TOIMINTA OSASTOILLA ENNEN TURO-PROJEKTIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTA OSASTOILLA ENNEN TURO-PROJEKTIA"

Transkriptio

1 TURO-PROJEKTI

2 TOIMINTA OSASTOILLA ENNEN TURO-PROJEKTIA Potilaita hoidettiin enemmän/ pidempään vuoteessa. Tehtiin enemmän potilaan puolesta asioita. Apuvälineitä oli jonkin verran, mutta Niitä ei osattu kunnolla käyttää/hyödyntää monipuolisesti. Puhdistus/-huoltokäytännöt ontui, välineet eivät olleet kenenkään vastuulla. Apuvälineitä ei ollut riittävästi tai ne oli hankalasti haettavissa (monissa eri paikoissa/varaston perällä, kaukana potilashuoneesta tai muissa huoneissa). > helpompi jättää hakematta kuin lähteä etsimään eri paikoista?

3 Kaikille ei riittänyt esim. rollaattoria omaan käyttöön -> oli este omatoimiselle liikkumiselle. Myös hygieniakysymys. Ei osattu ajatella kuinka kuormittavaa potilastyö on tai, että sitä voisi tehdä kevyemmin. Ei pysähdytty miettimään vaihtoehtoja esim. potilassiirtotilanteissa. MITÄ OPITTIIN TUROSSA? Annettiin aikaa/ pysähdyimme miettimään potilaan aktiivista osallistumista, omaa ergonomiaa, potilaan siirtotilanteita ja apuvälineiden tarpeellisuutta. -> Tuli ymmärrys siitä, että

4 potilastyötä voi todella keventää huomioimalla nämä asiat omassa työssä. Saatiin faktatietoa potilastyön kuormittavuudesta (kuormittavuuden arvioinnit). Paneuduttiin aiheisiin pala palalta. Esim. videoimalla erilaisia potilaan siirtotilanteita -> keskusteltiin ja pohdittiin: mitä hyvää, mitä huonoa ja mitä erilaisia vaihtoehtoja on olemassa. Kokemus potilaana olosta avasi ymmärrystä erilaisista siirtotilanteista ja omista otteista -> miltä potilaasta tuntuu. Yhteistyö Seututerveyskeskuksien osastojen ergonomiavastaavien kanssa (alussa mukana myös yksityinen kotihoito Jyväskylästä) Vertaistuki.

5 Näkemys ja kokemus muiden työstä, opittiin toisilta paljon. Yhteistyö eri apuvälinefirmojen kanssa. Saatiin kokeilla erilaisia siirron apuvälineitä ja löytää niistä omaan työhön sopivimmat. MITÄ TURO TOI SEUTUTERVEYSKESKUKSIEN VUODEOSASTOILLE? Saatiin uusia apuvälineitä riittävästi Tarvittavat apuvälineet voivat olla potilaan henkilökohtaisessa käytössä koko osastojakson ajan, esim. rollaattori on säädetty potilaalle oikein ja aina potilaan saatavilla. (Merkataan paikkanumerolla ja etunimellä). Apuvälineillä on selkeä säilytyspaikka. Koko henkilökunnan kanssa yhdessä sovitut puhdistus- ja huoltokäytännöt.

6 Apuvälineet ergonomiavastaavien vastuulla (mm. kunnon tarkistaminen, kerta vuoteen inventaario, uusien apuvälineiden arviointi). -> Apuvälineiden käyttö vähentänyt potilaiden hoitamista vuoteessa, siirtymiset helpottuneet. -> HOITAJIEN KUORMITUS VÄHENTYNYT -> HOITAJIEN JAKSAMINEN LISÄÄNTYNYT Ergonomiavastaavat saaneet työaikaa perehdyttää osaston henkilökuntaa kuntouttavaan työotteeseen, sekä apuvälineiden käyttöön ja erilaisiin siirtotekniikoihin (ergonomiavartit pienryhmissä). Potilaan toimintakykyä kuvataan kirjatessa tarkemmin, jo tulovaiheessakin. Yhdessä koko henkilökunnan kanssa pohdittu osaston toimintatapaa ja otettu uusia toimintatapoja käytäntöön. Suurin osa potilaista ruokailee päiväsalissa

7 kaikkina ruoka-aikoina. Annetaan potilaalle aikaa tehdä asioita mahdollisimman omatoimisesti. Pysähdytään tarkemmin miettimään potilaan voimavaroja, apuvälineiden tarvetta muuttuvissa olosuhteissa. HUONEENTAULU KUNTOUTUMINEN VUODEOSASTOLLA HUONEENTAULU Taulu lähtöisin sairaanhoitajapäiviltä Helsingistä, Keuruu ottanut ensin käyttöön. Taulu koettiin hyväksi ja päätettiin ottaa käyttöön muillekin osastoille Koska kaikissa seututerveyskeskuksen osastoilla sama huoneentaulu esillä,

8 toimintaperiaatteet samanlaisia Hoidamme potilaita koko seututerveyskeskuksen alueelta, siksi yhtenäiset käytännöt kuntoutumisen suhteen tärkeää. Myös omaiset näkevät osastojen toimintaperiaatteen, kun huoneentaulu selkeästi esillä (esim. Laukaassa joka huoneen WC:n ovessa). ARKKIIN tehty ergonomiakansio, jossa ohjeita, vinkkejä yms. Yhteistyö seututerveyskeskuksien osastojen kanssa lisääntynyt, kynnys ottaa yhteyttä madaltunut. Helpompi pyytää apua esim. ongelmatilanteissa. Yhteistyö omien fysioterapeuttien kanssa lisääntynyt. Hoitajat aktiivisemmin kartoittavat potilaan perusliikkumista sekä

9 apuvälineiden tarvetta. -> Fysioterapeuteille jäänyt enemmän aikaa yksilöllisten harjoitusten ohjaukseen. Apuvälineillä selkeät paikat Hissin vieressä aina yksi pyörätuoli ja rollaattori helposti saatavilla! (Kuvat Laukaasta) Myös apuvälineiden lähettyvillä ohjeita niiden käytöstä ym. Kiireessäkin helppo tarkistaa! (Kuvat Laukaasta) KUNTORATA (Konnevesi, Joutsa) YHTEENVETO: KUN APUVÄLINEITÄ ON RIITTÄVÄSTI JA HELPOSTI SAATAVILLA, JA NIIDEN

10 KÄYTTÖÖN ON SAATU RIITTÄVÄÄ KOULUTUSTA, TULEE APUVÄLINEITÄ MYÖS KÄYTETTYÄ! -> POTILAAT SAADAAN NOPEAMMIN YLÖS VUOTEESTA -> KUNTOUTUMINEN ALKAA NOPEAMMIN -> HOITOJAKSOT LYHENEVÄT! -> HOITAJIEN SAIRASLOMAT VÄHENEVÄT? -> HOITAJAT EIVÄT NIIN UUPUNEITA TYÖPÄIVÄN JÄLKEEN MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN.? Osastotunnit ergonomiasta ja potilassiirroista tasaisin väliajoin.

11 Muistutetaan apuvälineiden käytöstä esim. ergonomiavartit. Käymme koulutuksissa. Vastaamme uusien apuvälineiden hankintaehdotuksista. Uusien apuvälineiden käytön kouluttaminen muulle henkilökunnalle. Olemme linkkinä apuväline-esittelijöiden ja osaston välillä. Laajennamme resurssien sen salliessa oppien vientiä myös avopuolelle. Yhteiset tapaamiset seututerveyskeskuksien ergonomiavastaavien kanssa n. 1-2 x vuodessa. Olemalla esimerkkinä osastolla kuntouttavan hoitotyön tekijänä, sekä apuna/ohjaajana haastavissa potilassiirto tilanteissa.

ERGONOMIA LAUKAAN OSASTOLLA

ERGONOMIA LAUKAAN OSASTOLLA ERGONOMIA LAUKAAN OSASTOLLA TOIMINTA OSASTOLLA ENNEN TURO-PROJEKTIA Henkilökunnalla ei ollut ergonomista osaamista Potilaita hoidettiin enemmän/ pidempään vuoteessa. Tehtiin enemmän potilaan puolesta asioita.

Lisätiedot

Keski-Suomen seututerveyskeskus. Hoitotyön ergonomian kehittäminen Keski-Suomen seututerveyskeskuksessa

Keski-Suomen seututerveyskeskus. Hoitotyön ergonomian kehittäminen Keski-Suomen seututerveyskeskuksessa Keski-Suomen seututerveyskeskus Hoitotyön ergonomian kehittäminen Keski-Suomen seututerveyskeskuksessa TURO-hanke = Turvallisuusosaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen vanhus- ja vammaistyössä

Lisätiedot

Liukulakanat hoitotyön apuvälineinä

Liukulakanat hoitotyön apuvälineinä Liukulakanat hoitotyön apuvälineinä Hoitajien työn fyysisen kuormittavuuden kokemus, liukulakanoiden käytettävyys ja potilaiden kuntoutuminen Jan Lund Heidi Pelttari Anu Yli-Kauppila Opinnäytetyö Turun

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå. Työfysioterapeutti Saija Koivuniemi 4.6.2009

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå. Työfysioterapeutti Saija Koivuniemi 4.6.2009 Potilassiirrot Porvoon kaupungin vanhushuollossa Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Työfysioterapeutti Saija Koivuniemi 4.6.2009 Kuninkaantien i työterveys K ninkaantien t öter e s on k nnallinen

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Terveydenhuoltoalan siirtoergonomian asiantuntija -työseminaari 10.-11.6.2010

Terveydenhuoltoalan siirtoergonomian asiantuntija -työseminaari 10.-11.6.2010 Terveydenhuoltoalan siirtoergonomian asiantuntija -työseminaari 10.-11.6.2010 Virittely työpajatyöskentelyyn Ritva Taivassalo, Merja Rusanen Päivi Rauramo Ryhmiin jakaantuminen: 3 x n.30hlö Keltainen:

Lisätiedot

Ergonomiakorttikoulutus Kouvolassa

Ergonomiakorttikoulutus Kouvolassa Ergonomiakorttikoulutus Kouvolassa Hyvinvointipalvelut 1 Taustaa Kaupungin sairauspoissaoloista v. 2012 37,2% tules vaivoja Perusturvassa on toteutettu ergonomiakoulutusta potilassiirtotilanteisiin v.

Lisätiedot

Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN

Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN Kuntouttavassa hoitotyössä kuntouttavaa toimintaa suoritetaan osana potilaan perushoidollisia tilanteita. Tavoitteena on tunnistaa ja ehkäistä myös kuntoutumista

Lisätiedot

Kysely etäomaishoitajille kyselyn tuloksia

Kysely etäomaishoitajille kyselyn tuloksia Kysely etäomaishoitajille kyselyn tuloksia 1. Sukupuoli Mies 4 12% Nainen 29 88% 2. Ikäsi 18-40 8 24% 41-65 24 73% yli 65 1 3% 3. Oletko Opiskelija 1 3% Kokopäivätyössä 21 64% Osapäivätyössä 2 6% Työtön

Lisätiedot

Toimintakykyä tukevan apuvälineen käyttöönotto sekä toimivuuden ja käyttökunnon varmistaminen; mitä uutta ja ajankohtaista

Toimintakykyä tukevan apuvälineen käyttöönotto sekä toimivuuden ja käyttökunnon varmistaminen; mitä uutta ja ajankohtaista Toimintakykyä tukevan apuvälineen käyttöönotto sekä toimivuuden ja käyttökunnon varmistaminen; mitä uutta ja ajankohtaista Liu uttavan vuodesuojan käyttöönotto Sosiaali- ja terveydenhuollon ergonomiaasiantuntijoiden

Lisätiedot

Kinestetiikka ja hoitotyön ergonomia

Kinestetiikka ja hoitotyön ergonomia 1 Kinestetiikka ja hoitotyön ergonomia -Kinestetiikka osana hoitotyötä 10.6.2011 fysioterapeutti Anne Pasanen 14.06.2011 Oulun kaupunki Hallintokunta/ryhmä/tiimi Diasarjan otsikko 2 Oulun kaupunki, vanhuspalvelut,

Lisätiedot

Potilaan siirtymisten ergonominen avustaminen Siirtoergonomiakoulutus HUS:ssa. Tiina Karjalainen HUS Siirtoergonomiakouluttaja fysioterapeutti YAMK

Potilaan siirtymisten ergonominen avustaminen Siirtoergonomiakoulutus HUS:ssa. Tiina Karjalainen HUS Siirtoergonomiakouluttaja fysioterapeutti YAMK Potilaan siirtymisten ergonominen avustaminen Siirtoergonomiakoulutus HUS:ssa Tiina Karjalainen HUS Siirtoergonomiakouluttaja fysioterapeutti YAMK 6/10/2013 Taustaa HUS kuntayhtymän työsuojelujaoston toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Potilaan siirtymisen ergonominen avustaminen

Potilaan siirtymisen ergonominen avustaminen Potilaan siirtymisen ergonominen avustaminen Ergonomiaopetuksen tavoitteet Opiskelija tietää potilaan siirtymisen avustamisen ergonomiset periaatteet ja osaa toimia niiden mukaisesti, tunnistaa potilaan

Lisätiedot

Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointi vanhainkodissa

Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointi vanhainkodissa Potilassiirtojen kuormittavuuden arviointi vanhainkodissa TyöfysioterapeuttiRiittaOksanen Oksanen, Huittistenterveyskeskus terveyskeskus 5.6.2009 Hanke tehty vanhainkodissa, jossa on 50 asukasta Heistä

Lisätiedot

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Osasto A32 34-paikkainen akuutti sydäntautien vuodeosasto hoitoajat lyhyet; noin 4vrk nopea vaihtuvuus päivystyspotilaiden osuus 50 % kotiutuksia

Lisätiedot

ERGONOMIAKORTIN KÄYNEILLE - KYSELYTUTKIMUS, ROVANIEMI KEVÄT 2014. Marika Veijanen, Leena Javarus, Marju Keränen

ERGONOMIAKORTIN KÄYNEILLE - KYSELYTUTKIMUS, ROVANIEMI KEVÄT 2014. Marika Veijanen, Leena Javarus, Marju Keränen ERGONOMIAKORTIN KÄYNEILLE - KYSELYTUTKIMUS, ROVANIEMI KEVÄT 2014 Marika Veijanen, Leena Javarus, Marju Keränen Yleistä Rovaniemen ergonomiakorttikoulutuksesta: Rovaniemellä on aloitettu ergonomiakorttikoulutukset

Lisätiedot

HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN

HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN Tietoa ikäihmisten tavalliseen ja tehostettuun palveluasumiseen hakeutumisesta Tavallinen palveluasuminen sijaitsee Kaavilla palvelukeskuksen

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö kuntoutusosastolla

Moniammatillinen yhteistyö kuntoutusosastolla Moniammatillinen yhteistyö kuntoutusosastolla Sairaanhoitaja Jenni Koskinen Fysioterapeutti Kati Peltomäki Tyks Kuntoutusosasto Kaskenlinna 13.3.2017 VSSHP/Aivoviikko Moniammatillisuus Kuntoutuja/potilas

Lisätiedot

Kuntouttava työote vs. toimintakykyä edistävä työote

Kuntouttava työote vs. toimintakykyä edistävä työote Toimintakykyä edistävä työote Satakunnan keskussairaalassa missä mennään? Yhteisvoimin kotona ja Kuntouttava työote osaston arjessa -hankkeet 12.5.2016 Satakunnan keskussairaala Sanna Suominen, ft, TtM,

Lisätiedot

JAKSOTTAISHOITO KANERVALASSA

JAKSOTTAISHOITO KANERVALASSA JAKSOTTAISHOITO KANERVALASSA Palvelukeskus Kanervalassa on varattuna hoitopaikkoja lyhytaikaista hoitoa tarvitseville asiakkaille. Paikat on tarkoitettu pääsääntöisesti omaishoitajien vapaapäivien ajaksi

Lisätiedot

Ergonomisia ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuoltoon

Ergonomisia ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuoltoon Ergonomisia ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuoltoon Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomiaverkoston seminaari Kouvola 9.6.2016 Leena Lähdesmäki-Mäkinen, lehtori, JEDU, Oulaisten ammattiopisto Soile

Lisätiedot

Kuntouttava työote Rovaniemellä

Kuntouttava työote Rovaniemellä Kuntouttava työote Rovaniemellä Kuntoutumista edistäviä elementtejä Moniammatillinen tiimityöskentely Koko henkilöstö on sitoutunut moniammatilliseen, tavoitteelliseen toimintamalliin Ikäihmisen kuntoutumismahdollisuus

Lisätiedot

AVH-POTILAAN JATKOHOIDON SUUNNITTELU JA TOTEUTUS

AVH-POTILAAN JATKOHOIDON SUUNNITTELU JA TOTEUTUS AVH-POTILAAN JATKOHOIDON SUUNNITTELU JA TOTEUTUS Avh-potilaista joka toiselle jää pysyvä haitta, puolelle heistä vaikea-asteinen. Toisaalta joka neljäs toipuu oireettomaksi, yli puolet omatoimisiksi ja

Lisätiedot

Kotiutuksessa huomioitavia asioita

Kotiutuksessa huomioitavia asioita Kotiutuksessa huomioitavia asioita Sujuvampaa hoitoa lonkkamurtumapotilaalle 4.2.2015 Maarit Virtanen Turun kaupunki Hyvinvointitoimiala Akuutti ortopedinen kuntoutusosasto Onnistunut kotiutus Onnistuneet

Lisätiedot

Laitepassikoulutukset käytännössä

Laitepassikoulutukset käytännössä Laitepassikoulutukset käytännössä Turun kaupunki, Sairaalapalvelut, Kuntouttava osastoryhmä Hoitotyön asiantuntija Emmi Kleemola / 13.6.2019 Laitepassi LOVe Esimiesten tarkistuslista Hyvinvointitoimialalla

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

1.10.2013 30.9.2015 Leena Lähdesmäki, lehtori Soile Tikkanen, lehtori

1.10.2013 30.9.2015 Leena Lähdesmäki, lehtori Soile Tikkanen, lehtori http://ergocarebank.sth.kth.se/ 1.10.2013 30.9.2015 Leena Lähdesmäki, lehtori Soile Tikkanen, lehtori Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, Oulaisten ammattiopisto, Sosiaali ja terveysalan yksikkö Hankkeen

Lisätiedot

Kukoistava Kotihoito. Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta

Kukoistava Kotihoito. Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta Kukoistava Kotihoito Yhteenvetoa kuntien nykytilasta kyselylomakkeiden pohjalta Miten palveluohjaus ja neuvonta toteutuvat tällä hetkellä kunnassa? Kunta Palveluneuvonta ja ohjaus erillinen yksikkönsä

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

Kaatumisten ehkäisyn toimintamalli Kuntoutumisen tukemisen prosessissa

Kaatumisten ehkäisyn toimintamalli Kuntoutumisen tukemisen prosessissa IKINÄ-mallin implementointi Lahden sosiaali- ja terveyspalveluissa -seminaari 8.3.2016 Kaatumisten ehkäisyn toimintamalli Kuntoutumisen tukemisen prosessissa IKINÄ- avainhenkilö sh Leena Lehtonen Osastonhoitaja

Lisätiedot

ERGONOMINEN TYÖSKENTELY KOTIHOIDOSSA Ft Sanna Huhtaniska, Kemi Ft Maarit Kalmakoski, Rovaniemi Ft Leena Palovaara-Pelttari, Kolari

ERGONOMINEN TYÖSKENTELY KOTIHOIDOSSA Ft Sanna Huhtaniska, Kemi Ft Maarit Kalmakoski, Rovaniemi Ft Leena Palovaara-Pelttari, Kolari ERGONOMINEN TYÖSKENTELY KOTIHOIDOSSA Ft Sanna Huhtaniska, Kemi Ft Maarit Kalmakoski, Rovaniemi Ft Leena Palovaara-Pelttari, Kolari Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 20.3.2018

Lisätiedot

KUNTOUTUSTA TOIMINTATAPOJEN JA KULTTUURIN MUUTOS

KUNTOUTUSTA TOIMINTATAPOJEN JA KULTTUURIN MUUTOS KUNTUTUSTA TUKEVA TIMINTAMALLI TIMINTATAPJEN JA KULTTUURIN MUUTS Tunnistatko kohderyhmän? y Ennakoivia merkkejä joka toisella yli 75 vuotiaalla: Ulkona liikkumisen väheneminen Tuolista ylösnousun vaikeutuminen

Lisätiedot

Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa

Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa Sisältö Kivelän monipuolinen palvelukeskus Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen Tarkoituksellisen

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut KULJETUSPALVELUHAKEMUS Loviisan perusturvakeskus Vammaispalvelut VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Kuljetuspalvelun tarve Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18/ yhdensuuntaista

Lisätiedot

/ 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen. Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus

/ 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen. Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus Saapumispäivämäärä: HAKEMUS VANHUSPALVELUIHIN / 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus Osoite Puhelinnumero Kotikunta Sotaveteraani Kyllä

Lisätiedot

Tervetuloa kirurgian osastolle 4 / Pääty A

Tervetuloa kirurgian osastolle 4 / Pääty A Tervetuloa kirurgian osastolle 4 / Pääty A Kirurgian vuodeosasto 4 / Pääty A Osasto sijaitsee sairaalan 4. kerroksessa. Osastolla hoidetaan gastroenterologian, urologian, korva-, nenä- ja kurkkutautien

Lisätiedot

PETSAMO 3 Hoitajat Kanslia

PETSAMO 3 Hoitajat Kanslia PETSAMO 3 Hoitajat 050 366 2039 Kanslia 044 775 8018 TERVETULOA KUNTOUTUMAAN! Tammenlehväkeskuksen osasto PETSAMO 3 on 19-paikkainen kuntoutusosasto. Osa huoneista on kahden hengen ja osa yhden hengen

Lisätiedot

Potilassiirtojen ergonomiakortti -koulutuksen vaikuttavuus Rovaniemen terveyspalvelukeskus

Potilassiirtojen ergonomiakortti -koulutuksen vaikuttavuus Rovaniemen terveyspalvelukeskus Potilassiirtojen ergonomiakortti -koulutuksen vaikuttavuus Rovaniemen terveyspalvelukeskus Työfysioterapeutti Marju Keränen Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos 6.6.2013 Potilassiirtojen Ergonomiakortti

Lisätiedot

SAVONLINNAN KESKUSSAIRAALA LASTEN JA NUORTEN VANHEMMILLE, LAPSILLE JA NUORILLE. Lastentautien yksikkö

SAVONLINNAN KESKUSSAIRAALA LASTEN JA NUORTEN VANHEMMILLE, LAPSILLE JA NUORILLE. Lastentautien yksikkö SAVONLINNAN KESKUSSAIRAALA Lastentautien yksikkö Ulla Rauma, Maija Tiihonen, Jenni Turtiainen Mikkelin Ammattikorkeakoulu, Savonniemen kampus. Kuvituksesta vastasi savonlinnalainen artesaani Ninja Behm.

Lisätiedot

Hoitotyön yhteenveto Kantassa

Hoitotyön yhteenveto Kantassa Hoitotyön yhteenveto Kantassa ATK-päivät, Tampere-talo 12.5.2015 Ylihoitaja Minna Mykkänen Kuopion yliopistollinen sairaala Esityksen sisältö Ydinprosessi Potilasturvallisuus Rakenteisesti tuotettu hoitotyön

Lisätiedot

Ergonomia. Janita Koivuranta

Ergonomia. Janita Koivuranta Ergonomia Janita Koivuranta Lainsäädäntö Työturvallisuudesta sekä työympäristön turvallisuudesta ja työnkuormittavuudesta säädetään lainsäädännössä. Työturvallisuuslaki pykälä 24 edellyttää työnantajaa

Lisätiedot

Potilaan avustaminen luonnollisia liikemalleja tukien. Eija Olkkonen

Potilaan avustaminen luonnollisia liikemalleja tukien. Eija Olkkonen Potilaan avustaminen luonnollisia liikemalleja tukien Eija Olkkonen Potilassiirrot kuormittavat hoitajia fyysisesti Käsin tehtävät potilasnostot ja kumarat työasennot selittävät osaltaan hoitohenkilökunnan

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Työterveyshuollon mahdollisuudet tukea ergonomisia työtapoja kotihoitotyössä hanke Turun kotihoidossa

Työterveyshuollon mahdollisuudet tukea ergonomisia työtapoja kotihoitotyössä hanke Turun kotihoidossa Työterveyshuollon mahdollisuudet tukea ergonomisia työtapoja kotihoitotyössä hanke Turun kotihoidossa työfysioterapeutti Minna Lahti, Turun Työterveystalo Hankkeen aloitus 2/2012 työpaikan katselmuksessa

Lisätiedot

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa

Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Omaishoitajuus erikoissairaanhoidossa Kokemuksia omaishoitajien tukemisesta ja tunnistamisesta syöpätautien poliklinikalla ja sydäntautien vuodeosastolla A32 Näkökulmia omaishoitajuuteen Erikoissairaanhoidossa

Lisätiedot

KYÄ JOKU ROTI OLLAP PITÄÄ Työsuojeluhallinto, valtakunnallinen Työsuojelunäyttely hoito- ja hoiva-alan alan ergonomiaosasto: Ergonomiaohjaus ja sen vaikuttavuus hoitohenkilöstön kokemana Raili Antila Marja-Liisa

Lisätiedot

Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala

Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala Terveysasemien asiakasraadin tapaaminen 13.12.2017 Jutta Peltoniemi, vs. ylilääkäri Terveysasemat/avopalvelut, Terveyspalvelut, Hyvinvointitoimiala Vuosi 2017 Mitä kaikkea on käsitelty asiakasraadin tapaamisissa

Lisätiedot

AMURI 2 Hoitajat Kanslia

AMURI 2 Hoitajat Kanslia AMURI 2 Hoitajat 044 7758 020 Kanslia 044 7758 019 TERVETULOA KUNTOUTUMAAN! Tammenlehväkeskuksen osasto AMURI 2 on 28-paikkainen kuntoutusosasto. Osa huoneista on kahden hengen ja osa yhden hengen huoneita.

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 7.4.2017 1 Työpajan antia 28.3.2017 7.4.2017 riitta.nahkiaisoja@poskelappi.fi 2 Työpajan antia 28.3.2017 / 1 Palveluneuvonta ja ohjaus

Lisätiedot

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotihoidon näkökulmia kotiutukseen Kokemäen nykytilanteesta Vuonna 2013 alkuvuodesta ollut viimeksi tk sairaalassa pitkäaikaisia potilaita Tk sairaalassa keskim. 10 kokemäkeläistä

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen sairaalatila - HospiTool

Käyttäjälähtöinen sairaalatila - HospiTool Käyttäjälähtöinen sairaalatila - HospiTool Käyttäjäpalautetta virtuaali- ja reaalimaailmasta Stakes, Auditorio 14.12.2007 Helinä Kotilainen Helina.Kotilainen@stakes.fi Miten virtuaaliympäristöä voidaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (5) 335 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite kuntouttavasta hoitotyöstä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi

KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi KUNTOUTTAVA ARVIOINTIJAKSO 13.3.2018 Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen KehittäjätyöntekijäOuti Sassali-Riipi Kuntouttava arviointijakso Tarkoituksena asiakkaan toimintakyvyn

Lisätiedot

Pertunmaan esteettömyyskierros Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Pertunmaan esteettömyyskierros Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Pertunmaan esteettömyyskierros 21.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Pertunmaan esteettömyyskierros 21.10.2013 klo 9.00 Osallistujat: Kyllikki Komulainen, Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

Uusi, uljas sairaalarakennus KASKENLINNA

Uusi, uljas sairaalarakennus KASKENLINNA Uusi, uljas sairaalarakennus KASKENLINNA Kristiina Hellstén, ympärivuorokautisenhoidon äi id johtaja j Turun sosiaali- ja terveystoimi, Vanhuspalvelut 5.6.2009 kristiina.hellsten@turku.fi Sairaalahankkeen

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Potilaskohtainen kirjallinen raportointi - hiljainen raportointi. Ensihoitopäällikkö, ylihoitaja Juha Tiainen

Potilaskohtainen kirjallinen raportointi - hiljainen raportointi. Ensihoitopäällikkö, ylihoitaja Juha Tiainen Potilaskohtainen kirjallinen raportointi - hiljainen raportointi Ensihoitopäällikkö, ylihoitaja Juha Tiainen Kirjallinen potilaskohtainen vuoronvaihoraportointi / Hiljainen raportointi Tarkoitetaan potilastietojen

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,

Lisätiedot

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA ON OSA PORIN PERUS- TURVAN PSYKOSOSIAALISIA AVOPALVELUJA. SEN PERUSTEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ ASIAKKAAN KOKONAISVALTAISTA

Lisätiedot

Hoitotyön fyysisten riskien hallintamalli

Hoitotyön fyysisten riskien hallintamalli Hoitotyön fyysisten riskien hallintamalli Leena Tamminen-Peter, FT, erikoistutkija Virpi i Fagerström, TtM, tutkija Työterveyslaitos, Sosiaali- ja terveysalan työ -tiimi, Turku Aija Moilanen, työfysioterapeutti,

Lisätiedot

rh, ergonomiakouluttaja Kati Paarma Ergonominen työskentely painehaavojen hoitotyössä

rh, ergonomiakouluttaja Kati Paarma Ergonominen työskentely painehaavojen hoitotyössä rh, ergonomiakouluttaja Kati Paarma 2.11.2017 Ergonominen työskentely painehaavojen hoitotyössä Ergonomian tavoitteet: ihmisen turvallisuus, terveys, hyvinvointi sekä työn sujuvuus ja laadukkuus. PERUSPERIAATTEENA

Lisätiedot

Aivotyö toimivaksi hoitotyössä viestintäkampanjan tiedotustilaisuus #aivotyö #sotelainen

Aivotyö toimivaksi hoitotyössä viestintäkampanjan tiedotustilaisuus #aivotyö #sotelainen Aivotyö toimivaksi hoitotyössä viestintäkampanjan tiedotustilaisuus 6.9.2018 #aivotyö #sotelainen Tiedotustilaisuuden sisältö Mikä kuormittaa aivoja hoitajien ja lääkäreiden työssä? Virpi Kalakoski, PsT,

Lisätiedot

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON KAUPUNKI Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN Sosiaali- ja terveysjohtaja Pia Nurme

Lisätiedot

Sairaanhoitaja osana yhdeksää ammattiryhmää

Sairaanhoitaja osana yhdeksää ammattiryhmää Sairaanhoitaja osana yhdeksää ammattiryhmää sh Jenni Koskinen KV kuntoutus ja aivovammapotilaan hoito Hoitotyön ja lääketieteen yhteistyö kuntoutuksessa 23.1.2018 Lääkinnällinen kuntoutus pohjana osaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 204 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kuntouttavaa hoitotyötä koskevasta aloitteesta HEL 2013-005935 T 00 00 03 Päätös päätti antaa

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS 3(5)

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS 3(5) 1(5) Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely Hoidettavan henkilötiedot Nimi Lähiosoite Henkilötunnus Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Lähiomainen, nimi ja puhelinnumero Puoliso Tytär/Poika

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN

YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN - kotihoidon asiakkaan aktivoinnin suunnitelma Susanna Sovio, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja: Susanna Sovio Tuula

Lisätiedot

Lataa Huolehtiva kanssakäyminen - Birgitta Lehto

Lataa Huolehtiva kanssakäyminen - Birgitta Lehto Lataa Huolehtiva kanssakäyminen - Birgitta Lehto Lataa Kirjailija: Birgitta Lehto ISBN: 9789514499517 Sivumäärä: 144 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.71 Mb Maassamme sairastuu vuosittain noin 14 000 henkilöä

Lisätiedot

Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro

Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro Lähijohtaja toiminnan kehittäjänä ja hoidon laadun turvaajana IKÄIHMISEN KUNTOUTUMISTA EDISTÄVÄN TOIMINNAN JOHTAMINEN koti- ja ympärivuorokautisessa hoidossa Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro Kirjan

Lisätiedot

Pelkistetty ilmaus Alakategoria Yläkategoria Potilaille suunnattuja taidekokemuksia. potilaiden hyvinvointia lisääviä kokemuksia

Pelkistetty ilmaus Alakategoria Yläkategoria Potilaille suunnattuja taidekokemuksia. potilaiden hyvinvointia lisääviä kokemuksia LIITE 3 1(5) Odotuksia taidehankkeesta Potilaille suunnattuja taide potilaiden lisääviä odotuksia Potilaille sopivaa kattogalleriaa Uutta sisältöä potilaiden elämään Virkistystä potilaille Taide-elämyksiä

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä 15.11.2017 työkokouksessa Kotikuntoutus Kotikuntoutus on moniammatillista, tavoitteellista ja määräaikaista kotona

Lisätiedot

TYÖTERVEYDEN TUKI FYYSISEN KUORMITUKSEN ARVIOINNISSA

TYÖTERVEYDEN TUKI FYYSISEN KUORMITUKSEN ARVIOINNISSA TYÖTERVEYDEN TUKI FYYSISEN KUORMITUKSEN ARVIOINNISSA Vastaava työfysioterapeutti, Keski-Pääkaupunkiseutu Minna Toikka terveystalo.com #terveystalo SUUNNATUN TYÖPAIKKASELVITYKSEN ESIKYSELY SÄHKÖISESTI TOTEUTETTUNA

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ARJEN TUKI ASIAKAS AREENA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ARJEN TUKI ASIAKAS AREENA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ARJEN TUKI ASIAKAS AREENA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUJIEN PALVELUT; TUKIPILARI - TUKIASUMISEN TIIMI - DYNAMO TAVOITTEET 2019 2020 Asiakkaat keskiössä, laatua- ja näkyvyyttä Arjessa

Lisätiedot

Voimavaralähtöinen, aktivoiva ja kuntouttava työote

Voimavaralähtöinen, aktivoiva ja kuntouttava työote Voimavaralähtöinen, aktivoiva ja kuntouttava työote Pia Vähäkangas, TtT Sosiaali- ja terveysjohtaja, Pietarsaaren alue Erityisasiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Asiantuntija, GeroFuture Kohti

Lisätiedot

Yhdyshenkilöiden kokemuksia opitun soveltamisesta käytäntöön. HUS / HYKS Jorvin sairaala sh Eeva Roivas

Yhdyshenkilöiden kokemuksia opitun soveltamisesta käytäntöön. HUS / HYKS Jorvin sairaala sh Eeva Roivas Yhdyshenkilöiden kokemuksia opitun soveltamisesta käytäntöön HUS / HYKS Jorvin sairaala sh Eeva Roivas Hygieniayhdyshenkilönä osastolla NE3 Neurologian vuodeosasto, potilaspaikkoja 22-24 (2 ylipaikkaa)

Lisätiedot

Prevalenssitutkimukset keskussairaalassa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla

Prevalenssitutkimukset keskussairaalassa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla Prevalenssitutkimukset keskussairaalassa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla 42. Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 16.-17.3.2016 Vantaa Maire Matsinen Hygieniahoitaja Keski-Suomen keskussairaala

Lisätiedot

-toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon

-toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon Hyvästi jää, on vaikeaa nyt kuolla pois, kun linnut laulaa saa, kun kevät saapuu nauraen - Arto Sotavalta - -toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon 9.4.2015 KKE - ohjausryhmä SAATTAEN - hankkeen yhteiset

Lisätiedot

Systemaattinen lääkkeenjako parityönä. Mari Hörkkö, aoh Tyks/Keuhko-osasto 1 Anu Söderlund, oh Turun kaupunki/akuutti neurologinen kuntoutusosasto

Systemaattinen lääkkeenjako parityönä. Mari Hörkkö, aoh Tyks/Keuhko-osasto 1 Anu Söderlund, oh Turun kaupunki/akuutti neurologinen kuntoutusosasto Systemaattinen lääkkeenjako parityönä Mari Hörkkö, aoh Tyks/Keuhko-osasto 1 Anu Söderlund, oh Turun kaupunki/akuutti neurologinen kuntoutusosasto Haasteena Potilaiden lääkitys ei toteudu aina niin kuin

Lisätiedot

Potilassiirtojen Ergonomiakortti - koulutuksella myönteistä vaikutusta hoitajien siirtotaitoon

Potilassiirtojen Ergonomiakortti - koulutuksella myönteistä vaikutusta hoitajien siirtotaitoon Oulu 9.-10.6.2011, Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-alan asiantuntijoiden työseminaari Anne Henriksson, Tft, TtK, Ergonomia Pro gradu -tutkielman tuloksia Potilassiirtojen Ergonomiakortti - koulutuksella

Lisätiedot

TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela

TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus. TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela TK2-kuntoutuksen arviointitutkimus TK2-tutkijaryhmä Tutkimuksen koordinaattori: johtava tutkija Riitta Seppänen-Järvelä, Kela Kuntoutustarve TK2-kuntoutujien ja muun henkilöstön vertailu TK2 kuntoutujat

Lisätiedot

Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tukeminen kotihoidossa. Saarela Sirpa, palveluesimies, Oulun kaupunki

Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tukeminen kotihoidossa. Saarela Sirpa, palveluesimies, Oulun kaupunki Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tukeminen kotihoidossa Saarela Sirpa, palveluesimies, Oulun kaupunki Kotihoito Oulun kotihoito on jaettu neljään palvelualueeseen: Eteläinen kotihoito, Pohjoinen kotihoito,

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS. Maanantaina Klo Äänekoskella

OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS. Maanantaina Klo Äänekoskella OMA TUPA, OMA LUPA HANKKEEN PALVELUOHJAUKSEN JA PALVELUTARPEEN ARVIOINTI TYÖRYHMÄN V KOKOUS Maanantaina 10.2.2014 Klo 12-16 Äänekoskella Asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Edellisen kokouksen muistio 3.

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen

Lisätiedot

Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke

Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke 14.2.2013 Kristiina Hyytiälä, projektipäällikkö Mari Peltomaa, projektisuunnittelija Pätevän tavoitteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

Paarien käytettävyys SEMINAARI

Paarien käytettävyys SEMINAARI Paarien käytettävyys SEMINAARI Sirra Toivonen 27.4.2006 Esityksen rakenne Nostot ja siirrot sairaankuljettajien tapaturmatekijänä Paaritestin taustaa Menetelmät Paaritestin tulokset Yhteenveto Laitteiden

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Kolarin terveyskeskuksen kuvapuhelinpilotti

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Kolarin terveyskeskuksen kuvapuhelinpilotti Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Kolarin terveyskeskuksen kuvapuhelinpilotti 1.11.2017 1 Taustatieto pilotille Tarve kokeilulle: asiakas huolestunut ja turvaton kotona,

Lisätiedot

Kotihoito ja kotiutus -suunta yhtenäiseen toimintakulttuuriin -Toimiva kotihoito Lappiin -hanke

Kotihoito ja kotiutus -suunta yhtenäiseen toimintakulttuuriin -Toimiva kotihoito Lappiin -hanke Kotihoito ja kotiutus -suunta yhtenäiseen toimintakulttuuriin -Toimiva kotihoito Lappiin -hanke Lahja Harju, projektipäällikkö Teija Rousu, kehittäjätyöntekijä 4.9.2018, tuloseminaari Toimiva kotihoito

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä? HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Päihdehoitajatoiminta perusterveydenhuollossa Keski- Suomessa

Päihdehoitajatoiminta perusterveydenhuollossa Keski- Suomessa Päihdehoitajatoiminta perusterveydenhuollossa Keski- Suomessa 6.10.2016 Yhteistyön kokonaisuus peruspalveluissa Laukaa, Keuruu, Saarikka, Äänekoski ja ympäristö Marja-Leena Peura, p. 050 3153355 alueena

Lisätiedot

Jonnan tarina. Keväällä 2007

Jonnan tarina. Keväällä 2007 Sairastui syömishäiriöön 19-vuotiaana, 2006 Hoitosuhde kotikaupunkinsa nuorisopsykiatriseen poliklinikkaan jo ennen syömishäiriötä ahdistuksen takia Nyt 26-vuotias - Nuorisopsykiatrian poliklinikalla syömishäiriötä

Lisätiedot

KIRJAAMISKÄYTÄNTÖ KUNTOUTTAVAN HOITOTYÖN JA ERGONOMIAN KANNALTA

KIRJAAMISKÄYTÄNTÖ KUNTOUTTAVAN HOITOTYÖN JA ERGONOMIAN KANNALTA KIRJAAMISKÄYTÄNTÖ KUNTOUTTAVAN HOITOTYÖN JA ERGONOMIAN KANNALTA Arja Lång, hoitotyön lehtori, Savonia-amk Tuija Sairanen, fysioterapian lehtori, Savonia-amk HOITOTYÖN PROSESSI Hoitotyön prosessin vaiheet

Lisätiedot

LASTENPSYKIATRIAN OSASTO

LASTENPSYKIATRIAN OSASTO LASTENPSYKIATRIAN OSASTO Osasto on kahdeksan paikkainen viikko-osasto, toiminta kahdessa solussa. Järvi-puolella hoito painottuu lapsen tilanteen selvittelyyn perhettä unohtamatta. Kallio-puolella lapsen

Lisätiedot

MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI

MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI Koulutuspäivä omaishoitajille 26.3. 2009 OULA / sosiaali- ja terveysalan yksikkö Opettaja Pia Koistinen MITÄ? siirrot terveellisesti ja turvallisesti sekä omaisen toimintakykyä

Lisätiedot

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas.

Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas. Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas. RANUAN KUNTA/Perusturva Yleinen info. 1 Tervetuloa palveluasumiseen! Asukasvalintakäsittely

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Rakennetun ympäristön esteettömyys Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Fyysinen esteettömyys Jne. Tiedonsaannin esteettömyys Saavutettavuus

Lisätiedot