JÄRJESTÖEDUSTAMON JÄSENTEN VALINTA KAUDELLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄRJESTÖEDUSTAMON JÄSENTEN VALINTA KAUDELLE"

Transkriptio

1 JÄRJESTÖEDUSTAMON JÄSENTEN VALINTA KAUDELLE Pyydämme tamperelaisia hyvinvointialan järjestöjä asettamaan ehdokkaansa mennessä Tampereen Järjestöedustamoon kaudelle Tampereen Järjestöedustamo perustettiin edistämään kaupunkilaisten hyvinvointia ja lisäämään vuoropuhelua järjestöjen ja kaupungin välille. Tänä vuonna Järjestöedustamoon haetaan yhdeksää edustajaa sekä heidän henkilökohtaisia varajäseniään. Järjestöedustajia haetaan ehdolle seuraaviin järjestökategorioihin: Ihmisoikeusjärjestöt Kaupunginosajärjestöt Yleisjärjestöt Omaisjärjestöt Työllisyyden edistämisen ja työttömien järjestöt Kulttuurialan järjestöt Ikääntyneiden järjestöt Lapsi- ja perhetyön järjestöt Muut järjestöt Järjestöedustamon vaalit järjestetään Kumppanuusfoorumin yhteydessä tiistaina klo 16:00 Virastotalon Valtuustosalissa (Aleksis Kiven katu C, 5. krs). Erityistä huomiota pyydämme kiinnittämään vaalikelpoisuuteen; jokaisen ehdokkaita asettavan tai äänioikeuttaan käyttävän tahon tulee olla: Rekisteröity yhdistys, järjestö tai säätiö, jonka toiminta sijoittuu Tampereelle ja jonka toimintakenttä on hyvinvointialalla (sosiaali, terveys, kulttuuri, liikunta). Ehdokkaita voivat nimittää yksittäinen yhdistys tai yhdistysjoukko. Ehdokasasettelu alkaa ja päättyy Ehdokkaat ilmoitetaan sähköisellä lomakkeella mennessä osoitteessa Tämän kirjeen yhteydessä lähetetään myös valtakirja, jota vastaan järjestöt saavat äänikelpoisuuden Järjestöedustamon vaaleissa. Valtakirja tulee olla mukana Kumppanuusfoorumissa ja valtakirjan omaavia pyydetään valmistautumaan todistamaan henkilöllisyytensä. Järjestöedustamosta, sen valintakriteereistä sekä vaalimenettelystä löytyy tietoa tästä kirjeestä. Tarkempaa tietoa Järjestöedustamosta löytyy myös Tampereen kaupungin sivuilta, osoitteesta: Lisätietoa antavat Järjestöedustamon koordinaattorit Nina Lindberg ja Susanna Lundström

2 KUTSU KUMPPANUUSFOORUMIIN Tampereen Järjestöedustamo kutsuu tamperelaiset hyvinvointialan järjestöt kaupungin ja järjestöjen yhteistyötä sekä kuntalaisten hyvinvointia edistävään kumppanuusfoorumiin, jossa valitaan Järjestöedustamon uudet jäsenet. Järjestöedustamon toimikausi on kaksi vuotta ja puolet Järjestöedustamon järjestötoimijoista vaihdetaan vuosittain sovitulla menettelyllä. Kokouksessa äänestetään varsinaiset ja varajäsenet jokaisesta järjestökategoriasta. Edustajakseen äänestykseen järjestöt valitsevat yhden edustajan / järjestö. Ehdokkaaksi ilmoittautuminen päättyy Kokouksessa ei ole mahdollista asettaa uusia ehdokkaita. Jokainen kutsuttu järjestö on kokouksessa äänioikeutettu ja sillä on käytössään yksi ääni/äänestys. Mikäli tilaisuuteen on tulossa useita saman järjestön edustajia, vain yhdellä voi olla äänestysoikeus. Kokoukseen osallistuvat järjestöjen edustajat tuovat kutsun mukana toimitetun valtakirjan. Kokoukseen ilman äänestysvaltakirjaa tai tilaisuuteen myöhässä saapuneilla on kokouksessa puhe- ja läsnäolo-oikeus. Vaalin tuloksesta ei ole valitusoikeutta. Mikäli äänet menevät tasan, vaali ratkaistaan arvalla. Kokous pidetään Tampereen kaupungin virastotalolla, Aleksis Kiven katu 14 16, klo 16. Klo Valtakirjojen tarkastus ja kahvitarjoilu Klo Kokous ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI 4. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA 5. VALITAAN KAKSI ÄÄNTENLASKIJAA 6. TODETAAN KOKOUKSEN OSANOTTAJAT 7. HYVÄKSYTÄÄN KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 8. VALITAAN JÄRJESTÖEDUSTAMON JÄSENET KAUDEKSI Äänestetään yhdeksän uutta jäsentä ja yhdeksän varajäsentä Järjestöedustamoon. Ehdokaslista toimitetaan sähköisesti. 8. Ääntenlaskun aikana: KATSAUS JÄRJESTÖEDUSTAMON ENSIMMÄISEEN VUOTEEN & SEMINAARIPUHUJAT (tieto puhujista vahvistetaan myöhemmin) 9. ÄÄNESTYSTULOKSEN JULKISTAMINEN 10. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Tampereella

3 JÄRJESTÖEDUSTAMON JÄSENTEN VALINTA KAUDELLE KIRJEEN SISÄLTÖ 1. KUMPPANUUS2020 -OHJELMA JA JÄRJESTÖEDUSTAMO VUONNA JÄRJESTÖEDUSTAMON TEHTÄVÄ JA TOIMINNAN KUVAUS 3. EHDOLLE ASETTAUTUMINEN JÄRJESTÖEDUSTAMON VAALEISSA 4. ÄÄNESTYSOIKEUS JÄRJESTÖEDUSTAMON VAALEISSA 5. AIKATAULU JA TIEDOTUS 1. KUMPPANUUS2020 -OHJELMA JA JÄRJESTÖEDUSTAMO VUONNA 2018 Kumppanuus ohjelma toteutettiin vuoden 2016 alussa Kumppanuustalo Artteli ry:n aloitteesta ja siitä vastasi Kumppanuustalo Artteli ry (nyk. Artteli-kumppanuusyhdistys ry) yhdessä Tampereen kaupungin kanssa. Kehittämisohjelman valmisteluun osallistui kaupungin lisäksi yli 70 kiinnostunutta tamperelaista sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöä. Tavoitteena oli tehostaa näiden järjestöjen yhteistyötä kaupungin kanssa sekä selkiyttää palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen liittyvää työnjakoa, parantaa järjestöjen mahdollisuuksia tukea kuntalaisia ja tuottaa heille suunnattuja palveluita sekä parantaa asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia sekä kaupungin että järjestöjen tuottamien palvelujen kehittämiseen. Työn tuloksena syntyi raportti, johon koottiin yhteinen näkemys ja tahdonilmaus siitä, kuinka Tampereen kaupungin ja sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöjen yhteistyötä halutaan kehittää pidemmällä aikavälillä sekä konkreettiset askeleet ohjelman toteuttamiseksi ja tavoitteisiin vastaamiseksi vuoteen 2020 mennessä. Järjestöedustamon toiminta käynnistyi Kumppanuus ohjelman myötä vuonna Sen edustajia ovat Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen valitsemat jäsenet. Järjestöedustamon päätehtävä on yhteistyössä kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen kanssa edistää kuntalaisten hyvinvointia ja arjessa pärjäämistä. Jokainen edustaja toimii oman erityisalansa (kategorian) järjestöedustajina ja heidän tehtävänään on pitää yhteyttä muihin saman alan järjestöihin. Järjetöedustamon jäseniä valittiin ensimmäiselle vuodelle yhteensä 15. Tuolloin valinta suoritettiin kategorioiden kautta, joita oli yhteensä 11. Koska yhteen kategoriaan (liikuntajärjestöt) ei saatu ehdokkaita, valittiin viisi ehdokasta kaikkien ehdolle asettautuneiden joukosta kategoriasta huolimatta. Vuonna 2017 edustamon valintaprosessia ja kategorioita uudistettiin. Jokaisesta uudesta kategoriasta valittiin yksi varsinainen ja yksi varajäsen. Vuonna 2018 järjestöedustamossa on toiminut yhteensä 14 varsinaista jäsentä ja 8 varajäsentä. Edustamon kokoonpano vuonna 2018: Yleisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen järjestöt: Kaisa Nyberg (Kumppanuustalo Artteli ry) Vammajärjestöt: Christina Brandt (Pirkanmaan Vammaistyö ry & Pirkanmaan CP-yhdistys ry); varajäsenenä Sirpa Virtanen (Kynnys ry) Potilasjärjestöt: Katja Metsävainio (Tampereen Reumayhdistys ry); varajäsenenä Riitta Virenius (Tampereen seudun Selkäyhdistys ry) Omaisjärjestöt: Riitta Kuismanen (Pirkanmaan omaishoitajat PIONI ry)

4 Mielenterveysjärjestöt: Klaus Lehtinen (Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami ry) Päihde- ja riippuvuusjärjestöt: Vesa Vaittinen (Tampereen A-kilta ry); varajäsenenä Anu-Susanna Kallio (Nauha ry) Liikuntajärjestöt: Marja Crusell-Kauppinen (Tampereen Työväen Naisvoimistelijat ry); varajäsenenä Juha Salonen (Tampereen kansalliset seniorit ry) Työllisyyden edistämisen ja työttömien järjestöt: Kimmo Kumlander (Silta-Valmennusyhdistys ry) Kulttuurialan järjestöt: Disa Kamula (Jotain odottamatonta ry) Monikulttuurijärjestöt: Zahra Pishehgar (Tampereen iranilaisten naisten kulttuurijärjestö Aava ry); varajäsenenä Marjo Majlund (Suomen Punaisen Ristin Tampereen osasto) Ikääntyneiden järjestöt: Marianne Järveläinen (Tampereen Naisyhdistys ry), Eero Portaankorva (Eläkkeensaajien Tampereen yhdistys ry) Lapsi- ja perhetyön järjestöt: Outi Ritari (MLL Tampereen Osasto ry) Nuorisojärjestöt: Piia Karkkola (Sorin Sirkus ry); varajäsenenä Jari Juhola (Tampereen NMKY ry) Muut järjestöt: Jaana Häggman (Pro-tukipiste ry) Kaupungin edustajat: Lapsiasiamies Tiia Heinäsuo Ikäihmisten palvelulinjan johtaja Ella Suojalehto Suunnittelija Johanna Riippi (1.8. alkaen Mika Vuori) Kautensa päättävät seuraavat henkilöt: Kaisa Nyberg, Riitta Kuismanen, Kimmo Kumlander, Disa Kamula, Marianne Järveläinen, Eero Portaankorva, Outi Ritari ja Jaana Häggman. 2. JÄRJESTÖEDUSTAMON TEHTÄVÄ JA TOIMINNAN KUVAUS Järjestöedustamon tehtävät on kirjattu Kumppanuus ohjelman loppuraporttiin seuraavasti: 1. Arvioida ja kehittää kaupunki-järjestö -yhteistyötä monipuolisesti ja pitkäjänteisesti. 2. Mahdollistaa aiempaa vahvemmin järjestöjen osallistaminen kaupungin strategisten osa-alueiden arviointiin ja kehittämiseen. 3. Koota tamperelaisten hyvinvointiin ja arjessa pärjäämiseen liittyvää tietoa sekä tietoa koetuista hyvinvointivajeista ja palvelutarpeista. 4. Etsiä ja valita sellaisia palvelutarpeita ja hyvinvointivajeita, joiden korjaamiseksi järjestöillä joko keskenään tai yhteistyössä kaupungin kanssa olisi annettavaa. 5. Etsiä resursseja palvelutarpeisiin ja hyvinvointivajeisiin vastaavan kehittämistyön- tai kokeilun toteuttamiseksi. 6. Käynnistää yhteistyössä tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen ja kaupungin kanssa kokeiluja hyvinvointivajeisiin ja palvelutarpeisiin vastaamiseksi. 7. Seurata sekä mahdollisuuksien mukaan ohjata ja edistää käynnistettyjä kehittämiskokonaisuuksia. 8. Viestiä toiminnasta sekä kaupungin että järjestöjen suuntaan. Järjestöedustamo kokoontuu 4-6 kertaa vuodessa ja valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kokousten koollekutsumisesta ja valmistelusta vastaavat sekä järjestöjen että kaupungin osalta nimetty koordinaatiopari. Järjestöjen osalta yhteyshenkilönä on toiminut Artteli-

5 kumppanuusyhdistys ry:n yhteisökoordinaattori Nina Lindberg. Kaupungin yhteyshenkilö on suunnittelija Susanna Lundström. Vuonna 2018 Järjestöedustamo kokoontui yhteensä 7 kertaa. Lisäksi kaikille avoimia työpajoja ja tilaisuuksia järjestettiin yhteensä 6 kertaa. Edustamon kokousten pöytäkirjat löytyvät Tampereen kaupungin verkkosivuilta. Tänä vuonna Järjestöedustamo on: - käsitellyt kaupungin asettaman köyhyystyöryhmän rinnalla köyhyyttä Tampereella ja kaupungin hyvinvointikertomusta sekä kehittänyt kunta-järjestöyhteistyön toimintamalleja - järjestänyt kaikille avoimia tilaisuuksia ja työpajoja: o hankekehittämö-tilaisuus o Köyhyys Tampereella -tilaisuus Keskustorilla o työpaja kansalaistoiminnan tuen tarpeista o työpaja kunta-järjestökumppanuuden arvioimiseksi o työpaja avustuskriteerien uudistamiseksi Vuonna 2017 Järjestöedustamo linjasi, että edustamon työskentelytapa jatkuu tulevaisuudessa työpajapainotteisena. Tätä toimintatapaa on pidetty yllä vuonna Työpajapainotteisen toiminnan tarkoitus on edistää kaikkien järjestöjen osallisuutta, sillä työpajat ovat olleet avoimia kaikille tamperelaisille järjestöille. Järjestöedustamon kokouksien roolina on linjata ja päättää tulevan vuoden tavoitteet ja painopisteet. 3. EHDOLLE ASETTAUTUMINEN JÄRJESTÖEDUSTAMON VAALEISSA Ehdokkaita Järjestöedustamoon voi nimetä Rekisteröity yhdistys, järjestö tai säätiö, jonka toiminta sijoittuu Tampereelle ja jonka toimintakenttä on hyvinvointialalla (sosiaali, terveys, kulttuuri, liikunta). Ehdokkaita voivat nimittää yksittäinen yhdistys tai yhdistysjoukko ja ehdokkaat ilmoitetaan sähköisellä lomakkeella ( Lomakkeessa järjestöjä pyydetään nimeämään kategoria, jota järjestön ehdokas edustaa. Kategoriat, joihin edustajia tänä vuonna haetaan, ovat: Ihmisoikeusjärjestöt Kaupunginosajärjestöt Yleisjärjestöt Omaisjärjestöt Työllisyyden edistämisen ja työttömien järjestöt Kulttuurialan järjestöt Ikääntyneiden järjestöt Lapsi- ja perhetyön järjestöt Muut järjestöt Ehdokasasettelu alkaa ja päättyy Ehdokasasettelu julkistetaan mennessä ja jaetaan Kumppanuus2020 -yhteystietolistalle sekä muissa järjestöverkostoissa ja -uutiskirjeissä. Valittaville edustajille nimetään henkilökohtainen varaedustaja äänestystuloksen mukaisesti (toiseksi eniten ääniä saanut nousee varaedustajaksi). Varaedustajilla ei ole läsnäolo-oikeutta edustamon kokouksissa, vaan

6 oletus on, että varsinaiset jäsenet pitävät varaedustajansa tietoisena edustamon toiminnasta ja päätöksistä. Varaedustajat voivat kuitenkin osallistua kaikkiin työryhmiin- ja pajoihin. 4. ÄÄNESTYSOIKEUS JÄRJESTÖEDUSTAMON VAALEISSA Vaalikelpoisuus on niillä järjestöillä, jotka voivat myös asettaa ehdokkaita. Eli äänioikeus on rekisteröidyllä yhdistyksellä, järjestöllä tai säätiöllä, jonka toiminta sijoittuu Tampereelle ja jonka toimintakenttä on hyvinvointialalla (sosiaali, terveys, kulttuuri, liikunta). Tämän kirjeen yhteydessä toimitetaan valtakirja, jonka jokainen äänioikeuden Järjestöedustamon vaaleissa haluava ottaa mukaansa Kumppanuusfoorumiin. Valtakirjaa vastaan edustaja saa siis äänioikeuden. Edustajia pyydetään todistamaan henkilöllisyytensä ilmoittautumisen yhteydessä Kumppanuusfoorumissa. Jokaisessa kategoriassa äänestetään yhtä edustajaa suljetulla lappuäänestyksellä. 5. AIKATAULU JA TIEDOTUS Ehdokasasettelu alkaa perjantaina ja päättyy Ehdokkaat julkistetaan Järjestöedustamon vaalit järjestetään klo 16 kaikille avoimessa Kumppanuusfoorumissa. Uusi Järjestöedustamo aloittaa toimintansa vuoden 2019 alusta. Ehdokasasettelun alkamisesta sekä ehdolle asetettujen esittelyt toimitetaan laajasti tamperelaisille järjestöille. Levityskanavina käytetään mm. Kumppanuus ohjelmaan osallistuneiden järjestöjen sähköpostilistaa sekä Tampereen kaupungin järjestötoimijoille suunnattua uutiskirjettä. Tiedot Järjestöedustamon vaaleista laitetaan myös Tampereen kaupungin verkkosivuille Vuoden 2019 ensimmäinen Järjestöedustamon kokous järjestetään Lisätietoja antavat Järjestöedustamon koordinaattorit: Nina Lindberg p nina.lindberg@artteli-ry.fi Susanna Lundström p susanna.lundstrom@tampere.fi

JÄRJESTÖEDUSTAMON JÄSENTEN VALINTA KAUDELLE

JÄRJESTÖEDUSTAMON JÄSENTEN VALINTA KAUDELLE JÄRJESTÖEDUSTAMON JÄSENTEN VALINTA KAUDELLE 2018-2019 20.10.2017 Pyydämme tamperelaisia hyvinvointialan järjestöjä asettamaan ehdokkaansa 25.11. mennessä Tampereen Järjestöedustamoon kaudelle 2018-2019

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

JÄRJESTÖEDUSTAMON KOKOUS 4 / 2019

JÄRJESTÖEDUSTAMON KOKOUS 4 / 2019 JÄRJESTÖEDUSTAMON KOKOUS 4 / 2019 MUISTIO Paikka: Virastotalo, ryhmähuone 1 (5. krs) Aika: 14.5.2019 klo 15-17 Järjestöedustamon jäsenet: Tiina Virnes (Tarve ry) - varajäsen Sami Rantanen (Yhdessä selviytymisen

Lisätiedot

Järjestöedustamon ehdokkaat vuonna 2018

Järjestöedustamon ehdokkaat vuonna 2018 Järjestöedustamon ehdokkaat vuonna 2018 Liikuntajärjestöt Marja Crusell-Kauppinen Juha Salonen ä tiö Työväen Naisvoimistelijat ry kansalliset seniorit ry Marjalla on pitkän linjan kokemusta liikuntaseuran

Lisätiedot

Kumppanuus 2020 ohjelma ja Järjestöedustamo

Kumppanuus 2020 ohjelma ja Järjestöedustamo Kumppanuus 2020 ohjelma ja Järjestöedustamo Kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen 1 Hyvinvointipalvelut Strategia- ja kehittämisyksikkö: Johtamisjärjestelmän kuvaus / Toimintamallin

Lisätiedot

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Kumppanuus 2020 -ohjelma Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Mikä on Kumppanuus 2020 -ohjelma? Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo Artteli ry:n yhdessä

Lisätiedot

JÄRJESTÖEDUSTAMON KOKOUS 2 / 2017 ESITYSLISTA

JÄRJESTÖEDUSTAMON KOKOUS 2 / 2017 ESITYSLISTA JÄRJESTÖEDUSTAMON KOKOUS 2 / 2017 ESITYSLISTA Paikka: Virastotalo, Innovation Space, 2. krs Aika: 13.3. klo 15-17 Järjestöedustamon varsinaiset jäsenet: Jaana Alasentie (Yhdessä selviytymisen tuki YSTI

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

Esityslista. Asiakirja 5

Esityslista. Asiakirja 5 Esityslista kirja 5 ESITYSLISTA AIKA 17.-18.11.2012, kokous alkaa lauantaina 17.11. klo 11.30 PAIKKA Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10 45100 Kouvola LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019

RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / (7) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 RAISION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 / 2019 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2019 Aika Keskiviikko 9.1.2019 kello 18.00 19.08 Paikka Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Anttila Hannele

Lisätiedot

Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta

Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta Innostus tarttuu! Varsinais-Suomen järjestötiekartta Järjestöt vaikuttajina terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä 25.10.2018 Suunnittelupäällikkö Jaana Halin, Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2017 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2017 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2017 1 Nuorisovaltuusto 18.01.2017 Aika 18.01.2017 klo 16:15-17:06 Paikka Uimahallin kokoustila (2. krs), Koulupolku 5 Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2017

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2017 AIKA: tiistai 9.5.2017 klo 17:25 18:06 PAIKKA: Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila PAIKALLA: Lahtonen Erika Ihanmäki Jussi Vuorela Ilmari Elo Jalmar Nieminen Tino Nurminen Säde Pöykiö Riku Rantala

Lisätiedot

Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen. Elina Varjonen, STEA. Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku

Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen. Elina Varjonen, STEA. Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku Avaimia järjestötoiminnan tuloksellisuuteen Elina Varjonen, STEA Kunta-järjestötyö on kaikkien etu Turku 6.2.2018 7.2.2018 1 2 7.2.2018 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille. TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 AIKA keskiviikkona 23.1.2019 klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Timo Aaltonen Enni Alakoski Ilkka Ali-Rontti Soile Anttila Ville Arkkila

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta SOVELTAMISALA JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta Reserviläisliitto r.y:n varsinaisissa kokouksissa noudatetaan tätä menettelytapaohjetta ja vakiintunutta kokouskäytäntöä

Lisätiedot

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2019

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2019 AIKA: 17.1.2019 klo 16.35-17.45 PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Laurila Niklas Vuorela Ilmari Saloniemi Oskari puheenjohtaja I. varapuheenjohtaja II. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Aika maanantaina 12.1.2015 klo 18.00-18.35, 18.45-18.51. kokous keskeytettiin klo 18.35-18.45 Paikka seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho vara Hanhisalo,

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

Paikka Valtuustosali (5. krs) keskusvirastotalo, (Aleksis Kiven katu C) 12 Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valinta

Paikka Valtuustosali (5. krs) keskusvirastotalo, (Aleksis Kiven katu C) 12 Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valinta Tampere Pöytäkirja 2/2018 1 (13) Aika 31.10.2018, klo 13:00-15:10 Paikka Valtuustosali (5. krs) keskusvirastotalo, (Aleksis Kiven katu 14-16 C) Käsitellyt asiat 11 Kokouksen puheenjohtajiston valinta 12

Lisätiedot

Neuvotteluhuone 2, (6.krs), keskusvirastotalo. 21 Pöytäkirjan tarkastus ja puhe- ja läsnäolo-oikeuksien myöntäminen

Neuvotteluhuone 2, (6.krs), keskusvirastotalo. 21 Pöytäkirjan tarkastus ja puhe- ja läsnäolo-oikeuksien myöntäminen Tampere Pöytäkirja 3/2016 1 (11) Aika 23.11.2016, klo 13:00-15:30 Paikka Neuvotteluhuone 2, (6.krs), keskusvirastotalo Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Lahela-Seuran säännöt

Lahela-Seuran säännöt Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto. PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto

Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018 Sivu 1 Kirkkovaltuusto ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Kokousaika: Tiistai 27.2.2018

Lisätiedot

15 Kokouksen työjärjestys ja pöytäkirjantarkastajien valinta. 19 Terveiset yhteisöllisen asumisen seminaarista sekä Ikäkoti kuntoon - seminaarista

15 Kokouksen työjärjestys ja pöytäkirjantarkastajien valinta. 19 Terveiset yhteisöllisen asumisen seminaarista sekä Ikäkoti kuntoon - seminaarista Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (16) Aika 14.03.2017, klo 13:00-15:05 Paikka Lounashuoneen kabinetti, kaupungin virastotalo Käsitellyt asiat 13 Kokouksen avaus 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus toimii ProAgria Etelä-Suomi ry:ssä rekisteröimättömänä maa- ja kotitalousnaisten

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika 15.1.2019 kello 18.30 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Aitto-oja Piia Marttinen Kari Eerola Pirkko Mustalahti Satu Eriksson Niko Mylly Joona Hakala Pentti Mäkelä

Lisätiedot

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18-18.48 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Ulla Maija Puhakka Sirkka Konttinen puheenjohtaja 1-6 :t puheenjohtaja 7-12 :t Liisa

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki. AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2015 Kirkkoneuvosto. Simeon-talon kokoushuone

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2015 Kirkkoneuvosto. Simeon-talon kokoushuone KOKOUSKUTSU 1/2015 Kirkkoneuvosto Kokousaika keskiviikko 7.1.2014 klo 17 Kokouspaikka Simeon-talon kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Edustajiston vaalit 2018

Edustajiston vaalit 2018 Edustajiston vaalit 2018 Arvoisat jäsenet ja jäsenyhdistykset ProAgria Pohjois-Savon toiminnassa tuleva talvikausi on vaaliaikaa. Tässä kirjeessä on ohjeet ehdokasasetteluun. ProAgria Pohjois-Savon edustajiston

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

NAKKILAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 1/2019 Kirkkovaltuusto Sivu 1

NAKKILAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 1/2019 Kirkkovaltuusto Sivu 1 Kirkkovaltuusto 16.1.2019 Sivu 1 Aika 16.1.2019 keskiviikko klo 18 18.30. Paikka Seurakuntakeskuksen luentosali Saapuvilla olleet et Ahola Kelpo Anttila Riitta Bärlund Anne Hautojärvi Minna Heinänen Pentti

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa)

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa) 1 VAALITAPA Tehyn Järvenpään ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän varajäsenensä sekä ammattiosaston edustajat paikallisosaston kokouksiin valitaan ammattiosaston

Lisätiedot

Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018

Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018 Oulun yliopisto, yliopistokollegio Kokous 3/2018 Pöytäkirja 3/2018 Aika: Torstai 13.12.2018 kello 14.00 15.15 Paikka: Oulun yliopisto, kokoushuone HR144 Pentti Kaiteran katu 1, 90570 Oulu Oulun yliopisto

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1 Pappilantie 11 D 1 97700 Ranua 22.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO Aika maanantai 21.1.2019 klo 18 Paikka Läsnä Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

ASKOLAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 1/2017

ASKOLAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 1/2017 K U U L U T U S Askolan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 26.01.2017 klo 18.00 seurakuntakodilla Askolantie 23 Kokouksen asialista on nähtävillä 20. - 26.1.2017 ja pöytäkirja 27.1. 13.2.2017

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Aika: 2.9.2018 klo 13.04 14.45 Paikka: Keinusali, Arx-talo (Keinusaarentie 1) Läsnä: Ekman Janette Gynther Joona Heiskanen Okko Karrimaa Heta Kirvesmäki Venla Könnömäki

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

Säännöt Surunauha ry, Sorgbandet rf

Säännöt Surunauha ry, Sorgbandet rf 1 / 6 Säännöt Surunauha ry, Sorgbandet rf Jäsenkokouksen hyväksymät 27.11.2016 Sisällysluettelo 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka ja toiminta-alue... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Tarkoituksen toteuttaminen...

Lisätiedot

TURUN TYÖVÄENOPISTON OPISKELIJAT RY SÄÄNNÖT

TURUN TYÖVÄENOPISTON OPISKELIJAT RY SÄÄNNÖT TURUN TYÖVÄENOPISTON OPISKELIJAT RY SÄÄNNÖT 1 TURUN TYÖVÄENOPISTON OPISKELIJAT ry:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turun työväenopiston opiskelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Turku ja sen toimintaalueena

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 AIKA keskiviikkona 25.1.2017 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Arvola Lassi Auranen Harri Hutko Sinikka Kallio Reino Kanervo

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS Osuuskaupan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten edustajisto on hyväksynyt 14.11.2017 itselleen tämän työjärjestyksen. Työjärjestystä on muutettu viimeksi 14.11.2017. Tämä työjärjestys

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Edustajakokouksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/ Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2017 22.6.2017 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 22.6.2017 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Tammer, Kelloportinkatu 1 B. Tampereella

Lisätiedot

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty.

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty. TAMPEREEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Vanhusneuvosto 1 Vanhusneuvoston kokous Aika Keskiviikko 20.1.2016 klo 13.00 15.30 Paikka Keskusvirastotalo, rh 1, 5. krs Osallistujat Päätöksentekijät Ojala Arja

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (14) Nuorisovaltuusto Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali

Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (14) Nuorisovaltuusto Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (14) Aika 31.10.2017, klo 17:00 Paikka Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot