Pääset kyselyyn alla olevan linkin kautta ja kyselyn vastausaika päättyy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääset kyselyyn alla olevan linkin kautta ja kyselyn vastausaika päättyy"

Transkriptio

1 Liite 4. Kysely työnantajan edustajalle Kelan työhönkuntoutuksen (TK2) kehittämishankkeesta Hyvä vastaanottaja, Yrityksenne on mukana Kelan työikäisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa (TK2-hanke). Hankkeen tavoitteena on kehittää kuntoutuksen ja työpaikan yhteistyötä ja löytyy näkökulmia kuntoutuksesta työpaikalla syntyviin hyötyihin. Toivomme, että käyttäisit hetken aikaasi vastaamalla oheiseen kyselyyn. Kyselyllä saamamme tieto on arvokasta kuntoutuksen viemiseksi lähemmäksi työtä ja työpaikkaa. Oheinen kysely on lähetetty kaikille Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeeseen (TK2) osallistuvien työpaikkojen yhteyshenkilöille. Pyydämme Sinua vastaamaan lomakkeessa esitettyihin kysymyksiin työnantajan roolissa. Kyselyyn vastataan salatun yhteyden kautta, joten kukaan ulkopuolinen ei pääse näkemään vastauksiasi. Kyselyssä kerättävä tieto käsitellään luottamuksellisesti. Pääset kyselyyn alla olevan linkin kautta ja kyselyn vastausaika päättyy #LINK# Lisätietoja: Kirsi Vainiemi, asiantuntijalääkäri, Kela; , TK2- hanke projektipäällikkö Anu Hansten, suunnittelija, Kela;

2 1. Mikä on työnantajasi toimiala? ( ) Maatalous, metsätalous ja kalatalous ( ) Kaivostoiminta ja louhinta ( ) Teollisuus ( ) Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito ( ) Rakentaminen ( ) Tukku- ja vähittäiskauppa ( ) Kuljetus ja varastointi ( ) Majoitus- ja ravitsemustoiminta ( ) Informaatio ja viestintä ( ) Rahoitus- ja vakuutustoiminta ( ) Kiinteistöalan toiminta ( ) Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta ( ) Hallinto- ja tukipalvelutoiminta ( ) Julkinen hallinto ja maanpuolustus ( ) Koulutus ( ) Sosiaali- ja terveyspalvelut ( ) Taiteet, viihde ja virkistys 2. Onko sinulla työnantajan edustajana aiempaa kokemusta Kelan työhönkuntoutuksesta? (esim. ASLAK- tai Tyk-kuntoutus)? ( ) Kyllä ( ) Ei 3. Jos vastasit kyllä, niin kuinka pitkältä ajalta? ( ) Alle 2 vuotta ( ) 2-5 vuotta ( ) Yli 5 vuotta 4. Mikä kuntoutuksen palveluntuottaja järjestää TK2-kuntoutuksen? ( ) Avire Oy (Siuntio) ( ) Avire Oy ja Kuntoutussäätiö yhdessä (Malminkartano) ( ) Kunnonpaikka ( ) Petrea ( ) Verve 5. Oliko työnantajalla aiempaa yhteistyötä kyseisen kuntoutuksen palveluntuottajan kanssa? ( ) Kyllä ( ) Ei

3 6. Oliko aiemmalla yhteistyösuhteella tai sen puuttumisella merkitystä TK2-kuntoutuksen suunnitteluun ja toteutukseen? ( ) Kyllä ( ) Ei 7. Miksi työnantaja lähetti työntekijöitä Kelan kuntoutukseen? Valitse mielestäsi kolme tärkeintä tekijää. Kuntoutus on keino pidentää työuraa Kuntoutus on keino nostaa tuottavuutta Kuntoutus on keino parantaa työkykyä Kuntoutus on keino vähentää sairaspoissaoloja Henkilöstö on organisaation voimavara Kuntoutuksella voidaan lievittää työntekijän ongelmia Kuntoutus on keino parantaa työhyvinvointia Kuntoutus on tärkeää työnantajakuvan kannalta Muu syy, mikä?

4 8. Onko tähän Kelan työhönkuntoutukseen valittu mielestäsi työnantajaltanne vain sellaisia työntekijöitä, jotka ovat kuntoutuksen tarpeessa? ( ) Kyllä ( ) Ei, miksi? 9. Millaiset asiat kertovat mielestäsi erityisesti työntekijän tarpeesta kuntoutukseen? Valitse kussakin kohdassa mielipidettäsi parhaiten kuvaava vaihtoehto. Täysin samaa Jokseenkin samaa En samaa Jokseenkin eri enkä eri Täysin eri En osaa sanoa Toistuvat tai pitkät sairaspoissaolot Kasvanut työkuorma Toistuva myöhästely Heikentynyt työkyky Heikentynyt työmotivaatio Ristiriidat esimiehen tai työkavereiden kanssa Tyytymättömyys työhön Heikentynyt työsuoritus Muu asia, mikä? 10. Mistä eri lähteistä aloitteet kuntoutukseen työntekijöille pääsääntöisesti tulivat? Voit valita monta vaihtoehtoa

5 [ ] Työntekijöille suunnattu avoin haku [ ] Työterveyshuollon aloitteesta [ ] Esimiehen aloitteesta [ ] Henkilöstöhallinnon aloitteesta [ ] En osaa sanoa [ ] Muualta, mistä? 11. Miten työnantajan edustajana osallistuit kuntoutuksen suunnitteluun? Voit valita monta vaihtoehtoa [ ] Osallistumalla kuntoutukseen osallistuvien valintaan [ ] Osallistumalla kuntoutukseen kohderyhmän määrittelyyn [ ] Osallistumalla kuntoutuksen sisällön määrittelyyn [ ] Osallistumalla kuntoutuksen jaksotuksen ja keston määrittelyyn [ ] Osallistumalla kuntoutuksen suunnittelukokoukseen [ ] Osallistumalla TK2-hankkeen koulutustilaisuuksiin ja työkokouksiin [ ] Osallistumalla palveluntuottajan järjestämiin TK2-hankkeen paikallisen projektiryhmän kokouksiin 12. Kuinka tämän kuntoutuksen haku- ja valintaprosessi mielestäsi onnistui? ( ) Hyvin ( ) Kohtalaisesti ( ) Huonosti 13. Voit halutessasi kommentoida tai täydentää edellisiä kysymyksiä alle. 14. Miten olet osallistunut työnantajan edustajana kuntoutukseen suunnitteluun ja toteutukseen? Kyllä En Tekemällä yhteistyötä työterveyshuollon kanssa ( ) ( ) Keskustelemalla kuntoutuksesta kanssa ( ) ( )

6 Keskustelemalla kuntoutuksesta esimiesten kanssa ( ) ( ) Järjestämällä esimiehille kuntoutusta koskevaa koulutusta ( ) ( ) Tekemällä yhteistyötä kuntoutuksen palvelutuottajan kanssa ( ) ( ) Kehittämällä kuntoutukseen liittyen työpaikan työkykytoimintaa ( ) ( ) Muuten, miten? ( ) ( ) 15. Millainen työnantajan panos kuntoutuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen on mielestäsi ollut? ( ) Liian vähän osallistuva ( ) Riittävästi osallistuva ( ) Liikaa osallistuva 16. Jos vastasit liian vähän osallistuva, niin pitäisitkö tärkeänä suurempaa osallistumista? ( ) Kyllä ( ) Ei 17. Jos vastasit kyllä, niin miten se voisi tapahtua? 18. Millainen lähiesimiesten panos työtekijöiden kuntoutuksessa oli mielestäsi? ( ) Liian vähän osallistuva

7 ( ) Riittävästi osallistuva ( ) Liikaa osallistuva 19. Millaisissa asioissa olisit toivonut työnantajan edustajana voivasi vaikuttaa enemmän kuntoutuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen? 20. Edellytettiinkö sinulta kuntoutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa jotain sellaista, mikä ei mielestäsi kuulunut työnantajan rooliin ja tehtäviin? ( ) Ei ( ) Kyllä, mitä? 21. Onko työnantajan mielestäsi hyvä olla tietoinen myös työntekijän terveyteen liittyvästä problematiikasta? ( ) Kyllä ( ) Ei 22. Kuinka perustelisit vastauksesi? 23. Millaisia vaikutuksia kuntoutus on mielestäsi tuottanut? Valitse mielipidettäsi parhaiten kuvaava vaihtoehto kussakin väittämässä. Täysin samaa Jokseenkin samaa En samaa enkä eri Jokseenkin eri Täysin eri En osaa sanoa Paransi työnhallintaa Hyödytti työnantajaa

8 Antoi voimavaroja työntekijöille Paransi työkykyä Paransi elämänlaatua Antoi voimavaroja esimiehille Vähensi sairaspoissaoloja Paransi työntekijän ja esimiehen välistä yhteistyötä Piristi työntekijöitä Paransi työmotivaatiota Hyödytti työntekijän koko työyhteisöä Muuta, mitä? 24. Kuinka kannattavaksi työnantaja arvioi taloudellisen panostuksensa TK2-kuntotukseen? ( ) Erittäin kannattava ( ) Kannattava ( ) Kannattamaton ( ) Täysin kannattamaton

9 25. Aiheuttiko TK2-kuntoutukseen osallistuminen työnantajalle työterveyshuoltokustannusten kasvua? ( ) Ei aiheuttanut kustannusten kasvua ( ) Aiheutti jonkin verran kustannusten kasvua ( ) Aiheutti merkittävän kustannusten kasvun 26. Mikä on työnantajan edustajana mielipiteesi seuraavissa asioissa? Valitse kussakin väittämässä mielipidettäsi parhaiten kuvaava vaihtoehto. Täysin samaa Jokseenkin samaa En samaa enkä eri Jokseenkin eri Täysin eri En osaa sanoa Sain riittävästi tietoa kuntoutuksesta Kelasta Sain riittävästi tietoa kuntoutuksesta työterveyshuollosta Sain riittävästi tietoa kuntoutuksesta kuntoutuksen palvelun tuottajalta Yhteistyö kuntoutuksen palveluntuottajan kanssa oli sujuvaa Yhteistyö työterveyshuollon kanssa oli sujuvaa Tiedonkulku kuntoutuksen palvelutuottajan, työterveyshuollon ja työnantajan välillä oli sujuvaa 27. Voit halutessasi kommentoida tai täydentää edellisiä väittämiä.

10 28. Millainen kuntoutuksen kesto oli mielestäsi? ( ) Liian lyhyt ( ) Sopiva ( ) Liian pitkä 29. Miten kuntoutuksen jaksotus toimi mielestäsi työantajan näkökulmasta? ( ) Hyvin ( ) Kohtalaisesti ( ) Huonosti 30. Miten yksilöllisyys toteutui mielestäsi kuntoutuksessa? ( ) Hyvin ( ) Kohtalaisesti ( ) Huonosti 31. Miten kuntoutuksen jaksotusta, rakennetta tai kestoa tulisi muuttaa, jotta se olisi työnantajan kannalta toimivampi? 32. Millainen on kokemuksesi kuntoutuksen toteutumisesta? Valitse mielipidettäsi parhaiten kuvaava vaihtoehto kussakin väittämässä. Täysin samaa Jokseenkin samaa En samaa Jokseenkin eri enkä eri Täysin eri En osaa sanoa Kuntoutus vastasi hyvin tarpeita

11 Kuntoutus edellytti esimiehiltä huomattavaa ajallista panostusta Työpaikan odotukset ja tarpeet välittyivät hyvin kuntoutukseen Esimiehet pystyivät tukemaan kuntoutusta Kuntoutus kytkeytyi riittävästi työhön ja ammattiin Esimiehet osallistuivat aktiivisesti sä kuntoutukseen Työntekijän ja esimiehen yhdessä täyttämä selvityslomake kuntoutuksen hakuvaiheessa oli hyödyllinen Kuntoutus vastasi hyvin työnantajan odotuksia Kuntoutuksessa huomioitiin hyvin työn vaatimukset

12 33. Mitä asioita kuntoutuksessa tulisi mielestäsi ottaa paremmin huomioon? 34. Miten kuntoutuksen seuranta ja jatko todennäköisesti tapahtuu? Voit valita monta vaihtoehtoa [ ] Yhteistyössä työterveyshuollon kanssa [ ] Yhteistyössä kuntoutuksen palveluntuottajan kanssa [ ] Yhteistyössä esimiesten kanssa [ ] Yhteistyössä työntekijän kanssa [ ] Muuten, miten?

Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille. Hyvä vastaanottaja,

Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille. Hyvä vastaanottaja, Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille Hyvä vastaanottaja, Sinua pyydetään vastaamaan työhönkuntousta koskevaan loppukyselyyn. Se lähetetään kaikille niille esimiehille,

Lisätiedot

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ)

ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± ã ƒ) ; ; ã Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± )± Ò ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ) ± ± ± ) ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ƒ ) ± ± ƒ) ± ± ± ) ± ± ± ± ± Ò ± ± ƒ) ;;± ƒ; ; ;± ƒ) ƒ ;± ± ) ä ƒ) ƒ)

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta

Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta Taustatiedot 1. Valitkaa organisaatio, jota edustatte * Avire Oy Avire Oy / Kuntoutussäätiö yhdessä Kuntoutumis-

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m

Ruututietokanta 2018: 250m x 250m Ruututietokanta 2018: 250m x 250m ja asukkaiden 2017. 250m x 250m. 1 asukas 56 368 56 368 2-10 asukasta 754 827 201 533 11-99 asukasta 1 784 762 54 611 100-499 asukasta 2 120 381 11 203 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen

Yt-tilastot Tytti Naukkarinen Yt-tilastot 2017 Tytti Naukkarinen 8.1.2018 Vuosivertailu 2007 2017 Alkaneiden yt-neuvottelujen alaiset henkilöt 250000 200000 150000 100000 50000 0 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot

Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa TEM/Työnvälitystilastot Työttömät työnhakijat, työttömyysasteet ja työpaikat Hämeessä maaliskuussa 2014 Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2009 2014 30 000 Työttömät työnhakijat (ml.

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely syksy 2015

Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely syksy 2015 Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY IV Vastausaika 30.9.2015 17:56:03 Lomake 2. Työpaikkaohjaajien koulutus kysely syksy

Lisätiedot

TK 2-hanke arviointitutkimus

TK 2-hanke arviointitutkimus TK 2-hanke arviointitutkimus Tutkimuksen info 220812 Riitta Seppänen-Järvelä johtava tutkija Kela/tutkimusosasto TK2 Sisältö 1. tutkimuksen tavoite ja aineistot 2. tutkimuksen yhteyshenkilöiden roolit

Lisätiedot

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m

Ruututietokanta 2014: 250m x 250m Ruututietokanta 2014: 250m x 250m ja asukkaiden 2013. 250m x 250m. 1 asukas 54 503 54 503 2-10 asukasta 782 991 206 376 11-99 asukasta 1 785 241 55 073 100-499 asukasta 2 112 513 11 224 500-999 asukasta

Lisätiedot

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Yrittäjyyden trendit petri.malinen@yrittajat.fi Yritysrakenne Suomessa 2016 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 591 1,0% Keskisuuret yritykset (50 249 hlöä) 2 728 5,5%

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2015

Työpaikat ja työlliset 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 3.10.2017 Työpaikat ja työlliset 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten 0,4 %. Luvut

Lisätiedot

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi 2011. Risto Pietilä Raahe 21.2.2012. www.rsyp.fi

Raahen seudun yrityspalvelut. Tilastokatsaus vuosi 2011. Risto Pietilä Raahe 21.2.2012. www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut Tilastokatsaus vuosi 2011 Raahe 21.2.2012 www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen toimintaa. 20.1.2012 1 Elinkeinorakenne Raahen

Lisätiedot

YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen

YT-TILASTOT Tytti Naukkarinen YT-TILASTOT 2016 9.1.2017 Tytti Naukkarinen VUOSIVERTAILU 2006 2016 ALKANEIDEN YT-NEUVOTTELUJEN ALAISET HENKILÖT 250000 200000 150000 100000 50000 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 25.10.2018 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Kymenlaakson kauppakamarin osaamistarvekysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=80, Julkaistu: 10.1.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Kymenlaakson kauppakamarin osaamistarvekysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=80, Julkaistu: 10.1.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kymenlaakson kauppakamarin osaamistarvekysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=80, Julkaistu: 10.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Yrityksenne henkilömäärä: 2-4 16 20,00% 5-9 17 21,25% 10-49 21 26,25% 4.

Lisätiedot

OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA

OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA Laadukas ammatillinen koulutus syntyy monipuolisessa yhteistyössä työelämän kanssa, ja yhteistyön merkitys kasvaa ammatillisen koulutuksen uudistumisen myötä. Tiiviillä

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesä-/heinäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 367-447 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen henkilökunta

Lisätiedot

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014

Työpaikka- ja. Päivitetty 9.9.2014 Työpaikka- ja elinkeinorakenne i k Päivitetty 9.9.2014 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-20112011 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 Helsinki 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

KUOPION TYÖPAIKAT

KUOPION TYÖPAIKAT KUOPION TYÖPAIKAT 2011-2015 Muutokset 5 vuodessa: Työpaikkojen määrä kasvoi viidessä vuodessa noin 200 työpaikalla, 2,5 % - naisilla +600 työpaikkaa / miehillä -400 työpaikkaa Koulutuksen mukaan työpaikkamäärät

Lisätiedot

Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016

Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016 Tilastotietoa aikuiskoulutustuesta vuonna 2016 Edunsaajien lukumäärät ja maksetut aikuiskoulutustuet vuosina 2001 2016 Edunsaajien lukumäärät, kpl Maksetut aikuiskoulutustuet, MEUR 26 000 24 000 22 000

Lisätiedot

Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011. Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta

Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011. Elinkeinotoimi Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta Vs.elinkeinopäällikkö Pirjo Leino 8.2.2011 Nurmijärven kunta-elinkeinorakenteesta Elinkeinopoliittinen ohjelma vuosille 2006-2010 Niiden toimenpiteiden kokonaisuus joilla kunta vaikuttaa omalta osaltaan

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Työpaikkoja Irja Henriksson 20.11.2017 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2015 Vuoden 2015 lopussa Lahdessa oli 49 761 työpaikkaa ja työllisiä 46 047. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 0,8 % ja työllisten

Lisätiedot

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia

Lisätiedot

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen

Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna Mikko Mehtonen Tietoja kuntaomisteisista yrityksistä vuonna 2017 Mikko Mehtonen 19.2.2019 Mitä yrityksiä aineistoon on sisällytetty? Yritykset joissa kuntien tai kuntayhtymien yhteenlaskettu omistusosuus on vähintään

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 18.3.2014 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2011 Vuoden 2011 lopussa Lahdessa oli 47 210 työpaikkaa ja työllisiä 42 548. Vuodessa työpaikkalisäys oli 748,

Lisätiedot

Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY V

Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY V Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen valtionavustusten käytön määrällinen ja laadullinen seuranta - KYSELY V KYSELYLOMAKE. NUORTEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN EDISTÄMINEN JA TYÖN JA KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa. Jukka Ollila 12.10.2011

Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa. Jukka Ollila 12.10.2011 Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa yritysneuvonta yritysten eri elinkaaren vaiheissa seudullinen elinkeinojen kehittäminen hallinnoimalla Koheesio- ja kilpailukykyohjelma

Lisätiedot

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta.

Me-säätiö tavoite Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Me-säätiö Me-säätiö tavoite. 2050 Suomessa ei ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Strategiamme kärjet. 1. Koulutus kukaan ei syrjäydy peruskoulussa. 2. Uudenlainen työ nuorille 20 000 työkokemusta

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoksia

Toimintaympäristön muutoksia Jämsä Kuhmoinen Toimintaympäristön muutoksia Jämsä ja Kuhmoinen 24.11.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys väestö 1980 2013

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde:

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde: TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Alueella työssäkäyvät so. alueen työpaikat vv.2008-2012 (Novago Yrityskehitys Oy:n kunnat)

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset huhtikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 483-306 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 13,9-1,8 ALLE 25 VUOTIAAT 348-64 TYÖVOIMA

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015

Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015 Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä 9.10.2015 Aikuiskoulutustuki 2 Aikuiskoulutustuki 3 MEUR Aikuiskoulutustuen rahoitusvastuu on jaettu kolmikantaisesti. Työttömyysvakuutusmaksuista

Lisätiedot

YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA

YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA YT-TILASTOT 2015 7.1.2016 ILKKA KAUKORANTA 45 000 40 000 35 000 30 000 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 Alkaneiden yt-neuvotteluiden alaiset henkilöt 2011Q1 2011Q2 2011Q3 2011Q4 2012Q1 2012Q2 2012Q3

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2017

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2017 TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 483-306 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 15,0-1,5 ALLE 25 VUOTIAAT 415-39 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2017

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2017 TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 491-320 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 16,0-1,4 ALLE 25 VUOTIAAT 438-50 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 418-391 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla

Työpaikat Vaasan seudulla Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset tammikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 491-320 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 16,3-1,1 ALLE 25 VUOTIAAT 452-25 TYÖVOIMA

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela

TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela Kuntoutustarve TK2-kuntoutujien ja muun henkilöstön vertailu TK2 kuntoutujat

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014 Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutokset Kyyjärvi Kinnula Kivijärvi Pihtipudas Viitasaari Kannonkoski Karstula Saarijärven-Viitasaaren seutukunta 21.10.2014 Heikki Miettinen Saarijärvi Pohjakartta MML, 2012 Selvitysalue

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 11.12.2015 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti vuonna 2013 Vuoden 2013 lopussa Lahdessa oli 46 337 työpaikkaa ja työllisiä 41 049. Vuodessa työpaikkojen

Lisätiedot

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT Toimiala Online syysseminaari.. Kotitalouksien reaalitulot (Household income, constant prices) 7 6 5 3 - - -3 Y Y5 3 Y6 PohjSavo Julkisen sektorin investoinnit, perushintaan

Lisätiedot

Uusi toimialaluokitus TOL 2008

Uusi toimialaluokitus TOL 2008 Uusi toimialaluokitus TOL 2008 - Uudistuksen lähtökohdat - Käyttöönotto - Mikä muuttuu - Tilastokeskuksen palvelut Luokitusuudistuksen yleiset lähtökohdat Kv-toimialaluokituksen (ISIC) rakenne tarkistetaan

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. joulukuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. joulukuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset joulukuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 560-388 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 17,5-0,8 ALLE 25 VUOTIAAT 548-23 TYÖVOIMA

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS YRITYKSET JA TOIMIPAIKAT 1995=100 YRITYSTEN MÄÄRÄN KEHITYS 1995-2012 200 190 180 Laukaa Koko maa 170 160 150 140 130 120 110 100 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ

TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ TIEDOTE HAASTATTELUSTA JA TIETOJEN KERÄÄMISESTÄ Kiitos osallistumisestasi Kelan Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toista vaihetta (TK2) koskevaan arviointitutkimukseen kuluneen vuoden aikana. Tutkimuksessa

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2016

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2016 TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 656-409 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 15,1-0,3 ALLE 25 VUOTIAAT 415-41 TYÖVOIMA

Lisätiedot

Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014

Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014 Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain ja alueen profiilitiedot v. 2014 Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. syyskuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. syyskuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset syyskuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 656-409 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 14,9-0,4 ALLE 25 VUOTIAAT 425-13 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2016

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2016 TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 560-388 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 15,7-0,3 ALLE 25 VUOTIAAT 415-9 TYÖVOIMA

Lisätiedot

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke: www.poketti.fi

Lisätiedot

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste, työllisyys VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste, työllisyys VATT Toimiala Online syysseminaari 21.11. Kasvinviljely ja kotieläintalous, riistatalous ja niihin liittyvät palvelut 1, työllisyyden kumulatiivinen %-muutos -4-6 -8-1 -12-14 Metsätalous

Lisätiedot

Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia

Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia Ulkomaankauppa ja sitä harjoittavat yritykset - näkökulmia Globalisaatioseminaari 17.4.2103, Tilastokeskus Timo Koskimäki Tilastojohtaja, Tulli Sisällys Tavara- ja yritysnäkökulmat ulkomaankauppaan Yritysnäkökulmaa

Lisätiedot

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 1000 900 800 Halsua Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 2014; 1222 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot

1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain. 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen henkilökunta

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117

Lisätiedot

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan

2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 5 % 4 % 1 % 2011 Pielisen Karjalan TOL osuudet liikevaihdon mukaan 1 % 2 % 1 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 2 % C Teollisuus G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus

Lisätiedot

Moninäkökulmainen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen

Moninäkökulmainen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen Moniinen arviointitutkimus tuo uutta tietoa työhönkuntoutuksen kehittämiseen Riitta Seppänen-Järvelä Vtt, dos. johtava tutkija Kelan tutkimusosasto Työhönkuntoutukselle ilmiönä on tyypillistä, että monia

Lisätiedot

Riskiperusteinen työsuojeluvalvonta - mitä se tarkoittaa?

Riskiperusteinen työsuojeluvalvonta - mitä se tarkoittaa? Riskiperusteinen työsuojeluvalvonta - mitä se tarkoittaa? VALTAKUNNALLINEN TYÖSUOJELUN VASTUUALUEIDEN TYÖSUOJELULAUTAKUNTIEN SEMINAARI 9.3.2017, SÄÄTYTALO, HELSINKI 1 Riski Wikipedian mukaan: Riski tarkoittaa,

Lisätiedot

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen

Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Leppävirta Heinävesi Varkaus Joroinen Toimintaympäristön muutokset Keski-Savon selvitysalue 12.6.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Pidemmän aikavälin väestökehitys

Lisätiedot

Ystävällisin terveisin Pirjo Juvonen-Posti vanhempi asiantuntija Työterveyslaitos

Ystävällisin terveisin Pirjo Juvonen-Posti vanhempi asiantuntija Työterveyslaitos Hyvä vastaanottaja, [pp.kk.2014] Sinua pyydetään vastaamaan Työterveyslaitoksen toteuttamaan kyselyyn, joka lähetetään TK2 kuntoutuksen päätyttyä kaikille [työpaikan]:n kuntoutujaryhmän työterveyshuollon

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. Elokuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. Elokuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset Elokuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN ELOKUU 2017 VÄKILUKU 53 188-453 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. Syyskuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. Syyskuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset Syyskuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN SYYSKUU 2017 VÄKILUKU 53 107-526 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000

Lisätiedot

Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi

Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi Esitys kasvupalvelujen järjestämisvastuuta koskevaksi pääkaupunkiseudun erillisratkaisuksi Valtion kasvupalvelut o o o ELY-keskusten elinkeinopalvelut, kuten yrityksen kehittämisavustus, toimintaympäristön

Lisätiedot

Nuori Yri(äjyys - vaiku(avuuskysely 2014. Kooste kyselyn tuloksista

Nuori Yri(äjyys - vaiku(avuuskysely 2014. Kooste kyselyn tuloksista Nuori Yri(äjyys - vaiku(avuuskysely 2014 Kooste kyselyn tuloksista Tausta;edot 1. Oletko osallistunut Nuori Yri2äjyys ry:n lukuvuoden mi2aiseen NY Vuosi yri2äjänä - ohjelmaan? 78% Kyllä, olen osallistunut.

Lisätiedot

Tilastopalvelua kuntasi päätöksenteon tueksi Yritysrekisteri tietoa ja tilastoja

Tilastopalvelua kuntasi päätöksenteon tueksi Yritysrekisteri tietoa ja tilastoja Tilastopalvelua kuntasi päätöksenteon tueksi Yritysrekisteri tietoa ja tilastoja Kuntatalo, klo 11:00 11:20, huone 4.9., 4. krs Tilastokeskus, Päivi Krzywacki Tilastopalvelua kuntasi päätöksenteon tueksi

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset heinäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN HEINÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 334-470 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. lokakuu Salo. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. lokakuu Salo. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2017 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN lokakuu 2017 VÄKILUKU 53 107-526 TYÖVOIMA 24 670-368 TYÖTTÖMÄT 3 132-653 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. maaliskuu Salo. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. maaliskuu Salo. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2018 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN maaliskuu 2018 VÄKILUKU 52 886-590 TYÖVOIMA 24 336-334 TYÖTTÖMÄT 2 847-862 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Tutkimus sopimusten määrästä ja sopimusketjuista

Tutkimus sopimusten määrästä ja sopimusketjuista Tutkimus sopimusten määrästä ja sopimusketjuista Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja TEM raportteja 5/5 Raportti Työ- ja elinkeinoministeriö Tutkimus sopimusten määrästä ja sopimusketjuista /4 Yhteenveto

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 19:2016

TILASTOKATSAUS 19:2016 TILASTOKATSAUS 19:2016 21.10.2016 TYÖPAIKAT JA TYÖSSÄKÄYNNIN MUUTOS VANTAALLA, ESPOOSSA, HELSINGISSÄ JA KUUMA-ALUEELLA VIIME VUOSINA Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa 107 330 työpaikkaa ja 99 835 henkilöä

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. marraskuu Salo. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. marraskuu Salo. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2017 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN marraskuu 2017 VÄKILUKU 53 107-526 TYÖVOIMA 24 670-368 TYÖTTÖMÄT 3 118-810 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014

Rahoitusleasinghankinnat 2,2 miljardia vuonna 2014 Rahoitus ja vakuutus 15 1 hankinnat, miljardia vuonna 1 hankinnat olivat, miljardia euroa vuonna 1. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat kasvoivat 1 prosenttia. vuokria puolestaan maksettiin 1, miljardia

Lisätiedot

Tilastokuviot. 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot

Tilastokuviot. 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain 2) Alueen profiilitiedot Tilastokuviot 1) Yritysten toimipaikkatiedot toimialoittain Jämsä, ja koko maa Henkilökunta Liikevaihto Toimipaikkojen

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2017 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN lokakuu VÄKILUKU 53 107-526 TYÖVOIMA 24 670-368 TYÖTTÖMÄT 3 132-653 2017 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Kysely laskutuspalvelun käyttäjille Tulosten tiivistys

Kysely laskutuspalvelun käyttäjille Tulosten tiivistys Kysely laskutuspalvelun käyttäjille Tulosten tiivistys 22.10.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti työeläkeyhtiö Elon toimeksiannosta kyselytutkimuksen laskutuspalveluyritysten käyttäjien

Lisätiedot

Omien varojen määrä. Ilmoitusraja. Erityinen asiakasriskiraja (samaan konserniin kuuluville asiakkaille) Normaali asiakasriskiraja

Omien varojen määrä. Ilmoitusraja. Erityinen asiakasriskiraja (samaan konserniin kuuluville asiakkaille) Normaali asiakasriskiraja Omien varojen määrä Määräykset: RA4.1 (Suurten asiakasriskien ja riskikeskittymien ilmoittaminen) U01 Tiedonantajatasot: 201, 205, 208, 210, 214, 217, 240, 244, 260, 262 Vastaustarkkuus: EUR 1000 ajankohta

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2018

TILASTOKATSAUS 2:2018 TILASTOKATSAUS 2:2018 15.3.2018 TYÖPAIKAT VANTAALLA 2015 Vantaalla oli vuoden 2015 lopussa 109 779 työpaikkaa. Työpaikkamäärä kasvoi edellisestä vuodesta 2450:lla. Helsingissä työpaikkamäärä kasvoi vuodesta

Lisätiedot

FBC:n kysely UAE:n suomalaisille 2014 Finnish Business Council Survey 2014 Results

FBC:n kysely UAE:n suomalaisille 2014 Finnish Business Council Survey 2014 Results FBC:n kysely UAE:n suomalaisille 2014 Finnish Business Council Survey 2014 Results Taustatiedot, total 80 responses Asuin-/toimipaikkasi on Al Ain 4 % Abu Dhabi 9 % Muu, mikä? 3 % Dubai 84 % Oletko Finnish

Lisätiedot