OULUN YLIOPISTON TIETOVARASTO OY-XDW

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OULUN YLIOPISTON TIETOVARASTO OY-XDW"

Transkriptio

1 OULUN YLIOPISTON TIETOVARASTO OY-XDW KOTA/AMKOTA-seminaari Opetus- ja kulttuuriministeriö Suunnittelupäällikkö Matti Joensuu Oulun yliopisto

2 OY:n tietovarastopilotti Käynnistyi joulukuussa 2009, tietovarasto hankitaan järjestelmäpalveluna (ASP) CSC:ltä (tietovarastoalusta, palvelin, kilpailutukset, konsultointituki), Cerionille toteutusrooli; OKM:ltä osarahoitusta Käsittää alkuvaiheessa Opinto (Oodi, Logica), Talous (SAP, Certia/Siemens) ja Henkilöstö (PersonecF, Aditro) osiot. Laajennetaan tarpeiden mukaisesti. Lähtökohtana johdon raportoinnin kehittäminen ja toiminnanohjauksen tuki Aikataulu 12/ /2010 (I vaihe)

3 Miksi tietovarasto? Luotettavan ja ajantasaisen tiedon tarve Useita epäyhtenäisiä tietojärjestelmiä Perusjärjestelmien vakioraportit eivät riitä Perusjärjestelmissä on virheitä Perusjärjestelmän tieto on kompleksista Raportointi on työlästä, virhealtista, henkilöriippuvaa, asiantuntijavetoista Tietoa jalostetaan ja käsitteitä yhtenäistetään raportointivaiheessa

4 Tavoitteita Saadaan aikaan toimiva tietovarasto tuotantokäyttöön Testataan XDW-käsitemallia - onnistuuko tietojen siirto (mappaus) lähdejärjestelmästä XDW-käsitemalliin - mahdollistaako käsitemalli viranomaisten ja yliopiston omat tietotarpeet Toteutetaan tietojen lataus perusjärjestelmistä tietovarastoon - latausscriptit, käsittelysäännöt, tiedon puhdistus Toteutetaan muutama valmisraportti ja ns. OLAP-kuutio Toteutetaan rajapinnat toiminnanohjausjärjestelmään Soveltuuko OY:n malli laajennettavaksi muille korkeakouluille

5 CSC:n ja Oulun välinen sopimus Testata korkeakoulujen yhteistä käsitemallia ja tietovarastoa aidolla lähdeaineistolla. Tuottaa Oulun yliopistolle tietovarastoinkrementti jota voi alkaa käyttää tuotantokäytössä. Tuotantokäyttöä koskeva palvelusopimus laaditaan erikseen (pilottivaiheen jälkeen) Yliopisto voi myöhemmässä vaiheessa halutessaan siirtää tietovaraston omille palvelimilleen.

6 CSC:n rooli ja tehtävät CSC on velvollinen sopimukseen perustuen suorittamaan seuraavat tehtävät: laatia projektisuunnitelma koordinoida projektin laatia ja luovuttaa toimeksiannot toteutuskonsultille (kolmas osapuoli) vastata konsulttityön kustannuksista sovittuun summaan saakka

7 Tietovaraston käyttk yttöympäristö Toiminnan suunnittelu Seuranta ja raportointi Toiminnan ja talouden suunnittelun sähköiset työkalut (TATU) Mittaristo Raportit Toteutuma-tiedon käsin syöttö/ rajapinta Yliopiston tietovarasto (OY-XDW) Certian SAP SAP HR OODI

8 Yliopiston vuosisuunnittelu Strategia ja ohjelmat Yliopisto Tiedekunta Laitos Analyysi Linjaukset ja painopisteet Vuosittainen analyysi Analyysi Vuosittainen analyysi Linjaukset Painopisteet Toimenpiteet, Toiminta- ja talouskehys Rehtorin palaute Tulosneuvottelut STRATEGIA- ToimenpiteetSEMINAARI Toiminta- ja talouskehys Rehtorin palaute Toiminta- ja talouskehys Sisäinen inen käsittely Sisäinen inen käsittely OKM Palaute Viimeistely Väliraportti Toiminta- ja talous- raportointi Väliraportti Toiminta- ja talous- raportointi Budjettiriihi Viimeistelty toiminta- ja talouskehys Hyväksytty toiminta- ja talouskehys Sisäinen inen toiminta- ja talouskehys Tdk:n vuosi- suunnittelu Laitoksen vuosi- suunnittelu Koonti ja käsittely Tavoiteohjelma 3-v taloussuunn. Budjetti Tavoiteohjelma 3-v taloussuunn. Budjetti Tavoite- ja tulos- neuvottelut Palaute Neuvottelutulos Tdk:n suunnitelmi en päivitysp Laitoksen suunnitelmi en päivitysp TTS:n ja budjetin hyväksyntä Yliopiston TTS: ja budjetin valmistelu Tam mi Helmi Maa lis Huhti Tou ko Kesä LOMA Elo Syys Loka Mar ras Joulu

9 Keskeiset tiedot ja tietotarpeet OKM:n määrälliset tavoitteet ja tunnuslukutavoitteet (tutkinnot ym.) OKM:n rahoitusmallin (771/2009) laskentakriteerit Osavuosiraportoinnin (+ toimintakertomusraportoinnin) tarvitsemat tiedot TTS- ja budjettivalmistelun tarvitsemat tiedot Vapaan raportoinnin tietotarpeet

10 Tilanne syyskuun puolivälissä Ei vielä tuotantokäytössä (ei TATU-liitäntää) Ei palvelusopimusta (palvelun sisällöstä ja kustannuksista), CSC:n yleisraami tiedossa Tietoa siirretty, mutta se sisältää virheitä Opintotietoja voitu katsella ja raportoida Raportointikoulutus pidetty Kaikista kolmesta osiosta (Koulutus, Talous, Henkilöstö) ns. OLAP-kuutiot Lisätietoa:

11 Johtopäätöksiä: oma tietovarasto Korkeakoulun omat käyttötarpeet tietovarastolle keskeisiä Tietovaraston kytkentä toiminnanohjaukseen (tts/budjetointi/raportointi, johtamisen tarpeet) Eri tiedoilla eri kehitysvaihe, kaikista ei käsitekuvauksia Painopiste summatiedoissa Tiedonkulkuun erityistä huomiota (CSC, alihankkijat, perusjärjestelmätoimittajat, asiakaskorkeakoulu) Tietovarastoprojektin vastuut sovittava hyvin selkeästi jos mukana ulkopuolisia tekijöitä Raportointivälineet analyytikon työkaluja, edellyttää erityisosaamista, portaalin tarve (mm. valmisraportteja) Tietovarasto-osaamista tarvitaan myös korkeakouluissa (tarjoaako CSC?)

12 Lopuksi: Odotuksia XDW:lle Käyttöoikeuksien hallinta kk-tasolla (tieto- ja raporttitaso) Tiedon haku suoraan näkymistä ja uusien näkymien muodostaminen (=rajataan oikeuksia dataan) Tietokuutioiden tekeminen (=datapohja raporteille), kk:lla tulee olla oikeus laatia niitä tarpeidensa mukaan Omien raportointivälineiden käyttö Automatisoidut tiedonsiirrot XDW:stä viranomaisille (OKM, Tilastokeskus, Kela) suunnitelman mukaisesti Automatisoidut tiedonsiirrot kk:lle (integrointi toiminnanohjaus- ja muihin järjestelmiin)

RAKETTI-XDW Oulun yliopistossa. Korkeakoulujen IT2010 12.10.2010 Juho Rautamäki Oulun yliopisto, tietohallinto

RAKETTI-XDW Oulun yliopistossa. Korkeakoulujen IT2010 12.10.2010 Juho Rautamäki Oulun yliopisto, tietohallinto RAKETTI-XDW Oulun yliopistossa Korkeakoulujen IT2010 12.10.2010 Juho Rautamäki Oulun yliopisto, tietohallinto TIETOA TARVITAAN _ Tarvitaan yhtenäinen raportointijärjestelmä, joka pystyy tuottamaan eri

Lisätiedot

RAKETTI-XDW Opintohallinnon pilotti. KOTA-AMKOTA -seminaari 23.9.2009 Juho Rautamäki Oulun yliopisto, tietohallinto

RAKETTI-XDW Opintohallinnon pilotti. KOTA-AMKOTA -seminaari 23.9.2009 Juho Rautamäki Oulun yliopisto, tietohallinto RAKETTI-XDW Opintohallinnon pilotti KOTA-AMKOTA -seminaari 23.9.2009 Juho Rautamäki Oulun yliopisto, tietohallinto Taustaa tietovarastopohjaiselle raportoinnille Luotettavan ja ajantasaisen tiedon tarve

Lisätiedot

XDW-projektissa rakennetut palvelut

XDW-projektissa rakennetut palvelut XDW-projektissa rakennetut palvelut Korkeakoulujen KOTA-AMKOTA seminaari 23. 24.9.2010 Manne Miettinen CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. RAKETTI-hankkeen tavoite korkeakouluja

Lisätiedot

Korkeakoulujen KOTA-AMKOTA seminaari 23.-24.9.2010

Korkeakoulujen KOTA-AMKOTA seminaari 23.-24.9.2010 Korkeakoulujen KOTA-AMKOTA seminaari 23.-24.9.2010 Pilotin esittely tietovarasto ja raportointi Aalto-yliopisto Aalto-yliopisto Aalto tietovarasto rooli Aalto-tietovarasto on osa kokonaisarkkitehtuuria,

Lisätiedot

Tervetuloa Laatutyön asiantuntija -koulutuksen kolmannelle lähijaksolle!

Tervetuloa Laatutyön asiantuntija -koulutuksen kolmannelle lähijaksolle! Tervetuloa Laatutyön asiantuntija -koulutuksen kolmannelle lähijaksolle! Aika Aihe / teema Alustaja / vastuuhenkilö klo 13.00 13.20 klo 13.20 14.15 klo 14.15 14.45 klo 14.45 15.00 Tervetulosanat ja välitehtävien

Lisätiedot

Hyödyt irti XDW:stä. Kim Johnsson Projektipäällikkö/Cerion Solutions Oy 1.11.2011

Hyödyt irti XDW:stä. Kim Johnsson Projektipäällikkö/Cerion Solutions Oy 1.11.2011 Hyödyt irti XDW:stä Kim Johnsson Projektipäällikkö/Cerion Solutions Oy 1.11.2011 Sisältö XDW Yleistä tietovarastoinnista Cerionin XDW-pohjainen tietovarastoratkaisu XDW-malli lyhyesti Projektin tavoite:

Lisätiedot

Tietovaraston ja SuperTietovaraston kehittäminen ja hyödyntäminen. Laatu- ja arviointipäällikkö Sari Mikkola ja suunnittelija Mikko Jänis

Tietovaraston ja SuperTietovaraston kehittäminen ja hyödyntäminen. Laatu- ja arviointipäällikkö Sari Mikkola ja suunnittelija Mikko Jänis Tietovaraston ja SuperTietovaraston kehittäminen ja hyödyntäminen Laatu- ja arviointipäällikkö Sari Mikkola ja suunnittelija Mikko Jänis Tietovarasto Päijät-Hämeen koulutuskonsernissa Tietovarasto on raportoinnin

Lisätiedot

Kokemuksia XDW-piloteista

Kokemuksia XDW-piloteista Kokemuksia XDW-piloteista Manne Miettinen KOTA-AMKOTA -seminaari 26.10.2011 CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Käsitteitä Tietovarastopalvelu (Koti) CSC:n tarjoama data

Lisätiedot

Kv-liikkuvuutta koskevat tiedonkeruut VIRTA-opintotietopalvelusta

Kv-liikkuvuutta koskevat tiedonkeruut VIRTA-opintotietopalvelusta Kv-liikkuvuutta koskevat tiedonkeruut VIRTA-opintotietopalvelusta Kansainvälinen liikkuvuus korkeakoulujen rahoitusmalleissa, raportoinnin haasteet Tiedonkeruut VIRTA-opintotietopalvelusta Helena Majamäki,

Lisätiedot

Varda varhaiskasvatuksen tietovaranto

Varda varhaiskasvatuksen tietovaranto Varda varhaiskasvatuksen tietovaranto Varda varhaiskasvatuksen tietovaranto Varhaiskasvatuksen tietovaranto VARDA on kansallinen keskeisten varhaiskasvatustietojen kokonaisuus Tietovaranto kokoaa tiedot

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

SOTE tietojohtamisen toimeenpanohanke. Mikko Huovila STM / DITI

SOTE tietojohtamisen toimeenpanohanke. Mikko Huovila STM / DITI SOTE tietojohtamisen toimeenpanohanke Mikko Huovila STM / DITI SOTE tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeet Q1/2018 Q2/2018 Q3/2018 Q4/2018 Q1/2019 Q2/2019 Q3/2019 Q4/2019 Valtakunnallisten toimijoiden

Lisätiedot

Taloustieto ministeriön ohjauksessa ja johtamisessa

Taloustieto ministeriön ohjauksessa ja johtamisessa Taloustieto ministeriön ohjauksessa ja johtamisessa Valtion taloushallintopäivä 18.11.2015 Tapio Laamanen talousjohtaja oikeusministeriö 1 Oikeusministeriön hallinnonalan rakenne OIKEUSMINISTERIÖ OIKEUS-

Lisätiedot

OPM taloushallinnon työpaja yliopistoille 4.5.2010 Kokonaiskustannusmalli ja viranomaistarpeet

OPM taloushallinnon työpaja yliopistoille 4.5.2010 Kokonaiskustannusmalli ja viranomaistarpeet OPM taloushallinnon työpaja yliopistoille Kokonaiskustannusmalli ja viranomaistarpeet Aalto-yliopiston tietovarasto ja raportointi osana kokonaisarkkitehtuuria Satu Kekäläinen Aalto-yliopisto Aalto tietovarasto

Lisätiedot

Rakenteellisen Kehittämisen Tukena Tietohallinto. korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi

Rakenteellisen Kehittämisen Tukena Tietohallinto. korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi Rakenteellisen Kehittämisen Tukena Tietohallinto korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi Opetusministeriö on käynnistänyt kesäkuussa korkeakoulujen yhteisen,

Lisätiedot

Analyysiraportointi. Kieku-tietojärjestelmähankkeen infotilaisuus. Juho Ajo Valtiokonttori Juho Ajo

Analyysiraportointi. Kieku-tietojärjestelmähankkeen infotilaisuus. Juho Ajo Valtiokonttori Juho Ajo Analyysiraportointi 1 Kieku-tietojärjestelmähankkeen infotilaisuus Juho Ajo Valtiokonttori 7.4.2011 22.3.2011 Juho Ajo Esityksen sisältö Raportointi Kieku-tietojärjestelmässä (5 min) SAP BI: Tietovarastoraportointi/analyysiraportointi

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen ja tietovarastoinnin kehittämistyö AMKE:ssa

Tiedolla johtamisen ja tietovarastoinnin kehittämistyö AMKE:ssa Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Tiedolla johtamisen ja tietovarastoinnin kehittämistyö AMKE:ssa LARK, workshop 30.10.2012 Tellervo Tarko Johdettaisiinko tiedolla, onko tiedolla merkitystä?

Lisätiedot

Toiminnanohjauksen ja kokonaisarkkitehtuurin yhteys - lähestymiskulmia ja suosituksia. Heikki Haavisto & Thomas Schleutker Cerion Solutions Oy

Toiminnanohjauksen ja kokonaisarkkitehtuurin yhteys - lähestymiskulmia ja suosituksia. Heikki Haavisto & Thomas Schleutker Cerion Solutions Oy Toiminnanohjauksen ja kokonaisarkkitehtuurin yhteys - lähestymiskulmia ja suosituksia Heikki Haavisto & Thomas Schleutker Cerion Solutions Oy Cerion Solutions Oy yhteenvetona Asiantuntijapalveluita toiminnan

Lisätiedot

Koulutuksen järjestämislupaprosessin kehittäminen

Koulutuksen järjestämislupaprosessin kehittäminen Koulutuksen järjestämislupaprosessin kehittäminen Jukka Lehtinen Opetusneuvos OKM/Ammatillisen koulutuksen vastuualue AMKEn laivaseminaari 24. 26.3.2015 Ammatillisen koulutuksen ohjauksen- ja säätelyprosesseja

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 7/12 Laila Kuhalampi, puh. (0294 48)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 3/12 2.10.2012 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 7/12 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 8/12 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 9/12 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

Opetushallinnon raportointiportaali Vipunen

Opetushallinnon raportointiportaali Vipunen Opetushallinnon raportointiportaali Vipunen Kota-seminaari Kaisu Piiroinen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto, Tietohallinnon vastuualue 12.09.2012 Esityksen rakenne Perustiedot Vipusesta Mitä edistystä

Lisätiedot

Korkeakoulujen tietohallinto mitä RAKETTI-hankkeen jälkeen

Korkeakoulujen tietohallinto mitä RAKETTI-hankkeen jälkeen Korkeakoulujen tietohallinto mitä RAKETTI-hankkeen jälkeen Korkeakoulujen KOTA-seminaari 20.8.2013 Juha Haataja ICT-asiat korkeakoulujen strategioissa Korkeakoulujen tietohallintotoimintojen strategisen

Lisätiedot

Haaga-Helian strategiaprosessi ja sopimuskauteen valmistautuminen

Haaga-Helian strategiaprosessi ja sopimuskauteen valmistautuminen Haaga-Helian strategiaprosessi ja sopimuskauteen valmistautuminen Korkeakoulujen KOTA-seminaari 27.8.2019 Hallintojohtaja Ari Hälikkä Sama tuuli puhaltaa kaikille yksi tulee ensimmäisenä maaliin Menestyvä

Lisätiedot

Miten Kieku tukee tiedolla johtamista? Affecton julkishallinnon foorum. 14.2.2013 Seija Friman Hanketoimiston päällikkö, Kieku-hanke

Miten Kieku tukee tiedolla johtamista? Affecton julkishallinnon foorum. 14.2.2013 Seija Friman Hanketoimiston päällikkö, Kieku-hanke Miten Kieku tukee tiedolla johtamista? Affecton julkishallinnon foorum 14.2.2013 Seija Friman Hanketoimiston päällikkö, Kieku-hanke Esityksen sisältö Mikä Kieku on ja miksi se tulee käyttöön? Tavoiteltavat

Lisätiedot

Ketterät tietovarastot ratkaisuna muuttuviin tiedolla johtamisen tarpeisiin. Korkeakoulujen IT-päivät 4.11.2014 Kari Karru, Cerion Solutions Oy

Ketterät tietovarastot ratkaisuna muuttuviin tiedolla johtamisen tarpeisiin. Korkeakoulujen IT-päivät 4.11.2014 Kari Karru, Cerion Solutions Oy Ketterät tietovarastot ratkaisuna muuttuviin tiedolla johtamisen tarpeisiin Korkeakoulujen IT-päivät 4.11.2014 Kari Karru, Cerion Solutions Oy Cerion Solutions Cerion on tiedolla johtamisen ja toiminnan

Lisätiedot

Tampereen yliopisto TTY-säätiö sr Tampereen ammattikorkeakoulu Oy. Hankinnan kohteen kuvaus 1 (5) D/968/240.20/2017 Liite

Tampereen yliopisto TTY-säätiö sr Tampereen ammattikorkeakoulu Oy. Hankinnan kohteen kuvaus 1 (5) D/968/240.20/2017 Liite Hankinnan kohteen kuvaus 1 (5) HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS Hankinnan kohteen kuvaus 2 (5) Sisältö 1. Tampere3-hanke... 3 2. ERI OSAPUOLTEN JA HANKKEEN ROOLIT... 3 3. HANKINNAN KOHDE... 3 3.1. Hankinnan tausta

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Harri Martikainen kehittämisjohtaja Sisäisen turvallisuuden strategian valmistelu, Etelä-Suomen alueellinen työpaja 4.10.2016 Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha

Lisätiedot

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Pauli Mero 24.9.2019 TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Työttömien kokonaismäärä samoin nuorisotyöttömien sekä pitkäaikaistyöttömien määrät vähenevät Lahdessa ripeästi. Myös työttömyysaste

Lisätiedot

Ajanhallinnasta jakopalkkoihin

Ajanhallinnasta jakopalkkoihin Ajanhallinnasta jakopalkkoihin E5 12.12.2014 Eija Kokko, henkilöstöhallinnon asiantuntija Leila Saari, asiantuntija Tilaisuuden sisältö Miksi työaikakirjauksia tarvitaan -> Jakopalkat Miten työaikakirjauksia

Lisätiedot

TIETOMALLI JA TIETOVARASTO PALVELUKONSEPTI

TIETOMALLI JA TIETOVARASTO PALVELUKONSEPTI TIETOMALLI JA TIETOVARASTO PALVELUKONSEPTI TIETOVARASTOARKKITEHTUURI Tietovarasto- ja BI-ratkaisu Raportit, tilastot, kyselyt, analysointi Lähtöjärjestelmät Poiminta: siirtotiedostojen poiminta ETLprosessien

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 7.2.218] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Joulukuu 217 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Joulukuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

eperusteet AMOSAA -työkalu Ammatillinen koulutus Ulla Angervo, OPH

eperusteet AMOSAA -työkalu Ammatillinen koulutus Ulla Angervo, OPH eperusteet AMOSAA -työkalu Ammatillinen koulutus Ulla Angervo, OPH ulla.angervo@oph.fi AMOSAA - työkalu on työkalu opetussuunnitelmien, tutkintokohtaisten toteutussuunnitelmien ja suorituspolkujen kuvaamiseen

Lisätiedot

XBRL-aineiston tuottaminen tietovarastosta KUTI pilotti

XBRL-aineiston tuottaminen tietovarastosta KUTI pilotti XBRL-aineiston tuottaminen tietovarastosta KUTI pilotti Copyright Fujitsu Finland Oy Page 1 (9) Luottamuksellinen Dokumentin tiedot Asiakas Projekti Kunnan Taitoa Oy KUTI pilotti Versio 0.2 Versiohistoria

Lisätiedot

TAHE-projekti Kymenlaaksossa

TAHE-projekti Kymenlaaksossa TAHE-projekti Kymenlaaksossa I. valinnanvapauspilotti 1.7.2018 II. vapaaehtoinen sote ky 1.1.2019 III.sote- ja maakunta 1.1.2020 1.1.2017-31.1.2019 Tähän mennessä TAHE-tietojärjestelmä Tehty esiselvitykset

Lisätiedot

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin

Lisätiedot

OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne. Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014

OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne. Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014 OKM:n ja korkeakoulujen tietohallintoyhteistyön tilanne Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen 17.9.2014 Aiheita RAKETTI hanke päättyi, työ jatkuu OKM:n CSC:ltä korkeakouluille ostamat palvelut Korkeakoulujen tietohallinnon

Lisätiedot

Pyyntö OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla

Pyyntö OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla Pyyntö OKM/35/040/2011 31.03.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM058:00/2011 OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala

Lisätiedot

täsmällistä johtamista

täsmällistä johtamista Tuloskorteilla täsmällistä johtamista Kaarlo Kankkunen Talousjohtaja, Tamro Suomi Microsoft Business Summit 29.9.2009 A Company of PHOENIX group Tamro-konserni Lääkejakelutoimintaa 8 maassa, 20 jakelukeskusta,

Lisätiedot

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto

KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti

Lisätiedot

Tieto korkeakoulujen toiminnasta avoimena tietona? Tietovarastofoorumi Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen

Tieto korkeakoulujen toiminnasta avoimena tietona? Tietovarastofoorumi Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen Tieto korkeakoulujen toiminnasta avoimena tietona? Tietovarastofoorumi 17.6.2014 Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen Avoin tieto? Avoimella tiedolla tarkoitetaan digitaalisessa muodossa oleviin sisältöihin ja

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 7/11 27.9.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 15/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/11 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 17/11 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

Uusi kansallinen palvelu tehostamaan SoTetutkimusta. Jaana Sinipuro, Projektijohtaja

Uusi kansallinen palvelu tehostamaan SoTetutkimusta. Jaana Sinipuro, Projektijohtaja Uusi kansallinen palvelu tehostamaan SoTetutkimusta ja tietojohtamista Jaana Sinipuro, Projektijohtaja 23.5.2017 Kohti kestävää data-alustataloutta Datan luonti Datan harmonisointi Integraatio Soveltava

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

Tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena

Tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena Tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena Johtaja Hannu Sirén Yliopistojen IT-päivät 23.10.2008 TKK Dipoli 1 Eräitä meneillään olevia uudistuksia, joilla on vaikutusta tietohuoltoon 1. Korkeakoulujen

Lisätiedot

Pyyntö OKM nimeämispyyntö jäseniksi tutkimushallinnon tietovirtojen ja tutkimustietovarannon johto- ja ohjausryhmät

Pyyntö OKM nimeämispyyntö jäseniksi tutkimushallinnon tietovirtojen ja tutkimustietovarannon johto- ja ohjausryhmät Pyyntö OKM/12/040/2017 01.02.2017 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM nimeämispyyntö jäseniksi tutkimushallinnon tietovirtojen ja tutkimustietovarannon johto- ja ohjausryhmät Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: viranomaistiedonkeruiden toteutus

Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: viranomaistiedonkeruiden toteutus RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen valtakunnallinen tietovaranto: viranomaistiedonkeruiden toteutus Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke,

Lisätiedot

PALVO I: Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen suunnittelu

PALVO I: Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen suunnittelu PALVO I: Talous- ja henkilöstöhallinnon Oikeusministeriö LIITE 10.2 PALVO II / Järjestelmäprojekti Versio 0.2 5.1.2005 OIKEUSMINISTERIÖ PALVO I: Talous- ja henkilöstöhallinnon LIITTEET Sivu 2 (5) JÄRJESTELMÄPROJEKTI

Lisätiedot

SALPAUS-DW. Oppilastyöstä lisäarvoa tietovarastolle? CSC-tietovarastofoorumi 23.4.2015, Espoo

SALPAUS-DW. Oppilastyöstä lisäarvoa tietovarastolle? CSC-tietovarastofoorumi 23.4.2015, Espoo SALPAUS-DW Oppilastyöstä lisäarvoa tietovarastolle? CSC-tietovarastofoorumi, Espoo 2 Esiintyjä Marko Järvisalo Salpauksen tietohallinnosta Erikoistunut raportointiin ja Salpauksen tietovaraston pääarkkitehti

Lisätiedot

KOSKI-palvelu

KOSKI-palvelu KOSKI-palvelu 26.4.2017 KOSKI Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti yhdessä palvelussa Koski kerää yhteen tiedot kunkin oppijan koulutuksesta yksittäisestä opintosuorituksesta suoritettuihin tutkintoihin

Lisätiedot

RAKETTI-VIRTA-projekti rakentaa korkeakoulujen valtakunnallista tietovarantoa ja viranomaistietovirtoja

RAKETTI-VIRTA-projekti rakentaa korkeakoulujen valtakunnallista tietovarantoa ja viranomaistietovirtoja RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAKETTI-VIRTA-projekti rakentaa korkeakoulujen valtakunnallista tietovarantoa ja viranomaistietovirtoja Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Digityökalujen valmistelu järjestämistehtävää varten

Digityökalujen valmistelu järjestämistehtävää varten Digityökalujen valmistelu järjestämistehtävää varten Kevään 2018 aikana toteutetaan maakuntien yhteiset järjestämistehtävän digipalveluiden ja sote-tiedolla johtamisen suunnitteluhankkeet Ne perustuvat

Lisätiedot

Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut

Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avointen yliopistojen neuvottelupäivät 12.-13.10.2011 Soile Pylsy, CSC CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Puhuja? Soile

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen

Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Opiskelun ja opetuksen tukipalveluiden ja hallinnon yhteistyön organisoiminen hankekauden jälkeen Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen

Lisätiedot

Puhuja? Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut CSC JA PALVELUT. Avointen yliopistojen neuvottelupäivät Soile Pylsy, CSC

Puhuja? Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut CSC JA PALVELUT. Avointen yliopistojen neuvottelupäivät Soile Pylsy, CSC -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avointen yliopistojen neuvottelupäivät 12.-13.10.2011 Soile Pylsy, CSC CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Puhuja? Soile Pylsy, asiantuntija

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: tiedon käyttö päätöksenteossa

Kommenttipuheenvuoro: tiedon käyttö päätöksenteossa Kommenttipuheenvuoro: tiedon käyttö päätöksenteossa Jenni Kokko Jyväskylän yliopisto JYU. Since 1863. 28.8.2018 1 JYU. Since 1863. 28.8.2018 2 IR-tekijäverkosto Vapaamuotoinen Kansalliset kollegat tutuiksi

Lisätiedot

Yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen (Profi)- rahoituksen väliraportointiohje

Yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen (Profi)- rahoituksen väliraportointiohje Yliopistojen profiloitumisen vahvistaminen (Profi)- rahoituksen väliraportointiohje 19.12.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Yleistä Profi 1, 2 ja 3 -rahoituksen käytöstä raportoidaan verkkoasioinnissa

Lisätiedot

KOSKI-palvelu. Esitys 05/2018

KOSKI-palvelu. Esitys 05/2018 KOSKI-palvelu Esitys 05/2018 KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 Opetushallitus 2 3 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja koulutuksen järjestäjillä on

Lisätiedot

LUKUVUODEN PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN. Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos

LUKUVUODEN PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN. Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2019-2020 PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos Tutkimusalueet Suositellaan opinnäytetutkielman sijoittumista kasvatustieteiden tutkimuksen vahvuusalueille

Lisätiedot

Koulutuksen tietojärjestelmien kehittäminen JY:ssä. IT-palvelut Markku Närhi

Koulutuksen tietojärjestelmien kehittäminen JY:ssä. IT-palvelut Markku Närhi Koulutuksen tietojärjestelmien kehittäminen JY:ssä IT-palvelut Markku Närhi Koulutuksen tietojärjestelmien kehittäminen - taustaa Modernit verkkopalvelut ovat osa korkeakoulujen opiskelun ja opetuksen

Lisätiedot

Historialliset kartat verkossa. Jari Järvinen JY, Multimediaopintokokonaisuus

Historialliset kartat verkossa. Jari Järvinen JY, Multimediaopintokokonaisuus Historialliset kartat verkossa Jari Järvinen JY, Multimediaopintokokonaisuus Taustaa Jyväskylän yliopiston historian laitoksella 90- luvun puolivälissä virinnyt kiinnostus vanhojen historiallisten karttojen

Lisätiedot

Tunnuslukujen hyödyntäminen johtamisessa

Tunnuslukujen hyödyntäminen johtamisessa Tunnuslukujen hyödyntäminen johtamisessa Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) Korkeakoulujen KOTA seminaari 22. 23.8.2017 Heikki Malinen, Vararehtori Tero Janatuinen, Laatupäällikkö Musta tuntuu -ajattelusta

Lisätiedot

UTUGS-palkanmaksumalli

UTUGS-palkanmaksumalli UTUGS-palkanmaksumalli 9.1.2013 klo 13.00-15.00, Cal3-luentosali YLIOPISTOJEN RAHOITUSMALLIUUDISTUKSEN VAIKUTUKSET TOHTORIKOULUTUKSEEN Yliopistojen uusi rahoitusmalli voimaan 1.1.2013 o Tutkijankoulutuspalkkarahoitusta

Lisätiedot

ROTI-järjestelmän ja kehitystavan esittely

ROTI-järjestelmän ja kehitystavan esittely ROTI-järjestelmän ja kehitystavan esittely ROTI-projektin tavoitteita Nykyaikaisilla teknologioilla toteutettu opintohallinnon perusjärjestelmä Nykyaikaiset käyttöliittymät Luotettavat ja reaaliaikaiset

Lisätiedot

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti

Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti Opetusministeriön hallinnonalan talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskushanke OPM-PAKE Yliopistojen palvelukeskusprojekti Palvelutuotannon tietojärjestelmäratkaisut Uudenmuotoiset yliopistot ja tietohallinto

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 6/2018 Kuntatalouden ohjaus 121/51/2017

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 6/2018 Kuntatalouden ohjaus 121/51/2017 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 6/2018 Kuntatalouden ohjaus 121/51/2017 Kuntaliitto 2.3.2018. Tilastokeskus 7.3.2018. Valtiovarainministeriö 8.3.2018. Opetus ja kulttuuriministeriö 9.3.2018. Sosiaali

Lisätiedot

Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman laadintaan. Juha Metso

Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman laadintaan. Juha Metso Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman 2016-18 laadintaan Juha Metso 14.4.2015 Aikataulu 6.5.2015 2 Taloussuunnittelu 2016-18 - käsittelyt lautakunnassa Maalis Huhti Touko Kesä Heinä

Lisätiedot

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä:

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä: 21.9.2016 SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Esiselvitystä valmisteleva tr A. Järjestäytyminen ja valmisteluprosessi sekä toimintaympäristö Varmistaa ryhmän toiminnan käynnistyminen, riittävä vuorovaikutus ja viestintä

Lisätiedot

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Julkaisurekisteripalvelujen rakentaminen Korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi JURE-projekti rake%.csc.fi/jure/

Lisätiedot

Työpajojen koonti. Ylijohtaja Tapio Kosunen

Työpajojen koonti. Ylijohtaja Tapio Kosunen Työpajojen koonti Ylijohtaja Tapio Kosunen Korkeakoulujen ohjauksen ja rahoituksen näkökulmia sopimuskausi 2021-2024 OKM:n tulevaisuuskatsaus Hallitusohjelma Hallituksen toimintasuunnitelma Kehyspäätös

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon toimintalukujen, tulosten ja laadun mittaaminen. Hallintoylilääkäri (evp.) Erkki Kujansuu, PSHP

Erikoissairaanhoidon toimintalukujen, tulosten ja laadun mittaaminen. Hallintoylilääkäri (evp.) Erkki Kujansuu, PSHP Erikoissairaanhoidon toimintalukujen, tulosten ja laadun mittaaminen Hallintoylilääkäri (evp.) Erkki Kujansuu, PSHP Mitä näillä tarkoitetaan Toimintaluvut raakadata, josta tieto johdetaan Mitattavien lukujen

Lisätiedot

XBRL-raportointi julkishallinnolle. Tietojärjestelmätoimittajainfo Kuntatieto-ohjelmasta Seppo Harju

XBRL-raportointi julkishallinnolle. Tietojärjestelmätoimittajainfo Kuntatieto-ohjelmasta Seppo Harju XBRL-raportointi julkishallinnolle Tietojärjestelmätoimittajainfo Kuntatieto-ohjelmasta 25.4.2017 Seppo Harju Fujitsu maailmalla ja suomessa Maailman suurimpia ict-palveluiden tarjoajia, markkinajohtaja

Lisätiedot

Tutkijan identifiointi kyselyn tuloksia. Hanna-Mari Puuska, CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy 30.8.2013 hanna-mari.puuska@csc.

Tutkijan identifiointi kyselyn tuloksia. Hanna-Mari Puuska, CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy 30.8.2013 hanna-mari.puuska@csc. n tuloksia Hanna-Mari Puuska, CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy 30.8.2013 hanna-mari.puuska@csc.fi Tutkijan identifiointi -kysely Webropol-kysely lähetettiin yliopistoille ja korkeakouluille kesäkuussa

Lisätiedot

Julkaisutiedot läpinäkyviksi: julkaisuportaali. Tampereen teknillinen yliopisto, Jyrki Ilva

Julkaisutiedot läpinäkyviksi: julkaisuportaali. Tampereen teknillinen yliopisto, Jyrki Ilva Julkaisutiedot läpinäkyviksi: julkaisuportaali Tampereen teknillinen yliopisto, 4.10.2012 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Julkaisuportaalin idea Raportointiportaali (http://vipunen.csc.fi) tuottaa

Lisätiedot

Opintopolku korkeakoulujen näkökulmasta Ossi Raatikainen, CSC

Opintopolku korkeakoulujen näkökulmasta Ossi Raatikainen, CSC RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi Opintopolku korkeakoulujen näkökulmasta 28.01.2014 Ossi

Lisätiedot

Sähköiset palvelut - Isäntä ja renki

Sähköiset palvelut - Isäntä ja renki Sähköiset palvelut - Isäntä ja renki Projektikoordinaattori Minna Vänskä, Helsingin yliopisto Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät To 1.10.2009 6.10.2009 1 Sähköisiä palveluja asiakkaille Opintojen haku

Lisätiedot

Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri Korkeakoululaitoksen tietohallinnon kehittäminen & julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri 30.10.2012 Ilmari Hyvönen Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Aiheita Tietohallintolaki ja julkisen hallinnon

Lisätiedot

Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen arviointitutkimus. Palveluntuottajan näkökulma

Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen arviointitutkimus. Palveluntuottajan näkökulma Työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen arviointitutkimus Palveluntuottajan näkökulma 21.5.2012 1 Taustaa Arviointi pohjautuu arviointihankkeen yleissuunnitelmaan Millaisiin tarpeisiin kokeiltava

Lisätiedot

Tilannekatsaus 1 (5) 3.12.2013 2. Teema 5: Johtajuus, tuloshakuisuus ja toimivat prosessit. REDU / Pertti Heikkilä.

Tilannekatsaus 1 (5) 3.12.2013 2. Teema 5: Johtajuus, tuloshakuisuus ja toimivat prosessit. REDU / Pertti Heikkilä. Tilannekatsaus 1 (5) Teema 5: Johtajuus, tuloshakuisuus ja toimivat prosessit Teemaa koordinoi REDU ja osatoteuttajia ovat em. lisäksi KPEDU, OSAO, RAAHENAO ja SAKK. Koonti perustuu REDU:n, KPEDU:n ja

Lisätiedot

VALDA-tietojärjestelmän j versio 1

VALDA-tietojärjestelmän j versio 1 VALDA-tietojärjestelmän j versio 1 Mitä palveluita tarjotaan VALDA-tietojärjestelmän ensimmäisestä versiosta? Mitä hyötyä saat tästä organisaatiollesi? IBM, Helsinki 14.5.2009 Hankepäällikkö Toini Salmenkivi

Lisätiedot

Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruut

Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruut Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruut Hanna-Mari Puuska Korkeakoulujen IT-päivät, Rovaniemi 30.10.2012 hanna-mari.puuska@csc.fi http://raketti.csc.fi/tutki RAKETTI-TUTKI Korkeakoulujen tutkimusta ja tutkimushallintoa

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Korkeakoulujen kansallinen julkaisuportaali. OKM:n bibliometriikkaseminaari, 11.3.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi)

Korkeakoulujen kansallinen julkaisuportaali. OKM:n bibliometriikkaseminaari, 11.3.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Korkeakoulujen kansallinen julkaisuportaali OKM:n bibliometriikkaseminaari, 11.3.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) OKM:n tiedonkeruu ja raportointiportaali Yliopistojen julkaisutiedot (v. 2011 lähes

Lisätiedot

Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu. Esitys johtoryhmään

Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu. Esitys johtoryhmään Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu Esitys johtoryhmään 21.2.2017 Viestinnän sisältöjen vuosisuunnittelu Viestintä- ja markkinointipäällikkö esittää, että Xamkin johtoryhmä osallistuu vastuullaan olevan

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 2.5.217] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Maaliskuu 217 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Maaliskuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan

Lisätiedot

KAS ELY strategisen tulossopimuksen tarkistus vuodelle 2011 ja valmistautuminen seuraavaan tulossopimuskierrokseen

KAS ELY strategisen tulossopimuksen tarkistus vuodelle 2011 ja valmistautuminen seuraavaan tulossopimuskierrokseen KAS ELY strategisen tulossopimuksen tarkistus vuodelle 2011 ja valmistautuminen seuraavaan tulossopimuskierrokseen Jyrki Karhula Strategisten tulossopimusten tarkistus vuodelle 2011 - Toimitaan ELYn strategisen

Lisätiedot

Tietokiri ja Kunta- ja maakuntatalouden tietopalvelu

Tietokiri ja Kunta- ja maakuntatalouden tietopalvelu Kuntien yhteentoimivuusseminaari Kuntatalo 6.3.2019 Olli Ahonen Valtiokonttori Yhteentoimivuus käytännössä: Tietokiri ja Kunta- ja maakuntatalouden tietopalvelu Mistä Tietokirissä on kyse? #Tietokiri eli

Lisätiedot

Projektien budjetointi Tatujärjestelmässä. Hanna Honkamäkilä Projektipalvelupäällikkö Oulun yliopisto

Projektien budjetointi Tatujärjestelmässä. Hanna Honkamäkilä Projektipalvelupäällikkö Oulun yliopisto Projektien budjetointi Tatujärjestelmässä Hanna Honkamäkilä Projektipalvelupäällikkö Oulun yliopisto 29.8.2012 Miksi järjestelmää lähdettiin kehittämään? Yliopiston budjetointimalleja ei tunnettu: mihin

Lisätiedot

VALTION RAPORTOINNIN SUUNTAVIIVOJA Tiedolla johtaminen ja valtion raportointijärjestelmät. Olli Ahonen, palvelupäällikkö Valtiokonttori

VALTION RAPORTOINNIN SUUNTAVIIVOJA Tiedolla johtaminen ja valtion raportointijärjestelmät. Olli Ahonen, palvelupäällikkö Valtiokonttori VALTION RAPORTOINNIN SUUNTAVIIVOJA Tiedolla johtaminen ja valtion raportointijärjestelmät Olli Ahonen, palvelupäällikkö Valtiokonttori Tiedolla johtamisen edellytyksiä Tietotarve - Aitoon tietotarpeeseen

Lisätiedot

JUSTUS - Theseus integraatio

JUSTUS - Theseus integraatio JUSTUS - Theseus integraatio 21.11.2018 Theseus 10-vuotis juhlaseminaari, Tampere Joonas Nikkanen, CSC CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Mikä JUSTUS?

Lisätiedot

OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun

OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Asiakirjan nimi: OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun ohjausryhmään Asiakirjan päivämäärä: 31.01.2017

Lisätiedot

YLE HR raportointi 2010. Marjut Mäkinen (YLE) ja Sarah Raissadati (Ciber)

YLE HR raportointi 2010. Marjut Mäkinen (YLE) ja Sarah Raissadati (Ciber) YLE HR raportointi 2010 Marjut Mäkinen (YLE) ja Sarah Raissadati (Ciber) Sisällys Ylen SAP tausta SAP HR osa-alueet Raportointiroolit Raportoinnin rakenne HR BW raportit YLE esimerkkejä Haasteet Tulevat

Lisätiedot

eperusteet AMOSAAtyökalukoulutus Ammatillinen koulutus Syksy 2017 Ulla Angervo

eperusteet AMOSAAtyökalukoulutus Ammatillinen koulutus Syksy 2017 Ulla Angervo eperusteet AMOSAAtyökalukoulutus Ammatillinen koulutus Syksy 2017 Ulla Angervo Käsiteltävät aiheet eperusteet-palvelun ja AMOSAA-työkalun yleisesittely AMOSAA työkalu eperusteet -palvelu eperusteet -palvelu

Lisätiedot

Korkeakoulujen valmistautuminen haku- ja valintajärjestelmäuudistukseen

Korkeakoulujen valmistautuminen haku- ja valintajärjestelmäuudistukseen RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi Korkeakoulujen valmistautuminen haku- ja valintajärjestelmäuudistukseen

Lisätiedot

Asiakastoimintamallin kehittäminen. 11.3.2014 Jussi Jyrinsalo

Asiakastoimintamallin kehittäminen. 11.3.2014 Jussi Jyrinsalo Asiakastoimintamallin kehittäminen Vuonna 2013 kehitettiin asiakastoimintamallia Kehityshankkeita: liityntäprosessi ja liittymisehtojen seuranta asiakaspalautteen keruu ja hyödyntäminen sekä asiakastiedon

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA ESITTELYLISTA A 5/2012 Juha Kukkonen puh Varsinainen jäsen

PÖYTÄKIRJA ESITTELYLISTA A 5/2012 Juha Kukkonen puh Varsinainen jäsen ESITTELYLISTA A 5/2012 Kokous n:o 2 tiistaina 23.10.2012 klo 15.00-16.20 dekaani Peppi Karppinen akatemiatutk. Jouni Jaakkola I Raija Lähdesmäki tutkijatoht. Juha Risteli prof. Suvi Rahja 1. Kokouksen

Lisätiedot

Fairdata PAS-palvelu

Fairdata PAS-palvelu Fairdata PAS-palvelu Avoimen tieteen kevätpäivät 2019 Kimmo Koivunen CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Tutkimusdatan elinkaaren hallinta Kun omistajat

Lisätiedot

OKM:N JA TILASTOKESKUKSEN TIEDONKERUUT VIRTA- OPINTOTIETOPALVELUSTA 2016

OKM:N JA TILASTOKESKUKSEN TIEDONKERUUT VIRTA- OPINTOTIETOPALVELUSTA 2016 OKM:N JA TILASTOKESKUKSEN TIEDONKERUUT VIRTA- OPINTOTIETOPALVELUSTA 2016 Helena Majamäki 31.8.2016 KOTA-seminaari Esityksen sisältö VIRTA-opintotietopalvelu ja sen hyödyntäminen tiedonkeruissa Tilastokeskuksen

Lisätiedot

RAKETTI tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena

RAKETTI tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena RAKETTI tietohallinto rakenteellisen kehittämisen tukena Marja Kylämä 13.11.2008 1 Taustaa Sähköisen asioinnin edistäminen korkeakouluissa -työryhmä 12/2005 11/2007 OPM:n hallinnonalan tietohallintostrategiatyö

Lisätiedot

Suomi.fi-tunnistus

Suomi.fi-tunnistus Suomi.fi-tunnistus 15.2.2017 Suomi.fi-tunnistus Henkilön vahva sähköinen tunnistaminen Vain julkisen sektorin sähköisille asiointipalveluille Kertakirjautuminen asiointipalveluiden välillä Keskitetty sopimus-

Lisätiedot

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 26.4.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot