Hallituksen esitys 34/2018 vp. Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen esitys 34/2018 vp. Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi"

Transkriptio

1 Hallituksen esitys 34/2018 vp. Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi Liikenne- ja viestintävaliokunta Toimialajohtaja Rami Metsäpelto

2 Liikenneviraston liikenteenohjaustehtävien yhtiöittäminen HAVAINTO TOIMIALA Esitys OMAISUUS HENKILÖSTÖ Meri-, rautatie- ja tieliikenteenohjaus- ja hallintapalvelut sekä niihin liittyvän tiedon keruu, hallinta ja hyödyntäminen. Liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden omaisuus ja toiminta siirtyisivät yhtiölle. Henkilöstö siirtyisi yhtiön palvelukseen.

3 Liikenneviraston liikenteenohjaustehtävien yhtiöittäminen HAVAINTO ENSISIJAINEN TEHTÄVÄ Esitys ERITYIS- TEHTÄVÄ Varmistaa liikenteen sujuvuus ja turvallisuus meriliikenteessä, rautatieliikenteessä ja tieliikenteessä tarjoamalla liikenteenohjaukseen liittyviä palveluita. Vastaa alusliikennepalvelujen, rautatieliikenteen ohjauspalvelujen ja tieliikenteen ohjauspalvelujen tarjoamisesta turvallisuusviranomaisille siinä laajuudessa, kun se on näiden lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi perusteltua.

4 Liikenneviraston liikenteenohjaustehtävien yhtiöittäminen HAVAINTO MUUT TEHTÄVÄT Esitys Kerätä ja avata tietoa, luoda mahdollisuuksia markkinoille syntyvälle uudelle liiketoiminnalle, joka perustuu automaatioon ja tiedon laajempaan hyödyntämiseen. Toiminnalla pyritään edesauttamaan liikenteen digitalisaation ja automaation ympärille rakentuvien markkinoiden kehittymistä tavalla, joka palvelisi mahdollisimman kokonaisvaltaisesti Suomen elinkeinoelämän toimintaa, kuljetuksia ja kansalaisten liikkumista.

5 Liikenneviraston organisaatio Pääjohtaja Oikeus ja hankinta Viestintä ja sidosryhmäsuhteet Kehittäminen Ely-ohjaus Yhtiöitettävä kokonaisuus Toiminnanohjaus Suunnittelu ja hankkeet Väylänpito Liikenteen ohjaus ja hallinta Tieto Hankehallinta Kunnossapito Meri Talous ja tulosohjaus Henkilöstö ja hallinto Liikenne ja maankäyttö Projektien toteutus Tekniikka ja ympäristö Tie Rautatie Hankesuunnittelu Liikennepalvelut* *Liikennepalvelut -osaston tehtävistä osa jää virastoon.

6 6 Liikenteenohjauskeskukset Helsinki Turku Tampere Oulu n. 65 htv Rataliikennekeskus Helsinki n. 20 htv Tieliikennekeskukset Meriliikennekeskukset Suomenlahti Länsi-Suomi Saimaa n. 95 htv

7 Henkilöstövaikutukset Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden henkilöstö siirtyisi yhtiöön siirtyvien tehtävien mukana. Henkilöstö siirtyisi tehtävineen, vastuineen ja velvoitteineen työsopimussuhteeseen. Työsuhteen katsottaisiin jatkuvan yhdenjaksoisena. Eläketurva vastaisi nykyistä ansaittua eläketurvaa ja tuleva eläkekarttuma on sama sekä valtion että yksityisessä eläkejärjestelmässä. 7

8 Tieliikenteen ohjaus Tieliikenteen ohjaus Tieliikenteen ohjauksen kehittäminen Tieliikenteen ohjaukseen liittyvä ICT-infrastruktuuri, liikenteen ohjauslaitteet, ohjaus- ja tietojärjestelmät sekä näihin liittyvät ohjelmistot ja Liikenneviraston omistamat tietoliikenneyhteydet. 8

9 Rautatieliikenteen ohjaus Rautatieliikenteen ohjaus, ratakapasiteetin jako Rautatieliikenteen ohjauksen kehittäminen ICT-infrastruktuuri, ohjaus- ja tietojärjestelmät, ohjelmistot sekä käyttökeskus- ja valvomotoiminnot

10 Meriliikenteen ohjaus Meriliikenteen ohjaus (VTS) Meriliikenteen ohjauksen kehittäminen Meriliikenteenohjauksen informaatio- ja ohjausjärjestelmät sekä näihin liittyvät ohjelmistot ja fyysinen infrastruktuuri

11 Liikenteenohjauksesta vastaava valtion erityistehtäväyhtiö Palvelun tilaaja Palvelun tilaaja Liikenteen kokonaismarkkinan kasvattaminen Traffic Management Finland Oy Valtion 100% omistama erityistehtäväyhtiö Yhtiön tehtävät (yhteiskunnallinen vastuu) Yhtiön erityistehtävä Valmius ja varautuminen sekä puolustus- ja turvallisuusviranomaisille tuotettavat palvelut/ tiedot Tie-, meri- ja rautatieliikenteen ohjauspalvelut Liikenteenohjauksen palvelut ja tietojärjestelmät sekä niiden kehittäminen Digitaalisen liikenteen ekosysteemi Liikenteen automaatio ja digipalveluiden kasvuympäristö Traffic Management Finland Oy Liiketoiminta Liikenteenohjauksen peruspalvelu Asiakasperusteiset liikenteenohjauksen lisäarvopalvelut Yhteiset kehityshankkeet alan toimijoiden kanssa

12 Nykyiset METO-viranomaiset jatkavat yhteistyötä. Merivoimat Yhtiö osallistuu viranomaisten määrittämällä tavalla. Viranomaiskustannukset eivät nouse yhtiöittämisen takia. Rajavartiolaitos Ajantasainen meriliikenteen tilannekuva Trafi Yhtiön keräämän tai sen toiminnasta syntyvän tiedon jakaminen viranomaisille varmistetaan lainsäädännöllä. Liikennevirasto

13 Liikenteen kokonaismarkkinan kasvattaminen Liikenteen digitalisointi ja tiedon hyödyntäminen luovat toimintamalleja, jotka synnyttävät uusia liikenteenpalveluita elinkeinoelämän kuljetusten ja ihmisten arjen liikkumisen tarpeisiin. Yhtiöstä on tarkoitus tulla vahva yhteistyökumppani liikennealan yrityksille ja muille toimijoille. Tavoitteena on, että perustettava yhtiö yhdessä alan muiden toimijoiden kanssa saa aikaan uutta liiketoimintaa. Sen tavoitteena ei ole kilpailla yksityisten toimijoiden kanssa, vaan saada aikaan kasvua toimialallaan. 13

14 Traffic management Finland Group (Yhteiset palvelut) Liikennevirasto 12 htv Tieliikennekeskus Oy (tieliikenteen ohjaus) Liikennevirasto 65 htv VTS Finland Oy (meriliikenteen ohjaus) Liikennevirasto 85 htv Finrail Oy 420 htv Finrail Oy (rautatieliikenteen ohjaus) Liikennevirasto 20 htv ANS Finland Oy 420 htv ANS Finland Oy (lennonvarmistus) 14

15 Toimintaympäristön muutokset tulevaisuuden mahdollisuudet Luodaan uusia edellytyksiä liikenteenohjauksessa kerättävän tiedon hyödyntämiselle. Edistetään uutta liiketoimintaa. Selkeytetään liikenteenohjauksen tietojärjestelmien ja infrastruktuurin elinkaarihallinta. Uusi toimintamalli lisää taloudellista tehokkuutta, läpinäkyvyyttä sekä avaa uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiselle. Edistetään liikenteen ohjauspalveluiden asiakaslähtöisyyttä. Huolehditaan poikkihallinnollisesta viranomaisyhteistyöstä sekä huomioidaan elinkeinoelämän ja asiakkaiden tarpeet. 15

16 . Omistajaohjauksella varmistetaan, että yhtiön toiminta palvelee yhteiskunnan tarpeita ja synnyttää hyötyjä meidän kaikkien parhaaksi. Liikenteenohjaustoiminta perustuu yhtiön ja Liikenneviraston strategiseen kumppanuuteen. Liikennevirasto vastaa jatkossakin liikenteenohjauksen järjestämisestä. Virasto tilaa palvelut ja huolehtii niiden toteuttamisesta sopimuspohjaisesti.

17 Rami Metsäpelto

Lausunto. Laki Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi.

Lausunto. Laki Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi. Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristö Lausunto 07.02.2018 TRE 9502/2017 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta

Lisätiedot

Liikennehallinnon virastouudistus ja maakuntauudistus

Liikennehallinnon virastouudistus ja maakuntauudistus Liikennehallinnon virastouudistus ja maakuntauudistus Jarmo Joutsensaari, johtaja (ELY-ohjaus) Siltatekniikan päivät 31.1.18 Liikenteen megatrendit Automatisaatio & robotisaatio Teknologinen murros & liikenne

Lisätiedot

Avaus Maanteiden hoidon urakoitsijaseminaari

Avaus Maanteiden hoidon urakoitsijaseminaari Avaus Maanteiden hoidon urakoitsijaseminaari Yksikön päällikkö Tuomas Toivonen 21.8.2018 Oikeus ja hankinta Oikeusyksikkö Hankinnan ohjausyksikkö Pääjohtaja Viestintä ja sidosryhmäsuhteet Viestintäyksikkö

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Yksikön johtaja, Sanna Ruuskanen, hallitusneuvos Rita Linna ja neuvotteleva virkamies Tuomas Kaivola

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Yksikön johtaja, Sanna Ruuskanen, hallitusneuvos Rita Linna ja neuvotteleva virkamies Tuomas Kaivola HE 34/2018 vp. Esitys eduskunnalle laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yksikön johtaja, Sanna Ruuskanen, hallitusneuvos

Lisätiedot

Lausunto Lausunto

Lausunto Lausunto Suomen Satamaliitto ry Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Sidosryhmätilaisuus 24.11.2017 Ohjelma: Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin puheenvuoro Ylijohtaja Juhapekka Ristola kertoo uudistuksen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Sidosryhmätilaisuus 24.11.2017 Ohjelma: Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin puheenvuoro Ylijohtaja Juhapekka Ristola kertoo uudistuksen

Lisätiedot

Liikennekeskukset turvallisuutta ja sujuvuutta edistämässä. Petri Rönneikkö 15.10.2014

Liikennekeskukset turvallisuutta ja sujuvuutta edistämässä. Petri Rönneikkö 15.10.2014 Liikennekeskukset turvallisuutta ja sujuvuutta edistämässä Petri Rönneikkö 15.10.2014 LIIKENNEKESKUKSET LIIKENNEVIRASTOSSA Liikenneviraston organisaatio Pääjohtaja Sisäinen tarkastus ELY-liikenne Viestintä

Lisätiedot

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5. HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.2018 Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET

DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET Liikenne- ja HYVINVOINTIA JA viestintäministeriö KILPAILUKYKYÄ edistää väestön HYVILLÄ YHTEYKSILLÄ hyvinvointia ja elinkeinoelämän Toimivat liikenne-

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Aamuankkuri

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Aamuankkuri Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Aamuankkuri 26.11.2018 Hallinnonala vuonna 2009 Virastot ja laitokset Ajoneuvohallintokeskus Ilmailuhallinto Ilmatieteen laitos Merenkulkulaitos

Lisätiedot

Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua varten Liikennevirasto 2

Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua varten Liikennevirasto 2 Liikenneviraston digitalisaatiohanke, tulevaisuuden liikenne, mitä se tuo tullessaan motoristien ja tienkäyttäjien näkökulmasta SMOTO kerhokonferenssi Jan Juslén, Tieto-osaston johtaja, Liikennevirasto

Lisätiedot

DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET

DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET Liikenne- ja viestintäministeriö edistää väestön hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä. HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ HYVILLÄ YHTEYKSILLÄ

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Metsäteollisuus ry. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä.

Hallituksen esitys. Metsäteollisuus ry. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä. Metsäteollisuus ry Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen

Lisätiedot

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio Kaupungistuminen ja älykäs maaseutu Teknologinen kehitys Ilmastonmuutos Suomesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta 2019-2022 Liikennejaosto 17.5.2018 Liikenneviraston talousjohtaja Kristiina Tikkala Väylänpidon painotukset Liikenneverkon päivittäisen liikennöitävyyden

Lisätiedot

Digitaalinen tieto innovatiiviset palvelut hyvät yhteydet

Digitaalinen tieto innovatiiviset palvelut hyvät yhteydet Digitaalinen tieto innovatiiviset palvelut hyvät yhteydet Liikenne- ja Hyvinvointia ja viestintäministeriö kilpailukykyä edistää väestön hyvillä yhteyksillä hyvinvointia ja elinkeinoelämän Toimivat liikenne-

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Pirkanmaan ELY-keskus. Lausunto KEHA/3426/2017. Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. Pirkanmaan ELY-keskus. Lausunto KEHA/3426/2017. Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä Pirkanmaan ELY-keskus Lausunto 06.02.2018 KEHA/3426/2017 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnan pyytämänä lausuntona otsikossa mainitusta Hallituksen esityksestä esitän kunnioittavasti seuraavan:

Perustuslakivaliokunnan pyytämänä lausuntona otsikossa mainitusta Hallituksen esityksestä esitän kunnioittavasti seuraavan: 1 Teuvo Pohjolainen 24.5.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 34/2018

Lisätiedot

Hallituksen esitys. VR-Yhtymä Oy. Lausunto Y 30823/031/18. Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. VR-Yhtymä Oy. Lausunto Y 30823/031/18. Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä VRYhtymä Oy Lausunto 07.02.2018 Y 30823/031/18 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi

Lisätiedot

Operatiivinen liikenteenhallinta yhteistyötä yli rajojen

Operatiivinen liikenteenhallinta yhteistyötä yli rajojen Operatiivinen liikenteenhallinta yhteistyötä yli rajojen Liikenneviraston tieliikennekeskuksen rooli viranomaispalvelujen tuottajana 24.9.2015 Liikennevirasto Liikennevirasto on Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Yleinen Teollisuusliitto YTL ry. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. Yleinen Teollisuusliitto YTL ry. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä Yleinen Teollisuusliitto YTL ry Lausunto 05.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkoi lähetekeskustelulla

Lisätiedot

Rataverkon kokonaiskuva

Rataverkon kokonaiskuva Rataverkon kokonaiskuva Hankesuunnittelupäivä 1.2.2018/ Erika Helin & Kristiina Hallikas 1.2.2018 Työn lähtökohtia ja tavoitteita (1/2) Ajantasainen kokoava käsitys rataverkkoa koskevista tavoitteista,

Lisätiedot

Puolustushallinnon asiantuntijat ovat osallistuneet hallituksen esityksen valmisteluun.

Puolustushallinnon asiantuntijat ovat osallistuneet hallituksen esityksen valmisteluun. 1 (5) Liikenne- ja viestintävaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Hankeviestintä Liikennevirastossa

Hankeviestintä Liikennevirastossa Hankeviestintä Liikennevirastossa Hanna Ackley 29.10.2015 Mahdollistamme uudenlaisia liikkumisen palveluja Kehitämme liikkumista ja kuljettamista helpottavia palveluja ja edistämme näin suomalaisen yhteiskunnan

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö. Lausuntopyyntö LVM/2394/03/2017

Liikenne- ja viestintäministeriö. Lausuntopyyntö LVM/2394/03/2017 Lausunto SM183837 1 (6) 00.02.04 SMDno-2017-2110 Liikenne- ja viestintäministeriö Lausuntopyyntö LVM/2394/03/2017 Sisäministeriön lausunto; HE laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 6/2018 1 (5) Liikenne- ja viestintäministeriö PL 31 (Eteläesplanadi 18) 00023 VALTIONEUVOSTO 93 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus-

Lisätiedot

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2019.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2019. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään

Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään Arja Aalto 3.6.2015 Liikennevirasto vastaa Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

Tulosohjaus-hanke. Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO

Tulosohjaus-hanke. Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Tulosohjaus-hanke Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO Pilotin esitys 16.10. Tulosohjauksen kehittämisen

Lisätiedot

Tieliikenteen tilannekuva Valtakunnalliset tiesääpäivät Michaela Koistinen

Tieliikenteen tilannekuva Valtakunnalliset tiesääpäivät Michaela Koistinen Tieliikenteen tilannekuva Valtakunnalliset tiesääpäivät Michaela Koistinen 3.6.2013 Tilannekuva käsitteenä Tilannekuva Tilannekuva on tilannetietoisuuden muodostamisen ja sen avulla tehtävän päätöksenteon

Lisätiedot

Liikennevirasto Tieliikennekesk us

Liikennevirasto Tieliikennekesk us Liikennevirasto Tieliikennekesk us Liikenneviraston organisaatio 1.1.2011 alkaen Pääjohtaja Viestintä Esikunta ELY-koordinointi Oikeuspalvelut Sisäinen tarkastus Liikennejärjestelmä Investointi Kunnossapito

Lisätiedot

HE 129/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain 4 :n muuttamisesta

HE 129/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain 4 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lentoliikenteen valvontamaksusta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 45/2018 vp. - Maantielailla ratkaisut tienpidon ongelmiin - Maakuntauudistuksen täytäntöönpano liikenteen hallinnonalalla

HE 45/2018 vp. - Maantielailla ratkaisut tienpidon ongelmiin - Maakuntauudistuksen täytäntöönpano liikenteen hallinnonalalla HE 45/2018 vp - Maantielailla ratkaisut tienpidon ongelmiin - Maakuntauudistuksen täytäntöönpano liikenteen hallinnonalalla Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.5.2018 Hallituksen esityksen tavoitteet Maakuntauudistus,

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Oulun seudun liikenteenhallinta, Liikennevalotyöryhmä. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017

Hallituksen esitys. Oulun seudun liikenteenhallinta, Liikennevalotyöryhmä. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017 Oulun seudun liikenteenhallinta, Liikennevalotyöryhmä Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2018

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2018 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2018 Lainsäädäntö - Laki liikenteen palveluista Liikennepalvelulain kolmannen vaiheen HE-esitys (HE 157/21018 vp) annettu eduskunnalle 27.9.2018, laki vielä

Lisätiedot

Taitorakenneyksikön kuulumisia

Taitorakenneyksikön kuulumisia Taitorakenneyksikön kuulumisia 1.2.2018 Virastouudistus ja organisaatiomuutos Virastojen alustava tehtäväjako Hallinnonalan virastouudistuksessa on kolme muutosta YHDISTYMINEN YHTIÖITTÄMINEN Trafi, Viestintävirasto

Lisätiedot

TIEDOTUS. Puheenjohtajan mietteitä

TIEDOTUS. Puheenjohtajan mietteitä 1 SISÄLTÖ: Puheenjohtajan mietteitä, sivu 1 Toimintaa ja tapahtumia 2019, sivu 2 Vuosikokous kutsu, sivu 2 Muutoksia VR:n ja Liikenneviraston organisaatioissa, sivut 3 ja 4 Hallitus 2018, sivu 6 LIITE,

Lisätiedot

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi - yleisesittely CTIF seminaari Lentoasemien pelastustoiminta Jari Nurmi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Visio Vastuullinen liikenne 27.11.2012 Liikenteen turvallisuusvirasto

Lisätiedot

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014 Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtionhallinnon muutokset koskien

Lisätiedot

Selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Liikenne- ja viestintävaliokunta Osastopäällikkö Tomi Harju

Selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Liikenne- ja viestintävaliokunta Osastopäällikkö Tomi Harju Selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019-2022 Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.5.2018 Osastopäällikkö Tomi Harju Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Selonteko julkisen talouden

Lisätiedot

Innovatiivisen liikennejärjestelmän. tiekartta. Satu Innamaa, Elina Aittoniemi, Hanna Askola ja Risto Kulmala INTRANS-ohjelma, VTT

Innovatiivisen liikennejärjestelmän. tiekartta. Satu Innamaa, Elina Aittoniemi, Hanna Askola ja Risto Kulmala INTRANS-ohjelma, VTT Innovatiivisen liikennejärjestelmän operoinnin tiekartta Satu Innamaa, Elina Aittoniemi, Hanna Askola ja Risto Kulmala INTRANS-ohjelma, VTT 2 Tausta INTRANS-ohjelmalla tuetaan alan yhteisiä ponnisteluja

Lisätiedot

Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa. Timo Mäkikyrö

Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa. Timo Mäkikyrö Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa Timo Mäkikyrö 29.11.2018 Maakunnan tehtäväalat (HE 15/2017) Maakunta hoitaa liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot,

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä Lausunto 05.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikennekaarella toteutetaan hallitusohjelman kärkihankkeita digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi sekä säädösten

Lisätiedot

Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus

Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 14.6.2017 VALTAKUNNALLISEN VALMISTELUN TILANNE Liikenteen ja tienpidon tehtävät Maakuntahallinnon liikennetehtävien

Lisätiedot

Lausunto LIIKENNE- JA VIESTINTÄVIRASTON PERUSTAMINEN JA LIIKENNEVIRASTON MUUTTAMINEN VÄYLÄVIRASTOKSI

Lausunto LIIKENNE- JA VIESTINTÄVIRASTON PERUSTAMINEN JA LIIKENNEVIRASTON MUUTTAMINEN VÄYLÄVIRASTOKSI Viestintävirasto Lausunto 22.02.2018 168/04/2018 Asia: LVM/891/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenne ja viestintäviraston perustamisesta, Liikennevirastosta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

TRANSSMART ÄLYKKÄIDEN LIIKENNEPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Helsinki 10.10.2013, Matti Roine, johtava tutkija, VTT

TRANSSMART ÄLYKKÄIDEN LIIKENNEPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Helsinki 10.10.2013, Matti Roine, johtava tutkija, VTT TRANSSMART ÄLYKKÄIDEN LIIKENNEPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Helsinki 10.10.2013, Matti Roine, johtava tutkija, VTT ÄLYKÄS JA VÄHÄHIILISTÄ ENERGIAA KÄYTTÄVÄ LIIKENNE VTT:N LIIKENTEEN KÄRKIOHJELMA 2013 - Liikenteen

Lisätiedot

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12 Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.3.2018 klo 12 Tommi Nieppola, LVM, erityisasiantuntija 1 Nykytilan arviointi Arvoisa puheenjohtaja,

Lisätiedot

Lausunto Tämä on ELY -keskusten ylijohtajien lausunto, joka on käsitelty ylijohtajien kokouksessa

Lausunto Tämä on ELY -keskusten ylijohtajien lausunto, joka on käsitelty ylijohtajien kokouksessa Pohjois-Savon ELY-keskus Lausunto 21.02.2018 Asia: LVM/891/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenne- ja viestintäviraston perustamisesta, Liikennevirastosta annetun lain muuttamisesta ja

Lisätiedot

Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010

Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010 Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010 Liikenne- ja viestintäministeriön virastouudistus ja sen tavoitteet Kokonaisvaltaista otetta ja tehokkuutta liikennepolitiikan valmisteluun ja toteutukseen

Lisätiedot

Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö. Hankesuunnittelupäivä Mervi Karhula

Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö. Hankesuunnittelupäivä Mervi Karhula Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö Hankesuunnittelupäivä 1.2.2018 Mervi Karhula Ajankohtaista viestintä- ja liikennepolitiikassa Digitalisaatio ja viestintäverkot

Lisätiedot

Kehittyvä liikennejärjestelmä pääjohtaja Kari Wihlman

Kehittyvä liikennejärjestelmä pääjohtaja Kari Wihlman Kehittyvä liikennejärjestelmä pääjohtaja Kari Wihlman 2.10.2019 Liikenteen iso kuva Suomi voi halutessaan olla globaali solmukohta ihmisten, tavaroiden ja datan liikenteelle Megatrendit Globalisaatio Väestön

Lisätiedot

Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla

Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Data-analytiikan osaamiskeskittymä Satakunnan kilpailukyvyn, innovaatiotoiminnan ja vetovoimaisuuden edistäjänä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla TkT Timo Ranta Projektipäällikkö

Lisätiedot

Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät

Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät Liikenneviraston pääjohtaja Kari Wihlman 3.10.2018 3.10.2018 Kari Wihlman Suuret ratahankkeet 14.5.2018 3 Globaalit megatrendit

Lisätiedot

Lausunto. Maanmittauslaitoksen keskushallinto esittää lausuntona luonnoksesta hallituksen

Lausunto. Maanmittauslaitoksen keskushallinto esittää lausuntona luonnoksesta hallituksen Maanmittauslaitos Lausunto 20.02.2018 MML 444/00 08/2018 Asia: LVM/891/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenne ja viestintäviraston perustamisesta, Liikennevirastosta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Urakoitsijaseminaarin avaus

Urakoitsijaseminaarin avaus Urakoitsijaseminaarin avaus LVM:n hallinnonalan virastouudistus ja maakuntauudistus 22.8.2017 LVM:n hallinnonalan virastouudistus 31.5.2017 2 3 Maakuntauudistus ja maantielain uudistus (luonnos 5.7.2017)

Lisätiedot

Poimintoja hallitusohjelmasta

Poimintoja hallitusohjelmasta Joukkoliikenteen kehittäminen kaupunkiseuduilla mitä edellytyksiä valtio luo? Jenni Eskola, Liikennevirasto Iida Huhtanen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenne ja maankäyttö 2015 8.10.2015 1 Poimintoja

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden 1 muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Kimolan kanavahanke. Harri Liikanen, Liikennevirasto

Kimolan kanavahanke. Harri Liikanen, Liikennevirasto Kimolan kanavahanke Harri Liikanen, Liikennevirasto 19.9.2017 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Vastaamme Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

Lausunto Tavoitteista ei ilmene, mikä on se lisäarvo viestintämarkkinoille, jota uudistuksella tavoitellaan.

Lausunto Tavoitteista ei ilmene, mikä on se lisäarvo viestintämarkkinoille, jota uudistuksella tavoitellaan. Lausunto 23.02.2018 Asia: LVM/891/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenne ja viestintäviraston perustamisesta, Liikennevirastosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi niihin liittyviksi

Lisätiedot

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu (Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma) Maakuntainsinööri Patrick Hublin, Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Joensuu Laki

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Meriliikenneohjaajat ry. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. Meriliikenneohjaajat ry. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä Meriliikenneohjaajat ry Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi

Lisätiedot

KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI

KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI 8.2.2017 Kansalliset digitaaliset toimintamallit Neuvotteleva virkamies Päivi Tommila, TEM Kansalliset digitaaliset toimintamallit

Lisätiedot

Lapin ja Länsi-Pohjan sotejohdon

Lapin ja Länsi-Pohjan sotejohdon Lapin ja Länsi-Pohjan sotejohdon seminaari Lapin- ICT 1 Soten tekoa aiottu jo vuosia 2 Soten kalvoista tuttu mantra 3 Ei tämä mitään rakettitiedettä ole Jos ongelmat olisivat rakettitiedettä, ne olisivat

Lisätiedot

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lokakuu 2016 PERUSTUU HALLITUKSEN LINJAUKSIIN 5.4.2016 JA KÄSITYKSEEN TILANTEESTA LOKAKUUSSA 2016 Valtion aluehallinnon tehtävien siirtoja

Lisätiedot

Liikenneviraston katsaus

Liikenneviraston katsaus Liikenneviraston katsaus Sami Petäjä 11.12.2018 Liikenne- ja viestintävirasto Traficom kilpaillun markkinan ja turvallisten palveluiden mahdollistaja Väylävirasto edeltäjäänsä vaikuttavampi Uusi Liikenne-

Lisätiedot

Liikenteen palvelut, digitalisaatio ja automaatio. Johanna Särkijärvi, , ELY-keskus, Jyväskylä

Liikenteen palvelut, digitalisaatio ja automaatio. Johanna Särkijärvi, , ELY-keskus, Jyväskylä Liikenteen palvelut, digitalisaatio ja automaatio Johanna Särkijärvi, 10.3.2016, ELY-keskus, Jyväskylä Liikenne- ja viestintäpolitiikka kohtaavat kärkihankkeissa Normien purkaminen Digitaalisen liiketoiminnan

Lisätiedot

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan 1.1.2020 Mistä on kyse? 2 3 Työnjako kunta-maakunta-valtio Maakunta- ja sote - uudistuksen myötä Suomen julkinen hallinto järjestetään kolmella tasolla,

Lisätiedot

Suunnitteluprosessin uudistaminen

Suunnitteluprosessin uudistaminen Suunnitteluprosessin uudistaminen Liikennejärjestelmäpäivä 20.4.2016 Matti Levomäki Suunnitteluprosessin uudistaminen TAVOITE Suunnittelun toimintatapojen kehittäminen siten, että ne tuottavat vaikuttavimmat

Lisätiedot

Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto

Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto 13.3.2014 Sisältö Liikennevirasto lyhyesti Lähivuosina meillä ja maailmalla Liikenneviraston strategia Mitä älyliikenne tarkoittaa? Esimerkkejä

Lisätiedot

Maakuntauudistus mikä muuttuu joukkoliikenteessä?

Maakuntauudistus mikä muuttuu joukkoliikenteessä? Maakuntauudistus mikä muuttuu joukkoliikenteessä? Suomen Paikallisliikenneliiton Iltapäiväseminaari 16.3.2017 Lainsäädäntöjohtaja Silja Ruokola 1 ELY-keskusten liikennevastuualueiden nykytila 2 Liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Helmikuu 2019

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Helmikuu 2019 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Helmikuu 2019 Liikennehallinnosta Uudet liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastot, Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom), Väylävirasto ja Ilmatieteen

Lisätiedot

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Aluehallinto uudistuu 2010 Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Uudistuksen tavoitteet: Selkeämpi viranomaisten työnjako ilman päällekkäisyyksiä Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (VLJS) valmistelu Väylässä Anna Saarlo Pohjois-Savon liikenneseminaari

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (VLJS) valmistelu Väylässä Anna Saarlo Pohjois-Savon liikenneseminaari Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (VLJS) valmistelu Väylässä 4.4.2019 Anna Saarlo Pohjois-Savon liikenneseminaari Väylävirasto keskittyy tie-, rata- ja vesiliikenteen verkon suunnitteluun,

Lisätiedot

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

HE 35/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista HE 35/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 02.05. Anna Saarlo, Liikennevirasto 30.4.2018 Laki alueiden

Lisätiedot

Hankesuunnittelupäivä 2016

Hankesuunnittelupäivä 2016 Hankesuunnittelupäivä 2016 Ylijohtaja Rami Metsäpelto 25.10.2016 Maakuntauudistus ja Elyt Liikennevirasto ja Liikenneverkkoyhtiö Liikennekaari Rautatieliikenteen kilpailu Suomen ja Venäjän välinen rautatieliikenne

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto

Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Kieku ohjausmalli ja elinkaaren hallinta Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto Työryhmä VM asetti työryhmän tekemään esityksen Kieku-järjestelmän elinkaaren hallinnasta

Lisätiedot

Tehokkuushyötyjä digitaalisesta liikenteestä? Hyötyjinä käyttäjät, yritykset ja suunnittelijat

Tehokkuushyötyjä digitaalisesta liikenteestä? Hyötyjinä käyttäjät, yritykset ja suunnittelijat Tehokkuushyötyjä digitaalisesta liikenteestä? Hyötyjinä käyttäjät, yritykset ja suunnittelijat Digi Roadshow Kuopio 23.4.2015 Jaakko Rintamäki Ympäristösi parhaat tekijät Sito? 2 Infrajohtamisen konsultointi

Lisätiedot

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin talousarvioesitys 2018

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin talousarvioesitys 2018 Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin talousarvioesitys 2018 Tomi Harju, 26.10.2017 Trafin rahoituksen rakenne (teur) ja henkilötyövuosimäärä 2018 Henkilötyövuodet: 535 Budjettirahoitus; 46 853 Maksullisen

Lisätiedot

ORITKARIN KOLMIORAIDE, RATASUUNNITELMA, OULU. Yleisötilaisuus

ORITKARIN KOLMIORAIDE, RATASUUNNITELMA, OULU. Yleisötilaisuus ORITKARIN KOLMIORAIDE, RATASUUNNITELMA, OULU Yleisötilaisuus 14.11.2018 Yleisötilaisuuden sisältö Liikenneviraston rooli ja tehtävät Ratasuunnitelma Hankkeen taustat ja lähtökohdat Kaavoitustilanne Hankkeen

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Lakiehdotukset. Puolustusministeriö. Lausunto FI.PLM Asia: LVM/2394/03/2017

Hallituksen esitys. Lakiehdotukset. Puolustusministeriö. Lausunto FI.PLM Asia: LVM/2394/03/2017 Puolustusministeriö Lausunto 07.02.2018 FI.PLM.2018250 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi

Lisätiedot

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Johtavien viranhaltijoiden kokous 16.5.2017 KUNTIEN TIETOHALLINTO- JA ICT-PALVELUT MAAKUNNAN TIETOHALLINTO JA ICT- PALVELUT Hankkeen päävaiheet

Lisätiedot

Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille

Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille Liikenne- ja viestintäministeriö Lausunto 03.05.2018 LVM/686/02/2018 Asia: VM/674/00.01.00.01/2018 Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2018-2022 Lausunnonantajan

Lisätiedot

Liikennehallinnon virastouudistus

Liikennehallinnon virastouudistus Menetelmäpäivä 28.1.2010 Liikennehallinnon virastouudistus - Katri Eskola, Liikennevirasto Liikennehallinnon virastouudistus 1.1.2010 toimintansa aloitti Liikennevirasto, johon yhdistyivät kaikki kuljetusmuodot:

Lisätiedot

Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla. Päällystealan digitalisoinnin työpaja

Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla. Päällystealan digitalisoinnin työpaja Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla Päällystealan digitalisoinnin työpaja 11.11.2015/ Mirja Noukka Digitalisaatiolle on tällä hallituskaudella vahva tilaus 17.11.2015

Lisätiedot

Liikenne kohti tulevaa. Liikenneviraston asiantuntijanäkemys

Liikenne kohti tulevaa. Liikenneviraston asiantuntijanäkemys Liikenne kohti tulevaa Liikenneviraston asiantuntijanäkemys Tarvetta vastaavat liikenneolosuhteet ovat kasvun ja hyvinvoinnin perusta digitalisoituvassa Suomessa Liikennevirasto on käynyt vuoropuhelua

Lisätiedot

Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia

Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia Kansainvälinen telepäivä 17.5.2010 Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Liikenne 2010-luvulla Ilmastotyö on iso urakka Suomen talouden rakenne muuttuu Tuottavuusvaatimukset

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku

Lisätiedot

Liikennevirasto vastaa osaltaan Suomen liikenne-järjestelmästä

Liikennevirasto vastaa osaltaan Suomen liikenne-järjestelmästä suunnitteluprosessin hallinta Heidi Mäenpää 24.9.2015 Liikennevirasto vastaa osaltaan Suomen liikenne-järjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen

Lisätiedot

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Liikennejärjestelmätoimiala j ylijohtaja Marko Sillanpää 2012 Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Liikennejärjestelmä = Liikennejärjestelmä muodostuu liikenteen infrastruktuurista, sitä käyttävästä liikenteestä,

Lisätiedot

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Alueiden kehittäminen Kasvupalvelut Maahanmuuttaja palvelut Liikenne palvelut Pelastus- ja turvallisuus Alueiden käyttö Luonnon suojelu Vesi- ja kalatalous

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen Hanna Perälä 13.3.2019 1 Taustalla parlamentaarisen työryhmän työ Parlamentaarisen työryhmän loppuraportti 13.12.2018 ja valtioneuvoston selonteko

Lisätiedot

Kestävä infrarakentaminen

Kestävä infrarakentaminen Kestävä infrarakentaminen Ygoforum-seminaari 2018 / Tuula Säämänen 14.11.2019 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen

Lisätiedot

Trafin ajankohtaiskatsaus

Trafin ajankohtaiskatsaus Trafin ajankohtaiskatsaus 19.1.2018 Ove Hagerlund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ajankohtaista: Trafin organisaatiomuutokset: Kari Wihlman siirtyi Livi:n pääjohtajaksi Mia Nykopp nimitettiin

Lisätiedot