ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA"

Transkriptio

1 TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen. TEHTÄVÄN KUVAUS Sivistystoimi tuottaa kuntalaisille henkistä kasvua kehittäviä ja fyysistä hyvinvointia edistäviä perus- ja hyvinvointipalveluja varhaiskasvatuksen, koulutuksen, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialoilla. TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET VUONNA 2013 Päiväkotipaikkojen ja vuoropäivähoidon kysyntä kasvaa. Oppilasmäärä kasvaa Virenojalla ja myös keskustaajamassa kaavoitettujen uusien pientaloalueiden johdosta. Tarve perheiden ja vanhemmuuden tukemiseen korostuu. SUUNNITTELUVUODET ; KESKEISET TOIMINNAN LINJAUKSET JA MUUTOKSET KEHIT- TÄMISOHJELMAN MUKAISESTI Keväällä 2012 aloitettiin Sivistystoimen kehittämissuunnitelma valmistelu laadinta ja. luonnoksesta pyydettiin lausunnot 7. syyskuuta mennessä. Valmistelu jatkuu saadun palautteen perusteella tavoitteena luonnoksen valmistuminen maaliskuun 2013 loppuun mennessä. Kehittämissuunnitelmassa tulee linjata palveluverkon lisäksi myös palvelujen sisältöä ja laatua. Näin ollen vuonna 2013 aloittavan uuden sivistyslautakunnan ja kaupunginvaltuuston tulee voida käsitellä ja linjata vaalikauden ajaksi laadittavaa kehittämissuunnitelmaa siihen sitoutuakseen. TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET VUONNA 2013 KEHITTÄMISOHJELMAN MUKAISESTI Päiväkotipaikkojen kysyntään vastataan Myllylän päiväkodin saneerauksen ja laajennuksen 21 paikan lisäyksellä elokuussa. Myös Peltolan päiväkodin laajennuksen suunnittelu aloitetaan. Virenojan oppilasmäärän kasvu edellyttää Virenojan koulun laajennuksen aloittamista.

2 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUONNA 2013 Toiminnallinen tavoite 1 Varhaiskasvatuspalvelujen tarjonnan edelleen kehittäminen vastaamaan tarpeita ja vahvistamaan lapsen hyvän elämän edellytyksiä Päiväkotipaikkojen lisäys Varhaiskasvatuksen palveluohjaus: - perheiden tapaamiskerrat - asiakaskyselyt - päivähoidon henkilöstökyselyt Päiväkotipaikkoja lisää 21 kokopäiväpaikkaa. Avoimen varhaiskasvatuksen henkilöstöresurssin oikea kohdentaminen pikkulapsiperheiden varhaiseen tukemiseen koko varhaiskasvatuksen alueella mukaan lukien myös päiväkoti- ja perhepäivähoito. Toiminnallinen tavoite 2 Perus- ja lukio-opetuksen yksikkökohtainen laatuarviointi vuonna Arviointipäivän toteutus keväällä 2013 yhdessä sovitun mallin mukaisesti - koulujen arviointiraportit - sivistyslautakunta asettaa seuraavan lukuvuoden tavoitteen kouluille arvioinnin pohjalta kesällä 2013 Vuonna 2011 käynnistetyn laatutyön toimintamallit ohjaavat koulujen toiminnan arviointia ja seuraavan lukuvuoden tavoitteiden asettamista. Arviointitulokset ohjaavat sivistyslautakunnan toiminnan ohjauksesta ja talousarviovalmistelua. koulut valmistelevat omat tavoitteet lukuvuodeksi arviointituloksia hyödyntäen Toiminnallinen tavoite 3 Kulttuuritoimen yhteistyöprojektit kirjaston kanssa: Elävää kuvaa etsimässä -kiertävä elokuvateatteriprojekti sekä kuvitusprojekti. Toteutuneiden tapahtumien määrä sekä kävijämäärät tapahtumissa. Vähintään kahdeksan elokuvanäytöstä, joissa kävijämäärät vähintään 35 katsojaa/esitys. Kuvitusprojektin tavoitteena on tavoittaa vähintään 200 orimattilalaista koululaista ja/tai päiväkotilasta. Toiminnallinen tavoite 4 Kirjaston yhteistyö seudullisesti ja paikallisesti kulttuuritoimen kanssa. Kokoontumisten ja osallistujien määrä. Vähintään kahdeksan elokuvanäytöstä, joissa kävijämäärät vähintään 35 katsojaa/esitys. Kuvitusprojektin tavoitteena on tavoittaa vähintään 200 orimattilalaista koululaista ja/tai päiväkotilasta.

3 Toiminnallinen tavoite 5 Liikuntapalvelujen selkeyttäminen ja käytettävyyden parantaminen Kävijämäärät Asiakaspalaute Liikuntapalvelujen toiminnan rakenne jäsennellään selkeäksi ja tiedotusta parannetaan. Palvelujen käytettävyyttä parannetaan tekniikan avulla esimerkiksi kulunvalvontaa ja sähköistä asiointia kehittämällä. Toiminnallinen tavoite 6 Perusnuorisotyön vahvistaminen Kävijämäärät Henkilöstökysely Asiakaskontaktit ja yhteistyötahojen määrä Perustoimintaa vahvistetaan, toiminnan suunnitelmallisuutta lisätään ja henkilöstön tehtäväkuvat määritellään tarkoituksenmukaisiksi. Etsivä nuorisotyö on vakiinnutettu. Toiminnallinen tavoite 7 Hallinnon ja päätöksenteon legitimiteetti Sivistyslautakunnan ja viranhaltijoiden päätöksistä tehdyt oikaisuvaatimukset ja valitukset sekä julkinen palaute Asioiden hyvä valmistelu säädöksiä ja toimintaperiaatteita johdonmukaisesti noudattaen ja kuntalaisten palvelutarpeet huomioiden. Hyvä päätöksentekoilmapiiri ja myönteinen julkisuus. Toiminnallinen tavoite 8 PALVELUKESKUKSEN/LAUTAKUNNAN SITOVIEN TAVOITTEIDEN KYTKEYTYMINEN ORIMATTI- LAN STRATEGIAAN JA TALOUDEN HOIDON KESKEISIIN PERIAATTEISIIN

4 Orimattilan strategia Kuntalainen ja hyvinvointi päämäärä / Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Tätä edistää varhaiskasvatuspalvelujen tarjonnan kehittäminen. Myös perus- ja lukiokoulutuksen yksikkökohtainen laatuarviointi pyrkii varmistamaan, että nämä palvelut tukevat ihmisen kasvua ja elinikäistä oppimista. Elinvoima ja kilpailukyky päämäärä / Omaleimainen ja vetovoimainen imago - Tätä edistää kirjaston ja kulttuuritoimen paikallisen ja seudulliset yhteistyöprojektit ja myös liikuntapalvelujen selkeyttäminen ja käytettävyyden parantaminen ja perusnuorisotyön vahvistaminen. Sisäinen toiminta ja johtaminen päämäärä / Kaupungin palvelut toimivat asukaslähtöisesti ja tavoitteellisesti - Tätä edistää tavoite sivistystoimen hallinnon ja päätöksenteon legitimiteetistä eli hyväksyttävyydestä. Talouden hoidon keskeiset periaatteet Talouden tasapainossa pitämiselle toisena haasteena on todettu lasten, nuorten ja perheiden ongelmiin liittyvien palvelujen kehittäminen. Sivistyslautakunnan talousarvioesitykseen sisältyy avointen varhaiskasvatuspalvelujen laajentaminen perhekeskeisempään suuntaan tavoitteena vanhemmuuden tukeminen ja varhaisen puuttumisen kehittäminen. Lisääntyneellä koulunkäyntiavustajaresurssilla tuetaan oppimisvaikeuksista kärsiviä oppilaita estäen heidän syrjäytymistä. SITOVAT TALOUSTAVOITTEET VUONNA 2013 Ulkoiset TA 2013 LTK:N ESITYS 2013 TA 2012 TP 2011 TP 2010 MENOT Muutos % ,32 % ,04 % ,26 % TULOT Muutos % ,96 % ,69 % ,03 % NETTO Muutos % ,44 % ,35 % ,69 % Muutosprosentti edelliseen vuoteen nähden (TA 2013 verrattuna TA 2012) Sisäiset TA 2013 LTK:N ESITYS 2013 TA 2012 TP 2011 TP 2010 MENOT *) ,60 % ,88 % TULOT ,08 % NETTO *) ,73 % 10,86 % *) Sisäiset menoerät esitetään teknisen lautakunnan ja kaupunginhallituksen talousarvioesityksissä. SUORITTEITA JA TUNNUSLUKUJA TULOSALUEITTAIN Suorite, tunnusluku TA2013 TA2012 TP2011 TP2010

5 Lapsia kunnallisessa päivähoidossa ja esiopetuksessa Lapsia avoimen varhaiskasvatuksen pii- rissä Perusopetuksen kustannukset / opp Lukiokoulutuksen kustannukset / opp Kirjastolainan hinta 1,5 1,5 1,5 1,4 Uimahallin kävijät Liikuntaryhmien kävijät Nuokun kävijät Taidemuseon kävijät HENKILÖSTÖ TULOSALUEITTAIN (vakinaiset ja määräaikaiset ; ei työllistämistuella palkattuja) Tulosalue TA 2013 TA 2012 TP 2011 TP 2010 Hallinto Opetuspalvelut Aikuiskoulutus Kulttuuripalvelut 1,5 1,5 1,5 1,1 Kirjastopalvelut Liikuntapalvelut 6,5 6,5 6,5 6 Nuorisopalvelut 5 5 3,5 2 Päivähoitopalvelut 154,5 152,5 150,5 138,5 Palvelukeskus yht. 397,5 393, ,1

6

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2016 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2017 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2017 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN LASTEN, NUORTEN JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN LASTEN, NUORTEN JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN LASTEN, NUORTEN JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Lanula 20.1.2009 Elala 27.1.2009 Lanula 22.2.2011 21, Elala 7.3.2011 16

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Riitta Karjalainen, pj. Tero Rönkkö, vpj Tuomo Jussila, jäsen Kirsti Laatunen, jäsen Jorma Niklander, jäsen Jari Pirinen, jäsen. Saara Paajanen, jäsen Sanna Saarenkoski,

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU

Lisätiedot

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia ORIMATTILA Kaupunkistrategia 2020 Kaupunginvaltuusto 7.6.2011 Kaupunginvaltuusto 18. - 19.11.2011 Kaupunginvaltuusto 20.2.2012 Strategiatyöryhmä 20.5.2013 Kaupunginhallitus 27.5.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Sivistyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(6) KEMIN KAUPUNGIN SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 ja tulee voimaan 1.1.2013. Muutoksia KV 25.2.2013, 49 6, 7 Muutoksia

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2015. Kaikkia tulosalueita sitovat tavoitteet v. 2015. 1. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2015. Kaikkia tulosalueita sitovat tavoitteet v. 2015. 1. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2015 Kaikkia tulosalueita sitovat tavoitteet v. 2015 1. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen Limingan kunta järjestää laadukkaat ja asukaslähtöiset lakisääteiset peruspalvelut. Muita

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2015 PERUSTURVALAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2015 PERUSTURVALAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Keskeisenä toiminta-ajatuksena on turvata kuntalaisille laadukkaat, oikea-aikaiset, oikein mitoitetut ka kustannustehokkaat sosiaali- ja terveyspalvelut. TEHTÄVÄN KUVAUS Päijät-Hämeen sosiaali-

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö.

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö. Heinolan kaupunki Kunnallinen johtosääntö III/SIV Sivistystoimi Kaupunginvaltuuston 11.11.2013 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 17.2.2014 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 hyväksymä Sivistystoimen johtosääntö

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 834 500 26 025 986 4,8 % 1,2 % -0,4 % 100,7 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 557-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä

Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Palvelutarpeen kasvu ja talouden tasapainottaminen tilaajien näkemyksiä tasapainon edellytyksistä Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Tampere-talo 4.5.2015 Kari Hakari johtaja tilaajaryhmä

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 91 20.09.2016 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 268/02.02.00/2016 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 91 Asian valmistelu:

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen SIIRTYMINEN SOVELLETUSTA TILAAJA- TUOTTAJAMALLISTA TULOSOHJAUKSEEN Mitä mukaan vanhasta, miten muutoksen teemme, millaisella organisaatiolla

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Yhteinen Tampere Uudistusten vuosi 2015. näköalojen kaupunki

Yhteinen Tampere Uudistusten vuosi 2015. näköalojen kaupunki Yhteinen Tampere Uudistusten vuosi 2015 näköalojen kaupunki Pormestari Anna-Kaisa Ikosen esitys vuoden 2015 talousarvioksi Tampereen kaupunkistrategia 2025 27.10.2014 Tampere 2015 talousarvion lähtökohdat

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet

Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Talousarvion 2018 strategiset toiminnan painopisteet Kaupunginhallitus 26.6.2017 1 21.6.2017 Uusi strategia ja talousarvio 2018 Tampereen uutta strategiaa laaditaan parhaillaan. Strategia ulottuu vuoteen

Lisätiedot

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Kuntakonserni UYP Oy, Järvenneito k-oy Valtuusto Kunnanhallitus KJ Luottamushenkilöt JR/Henkilöstö Luottamushenkilöt Kuntastrategia Lupa- ja valvontalautakunta

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 88 29.09.2015 LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 29.09.2015 88 Lasten ja nuorten lautakunnan talousarviota on valmisteltu

Lisätiedot

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta.

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta. Hyvinvoinnin toimiala kahden lautakunnan malli (muutokset luonnoksen pykäliin 12 16 ja 40). 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Kasvatus- ja opetuslautakunta ja sen jaosto Kasvatus- ja opetuslautakunnassa

Lisätiedot

Hiihtomuseon auditorio Anjariitta Carlson

Hiihtomuseon auditorio Anjariitta Carlson Hiihtomuseon auditorio 6.5.2013 Anjariitta Carlson Yhteistoimintasopimuksen (2013-2016) tarkoitus: kehittää kunnallisia sivistyspalveluita yhteistyössä, ennakoiden ja osaamisresurssia jakamalla yhteneväisen

Lisätiedot

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2 Sivistyslautakunta Siv.ltk 09.10.2018 LIITE 2 Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Johtaja Jorma Kauppinen 22.5.2012, Ressun lukio KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet Laatukriteerit

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien

Lisätiedot

Kuntauudistuskysely akavalaisille 2012. Yhteenveto tuloksista 14.5.2012

Kuntauudistuskysely akavalaisille 2012. Yhteenveto tuloksista 14.5.2012 Kuntauudistuskysely akavalaisille 0 Yhteenveto tuloksista 4.5.0 Kuntauudistuksen tarpeellisuus ja kunnallisten palveluiden järjestäminen Kuntauudistus on tarpeen, koska suuremmat kunnat pystyvät tarjoamaan

Lisätiedot

Tavoitteena on sivistynyt, aktiivinen ja osallistuva kansalainen, joka ottaa vastuun omasta ja muiden hyvinvoinnista sekä elinympäristöstä.

Tavoitteena on sivistynyt, aktiivinen ja osallistuva kansalainen, joka ottaa vastuun omasta ja muiden hyvinvoinnista sekä elinympäristöstä. SIVISTYSTOIMEN TOIMINNALLISET TAVOITTEET 1.1. - 30.11.2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: Sivistystoimenjohtaja Sivistystoimen toiminta-ajatus: Sivistystoimen tehtävänä on kasvua, oppimista ja osallisuutta

Lisätiedot

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021

TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 TOIMIALOJEN KÄYTTÖTALOUS TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 6 157 227 8 139 700 7 191 900 6 927 900 6 927 900 Maksutuotot 2 712 527 1 603 400 2 401 000 2 401 000 2 401

Lisätiedot

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011 Mikkeli Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin kaupungin opetustoimi p Perusopetus kouluja 26 n. 4800 oppilasta p Esiopetus osin koulujen yhteydessä, osin päivähoidon järjestämänä p Perusopetuksen

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 25 681 771 MENOT 26 110 097 25 619 700 24 989 700 25 449 864 1,7 % -1,9 % -2,5 % 101,8 % 2 344 973 TULOT 2 347 557 2 155 800 2 165 800 2 207 619 0,1 % -8,2 % 0,5 % 101,9 % 23 336 798

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu

Salon kaupunki Organisaation uudistaminen 24.6.2013. johtava konsultti Jaakko Joensuu Salon kaupunki Organisaation uudistaminen johtava konsultti Jaakko Joensuu Taustaa Kevään 2013 aikana Salossa on valmisteltu selviytymissuunnitelmaa, jossa tavoitellaan 33 miljoonan euron muutosta kaupungin

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016 400 OPETUS- JA KOULUTUSPALVELUIDEN HALLINTO Palveluverkkopäätösten toimeenpaneminen asteittain eteenpäin; Kahden koulukiinteistön osalta palveluverkkopäätökset

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut. Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä

Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut. Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Hyvinvoinnin monialaisuus sivistys- ja kulttuuripalveluissa Uudenlainen asenne palvelujen järjestämisessä ja

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus Sivistysosasto Toiminta- ja palveluajatus Sivistyslautakunnan tehtävänä on johtaa kunnan opetus-, kulttuuri- ja vapaa-aikatointa ja vastata palvelujen järjestämiseen liittyvistä tehtävistä varhaiskasvatuksen,

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT 2013-2017 YLEISET LINJAUKSET JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

Kymen jätelautakunnan kokouksen 24.9.2015. liitteet nro:t 1-5

Kymen jätelautakunnan kokouksen 24.9.2015. liitteet nro:t 1-5 Kymen jätelautakunnan kokouksen 24.9.2015 liitteet nro:t 1-5 Asia nro Liite 3 Oikaisuvaatimus viranhaltijapäätökseen 12.8.2015 772 nro 1 4 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle valitukseen Kymen jätelautakunnan

Lisätiedot

Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala

Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala Kehyslähtötilanne v.2018 Sivistystoimen toimiala Kirsi Hyvämäki 18.5.2017 1 SUORITTEET JA HINNAT 2016 PAVE Kootaan huhtikuussa KUNNAN STRATEGIA ja strategisten tavoitteiden läpikäynti VÄESTÖEN -NUSTEET

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016 Kouluverkkoselvitys Tammi-maaliskuu 2016 Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi palvelukokonaisuuksiksi palvelukeskittymittäin.

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Sivistystoimenjohdon strategiset haasteet kunnan toimintaympäristön muutoksessa

Sivistystoimenjohdon strategiset haasteet kunnan toimintaympäristön muutoksessa Sivistystoimenjohdon strategiset haasteet kunnan toimintaympäristön muutoksessa Anneli Kangasvieri Johtaja, opetus ja kulttuuri 4.10.2012 Kuntaliiton tavoitteena on kehittää johdon työtä tukevia palveluja

Lisätiedot

Hallintopalveluiden talousarvio Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari

Hallintopalveluiden talousarvio Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari Hallintopalveluiden talousarvio 2017 Kaupunginhallituksen ja -valtuuston talousarvioseminaari 3.10.2016 Hallinnon tukipalveluiden sitovat tavoitteet Strateginen tavoite ja kriittinen menestystekijä Tavoite

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Sivistystoimen toimialan toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimien

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA

HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA HOLLOLAN KUNTASTRATEGIA SWOT-ANALYYSI VAHVUUDET Sijainti ja yhteydet Viihtyisä asuin- ja elinympäristö Asumisen ja asuinympäristön monipuoliset vaihtoehdot Vahva kulttuuriperintö Nopea reagointi Päätöksentekokyky

Lisätiedot

Sivistystoimen tuloskortti 2012

Sivistystoimen tuloskortti 2012 Sivistystoimi Sivistystoimen tuloskortti 2012 NÄKÖKULMA JA KESKEISET TAVOITTEET 2012 OPERATIIVISET TOIMET JA MITTARIT JA TAVOITETASO 2012 SEKÄ VASTUUTAHO ASIAKKAAT 1. Sivistystoimen palvelut tukevat jatkumoa

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2009, Taloussuunnitelma 2010-2011. A) Toimielin: Koululautakunta B) Puheenjohtaja: Tuija Palosaari

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2009, Taloussuunnitelma 2010-2011. A) Toimielin: Koululautakunta B) Puheenjohtaja: Tuija Palosaari 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2009, Taloussuunnitelma 2010-2011 A) Toimielin: Koululautakunta B) Puheenjohtaja: Tuija Palosaari C) Palvelualue: Koulutoimi D) Vastuuhenkilö: Jaakko Junes E) Tulosalueet:

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on 3.7.2017 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 45/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 45/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 45/2016 1 (8) 6 Toimialojen palvelukokonaisuuksien ason virkojen perustaminen HEL 2016-013391 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää perustaa lukien toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Ympäristötoimiala Lautakunta: Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Turun kaupungin ympäristötoimialan johto sekä ympäristönsuojelun

Lisätiedot

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 3.-4.10.2012 Kuntatalo Ismo Korhonen, sivistysjohtaja Kouvolan

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Yhteistyö on toiminnallista kehittämistä Kehittämistoimenpiteistä päätetään yhdessä - jokainen kunta tekee

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 Sivu 1 / 5 Janakkalan Keskustan, Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Vihreiden yhteinen TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 1. JANAKKALA on elinvoimainen, elämänmyönteinen, kasvava, yhtenäinen,

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja

Lisätiedot

MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA. Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen

MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA. Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen MITEN KUNTAA JOHDETAAN VAIKUTTAVUUDELLA JA HYVINVOINTITIEDOLLA Kuntaliitto 6.5.2014 Kehitysjohtaja Soile Kuitunen Kunnan tehtävänä on hyvinvoinnin tuottaminen asukkailleen ja kestävän kehityksen edistäminen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Perhe ja sosiaalipalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN 1 Toiminta alue Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta. Toimintaperiaatteina

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel Loimaan strategia 1.10.2018, Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel 1 Aikataulu 16.4. valtuustoseminaari I 13.6. yhteistyön aloituskokous ELOKUU Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä I, 7.8.2018 SYYSKUU

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkkoselvitys Eli kouluverkkoselvityksen toteuttamisaikataulu, sisältö ja tavoitteet

Perusopetuksen palveluverkkoselvitys Eli kouluverkkoselvityksen toteuttamisaikataulu, sisältö ja tavoitteet Perusopetuksen palveluverkkoselvitys Eli kouluverkkoselvityksen toteuttamisaikataulu, sisältö ja tavoitteet Kuntalaisinfo 27.2.2014 Jarno Moisala Kokemäen kaupunki Palveluverkkoselvitys ja tavoitteet!

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupungin palveluorganisaation perusrakenne asiakaslähtöiset ydinprosessit Organisaatiotoimikunta 16.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Strategiajohtaja Sakari Möttönen

Lisätiedot

Kehittämismalli yhteistyön

Kehittämismalli yhteistyön CASE Turku 18.5.2017 Kehittämismalli yhteistyön Sari Hannila, kehittämispäällikkö voimalla tuloksiin 18. toukokuuta 2017 Sari Hannila, kehittämispäällikkö Kaupunkikonserni KONSERNIHALLINTO Hallintoryhmä

Lisätiedot

kehittämismallilla tuloksia

kehittämismallilla tuloksia Toimialat ylittävällä 18.5.2017 kehittämismallilla tuloksia Sari Hannila, kehittämispäällikkö - EFQM Committed to Excellence 2 star 13. joulukuuta 2017 Sari Hannila, kehittämispäällikkö Turun kaupunki

Lisätiedot