, miehet ja naiset, htv:t 31.12.- ja harj.) Mies Mies Syyttäjälaitos 222 37,4 371 62,6 593 100 545,6 534,2 212 36,5 369 63,5 581 100 543,3 533,8 200 35,7 361 64,3 561 100 537,4 531,2

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI HENKILÖ STÖ TILASTÖ- JA VUÖDELTA 2015

LAPUAN KAUPUNKI HENKILÖ STÖ TILASTÖ- JA VUÖDELTA 2015 LAPUAN KAUPUNKI HENKILÖ STÖ TILASTÖ- JA VUÖDELTA 2015 Henkilöstömäärät Ikäjakauma Poissaolot Työtapaturmat Henkilöstömäärän kehitys Kokonaishenkilöstömäärä 31.12.2014 972 Kokonaishenkilöstömäärä 31.12.2015

Lisätiedot

Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet: Espoo toimii edelläkävijänä

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2016

HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2016 HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2016 TAUSTAA Kunnan toimialalla henkilöstö on tärkein resurssitekijä. Menestykseen kunta tarvitsee motivoituneen ja osaavan henkilöstön. Valtuuston asettamien tavoitteiden saavuttaminen

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta Henkilöstöraportti 2016 Punkalaitumen kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Henkilöstömäärä... 2 3. Henkilötyövuosi... 5 4. Työajan jakautuminen... 5 5. Henkilöstön ikärakenne... 6 6. Henkilöstön

Lisätiedot

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi

Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi Leppävirran kunta Puh. (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi henkilöstötilinpäätös 2014 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Sisällysluettelo 1. HENKILÖSTÖ... 1 1.1. Vakinainen henkilöstö toimialoittain

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 215 ÄHTÄRIN KAUPUNKI l-ienkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Yt-toimikunta 29.4.2015 30 Kunnanhallitus 18.5.2015 149 Kunnanvaltuusto 22.6.2015 51 SISÄLLYSLUETTELO HENKILÖSTÖRAPORTTI... 3 JOHDANTO... 3 Henkilöstön määrä ja rakenne... 4 Henkilöstö hallinnonaloittain...

Lisätiedot

Henkilöstökertomus 2015

Henkilöstökertomus 2015 Henkilöstökertomus 2015 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Vastuuhenkilö Käsittelypäivä Käsittelypäivä Käsittelypäivä Käsittelypäivä

Lisätiedot

Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä

Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 3 2. VISIO JA ARVOT.4 3. LUOTTAMUS JA YHTEISTYÖ..4 4. OSAAVA TYÖVOIMA..5 5. TYÖHYVINVOINTI JA TERVEYS.5

Lisätiedot

Suomen työeläkkeensaajat 2017

Suomen työeläkkeensaajat 2017 Suomen työeläkkeensaajat 201 Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen työeläkkeensaajat [verkkojulkaisu]. ISSN 2343-1342. Helsinki: Eläketurvakeskus 2018 Työeläkkeensaajat Kaikki työeläkkeensaajat vuosina

Lisätiedot

Tilinpäätöskalvot 2012

Tilinpäätöskalvot 2012 Tilinpäätöskalvot 2012 Tuloslaskelma milj. euroa 2012 2011 Maksutulo 4 825 4 545 Eläkemeno -3 827-3 524 RAHOITUSKATE 999 1 021 Sijoitusten nettotuotto 3 897-466 Lakisääteiset maksut, nettotoimintakulut

Lisätiedot

HUS 2013 työtapaturmakatsaus. Eija Prosi-Suuperko

HUS 2013 työtapaturmakatsaus. Eija Prosi-Suuperko HUS 2013 työtapaturmakatsaus Eija Prosi-Suuperko 8.5.2014 1 Lukujen tulkinta Vuoden 2013 ja 2012 tapaturmaluvut perustuvat tarkasteluvuotta seuraavan vuoden helmikuussa ajettuun tilastoon Aiempien vuosien

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI. Mäntsälän kunta. Yhteistyöryhmä 7.4.2014 Kunnanhallitus 9.4.2014 Kunnanvaltuusto 28.4.2014

HENKILÖSTÖRAPORTTI. Mäntsälän kunta. Yhteistyöryhmä 7.4.2014 Kunnanhallitus 9.4.2014 Kunnanvaltuusto 28.4.2014 HENKILÖSTÖRAPORTTI Mäntsälän kunta 2013 Yhteistyöryhmä 7.4.2014 Kunnanhallitus 9.4.2014 Kunnanvaltuusto 28.4.2014 1 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 1.1 Mäntsälän kunnan henkilöstöä koskeva visio... 4 1.2 Mäntsälän

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2015 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 3 1.2 Henkilöstön määrä... 3 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 3 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN

Lisätiedot

Nainen. Yhteensä. Lkm % Lkm % HTV:t HTV:t. Nainen. Yhteensä. Nainen

Nainen. Yhteensä. Lkm % Lkm % HTV:t HTV:t. Nainen. Yhteensä. Nainen Henkilöstön lukumäärä, miehet ja naiset, htv:t 31.12.- Mies (poistyöll. kaikki ja harj.) Mies Mies Syyttäjälaitos 214 37,6 355 62,4 569 100 535,7 520,0 209 36,9 358 63,1 567 100 527,5 516,0 222 37,4 371

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS

IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS IIN KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI/ HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 Kunnanhallitus 26.5.2015 2 HENKILÖSTÖRAPORTTI / HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 3 2.1.

Lisätiedot

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan:

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: http://www.salpaus.fi/kuntayhtyman-henkilostokertomus/sivut/default.aspx Henkilöstömäärä Henkilöstömäärässä huomioidaan myös osa-aikaeläkkeellä, sairauslomalla,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen. henkilöstökertomus 2014

Sosiaali- ja terveystoimen. henkilöstökertomus 2014 Sosiaali- ja terveystoimen henkilöstökertomus 2014 Espoon kaupunki Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.4.2015 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. ESPOO TARINAN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET... 3 3. HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 1. Johdanto... 3 2. Henkilöstömäärä... 3 3. Henkilötyövuodet... 4 4. Työajan jakautuminen... 5 5. Ikärakenne... 6 6. Henkilöstön osaamisen

Lisätiedot

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta Henkilöstöraportti 2017 Punkalaitumen kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Henkilöstömäärä... 2 3. Henkilötyövuosi... 5 4. Työajan jakautuminen... 5 5. Henkilöstön ikärakenne... 6 6. Henkilöstön

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2016

Henkilöstöraportti 2016 Henkilöstöraportti 2016 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne... 3 2.1 Henkilöstömäärä... 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain... 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Henkilöstökertomus 2010

Kuopion kaupunki Henkilöstökertomus 2010 Kuopion kaupunki Henkilöstökertomus 21 1 (25) HENKILÖSTÖKERTOMUS 21 SISÄLLYS JOHDANTO 2 1. HENKILÖSTÖKATSAUS 3 2. TASA-ARVO 3 3. HENKILÖSTÖPANOKSET 6 3.1 Henkilöstön määrä 6 3.2 Henkilöstön rakenne 7 3.3

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2016 KT Kuntatyönantajat 8000 7000 6000 Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2015 7 380 5000 4000 3000 2000 2 743 3

Lisätiedot

Hannu Issakainen 14.2.2011. HAKU- hankkeen tunnusluvuista

Hannu Issakainen 14.2.2011. HAKU- hankkeen tunnusluvuista Hannu Issakainen 14.2.2011 HAKU- hankkeen tunnusluvuista Henkilötyöpäivä ja -vuosi Htp= henkilötyöpäivä = täyden työajan kalenteripäivä Htv = henkilötyövuosi = 365 (366) htp Htt = henkilötyötunti (sopimatta)

Lisätiedot

Vakinaisen henkilöstön keski-ikä, keskimääräinen palvelusaika ja yli viisi vuotta palvelleidenosuus henkilöstömäärästä

Vakinaisen henkilöstön keski-ikä, keskimääräinen palvelusaika ja yli viisi vuotta palvelleidenosuus henkilöstömäärästä LIITTEET: Liite 1 a. Henkilötyövoiman kehitys 1.1. 31.12.2011, ilman työllistettyjä ja harjoittelijoita b. Henkilötyövoiman kehitys 1.1. 31.12.2011,koko henkilöstö, mukana työllistetyt ja harjoittelijat

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 1 Henkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää lisäksi

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 03/2016-03/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2016

Henkilöstöraportti 2016 Tarkastuslautakunta 28.4.2017 Yt-toimikunta 8.5.2017 Kaupunginhallitus 23.5.2017 Kaupunginvaltuusto 29.5.2017 Sisällysluettelo Kaupunginjohtajan esipuhe... 1 Henkilöstöstrategian toteutumisen arviointi...

Lisätiedot

Palkansaajien sairauspoissaolot

Palkansaajien sairauspoissaolot Palkansaajien sairauspoissaolot Kaikilla mausteilla Artikkeleita työolotutkimuksesta Julkaisuseminaari 2.6.2006 Marko Ylitalo Asetelma! Tutkimuksessa selvitettiin " omaan ilmoitukseen perustuvien sairauspoissaolopäivien

Lisätiedot

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta 1 2 Johdanto Kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden kaupungin henkilöstöohjelman 2015 2020 kokouksessaan 18.5.2015. Henkilöstötyön tavoitteena on, että Alavuden kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja,

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 06/2015-06/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan: http://www.salpaus.fi/kuntayhtyman-henkilostokertomus/sivut/default.aspx Henkilöstömäärä Henkilöstömäärässä huomioidaan myös osa-aikaeläkkeellä, sairauslomalla,

Lisätiedot

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015 Sisällysluettelo 1.Vakinainen henkilöstö palvelualueittain 2. Vakinaisen henkilöstön ikärakenne 3. Eläkeiän saavuttavat vuosina 2016-2025 4. Henkilöstömenot

Lisätiedot

/2017 / MTA* 12/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP

/2017 / MTA* 12/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP 1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio HUOM! Voit porautua eri laskentatunnisteisiin. (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum. Tot.-% Ennuste Ennuste Ennuste TP Ennuste 12/217

Lisätiedot

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3 Henkilöstötilinpäätös 217 Sivu 2 / 16 Sisällysluettelo HENKILÖSTÖOHJELMA... 3 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ... 4 Henkilöstön määrä palvelussuhdelajeittain... 4 Vakituiset ja määräaikaiset... 5 Koko- ja osa-aikaiset...

Lisätiedot

/2017 / MTA* 10/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP

/2017 / MTA* 10/2016 / TP 2016 MTA 2017* 2017 / MTA* TA 2017** / TA** 2016 / TP 1) Tuloslaskelma * MTA = muutettu talousarvio ** TA = alkuperäinen talousarvio HUOM! Voit porautua eri laskentatunnisteisiin. (käyttötalous) Kum. Tot.-% Kum. Tot.-% Ennuste Ennuste Ennuste TP Ennuste 1

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 07/2015-07/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016 Jari Kannisto 15.2.2017 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta

Lisätiedot

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämä 2020 Toimintaympäristön seuranta 2012 2017 Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämän toimintaympäristön kehitys hankkeen painopisteiden mukaan Kehittämistoimet työpaikalla Vaikutusmahdollisuudet

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 09/2015-09/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 07/2016-07/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2017 Jari Kannisto 28.2.2018 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2017

HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2017 HENKILÖSTÖ- RAPORTTI 2017 Yhteistyötoimikunta 26.3.2018 Kunnanhallitus 26.3.2018 Kunnanvaltuusto 4.6.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Edellisen kuntastrategian henkilöstöä koskevat painopisteet...

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016 SISÄLLYS 1. ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KY = SOSTERI... 1 1.1 Perustehtävä... 2 1.2 Sosterin strategia... 2 2. ORGANISAATIORAKENNE... 4 2.1 Tulosalueet... 5 2.2 Henkilöstökulut

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 ALAVUDEN KAUPUNKI HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017 2 Johdanto Alavuden kaupungin henkilöstötyön tavoitteena on, että kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja, jonka osaava ja hyvinvoiva henkilöstö työskentelee

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 1. JOHDANTO

SOTKAMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 1. JOHDANTO Kunnanhallitus 3.6.2014 erillisliite 122 SOTKAMON KUNTA HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013 1. JOHDANTO Henkilöstöraportin tehtävänä on antaa tietoa henkilöstön kehittämisen perustaksi ja päätöksenteon tueksi. Henkilöstöraportti

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 10/2016-10/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Suomen työeläkkeensaajat 2018

Suomen työeläkkeensaajat 2018 Suomen työeläkkeensaajat 2018 Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen työeläkkeensaajat [verkkojulkaisu]. ISSN 2343-1342. Helsinki: Eläketurvakeskus 2019 Työeläkkeensaajat Kaikki työeläkkeensaajat vuosina

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto

Yhtymävaltuusto HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 Yhtymävaltuusto 14.6.2016 Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja Henkilöstövoimavarat Virkojen ja toimien määrän kehitys vuosina 2010 2015 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Lääkärit 131

Lisätiedot