Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015
|
|
- Merja Nurmi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja soveltavan liikunnan (erityisliikunnan) toiminta-avustukset Vuosittaista toiminta-avustusta myönnetään Tampereen kaupungin yleisten avustusperiaatteiden puitteissa. ( Vuosittaista toiminta-avustusta myönnetään pääasiassa yhdistyksen perustoimintaan. Avustuksia ei lähtökohtaisesti myönnetä yhdistystoimintaan, jota kaupunki ostaa, tuottaa itse tai tukee muilla avustuksilla. Toiminta-avustusta ei myöskään myönnetä yhdistysten toimintaan, jonka tavoitteena on taloudellinen voitto ja aikaisemmin avustusta saaneille yhdistyksille, joiden toiminta on oleellisesti ilman perusteltua syytä poikennut avustushakemuksesta ilmoitetusta käyttötarkoituksesta. Hakemuksessa tulee selkeästi eritellä toimintakertomuksen, tilinpäätöksen sekä toimintasuunnitelman avulla millaista toimintaa yhdistyksellä on ollut viime toimikaudella Tampereella ja millaisia kustannuksia avustettava toiminta Tampereella aiheuttaa ja millaista toimintaa tulevalle toimikaudelle suunnitellaan ja mistä kustannukset koostuvat. Yhdistyksen kokoontumiset tulee olla tavoitteellisia ja suunnitelmallisia. Toiminta-avustusta ei myönnetä uskonnon tai politiikan harjoittamiseen, mutta yhdistyksen vakaumuksellinen tausta ei ole esteenä avustuksen saamiselle. Yhdistys voi jäädä ilman toiminta-avustusta, mikäli sen toiminta ei ole avustuksen edellytyksenä olevien kriteerien mukaista. Avustuskokonaisuuksiin liittyvät avustamisen edellytykset ja painotukset on mainittu jokaisessa kokonaisuudessa erikseen.
2 1. Sosiaali-ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten toiminta-avustamisen edellytykset ja painotukset Sosiaali- ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten vuosittaisia toiminta-avustuksia voidaan myöntää avustuksiin varatusta määrärahasta yhdistyksille, joiden toiminta kohdistuu kaikkiin tamperelaisiin tai erityisesti työikäisiin kuntalaisiin joko täydentämällä olemassa olevia sosiaali- ja terveyspalveluja tai tuottamalla erityistä lisäarvoa terveyden ja toimintakyvyn edistämiselle. Mikäli yhdistyksen toiminta on laaja-alaista, tulee yhdistyksen asiakirjoista voida todentaa erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ja potilasyhdistystoiminnan sisältö ja kustannukset. Avustusta ei myönnetä toimintaan, jossa ei ole säännöllisiä ja jatkuvia sisältöjä. 1.MÄÄRÄLLISET PAINOTUKSET 45 % 2. LAADULLISET PAINOTUKSET 55 % Toiminnan vastaavuus kaupungin strategisiin tavoitteisiin 35% erityisryhmien (mm. vammaisten henkilöiden) toimintakyvyn ja -mahdollisuuksien edistäminen Yhdistysten välisen ja yhdistysten ja kaupungin välisen yhteistyön edistäminen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen liikunnan avulla Terveystutkan käyttö tapahtumien ja kurssien tiedottamisessa
3 2. Ehkäisevän päihdetyön toiminta-avustamisen edellytykset ja painotukset Ehkäisevän päihdetyön toiminta-avustusta voidaan myöntää yhteisöille, joiden toiminta tukee päihteettömyyteen ja lisää päihteisiin ja yleiseen hyvinvointiin liittyvää kuntalaisten osaamista sekä edistää terveyttä. Ehkäisevän päihdetyön avustukset kohdistetaan kaikenikäisille tamperelaisille suunnattuun toimintaan. Yhdistyksen toiminnan tulee näkyä kuntalaisille, esimerkiksi tiedotuksen, valistuksen tai koulutuksen kautta. Yhdistyksen toiminnan tulee sisältää vertaisryhmä- ja/tai vertaistukitoimintaa. 1.MÄÄRÄLLISET PAINOTUKSET 45% määrä 2.LAADULLISET PAINOTUKSET 55 % Toiminnan vastaavuus kaupungin strategisiin tavoitteisiin 35 % Yhdistysten välisen ja yhdistysten ja kaupungin välisen yhteistyön edistäminen erilaiset kohderyhmät huomioidaan toiminnan suunnittelussa työntekijöiden koulutus (soveltuva koulutus tehtäviin, mahdollisten vapaaehtoistyöntekijöiden kohdalla ohjaus ja koulutus on järjestetty)
4 3. Eläinsuojelutyön toiminta-avustamisen edellytykset ja painotukset Yhdistyksen tulee tukea sairaiden, vahingoittuneiden ja avun tarpeessa olevien tamperelaisten eläinten auttamista sekä käytännön eläinsuojelutyön tekemistä (toiminta eläinten sijoittamiseksi tilapäisesti tai pysyvästi uuteen kotiin). Yhdistyksen tulee toteuttaa eläinsuojelutyötä yhteistyössä alueen eläinsuojeluviranomaisten kanssa. 1. MÄÄRÄLLISET PAINOTUKSET 45 % toimintaan osallistuvat vuositasolla Tampereella Tamperelaisten eläinten osuus autettujen eläinten kokonaismäärästä 2. LAADULLISET PAINOTUKSET 55 % Toiminnan vastaavuus kaupungin strategisiin tavoitteisiin 35% tuetaan sairaiden, vahingoittuneiden ja avun tarpeessa olevien eläinten auttamista käytännön eläinsuojelutyön tekeminen (toiminta eläinten sijoittamiseksi tilapäisesti tai pysyvästi uuteen kotiin) Yhdistysten välisen ja yhdistysten ja kaupungin välisen yhteistyön edistäminen
5 4. Soveltavan liikunnan (erityisliikunnan) toiminta-avustamisen edellytykset ja painotukset Avustus kohdennetaan terveyttä ja toimintakykyä edistävään harrastustoimintaan. Soveltavan liikunnan toiminta-avustuksia voidaan myöntää yhteisöille, jotka järjestävät soveltavaa liikuntatoimintaa Tampereella. Soveltavan liikunnan määritelmä tarkoittaa erityisesti vammaisia ja pitkäaikaissairaita. Iäkkäiden henkilöiden kohdalla soveltavan liikunnan ryhmiin lasketaan kuuluvaksi ne henkilöt, joiden toimintakyky on selvästi heikentynyt iän, vamman tai pitkäaikaissairauden takia. Näin ollen ikä sinänsä ei ole peruste liikunnalliselle erityispalvelulle. Yhdistyksen toiminta tulee olla kohderyhmälle avointa. Sekä soveltavan liikunnan että sosiaali- ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten avustuskokonaisuuksiin hakevien yhdistysten tulee tehdä yksi hakemus, jossa on eritelty yhdistyksen perustoiminta sekä soveltavan liikunnan toiminta myös liiteasiakirjoissa. Soveltavan liikunnan avustusten myöntämisperusteena käytetään hakemuslomakkeesta saatavia tietoja painottaen kunkin yhdistyksen erityistarpeita. Avustusmäärärahojen jakautuminen määräytyy suuntaa-antavasti pisteytyksellä, jossa painottuvat 1. MÄÄRÄLLISET PAINOTUKSET 45 % 2. LAADULLISET PAINOTUKSET 55% Toiminnan vastaavuus kaupungin strategisiin tavoitteisiin 35 % Yhdistysten välisen ja yhdistysten ja kaupungin välisen yhteistyön edistäminen toiminnan erityispiirteet (mm. erityisryhmän rajalliset mahdollisuudet osallistua muuhun liikuntatoimintaan sairauden tai vamman takia) monipuolisten harrastusmahdollisuuksien lisääminen
SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN
SIVISTYS- JA ELÄMÄNLAATUPALVELUJEN LAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen hyväksymiä avustustoiminnan
LisätiedotSIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN
Toiminta-avustusten arviointikriteerit 1 (10) SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen
LisätiedotSotelan toiminta-avustukset
Sotelan toiminta-avustukset Pisteytys- ja laskutavoista 1 Kirsi Nurmio Kriteerit hyväksytty lautakunnassa 9.11.2017 Määrällinen arviointi Tampereella järjestettyjen tapahtumien kokonaismäärä ja osallistujien
LisätiedotTampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen
Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Toiminta-avustuskokonaisuuksien kriteerit vuonna 2015 (Lasten ja nuorten palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen lautakunta) 1 Lautakunnat päättävät tarkemmista
LisätiedotTOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT
1(5) TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT Lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessilla on kolme avustuskokonaisuutta, Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen avustukset,
LisätiedotSIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN
Toiminta-avustusten arviointikriteerit 1 (11) SIVISTYS- JA KULTTUURILAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN TOIMINTA-AVUSTUSTEN ARVIOINTIKRITEERIT Vuosittaisten toiminta-avustusten myöntämisessä noudatetaan Tampereen kaupunginhallituksen
Lisätiedot52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta
Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle 2017 TRE:17/05.01.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Valmistelijan yhteystiedot
LisätiedotOheismateriaali Kult
KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,
LisätiedotLapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh
Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava
LisätiedotLiikuntapalvelujen toimintaavustusten. uudistaminen. Vaihtoehtojen vertailu
Liikuntapalvelujen toimintaavustusten arviointikriteerien uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Avustusuudistuksen vaiheet 2013-2014 (sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta) Touko-kesäkuu Kysely yhdistyksille
LisätiedotLiikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos
Liikunnan avustusten uudistaminen Alustava valmisteluluonnos Tampereen kaupungin strategiset tavoitteet Kaupunkistrategia Strategiset painotukset ja tavoitteet on ryhmitelty viiteen näkökulmaan yhdessä
LisätiedotTUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset
TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula
LisätiedotLieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018
avustusten hakuinfo 2018 14.3.2018 Kaupunginhallituksen toiminta-, kohde- ja talkoo Hyvinvointilautakunnan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen sekä sosiaali- ja terveystoiminnan toiminta- ja kohde 15.3.2018
LisätiedotSIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET
Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus
LisätiedotPirkkalan kunnan avustustoiminnan kehittäminen. Keskustelutilaisuus 25.1.2011
Pirkkalan kunnan avustustoiminnan kehittäminen Keskustelutilaisuus 25.1.2011 Keskustelutilaisuus 25.1.2011 OHJELMA 18.00 Avustustoiminnan kehittämistarve ja -suunnitelma - alustajana Oskari Auvinen, kansliapäällikkö
LisätiedotHyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet koskevat seuraavia avustuskokonaisuuksia:
Hyväksytty: hyvinvointilautakunta 30.1.2019 12 HYVINVOINTILAUTAKUNNAN AVUSTUSPERUSTEET Hyvinvointilautakunnan avustustoiminnassa noudatetaan kunnanhallituksen antamia avustustoiminnan yleisperiaatteita
LisätiedotRAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä
RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana
LisätiedotKansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016
Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja
LisätiedotHYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
LisätiedotJärjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2
Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,
LisätiedotUUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019
1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa
LisätiedotAjankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa
Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017
LisätiedotKulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt
Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja
LisätiedotEdellytykset avustuksen saamiselle:
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut
LisätiedotHakijayhteisön rekisteröintivuosi ja numero TAI Y-tunnus:
Tampereen kaupungin toiminta-avustushakemus vuodelle 2017 Vuoden 2017 toiminta-avustusta haetaan 31.1.2017 klo 15.45 mennessä. Hakemus tulee toimittaa E- lomakkeella sähköiseen tietokantaan tai kirjallisesti
LisätiedotORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET
LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus
LisätiedotAvustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku
26.9.2018 Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku Strateginen linjaus ja painopiste v. 2019 Strategian linjaus: Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen Vuoden 2019 painopiste: syrjäytymisen ehkäiseminen,
LisätiedotHyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa. Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.
Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.2018 Yhdistyskentän laajuus ja merkitys Rekisteröidyt yhdistykset: Suomessa
LisätiedotTYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015
TYYn avustukset alayhdistyksille 11.03.2015 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen
LisätiedotWww-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit
Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista
LisätiedotHuom! TETOLAn, LANULAn ja SIVELAn toiminta-avustuskokonaisuuksia on avustusuudistuksen myötä ryhmitelty uudelleen vuoden 2015 hakuun.
Tampereen kaupungin toiminta-avustushakemus vuodelle 2015 Vuoden 2015 toiminta-avustusta haetaan 30.1.2015 klo 15.45 mennessä. Hakemus tulee toimittaa E- lomakkeella sähköiseen tietokantaan tai kirjallisesti
LisätiedotKULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET
KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus
LisätiedotHanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso
Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014
LisätiedotMänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015
Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015 Mänttä-Vilppulan liikuntapalvelut, Mänttä-Vilppulan vammaisneuvosto ja Erityisliikuntaa kuntiin 2013 2015 -hanke 1. ERITYISLIIKUNTA JA
LisätiedotOHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.
1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin
LisätiedotTampereen kaupungin toiminta-avustusten hakeminen vuodelle 2015
Tampereen kaupungin toiminta-avustusten hakeminen vuodelle 2015 Suunnittelija Outi Koivisto 24. ja esitys on ladattavissa netistä: www.tampere.fi/avustukset -> toiminta-avustukset Tilaajalautakunnat vuonna
Lisätiedot66 Tampereen Viittomakieliset ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten toiminta-avustuspäätökseen
Tampere Ote pöytäkirjasta 5/2017 1 (8) Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen, 66, 17.05.2017 Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen, 50, 26.04.2017 66 Tampereen Viittomakieliset ry:n
Lisätiedot26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle:
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 23.04.2015 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 Iitin kunta on julistanut haettavaksi
LisätiedotTukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen
Tukemassa Leppävirta Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnan avustukset 2018 Yhdistysfoorumi 13.2.2018 / Karvinen HUOM: käytä logoa Avustusten saajilta on edellytetty jo 2016 alkaen Tukemassa Leppävirta -logon
LisätiedotVAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.
LisätiedotKiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.
Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)
LisätiedotLiikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet
Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet Kaupunginvaltuusto 17.10.2011 115 Liikunta- ja nuorisolautakunta 29.02.2012 14 Vapaa-ajan lautakunta
LisätiedotLiikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet
Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet Kaupunginvaltuusto 17.10.2011 115 Liikunta- ja nuorisolautakunta 29.02.2012 14 2 (6) Kaupunginvaltuusto
LisätiedotVUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE
VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE Lanula 3.4.2008 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi
LisätiedotLIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY
VIRTAIN KAUPUNKI Liikunta- ja nuorisotoimi 15.02.2012 LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY Virtain kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi myöntää vuosittain liikuntatoimintaan
LisätiedotNUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE
NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen
LisätiedotTukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen
Tukemassa Leppävirta Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnan avustukset 2018 Yhdistysfoorumi 12.2.2018 / Karvinen Avustukset nyt 1 Ei haettavat avustukset 31 300 Leppävirran virkistysuimala Vesileppis Oy:lle:
LisätiedotNUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) 208 Virastopäällikön päätös avustuksista järjestöille vuodelle 2016 HEL 2015-008334 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päättää myöntää järjestöjen 98 hakemukselle
LisätiedotTampereen kaupungin toimintaavustusten. hakeminen vuodelle 2016
Tampereen kaupungin toimintaavustusten hakeminen vuodelle 2016 Vs. suunnittelupäällikkö Outi Lehtinen 30.11. ja 1.12.2015 esitys on ladattavissa netistä: www.tampere.fi/avustukset -> toiminta-avustukset
LisätiedotAikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä
Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Suomalainen tapa on organisoitua ja perustaa yhdistyksiä eri toimintoja ja tavoitteita varten Yhdistystoiminta on hyvin kirjavaa ja pääosin toiminta perustuu
LisätiedotUusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?
Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien
LisätiedotLasten ja nuorten liikunnan kehittäminen
Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:
LisätiedotTurun kaupungin hyvinvointitoimialan kumppanuussopimukset
Turun kaupungin hyvinvointitoimialan kumppanuussopimukset Suunnittelupäällikkö Jaana Halin 28.2.2018 Soste: Tulevaisuuden kunta järjestöt mukana Strateginen ohjelma: Hyvinvointi ja aktiivisuus Terve ja
LisätiedotLapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen
LisätiedotKhall / 136
Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.
LisätiedotEero Eskolan rahasto Jakoperusteet
Eero Eskolan rahasto Jakoperusteet Eero Eskolan rahasto Avustuksia parantamaan hyvinkääläisten vanhusten elinoloja 1. yleisavustukset vanhustenhuollon hankkeisiin 2. avustukset yksittäisiin vanhustenhuollon
LisätiedotLiikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet
Liikuntatoiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten säännöt sekä avustusmäärärahan jakoperusteet Kaupunginvaltuusto 17.10.2011 115 Liikunta- ja nuorisolautakunta 29.02.2012 14 Vapaa-ajan lautakunta
LisätiedotTYYn avustukset järjestöille
TYYn avustukset järjestöille 23.03.2016 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen ja julkaisujen
LisätiedotHYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
LisätiedotL I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö
L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö Sisällys Liikunta-avustukset... 1 Avustusten haku... 1 Avustusten hakuaika... 1 Avustusmuodot... 2 1. Toiminta-avustukset... 2 2. Kohdeavustukset...
LisätiedotKOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten
LisätiedotOHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ
OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa
LisätiedotAVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH
AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia
LisätiedotMIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE
MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen
LisätiedotVAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ
VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen
LisätiedotUusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?
Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset
Lisätiedotuudistaminen Vaihtoehtojen vertailu Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta
Kulttuurin toimintaavustusten arviointikriteerien uudistaminen Vaihtoehtojen vertailu 1 Avustusuudistuksen vaiheet 2013-2014 (sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta) Touko-kesäkuu Kysely yhdistyksille
LisätiedotAvustukset liikuntatoimintaan 2017
Ohje 1 (5) Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Yleiset ehdot ja arviointikriteerit: Sipoolaisen liikuntatoiminnan tukemiseen myönnetään vuosittain avustuksia ja stipendejä. Avustusta myönnetään ensisijaisesti
LisätiedotAluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset
Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:
LisätiedotLIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET
LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET 1. YLEISTÄ Järvenpään kaupungin hallintosäännön 5.3.2013 25 mukaisesti sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää avustusmäärärahojen jakamisesta. Tekniset korjaukset liikuntalautakunnan
LisätiedotLiikuntalain uudistus
Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.
LisätiedotUusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
LisätiedotASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta
ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty hyvinvointilautakunta 13.2.2019 3 Sisällysluettelo 1. AVUSTUSMUODOT... 3 1.1. Hyvinvointiavustus... 4 1.2. Liikunta- ja nuorisoyhdistysten yleisavustus...
LisätiedotTilaajalautakuntien avustustoiminnan uudistaminen
Tilaajalautakuntien avustustoiminnan uudistaminen Kehittämissuunnitelma 1 Kuvaus prosessista 2 Päätöksenteko Avustustoiminnan kehittämiseen liittyvät linjaukset Konsernihallinnon johtoryhmä 3.3.2014 Kaupunginhallituksen
LisätiedotRIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN
RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa 27/29.2.2012 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleisperiaatteet 3 2 Kulttuuritoiminnan
LisätiedotTiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille
Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille valtionavustuksista 19.3.2010 klo12-15 15 Avustusten hakeminen Annikki Häkkilä Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille myönnettävät avustukset
LisätiedotAvustustoiminnan uudistaminen
Avustustoiminnan uudistaminen Kulttuuriharrastusyhdistysten ja maahanmuuttajayhdistysten toimintaavustukset vuonna 2015 1 Tampereen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet Ladattavissa sivulta www.tampere.fi/avustukset
LisätiedotKulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset Harkinnanvaraisilla avustuksilla luodaan edellytyksiä iittiläiselle kulttuuri-, liikunta-, nuoriso-, ja kansalaistoiminnalle ja kannustetaan
LisätiedotLIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset
LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
LisätiedotURHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET
URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 12.2.2013 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.4.2013 1 LIIKUNTATOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ Liikuntalain 2 :n mukaan
LisätiedotTERVEYTTÄ JA TOIMINTAKYKYÄ EDISTÄVIEN PALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys
TERVEYTTÄ JA TOIMINTAKYKYÄ EDISTÄVIEN PALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA 5.9.2016 31.5.2017 Sisällys Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta, kokous 28.9.2016... 1 Terveyttä
Lisätiedot2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN
1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 74 Liikuntalautakunnan myöntämät toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003001 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toiminta-avustusta
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 69 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahasta HEL 2012-017426 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille
LisätiedotLapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten
LisätiedotHarkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli
Harkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli Luonnos järjestöille kommentoitavaksi Palautus 2.6.2019 mennessä paivi.joenmaki@hameenlinna.fi tai janne.nieminen@hameenlinna.fi Nykyinen malli Sivistys-
LisätiedotNäitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille
10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,
LisätiedotJYYn liikunta-avustukset
JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 3 Toiminta-avustuksen jakaminen yhdistyksille vuonna 2016 HEL 2016-005843 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää liikuntatoimen varsinaista toimintaavustusta
LisätiedotOulun kaupunki LIITE Sivistys- ja kulttuurilautakunta 4.12.2013 SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET 1.1.
SIVISTYS- JA KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET 1.1.2014 ALKAEN 1 YHTEISET PERIAATTEET AVUSTUKSET VASTUUALUEITTAIN Sivistys- ja kulttuuripalveluiden avustuksia ovat kulttuuriavustukset,
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi
09.06.2015 Sivu 1 / 1 2688/02.05.01/2015 63 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi
LisätiedotTyöllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto
Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti
LisätiedotLiikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.
LisätiedotKARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.
TIEDOTE KUULUTUS / 2013 KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. 2013 URHEILUSEUROJEN VUOSIAVUSTUKSET (6700 euroa )
LisätiedotSENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ
SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ 14.10.2016 AVUSTUSOSASTO HILPPA TERVONEN 14.10.2016 2 AVUSTUSMÄÄRÄRAHAN KÄYTTÖ 2016-2019 RAY:N AVUSTUSTOIMINNAN LINJAUSTEN TAVOITEALUEIDEN MUKAISESTI (MILJ. EUROA)
LisätiedotErityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt
Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Pauli Rintala Erityisliikunnan professori Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos ERITYISLIIKUNNAN HISTORIA Ennen v. 1900: Lääketieteellinen voimistelu
Lisätiedot29.11.2013 70 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET
ORIVEDEN KAUPUNKI Elämänlaatulautakunta 29.11.2013 70 Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut 01.02.2014 ORIVEDEN KAUPUNGIN ELÄMÄNLAATULAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJEET Ohjeiden tarkoitus on antaa suuntaviivoja
Lisätiedot