SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT"

Transkriptio

1 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

2 SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS

3 JOHDANTO Päiväkeskus on osa sosiaalihuollon palveluita ja se on yksi ennaltaehkäisevän työn muoto, joka on kohdennettu kotona asuvien ikäihmisten selviytymiseen ja jaksamiseen. Toiminnan tarkoituksena on ennaltaehkäistä kokonaisvaltaisen toimintakyvyn heikkenemistä tai ainakin turvata jo olemassa oleva toimintakyky (Niemistö ja Niemistö 2010). 1. PÄIVÄKESKUKSEN KRITEERIT: PERUSTEET JA PROSESSI 1.1 Päiväkeskustoiminnan perusta Sosiaalihuoltoasetuksessa /607 todetaan, että kotipalveluna järjestetään tukipalveluja kuten ateria-, vaatehuolto-, kylvetys-, siivous, kuljetus-, saattaja- sekä sosiaalista kanssakäymistä edistäviä palveluita. Päiväkeskus toiminnan tavoitteena on hoidon, kuntoutuksen ja viriketoiminnan avulla auttaa ja tukea vanhusta selviytymään kotioloissa sekä säilyttämään toimintakykynsä myös myöhäisten elinvuosiensa aikana. Palvelumuodolla helpotetaan lisäksi omaisten työtä. Tarkoituksena on myös ehkäistä yksinäisyyttä ja tukea sosiaalisten suhteiden säilymistä (Sosiaalihallitus 1988). 1.2 Päiväkeskustoiminnan prosessi: Prosessikuvauksen tarkoituksena on auttaa asiakkaita, omaisia ja viranomaisverkostoa jäsentämään päiväkeskustoiminnan toteutumista. 1. Hakeminen päiväkeskukseen hakemuslomakkeella, jatkuva haku Lomakkeita saa Suonenjoen kaupungin sosiaalitoimistosta tai kotihoidon (kotipalvelu, kotisairaanhoito, päiväkeskus) henkilökunnalta ja kunnan kotisivuilta. Lomake toivotaan täytettävän omaisen kanssa, tarvittaessa apua ja ohjausta saa kotihoidon henkilökunnalta. Lomake palautetaan kotihoidonpäällikölle. Erikseen sovittaessa on myös mahdollista käydä tutustumassa päiväkeskus toimintaan ennakkoon. 2. Vireillepanoilmoitus asiakkaalle SAS-ryhmän jälkeen Hakijalle lähetään ilmoitus hakemuksen vastaanottamisesta.

4 3. Asiakkuus päiväkeskukseen kriteerien mukaan Päiväkeskuksen paikkoja täytetään kriteerien puitteissa sitä mukaan kun niitä vapautuu. Paikasta ilmoitetaan asiakkaalle Tervetuloakirjeellä, sekä yhteydenotolla puhelimitse tai mahdollisuuksien mukaan kotikäyntinä. Kriteerit: Yli 65-vuotiaille kotona asuvalle suonenjokelaisille, jonka elämäntilanteen katsotaan olevan sellainen, että hän tarvitsee ammatillista ohjausta ja päiväkeskusryhmän sosiaalista tukea kotona asumisen mahdollistamiseksi. Asiakkaan tulee olla ryhmään sopeutuva (esim. ei vaikeaa muistisairautta, käytöshäiriöitä eikä päihteitä). - sosiaaliset ja psyykkiset perusteet esim. yksinäisyys, turvattomuus - itsenäisen toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutumisen tukeminen - omaishoidossa olevat henkilöt. Sellainen hakija, jolla on kotona asumisen tukena tehostettua kotipalvelua, säännöllistä jaksohoitoa ja/tai omaishoitajuus (kaikki nämä yhtä aikaa käytössä, ei ole ensisijaisesti oikeutettu päiväkeskukseen. Päiväkeskuspalvelua tarjotaan asiakkaalle pääsääntöisesti yhtenä päivänä viikossa. 4. Päiväkeskuksen tavoitteet ja sisältö Tavoitteet Päiväkeskus asiakkaan tarpeet, tavoitteet sekä keinot tavoitteisiin pääsemiseksi määritellään hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Mikäli asiakkaalla on jo ko. suunnitelma, sitä täydennetään päivätoiminnan osalta. Ellei asiakas ole kotihoidon palvelujen piirissä, hänelle laaditaan hoitoja palvelusuunnitelma asiakkuuden alkaessa. Tavoitteet laaditaan yhdessä asiakkaan ja mahdollisesti omaisen sekä kotihoidon työntekijän (omahoitajan) kanssa. Asiakkaan tilannetta ja toimintakykyä tarkastellaan kokonaisvaltaisesti hyödyntäen työntekijöiden erityistä ammattiosaamista tarpeen mukaan.

5 Sisältö Viriketoiminta tarjoaa monipuolista toimintaa kaikki toimintakyvyn osa-alueet huomioiden. Lähtökohtana ovat asiakkaiden tarpeet ja toiveet. Päiväkeskustoiminta voi sisältää myös terveydenhoidollisia palveluja, kuten esim. verenpaineen, -sokerin seurantaa ja laboratorionäytteiden ottoa. Peseytymis- ja saunomismahdollisuus on sitä tarvitseville. Tarvittaessa käytössä voi olla myös ulkopuolisia palveluja (esim. jalkahoitaja ja kampaaja), joista asiakas maksaa itse. 5. Päiväkeskuksen toteutuminen eettisten periaatteiden mukaan Päiväkeskuksessa käytetään kuntouttavaa työotetta kuten kotihoidossa. Lähtökohtana on asiakas ja hänen tarpeensa. Toiminnassa huomioidaan ja kunnioitetaan asiakkaan elämänhistoriaa sekä tuetaan asiakkaan aktiivisuutta, osallistumisen mahdollisuutta sekä identiteettiä. Tarjotaan avoin, salliva ja turvallinen ilmapiiri. Asiakkaan hyväksi tehdään aktiivisesti yhteistyötä kuntaorganisaatiossa hyödyntäen työntekijöiden erityisosaamista parhaan mahdollisen asiakashyödyn saamiseksi. 2. PÄIVÄKESKUSASIAKKUUDEN PÄÄTTYMINEN JA JATKOSUUNNITELMASTA SOPIMINEN Päiväkeskuksen asiakkuus lakkaa asiakkaan omasta tahdosta ja/tai muuttuneen terveydentilan vuoksi ja asiakkaan muuttaessa palveluasumiseen. Toistuvat poissaolot ja sairaudesta johtuva häiriökäyttäytyminen voi olla peruste päättää asiakkuus. Mietitään asiakkaan ja mahdollisesti omaisen kanssa yhdessä jatkosuunnitelmasta asiakkaan toimintakyvyn ylläpitämiseksi muiden tukipalvelujen avulla. Päiväkeskuksen asiakkuutta arvioidaan vuosittain hoito- ja palvelusuunnitelman tarkistuksen yhteydessä.

6 3. ASIAKASMAKSUT Suonenjoen kaupungin sosiaalilautakunta vahvistaa vuosittain päiväkeskuksen maksun. Päivähinta sisältää aamukahvin, lounaan, päiväkahvin, viriketoiminnan ja terveydenhoidolliset sekä peseytymis/saunomispalvelut. Kuljetusmaksu on määritelty erikseen. Päiväkeskukseen voi tulla myös omilla kyydeillä.

7 Hakemusten palautus: Suonenjoen kaupunki/ Kotihoidonpäällikkö Sairaalapolku Suonenjoki Yhteystiedot: Kotihoidonpäällikkö Riitta Markkanen Päiväkeskus Suvi Kahilainen

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen

Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen 1 Sosiaali- ja terveystoimiala Koti- ja laitoshoidon palvelut Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.4.2014 36 2 Ikäihmisten päivätoiminnan tarkoitus

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas.

Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas. Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas. RANUAN KUNTA/Perusturva Yleinen info. 1 Tervetuloa palveluasumiseen! Asukasvalintakäsittely

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT. Kuntouttava kotihoidon päivätoiminta. Palvelukuvaus ja myöntämisperusteet

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT. Kuntouttava kotihoidon päivätoiminta. Palvelukuvaus ja myöntämisperusteet Päivätoiminta Laatija: Hyväksyjä: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Kuntouttava kotihoidon päivätoiminta Palvelukuvaus ja myöntämisperusteet Päivätoiminta Laatija: Hyväksyjä: Päivätoiminta

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.12.2016 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Asiointipalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu... 4

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.10.2015 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli, Soini 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Kauppapalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu...

Lisätiedot

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka

Lisätiedot

Palvelukeskus Maijala

Palvelukeskus Maijala Palvelukeskus Maijala Perustietoa Maijalasta Asuntoja palvelukeskuksessa on 87 kpl, joista Mattilaksi kutsutussa E-talossa 21 kpl. Palvelukeskus Maijalassa on 79 yksiötä ja 8 kaksiota. Asunnot ovat savuttomia,

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet Perustuvalautaunta 17.12.2013 167, Liite 1 Kotihoito Kotihoidon palveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (710/1982) ja sosiaalihuoltoasetuksen

Lisätiedot

VANHUSTEN PÄIVÄTOIMINTA. Hoiva- ja vanhuspalvelut/siilinjärven kunta

VANHUSTEN PÄIVÄTOIMINTA. Hoiva- ja vanhuspalvelut/siilinjärven kunta VANHUSTEN PÄIVÄTOIMINTA Hoiva- ja vanhuspalvelut/siilinjärven kunta Kavilo Marja, Mustonen Riitta, Parviainen Leena, Lilja Merja ja Miettinen Pirkko 1.12.2013 Vanhusten päivätoiminta Toiminta-ajatus: Päivätoiminta

Lisätiedot

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito kotona asumisen tueksi Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu ja kotisairaanhoito. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää sosiaali-

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Prosessikansio. Kotihoidon asiakasprosessi. Prosessin vastuuhenkilö: Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä LIITE 3

Prosessikansio. Kotihoidon asiakasprosessi. Prosessin vastuuhenkilö: Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä LIITE 3 LIITE 3 Prosessikansio Kotihoidon asiakasprosessi Prosessin vastuuhenkilö: Kotihoidon ohjaajat Riitta-Liisa Stolt ja Irmeli Elo Prosessin kuvaus pvä / päivitys pvä 29.8.2007 8.10.2007 7.11.2007 29.1.2008

Lisätiedot

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen Hallitus 263 16.12.2015 Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 263 (Valmistelija: vs. vastuualuepäällikkö Marja Heikkinen) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus on edellisen kerran

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi OSALLISUUS OMAN ARJEN SUUNNITTELUUN Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen?, miksi Onko hoito- ja palvelusuunnitelmanne tavoitteet määritelty yhdessä teidän kanssanne? lainkaan

Lisätiedot

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p Muistipalvelut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry tarjoaa Muistipalveluita Hämeenlinnan alueella asuville

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.6.2010 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Saunapalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Kotihoidon kriteerit alkaen

Kotihoidon kriteerit alkaen Kotihoidon kriteerit 1.1.2017 alkaen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Kotihoidon kriteerit Toimintakyky Palvelun tarve Palvelun määrä Palvelun tavoite Asioiden hoitoon liittyvissä

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE Lanula 27.8.2009, 111 Päivitetty 1.2.2015 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE 2(6) Sisällysluettelo 1. LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT: TAUSTA JA PERUSTEET...

Lisätiedot

jotka sairautensa tai toimintakykynsä alentumisen vuoksi eivät voi käyttää muita avoterveydenhuollon ja sairaanhoidon palveluja

jotka sairautensa tai toimintakykynsä alentumisen vuoksi eivät voi käyttää muita avoterveydenhuollon ja sairaanhoidon palveluja KOTIHOIDON MYÖNTÄMISKRITEERIT 1. Kriteerien tarkoitus Kotihoidon kriteerien tarkoitus on selkiyttää palvelujen kohdentamista kotihoitoa tarvitseville asiakkaille. Palvelujen järjestämisen lähtökohtana

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin n IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVAN PÄIVÄTOIMINNAN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan Päivitetty: 14.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Ikäihmisten

Lisätiedot

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet 21.12.2018 Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet Sotela 18.12.2018 KOTIHOITO 21.12.2018 2 ATERIAPALVELU 21.12.2018 3 21.12.2018 4 KAUPPAPALVELU 21.12.2018 5 KULJETUSPALVELU

Lisätiedot

Salvan veteraanipalvelut SOTAINVALIDIT, SOTAVETERAANIT JA LOTAT

Salvan veteraanipalvelut SOTAINVALIDIT, SOTAVETERAANIT JA LOTAT Salvan veteraanipalvelut SOTAINVALIDIT, SOTAVETERAANIT JA LOTAT Anne Lehtinen Vastaava fysioterapeutti 044 7213 358 Ilolankatu 6 24240 SALO www.salva.fi SALVA ry:llä on hankintasopimus veteraanipalveluista

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

Sopimusvuoren kotikuntoutus

Sopimusvuoren kotikuntoutus Association & Foundation Sopimusvuoren kotikuntoutus Tietokoneavusteinen kotikuntoutus on ry:n ja Tampereen kaupungin yhteinen kehittämishanke 15.8.2010-31.12.2011. Osa hankkeen rahoituksesta tulee välittäjä

Lisätiedot

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN 4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN PALVELUKRITEERIT 1. Mitä on lapsiperheiden kotipalvelu ja perhetyö? Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön tavoitteena on

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Sallan kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta SAS-työryhmä 2015 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

KOTITYÖPALVELUT eli arjen tukipalvelut (mm. siivous ) - milloin arvonlisäverottomana?

KOTITYÖPALVELUT eli arjen tukipalvelut (mm. siivous ) - milloin arvonlisäverottomana? KOTITYÖPALVELUT eli arjen tukipalvelut (mm. siivous ) - milloin arvonlisäverottomana? Lähteet: verohallinnon ohjeistus, Valviran ohjeistus, www.elias.fi (Taija Härkki), Sosiaalihuoltolaki, Arvonlisäverolaki,

Lisätiedot

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti LIIKUNTASUUNNITELMA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Liikuntasuunnitelma kotihoidossa Suunnitelma asiakkaan liikkumiskyvyn ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisestä ja parantamisesta Suunnitelmaan kirjataan

Lisätiedot

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Association & Foundation SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Katariina Ruuth, projektijohtaja Tampere 18.10.2011 Association & Foundation Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus- ja dementiahoitokotipalveluita

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen

Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Miten asutaan? Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaat asuvat omissa kodeissaan työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistilan välittömässä läheisyydessä. Asiakkaan kotona tapahtuvassa

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu (kotipalvelu, kotisairaanhoito, 3)

KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu (kotipalvelu, kotisairaanhoito, 3) MÄNTYHARJUN KUNTA/ PERUSTURVAPALVELUT Liite 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 MAKSUN AIHE SOVELTAMISOHJE PÄÄTTÄJÄ VOIMASSA ALKAEN KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu

Lisätiedot

KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE

KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE 1 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KOTIHOITO... 5 KOTIPALVELU JA KOTISAIRAANHOITO... 5 PALVELUASUNNOT... 6 TUKIPALVELUT... 6 ATERIAPALVELU... 6 SIIVOUSPALVELU... 7 KYLVETYSPALVELU...

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä Eija Janhunen, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft

KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä Eija Janhunen, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä 13.4.2018, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntouttava arviointijakso Tehostettu

Lisätiedot

Tilastoinnin muutoksia tilastovuosille 2011 ja 2012

Tilastoinnin muutoksia tilastovuosille 2011 ja 2012 Tilastoinnin muutoksia tilastovuosille 2011 ja 2012 Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto Mikko Mehtonen Erityisasiantuntija Kuntaliitto - kuntatalous Muut toimintatiedot (taulukko 51) Tukiopetustuntien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä 15.11.2017 työkokouksessa Kotikuntoutus Kotikuntoutus on moniammatillista, tavoitteellista ja määräaikaista kotona

Lisätiedot

Ikäneuvo Työryhmä kokous

Ikäneuvo Työryhmä kokous Ikäneuvo Työryhmä 2 12.4.2017 kokous 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka eivät selviydy kotona arkielämän toiminnoissa itsenäisesti, omaisten tuella

Lisätiedot

Kunnalliset avopalvelut;tukipalvelut Kunnallinen laitoshoito Apuvälineet. Raija Liisa Kasurinen Vakuutustoimiala

Kunnalliset avopalvelut;tukipalvelut Kunnallinen laitoshoito Apuvälineet. Raija Liisa Kasurinen Vakuutustoimiala Kunnalliset avopalvelut;tukipalvelut Kunnallinen laitoshoito Apuvälineet Raija Liisa Kasurinen Vakuutustoimiala Kuntien järjestämä sotainvalidien avo- ja laitoshoito Valtiokonttori korvaa kunnille ja kuntayhtymille

Lisätiedot

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen

Lisätiedot

Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa

Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa 1 (5) Anniina Saarinen, Minna Kivijärvi, Pirjo Rakkolainen, Laura Kirkkomäki Tukipalvelukriteerit Uudessakaupungissa 3 2 (5) UUDENKAUPUNGIN TUKIPALVELUKRITEERIT Uudenkaupungin kotona asumista tukevat tukipalvelut

Lisätiedot

PALVELUT. Keitä olemme ja mitä tarjoamme Sinulle tai läheisellesi? Kuinka tulla asiakkaaksi?

PALVELUT. Keitä olemme ja mitä tarjoamme Sinulle tai läheisellesi? Kuinka tulla asiakkaaksi? PALVELUT Keitä olemme ja mitä tarjoamme Sinulle tai läheisellesi? Olemme pieni suomalainen perheyritys. Tarjoamme ammattitaitoista kotiterveydenhoitoa, - sairaanhoitoa, hoiva-, virkistys- ja kotipalveluja.

Lisätiedot

Laki yksityisistä sosiaalipalveluista

Laki yksityisistä sosiaalipalveluista Laki yksityisistä sosiaalipalveluista 17.2.2012 Tutkija, MMM Taija Härkki 1 18.2.2012 copyright@taija Härkki.2012. Koulutuksissa mukana olleet Tässä perusmateriaalia yhdessä läpikäymästämme. Ottakaa mielellään

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 19.6.2014 Heli Vesaranta

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 19.6.2014 Heli Vesaranta Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät

Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut ongelmia ja uudistusnäkymiä SSOS:n yleisötilaisuus Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman kirjaus asiakasmaksujärjestelmän

Lisätiedot

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Gerontologinen sosiaalityö työkokous 18.11.2015 Saara Bitter MUISTIHOITAJA Muistihoitajalla tarkoitetaan etenevien muistisairauksien hoitoon perehtynyttä terveydenhuollon henkilöä. Muistihoitaja

Lisätiedot

Sivu 1/5 OMAISHOIDON HOITO- JA PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä Hoidettavan nimi Ulla Ahkera Hoidettavan henkilötunnus 111111-1111 Hoidettavan osoite Ahertajantie 6 912121 Kuusioja Hoidettavan puhelinnumero

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN

YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN - kotihoidon asiakkaan aktivoinnin suunnitelma Susanna Sovio, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja: Susanna Sovio Tuula

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU 1 MITÄ PERHETYÖ ON? Perhetyöllä tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa,

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS 1 Sisällys 1 Lapsiperheiden kotipalvelun ja kriteerien tarkoitus... 3 2 Lapsiperheiden kotipalvelun lainsäädännöllinen perusta... 3 3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat

Lisätiedot

tuetaan asiakkaiden oman elämän hallintaa ja osallisuutta sekä noudatetaan toimintakykyä ylläpitävää ja kuntouttavaa toimintatapaa.

tuetaan asiakkaiden oman elämän hallintaa ja osallisuutta sekä noudatetaan toimintakykyä ylläpitävää ja kuntouttavaa toimintatapaa. Kangasalan kunta Sosiaali- ja terveyskeskus Kangasalan-Pälkäneen yhteistoiminta alue 18.4.2017 KOTIHOIDON KRITEERIT VISIO Kuntalaisilla on mahdollisuus saada monimuotoisia ja joustavia kotihoidon palveluja.

Lisätiedot

Tehostettupalveluasuminen PALVELUKESKUS MÄNTYLÄ LIPPOSENPOLKU RANTASALMI RANTASALMI KRITEERIT

Tehostettupalveluasuminen PALVELUKESKUS MÄNTYLÄ LIPPOSENPOLKU RANTASALMI RANTASALMI KRITEERIT ehostettupalveluasuminen 2018 RAASALM PALVELUKESKUS MÄYLÄ LPPSEPLKU 2 58900 RAASALM KREER 1. JHDA Rantasalmella tehostetun palveluasumisen keskeisenä tavoitteena on tarjota laadukkaat, oikein kohdennetut

Lisätiedot

Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen

Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A Maija Kaikkonen Nestori palveluohjausta ikäihmisille Nestori palvelee ikäihmisiä, heidän omaisiaan ja läheisiään sekä muita ikäihmisten asioista tietoa tarvitsevia

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON ASIAKASMAKSUT ALKAEN 1. KOTIPALVELU Tilapäisen kotipalvelun maksu. Muonion kunta Sosiaalilautakunta

SOSIAALIHUOLLON ASIAKASMAKSUT ALKAEN 1. KOTIPALVELU Tilapäisen kotipalvelun maksu. Muonion kunta Sosiaalilautakunta Sosiaalilautakunta 14.12.2017 98 Muonion kunta 14.12.2017 Sosiaalilautakunta SOSIAALIHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.3.2018 ALKAEN 1. KOTIPALVELU 1.1. Tilapäisen kotipalvelun maksu Tilapäinen kotipalvelu muuttuu

Lisätiedot

Kangasalan kunta Sosiaali- ja terveyskeskus 13.12.2012

Kangasalan kunta Sosiaali- ja terveyskeskus 13.12.2012 1 Kangasalan kunta Sosiaali- ja terveyskeskus 13.12.2012 KOTIHOIDON KRITEERIT VISIO Kuntalaisilla on mahdollisuus saada monimuotoisia ja joustavia kotihoidon palveluja. Palvelut järjestetään ja tuotetaan

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia

OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

KOTIHOITO KOTIHOITO KOTISAIRAANHOITO TUKIPALVELUT PÄIVÄTOIMINTA

KOTIHOITO KOTIHOITO KOTISAIRAANHOITO TUKIPALVELUT PÄIVÄTOIMINTA KOTIHOITO KOTIHOITO KOTISAIRAANHOITO TUKIPALVELUT PÄIVÄTOIMINTA Mitä kotihoito on? Kotihoito on kunnan tarjoamaa hoitoa kotona asuville paljon hoitoa ja huolenpitoa tarvitseville ikäihmisille ja pitkäaikaissairaille.

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT 2015 SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT 1 Yleiset periaatteet Suonenjoen kaupungin vanhuspalvelut tuottavat ja järjestävät sosiaalihuoltolain ( :t 17, 22, 23, 24 ja 25) mukaisia asumispalveluja

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA Päivätoiminta on kotihoidon tukipalvelu, joka on tarkoitettu: hoivaa tarvitseville tai muistisairaille virkistykseksi ja vertaistueksi, toimintakykyä

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Sisällys 1.LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU... 2 1.1 Lapsiperheiden kotipalvelun sisältö... 3 1.2 Lapsiperheiden kotipalvelun aloittaminen... 3 1.3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET IKÄIHMISTEN PALVELUISSA ASIAKASOHJAUS

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET IKÄIHMISTEN PALVELUISSA ASIAKASOHJAUS Liite 1/Petula 14.12.2017 83 PALVELUTARPEEN ARVIOINTI JA SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET IKÄIHMISTEN PALVELUISSA ASIAKASOHJAUS Asiakasohjaus toteutetaan Ikäkeskuksessa, jonka kautta kaikki uudet

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

TUETTUPALVELUASUMINEN 2018 ANNA-KOTI JA PALVELUTALO KUUSELA RANTASALMI KRITEERIT

TUETTUPALVELUASUMINEN 2018 ANNA-KOTI JA PALVELUTALO KUUSELA RANTASALMI KRITEERIT UEUPALVELUASUME 2018 RAASALM AA-K JA PALVELUAL KUUSELA KREER 1.JHDA Rantasalmella tuetun palveluasumisen keskeisenä tavoitteena on tarjota laadukkaat, oikein kohdennetut oikea- aikaiset palvelut. Palveluasumisen

Lisätiedot

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO PALVELUNA Perhehoidolla tarkoitetaan iäkkään henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 1 Kyh 17.5.2011 66 Kyh liite 1 Kyh 22.9.2011 105 Kyh liite 4 TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 2 Sisällysluettelo Asumispalvelut 3 Asumispalveluiden hakeminen 3 Palvelutarpeen

Lisätiedot

Hyvää iltapäivää teille kaikille ja tervehdykseni Suomen Sotaveteraaniliitosta

Hyvää iltapäivää teille kaikille ja tervehdykseni Suomen Sotaveteraaniliitosta Hyvää iltapäivää teille kaikille ja tervehdykseni Suomen Sotaveteraaniliitosta 6.2.2015 Suomen Sotaveteraaniliitto, Anni Grundström Toimintaympäristö Kuntoutukseen ja palveluihin oikeutettujen veteraanien

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. SAS työryhmän tehtävät... 1 3. Asumispalvelun hakeminen, asiakkaan

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄN PÄIHDE-JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN ASUMIS- PALVELUJEN KRITEERIT ALKAEN

KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄN PÄIHDE-JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN ASUMIS- PALVELUJEN KRITEERIT ALKAEN Liite 1 2019 KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄN PÄIHDE-JA MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN ASUMIS- PALVELUJEN KRITEERIT 1.4.2019 ALKAEN Kuntayhtymän hallitus 12.3.2019 34 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Keskeiset käsitteet...

Lisätiedot

Perusturva/hoivapalvelut LEPPÄVIRRAN KUNNAN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET

Perusturva/hoivapalvelut LEPPÄVIRRAN KUNNAN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusturva/hoivapalvelut LEPPÄVIRRAN KUNNAN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET Laadittu 27.4.2017 KOTIHOIDON MÄÄRITTELY Kotihoidon palveluiden myöntäminen perustuu palvelutarpeen ja toimintakyvyn kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (5) 335 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite kuntouttavasta hoitotyöstä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen

Lisätiedot

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE LIITE 3 1(7) VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE Kanta-Kauhavan kotihoito K u n t a y h t y m ä K a k s i n e u v o i n e n I k ä i h m i s t e n p a l v e l u t K o t i h o i t o K a n t a - K a u h a v a 3 /

Lisätiedot