Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä"

Transkriptio

1 Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä Marja-Leena Stenroos ESAVI/Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat-vastuualue

2 Ehkäisevä lastensuojelu Lastensuojelun lisäksi kunta järjestää lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ehkäisevää lastensuojelua silloin, kun lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakkaana. Ehkäisevällä lastensuojelulla edistetään ja turvataan lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan vanhemmuutta. Ehkäisevää lastensuojelua on tuki ja erityinen tuki, jota annetaan esimerkiksi opetuksessa, nuorisotyössä, päivähoidossa, äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa

3 Sosiaalihuoltolain 5 Lapsen etu Kaikissa sosiaalihuollon toimissa, jotka koskevat lasta, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lasten kohdalla on 4 :ssä mainittujen asioiden lisäksi kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, miten eri toimenpiteet ja ratkaisut parhaiten turvaavat: 1) tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin 2) mahdollisuuden saada ymmärtämystä sekä iän ja kehitystason mukaisen huolenpidon 3) turvallisen kasvuympäristön ja ruumiillisen sekä henkisen koskemattomuuden 4) itsenäistymisen ja kasvamisen vastuullisuuteen. 3

4 Lasten oikeuksien sopimus velvoittaa kaikkia viranomaisia päätöksiä tehdessään ottamaan ensimmäiseksi huomioon lapsen edun. Terveydenhuoltolain 32 velvoittaa terveydenhuollon ammattihenkilön osallistumaan henkilön palvelutarpeen arviointiin ja asiakassuunnitelman laatimiseen toimenpiteestä vastaavan sosiaalihuollon työntekijän pyynnöstä. Varhaiskasvatuslaissa on säännökset yhteistyövelvoitteesta muiden hallinnonalojen kanssa lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

5 Lastensuojelutarpeen ehkäisy Lapsiperheillä on oikeus saada perhettä tukevia palveluja ilman lastensuojelun asiakkuutta. Lasten toivomukset ja mielipiteet tulee selvittää ja ottaa huomioon ikää ja kehitystasoa vastaavalla tavalla. Tavoitteena vähentää korjaavien palvelujen kuten lastensuojelun tarvetta, edistää hyvinvointia ja turvallisuutta Hyvinvoinnin edistäminen ennaltaehkäisevästi ja koko väestön tasolla - normaalit lasten elinympäristöt terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä Arvoperustana asiakaskeskeisyys; palvelut asiakkaan tarpeista käsin ja asiakasta osallistamalla, asiakkaan saatava tietoa palveluista ja oikeuksistaan Keskeistä eri toimialojen välinen yhteistyö 5

6 Lasten ja nuorten hyvinvoinnin seuraamista ja edistämistä koskeva velvoite siirretty lastensuojelulaista (ent. Lsl:n 2. luku) sosiaalihuoltolain 2.lukuun Hyvinvoinnin edistäminen(6-10 ) Rakenteellinen sosiaalityö (7 ) - sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntäminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä - mitä asiakkaan tarpeet tai tilanne viestittää kunnan palvelurakenteesta, asuin- ja elinympäristöistä kasvuympäristönä ja turvallisuudesta? - menetelmä ehkäisevään työhön; suotuisien kasvuympäristöjen suunnittelu 6

7 Sosiaalihuoltolakiin on lisätty velvoitteita järjestää sosiaalipalveluja eräissä lapsiin tai lapsiperheisiin liittyvissä tuen tarpeissa: lähisuhde- ja perheväkivallasta sekä muusta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta aiheutuva tuen tarve, lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin tukeminen, tuen tarpeessa olevien henkilöiden omaisten ja läheisten tukeminen. Sosiaalipalvelujen luetteloon lisätty mm. perhetyö, sosiaaliohjaus, lapsen ja vanhemman välisten tapaamisten valvonta 7

8 Kotipalvelu (19 4 mom.): Lapsiperheellä on oikeus saada perheen huolenpitotehtävän turvaamiseksi välttämätön kotipalvelu, jos lapsen hyvinvoinnin turvaaminen ei ole mahdollista 2. momentissa mainittujen syiden vuoksi. Kasvatus- ja perheneuvonta on määritelty aiempaa asiakaslähtöisemmin; tukeminen ja hyvinvoinnin edistäminen, omien voimavarojen vahvistaminen ym.; Arviointia, ohjausta, asiantuntijaneuvontaa ja muuta tukea. 8

9 Palvelutarpeen arviointi SHL 36 Sosiaalihuollon asiakkaan palvelutarpeen arvioinnin tarkoitus on tunnistaa varhaisen tuen tarve ja auttaa oikea-aikaisesti. Palvelutarpeen arvioinnista vastaa sosiaalihuollon ammattihenkilö, mutta suositeltavaa tehdä moniammatillisesti asiakkaan tilanteen edellyttämät palvelut huomioon ottaen. Työpari voi siis olla esim. terveydenhuollosta, varhaiskasvatuksesta tai koulusta (erityisesti oppilashuolto). 9

10 SHL:n 13 Lapsella ja hänen perheellään on oikeus saada viipymättä lapsen terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömät sosiaalipalvelut. Palveluja on järjestettävä tarvittavassa laajuudessa niinä vuorokauden aikoina, joina sitä tarvitaan. - velvoite kattaa siis koko perheen, jos lapsen kasvuolosuhteiden turvaaminen sitä edellyttää

11 Muut sosiaalipalvelut Lastensuojelun avohuoltoa koskevista säädöksistä uuteen sosiaalihuoltolakiin on siirretty mm. tukiperhe ja henkilötoiminta, lomanvietto ja vertaisryhmätoiminta. - mahdollisia siis lastensuojeluasiakkaille, mutta lastensuojeluasiakkuus ei ole edellytys palvelujen saamiselle. Lain hengen mukaisesti asiakkaiden tulee saada palveluja viipymättä, jotta niiden vaikuttavuutta parannettaisiin. 11

12 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Muutosohjelmaa tehdään ihmisoikeusperustaisesti ottaen huomioon LOS, jossa lasten hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta keskeiset oikeudet esillä. Tavoitteena lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja omien voimavarojen vahvistaminen Palvelut integroidaan lapsi- ja perhelähtöiseksi palvelujen kokonaisuuksiksi, siirretään painopistettä ehkäiseviin ja varhaisen tuen ja hoidon palveluihin Lapsen edun ensisijaisuus ja oikeus osallistua (lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri)

13 AUTA LASTA AJOISSA! KIITOS ja menestystä yhteistyölle lasten ja nuorten parissa!

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10. Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.2016 1 Sosiaalihuoltoyksikön tehtävät ohjausta, yhteistyötä, lupahallintoa,

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi

Lisätiedot

Lakiuudistukset 1.4.2015 - Asiakkaiden oikeus palvelujen saantiin

Lakiuudistukset 1.4.2015 - Asiakkaiden oikeus palvelujen saantiin Lakiuudistukset 1.4.2015 - Asiakkaiden oikeus palvelujen saantiin Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla Mikkeli 19.11.2015 Päivi Sinko, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämispalvelut paivi.sinko@helsinki.fi

Lisätiedot

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni?

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni? Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni? Helsingin sosiaali- ja kriisipäivystys Pia Mäkeläinen 7.3.2019 Lastensuojelu mediassa Mielenterveyspalvelut

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistaa lapsiperheiden varhaista tukea ja monialaista yhteistyötä

Sosiaalihuoltolaki uudistaa lapsiperheiden varhaista tukea ja monialaista yhteistyötä Sosiaalihuoltolaki uudistaa lapsiperheiden varhaista tukea ja monialaista yhteistyötä Neuvolapalvelut lähemmäksi perhettä 20.10.2015 Erityisasiantuntija Virva Juurikkala / STM 2.4.2015 Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun kansalliset linjaukset Kansallisten linjausten tavoitteena on ohjata

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT. Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta

YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT. Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta YKSITYISET SOSIAALIPALVELUT Ilmoituksenvarainen toiminta ja luvanvarainen toiminta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Paula Mäkiharju-Brander 2.3.2017 1 Valvira ja aluehallintovirastot

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomessa

Lastensuojelu Suomessa Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,

Lisätiedot

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Turvaa, hoivaa, kasvatusta seminaari 28.3.2011 sosiaalihuollon ylitarkastaja, KL Sari Husa Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat (POL) 28.3.2011 1 Yhteinen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Perhekeskustyöpaja 23.11.2017 Leena Normia-Ahlsten 27.11.2017 1 Lähtökohdat Palvelujen piiriin voi hakeutua itse halutessaan, ei edellytetä ilmoitusta

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lastensuojelun perusta Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta.

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Mikä muuttuu lastensuojelussa?

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Mikä muuttuu lastensuojelussa? Sosiaalihuoltolaki uudistuu Mikä muuttuu lastensuojelussa? VALTAKUNNALLISET LASTENSUOJELUPÄIVÄT HÄMEENLINNA 1.10.2014 Lotta Hämeen-Anttila Valmisteluvaiheet Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmä:

Lisätiedot

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Sanna Ahola Erityisasiantuntija 28.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Milloin lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle? Lastensuojelulain

Lisätiedot

Lastensuojelun kehityssuuntia

Lastensuojelun kehityssuuntia Lastensuojelun kehityssuuntia Valtakunnalliset neuvolapäivät 21.-22.10.2014 Neuvotteleva virkamies Marjo Lavikainen Lastensuojelun laatusuositus Julkaistiin toukokuussa 2014 yhdessä Suomen Kuntaliiton

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki ja opiskeluhuolto

Sosiaalihuoltolaki ja opiskeluhuolto Sosiaalihuoltolaki ja opiskeluhuolto Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) tuli voimaan 1.4.2015 kotipalvelua koskevia säädöksiä sovellettu 1.1.2015 lukien, lapsen kiireellisen sijoituksen ehtojen tiukkeneminen

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Naantalin kaupungin lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalihuoltolain mukaisten tukitoimien soveltamisohje alkaen

Naantalin kaupungin lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalihuoltolain mukaisten tukitoimien soveltamisohje alkaen Naantalin kaupunki 1 Naantalin kaupungin lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalihuoltolain mukaisten tukitoimien soveltamisohje 1.6.2019 alkaen Naantalin kaupunki 2 Johdanto Sosiaalihuoltolaissa säädetään

Lisätiedot

Viestejä valvontakentältä

Viestejä valvontakentältä Viestejä valvontakentältä Kotiin annettavat palvelut lapsiperheiden osalta 12.12.2016 1 Sosiaalihuoltolain 19 :n mukaisen kotipalvelun saatavuus Lounais-Suomen aluehallintoviraston alueella (säännöstöä

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Lainsäädäntö kehitysvammaisten henkilöiden palveluissa

Lainsäädäntö kehitysvammaisten henkilöiden palveluissa Lainsäädäntö kehitysvammaisten henkilöiden palveluissa Satu Syrjälä Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 13.01.2016 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Satu Syrjälä, PEOL 21.1.2016

Lisätiedot

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori 19.4.2016 29.4.2016 Mikä on kunnan tehtävä? Kuntalaki (410/2015) 1 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Mitä uusi sosiaalihuollon lainsäädäntö tuo rikostaustaisille ja heidän perheilleen?

Mitä uusi sosiaalihuollon lainsäädäntö tuo rikostaustaisille ja heidän perheilleen? Mitä uusi sosiaalihuollon lainsäädäntö tuo rikostaustaisille ja heidän perheilleen? Seminaari RSKK 4.9.2015 Kriminaaliasiamies Marjatta Kaurala Kriminaalihuollon tukisäätiö Esityksen sisältö Yleistä sosiaalihuoltolaista

Lisätiedot

Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa?

Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa? Miten voidaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta palvelujen toteuttamisessa? Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park 29.1.2015 Jaana Huhta, neuvotteleva virkamies STM Tavoitteita

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN 4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN PALVELUKRITEERIT 1. Mitä on lapsiperheiden kotipalvelu ja perhetyö? Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön tavoitteena on

Lisätiedot

Loimaan. Perhepalvelut

Loimaan. Perhepalvelut Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-

Lisätiedot

Uusi lastensuojelulaki

Uusi lastensuojelulaki 1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset

Lisätiedot

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa

Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies. Lapsen osallisuus lastensuojelussa Suvianna Hakalehto-Wainio OTT,VT Asiantuntijalakimies Lapsen osallisuus lastensuojelussa Esityksen rakenne 1) Lapsen oikeuksista Lapsen oikeuksien sopimus: keskeiset periaatteet Lasten oikeuksien toteutumisen

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Lotta Silvennoinen

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Lotta Silvennoinen LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT Järvenpää 30.9.2010 Lotta Silvennoinen Auttavatko kansalliset laatusuositukset kuntaa varmistamaan laadukkaan ja vaikuttavan lastensuojelutyön? Vaikuttavan työn edellytykset

Lisätiedot

Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla. Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014

Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla. Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014 Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla Sosiaali- ja terveysjaosto 17.9.2014 Muutoksia ajassa Sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio sotelakiluonnos lausunnolla 14.10. mennessä Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Uuden sosiaalihuoltolaki (1301/2014) ja vaikutukset vammaispalveluihin Vammaispalvelujen neuvottelupäivät

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Uuden sosiaalihuoltolaki (1301/2014) ja vaikutukset vammaispalveluihin Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Sosiaalihuoltolaki uudistuu Uuden sosiaalihuoltolaki (1301/2014) ja vaikutukset vammaispalveluihin Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 29.-30.1.2015 30.1.2015 1 Lain tarkoitus 1) edistää ja ylläpitää hyvinvointia

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS LAPE - lastensuojelun oppimisverkosto 12.9.2016, Kuopio Helena Saari Perhekeskusvastaava Tarja Juppi Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vs.vastuualuepäällikkö 16.9.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Kuopio 23.9.2010

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Kuopio 23.9.2010 LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT Kuopio 23.9.2010 Lotta Silvennoinen Auttavatko kansalliset laatusuositukset kuntaa varmistamaan laadukkaan ja vaikuttavan lastensuojelutyön? 1 Vaikuttavan työn edellytykset lastensuojelussa

Lisätiedot

Asiakastyön rajapinnat Yleis- ja erityislakien soveltaminen palvelusuunnittelussa

Asiakastyön rajapinnat Yleis- ja erityislakien soveltaminen palvelusuunnittelussa Asiakastyön rajapinnat Yleis- ja erityislakien soveltaminen palvelusuunnittelussa Älä missaan lapsuutta Seminaari 24.11.2016 Kehitysvammaisten palvelusäätiö OTM Susanna Lehti Lapset ja perheet mitä uusi

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte 16.8.2018 Jaana Tervo, THL Lapsen oikeuksien sopimus Lapset ovat toimijoita joilla on omia oikeuksia:

Lisätiedot

Koulutuspäivä lastensuojelulain soveltamisesta Lappeenranta 17.9.2008 Kotka 18.9.2008 Päivi Sinko, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus

Koulutuspäivä lastensuojelulain soveltamisesta Lappeenranta 17.9.2008 Kotka 18.9.2008 Päivi Sinko, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Koulutuspäivä lastensuojelulain soveltamisesta Lappeenranta 17.9.2008 Kotka 18.9.2008 Päivi Sinko, Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia paivi.sinko@helsinki.fi Voimaan 1.1.2008 2

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palveluprosessit ja niissä syntyvät asiakasasiakirjat

Sosiaalihuollon palveluprosessit ja niissä syntyvät asiakasasiakirjat Sosiaalihuollon palveluprosessit ja niissä syntyvät asiakasasiakirjat Versio 3.0 Kesä 2019 Operatiivisen toiminnan ohjaus -yksikkö Sisältö Johdanto Kuvausten tarkoitus Lukuohje ja kuvaustapa Palvelutehtävät,

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi Projektipäällikkö Suvi Helanen LAPE, Toimiva arki suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Lasten ja perhepalvelujen bruttokustannukset Pohjois-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Ei rakennettu yhdessä yössä

Ei rakennettu yhdessä yössä 1 Ei rakennettu yhdessä yössä muutostyö pitkällä jo ennen sosiaalihuoltolakia: peruspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen sosiaalihuoltolain uudistukseen vastattiin muuttamalla aikuissosiaalityön

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Eija Koskela eija.koskela@uusikaupunk

Lisätiedot

Lastensuojelulaki (417/2007) Sosiaalihuollon asiakaslaki (812/2000)

Lastensuojelulaki (417/2007) Sosiaalihuollon asiakaslaki (812/2000) 1 Lastensuojelulaki (417/2007) Sosiaalihuollon asiakaslaki (812/2000) 19.9.2011 PaKaste, Kemi LasuL + SHAL 19.9.2011 Kemi, PaKaste 2 Lain rakenne 1. Yleiset säännökset 2. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Jääkö sosiaalityö SoTessa jalkoihin? OLLI SALIN, SOSIAALI- JA KRIISIPÄIVYSTYKSEN PÄÄLLIKKÖ ( ) SOSIAALIFOORUMI 21.4.

Jääkö sosiaalityö SoTessa jalkoihin? OLLI SALIN, SOSIAALI- JA KRIISIPÄIVYSTYKSEN PÄÄLLIKKÖ ( ) SOSIAALIFOORUMI 21.4. Jääkö sosiaalityö SoTessa jalkoihin? OLLI SALIN, SOSIAALI- JA KRIISIPÄIVYSTYKSEN PÄÄLLIKKÖ (1989-2017) SOSIAALIFOORUMI 21.4.2018, ARBIKSELLA 2010-luvun sote-mylläkkä kulkee erikoissairaanhoito edellä entä

Lisätiedot

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun

Lisätiedot

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,

Lisätiedot

Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October

Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön Martta October 5.4.2016 Martta October 1 Lähisuhdeväkivallan ehkäisy kunnissa säädösten soveltaminen Jotakin vanhaa Jotakin uutta Jotakin

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuoltolain valmistelun tilanne 1.2.2012 Työryhmän tehtävä Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän tehtävänä: selvittää sosiaalihuoltoa koskevien

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne

SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne Marja Heikkilä* 21.5.2012 * Hyödynnetty osin hallitusneuvos Virpi Vuorisen materiaalia Työryhmän työn tulos - Työryhmän

Lisätiedot

TYÖPAJA Lapsivaikutusten arviointi ja osallisuus osana toimintakulttuurin muutosta Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoki Areena Kati Honkanen, THL

TYÖPAJA Lapsivaikutusten arviointi ja osallisuus osana toimintakulttuurin muutosta Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoki Areena Kati Honkanen, THL TYÖPAJA Lapsivaikutusten arviointi ja osallisuus osana toimintakulttuurin muutosta Etelä-Pohjanmaalla 25.4.2017 Seinäjoki Areena Kati Honkanen, THL SISÄLLÖT 12.45 Taustoitusta: miksi lapsivaikutusten arviointia?

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen / Porin perusturva /Mari Levonen

HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen / Porin perusturva /Mari Levonen HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen 13.2.17/ Porin perusturva /Mari Levonen Asiakasryhmät Henkilökohtaista budjetointia perheellisille aikuisille joilla on jokin kuormittava tekijä(t) elämässä Kuormittavia

Lisätiedot

Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä. LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM

Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä. LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä Maria Kaisa Aula 4.6.2019 MIkkeli LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM MIKSI LAPE muutosohjelma? Nykyisestä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden

Lisätiedot

Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke)

Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke) Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kanta- ja Päijät-Hämeen toimijoille Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta

Lisätiedot

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6. Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.2011 Sosiaalihuoltolain uudistaminen vahvistaa sosiaalityön asemaa Nostaa

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Lappeenranta 31.3.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Lappeenranta 31.3.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Lappeenranta 31.3.2009 Projektipäällikkö Hanna Heinonen 1.4.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun valtakunnallisen kehittämisen

Lisätiedot

Uuden lainsäädännön vaikutukset väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October

Uuden lainsäädännön vaikutukset väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October Uuden lainsäädännön vaikutukset väkivallan ehkäisytyöhön Martta October 2.6.2016 Martta October 1 Perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisy säädösten soveltaminen Jotakin vanhaa Jotakin uutta Jotakin lainattua

Lisätiedot

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena

Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Lastensuojelu koulunkäynnin tukena Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2012 Kehittämispäällikkö Mikko Oranen Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikkö Mitä lastensuojelu on? Lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli. Anna-Mari Juutinen

Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli. Anna-Mari Juutinen Kuopion terveiset Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Anna-Mari Juutinen 7.9.2016 Digitaalinen ja monialainen palveluintegraatio Hyvinvoinnin integroidun toimintamalli / Kuopio Integraattori-malli: tietoa

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön uusia rakenteita

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön uusia rakenteita Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Uudenmaan maakunnan toimijoille 12.10.2017 Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marjut Eskelinen marjut.eskelinen@avi.fi

Lisätiedot

SYYSKUU 2015 UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI KOULUTUS SOSIAALITOIMEN YHTEISTYÖTAHOILLE

SYYSKUU 2015 UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI KOULUTUS SOSIAALITOIMEN YHTEISTYÖTAHOILLE SYYSKUU 2015 UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI KOULUTUS SOSIAALITOIMEN YHTEISTYÖTAHOILLE KOULUTUKSEN TARKOITUS Esitellä uuden sosiaalihuoltolain sisältö pääpiirteissään Keskittyminen käytännön työn kannalta olennaisimpiin

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Timo Turunen timo.turunen@riihimaki.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Riihimäen

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä 4.10.2013 Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintoviraston toimintaympäristö Toimialue

Lisätiedot

Lapsen oikeus saada etunsa arvioiduksi LSL 4.2 merkitys ja käytäntö päätösten perustelussa

Lapsen oikeus saada etunsa arvioiduksi LSL 4.2 merkitys ja käytäntö päätösten perustelussa IDEA-projekti I koulutus 16.3.2018 Tampereen yliopisto / VT Mirjam Araneva Lapsen oikeus saada etunsa arvioiduksi LSL 4.2 merkitys ja käytäntö päätösten perustelussa - 7/1998 lapsen etu -projekti Lastensuojelun

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn AVAUS RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn 23.5.2013 Kirsti Riihelä Yksikön päällikkö 1 Aluehallintovirastojen toiminta-ajatus Aluehallintovirasto

Lisätiedot

Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen

Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen Kirjaaminen ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa ja Henkilörekisterien uudistaminen Sosiaali- ja Terveydenhuollon ATK-päivät 2015 Tampere Pia-Liisa Heiliö Neuvotteleva virkamies 12.5.2015

Lisätiedot

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI Salon kaupunki / Sosiaalityön palvelut Versio 1.1 Tehdaskatu 2 Päivämäärä: 14.8.2018 24100 SALO Laatija: Paula Markula puh. 02 7781/ Keskus Hyväksyjä:

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Ajankohtaisfoorumi 29.11.2012 Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Varhaiskasvatus on peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen alueella organisoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluen näiden palveluiden

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU 1 MITÄ PERHETYÖ ON? Perhetyöllä tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa,

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Waltteri Siirala Waltteri.siirala@tyks.fi

Lisätiedot

Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa?

Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa? Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa? Iin perhepalveluiden palveluesimies vs. Leena Mämmi-Laukka p. 050 3950 339 leena.mammi-laukka@oulunkaari.com Seudullinen

Lisätiedot

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät 8.11.2018 Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä Mikä on julkinen hallintotehtävä ja mitä vaatimuksia sen hoitamiseen liittyy? Julkinen

Lisätiedot

Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa

Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa 22.1.2018 Martta October 1 Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta

Lisätiedot

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta. 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1

LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta. 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1 LASTENSUOJELULAKI ja ILMOITUSVELVOLLISUUS Lastensuojelun yhteistyötahojen näkökulmasta 8.3.2013 Lakimies Kati Saastamoinen 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN Viranomaisten välinen yhteistyö 8.3.2013

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Sisällys 1.LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU... 2 1.1 Lapsiperheiden kotipalvelun sisältö... 3 1.2 Lapsiperheiden kotipalvelun aloittaminen... 3 1.3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Lasten ja nuorten ehkäisevät palvelut palvelupäällikkö

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Lapsen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden vaatimusmäärittely Kiilan 2 vaiheessa - tiivistys. Helsinki Antti Mäkelä Kehityspäällikkö Medi-IT

Sosiaalipalveluiden vaatimusmäärittely Kiilan 2 vaiheessa - tiivistys. Helsinki Antti Mäkelä Kehityspäällikkö Medi-IT Sosiaalipalveluiden vaatimusmäärittely Kiilan 2 vaiheessa - tiivistys Helsinki 13.4.2015 Antti Mäkelä Kehityspäällikkö Medi-IT Lähtötilanne SOTE -uudistus asettaa vaatimuksia saumattomalle yhteistyölle

Lisätiedot