TYÖTERVEYSHUOLTO JA SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN EHKÄISEMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖTERVEYSHUOLTO JA SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN EHKÄISEMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA"

Transkriptio

1 TYÖTERVEYSHUOLTO JA SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN EHKÄISEMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, helmikuu 2018 N=

2 Yhteenvetoa Lähes kaikki luottamushenkilöt (99%) kertovat, että työnantaja on järjestänyt työntekijöilleen työterveyshuollon. 72 prosenttia kertoo, että työterveyshuoltoon kuuluu myös sairaanhoito. Useimmin näin on suurilla työpaikoilla. Sen sijaan kaikkein pienimmistä työpaikoista vain noin puolella (52%) sairaanhoito kuuluu työterveyshuoltoon. 74 prosentin mielestä työterveyshuolto tekee yhteistyötä sekä työnantajan että työntekijöiden kanssa. Sen sijaan 15 prosenttia kertoo, että yhteistyötä tehdään vain työnantajan kanssa. Kiky-sopimuksen mukaan työnantajan on järjestettävä irtisanotuille työntekijöille työterveyshuollon palvelut tietyin ehdoin kuuden kuukauden ajan työntekovelvollisuuden päättymisestä. Kaksi kolmasosaa (66%) luottamushenkilöistä tiesi kyseisen määräyksen olemassaolosta. Neljännes (25%) luottamushenkilöistä kertoo, että ko. säännöstä on hänen työpaikallaan sovellettu. 35 prosentin mukaan määräystä ei ole sovellettu ja 40 prosenttia ei osannut sanoa, onko näin tehty

3 Yhteenvetoa Työterveyshuolto voi tarvittaessa tehdä irtisanotulle työntekijälle terveystarkastuksen ennen palvelusuhteen päättymistä. Tarkastuksen tarkoituksena on selvittää työllistymisen edellytyksiä ja laatia suunnitelma työkyvyn ylläpitämisestä. 16 prosenttia luottamushenkilöistä kertoo, että heidän työpaikkansa työntekijöille on tällaisia lopputarkastuksia tehty. 47 prosentin mukaan ko. tarkastuksia ei ole tehty. 37 prosenttia ei osannut vastata kysymykseen. Vähiten ns. lopputarkastuksia on tehty pienillä työpaikoilla

4 Yhteenvetoa Reilu puolet (54%) luottamushenkilöistä kertoo, että työpaikalla on olemassa ohjeistus seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. 13 prosentin mukaan työpaikalla on tullut esiin seksuaalista häirintää viimeisten 12 kuukauden aikana. Useimmin näin on tapahtunut palvelualoilla (19%) ja kuljetussektorilla (18%). Huomionarvoista ehkä on, että jopa viidennes (20%) luottamushenkilöistä ei osannut kysymykseen vastata. Noin puolet luottamushenkilöistä (49%) on sitä mieltä, että seksuaaliseen häirintään on puututtu asianmukaisesti. Tosin naispuolisista luottamushenkilöistä näin ajattelee 41 prosenttia, kun taas miespuolisista luottamushenkilöistä näin kertoo 54 prosenttia

5 Vastaajat (%) Sektori Teollisuus Julkinen ala Palveluala Kuljetus Luottamustoimi Luottamusmies Työsuojeluvaltuutettu Molemmissa tehtävissä Työpaikan henkilöstön määrä yli

6 Kuuluuko työpaikan työterveyshuoltoon myös sairaanhoito? (%) Palveluala Teollisuus Julkinen ala Kuljetus

7 Kuuluuko työpaikan työterveyshuoltoon myös sairaanhoito? (%, henkilöstön määrän mukaan) yli

8 Onko työterveyshuoltopalvelujen tuottaja vaihtunut viimeisen kolmen vuoden aikana? (%) Palveluala Teollisuus Julkinen ala Kuljetus

9 Onko työterveyshuolto tehnyt työpaikkakäynnin viimeisen kolmen vuoden aikana? (%) Palveluala Teollisuus Julkinen ala Kuljetus

10 Tekeekö työterveyshuolto yhteistyötä (%) sekä työnantajan että työntekijöiden kanssa? 74 vain työnantajan kanssa? 15 vain työntekijöiden kanssa? 0 Työterveyshuolto ei tee yhteistyötä työpaikkani kanssa. 4 En osaa sanoa

11 Tekeekö työterveyshuolto yhteistyötä (%, sektoreittain) sekä työnantajan että työntekijöiden kanssa? vain työnantajan kanssa? vain työntekijöiden kanssa? 1 Työterveyshuolto ei tee yhteistyötä työpaikkani kanssa. En osaa sanoa Palveluala Teollisuus Julkinen ala Kuljetus

12 Tunnistaako työterveyshuolto työsuojelua ja työhyvinvointia koskevat ongelmat? (%) Palveluala Teollisuus Julkinen ala Kuljetus Kyllä Osittain Ei En osaa sanoa

13 Onko työterveyshuolto esittänyt ratkaisuja työsuojeluun ja työhyvinvointiin liittyviin ongelmiin? (%) Palveluala Teollisuus Julkinen ala Kuljetus Kyllä, kaikkiin ongelmiin Kyllä, joihinkin ongelmiin Ei En osaa sanoa

14 Tiesitkö, että kiky-sopimuksessa on sääntö työterveyshuollon palveluista irtisanotuille työntekijöille? (%) Palveluala Teollisuus Julkinen ala Kuljetus Kyllä En

15 Tiesitkö, että kiky-sopimuksessa on sääntö työterveyshuollon palveluista irtisanotuille työntekijöille? (%, henkilöstön määrän mukaan) yli yli 30 hengen työpaikat Kyllä En

16 Onko työpaikalla sovellettu kiky-sopimuksen sääntöä työterveyshuollon palveluista irtisanotuille työntekijöille? (%) Palveluala Teollisuus Julkinen ala Kuljetus

17 Onko työpaikalla sovellettu kiky-sopimuksen sääntöä työterveyshuollon palveluista irtisanotuille työntekijöille? (%, henkilöstön määrä mukaan) yli yli 30 hengen työpaikat

18 Onko irtisanotuille työntekijöille tehty työterveyshuollossa ns. lopputarkastuksia? (%) Palveluala Teollisuus Julkinen ala Kuljetus

19 Onko irtisanotuille työntekijöille tehty työterveyshuollossa ns. lopputarkastuksia? (%, henkilöstön määrän mukaan) yli

20 SEKSUAALISEN HÄIRINNÄN EHKÄISEMINEN

21 Onko työpaikalla ohjeistusta seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi? (%) Palveluala Teollisuus Julkinen ala Kuljetus

22 Onko työpaikalla ohjeistusta seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi? (%) Nainen Mies

23 Onko työpaikalla tullut esiin seksuaalista häirintää viimeisten 12 kuukauden aikana? (%) Palveluala Teollisuus Julkinen ala Kuljetus

24 Onko työpaikalla tullut esiin seksuaalista häirintää viimeisten 12 kuukauden aikana? (%) Nainen Mies

25 Onko työpaikalla puututtu seksuaaliseen häirintään asianmukaisesti? (%, vastaajat työpaikoilta, joilla esiintynyt häirintää) Palveluala Teollisuus Julkinen ala Kuljetus

26 Onko työpaikalla puututtu seksuaaliseen häirintään asianmukaisesti? (%, vastaajat työpaikoilta, joilla esiintynyt häirintää) Nainen Mies

KOKEMUKSET OSASAIRAUSPÄIVÄRAHAN KÄYTÖSTÄ SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI TOUKOKUU 2013 N = 1100

KOKEMUKSET OSASAIRAUSPÄIVÄRAHAN KÄYTÖSTÄ SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI TOUKOKUU 2013 N = 1100 KOKEMUKSET OSASAIRAUSPÄIVÄRAHAN KÄYTÖSTÄ SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI TOUKOKUU 2013 N = 1100 Vastaajat (%) N=1100 Luottamusmies Työsuojeluvaltuutettu 29 Molemmat tehtävät Sektori:

Lisätiedot

PÄIHDEOHJELMAT SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HELMIKUU 2014 N= 1070

PÄIHDEOHJELMAT SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HELMIKUU 2014 N= 1070 PÄIHDEOHJELMAT SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HELMIKUU 2014 N= 1070 YHTEENVETOA SAK:laisilla työpaikoilla on paljon päihdeongelmia. Päihdeohjelmat/toimintamallit sekä puuttuminen

Lisätiedot

KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, syyskuu 2018 N = 950 10.10.2018 1 Yhteenvetoa Kaksi kolmesta luottamushenkilöstä (65 %, N = 615) kertoo, että heidän työpaikallaan

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE

KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu N = 78.5. 1 Yhteenvetoa Kesäntyöntekijöiden palkkaaminen SAK:laisille työpaikoille näyttää olevan edelleen

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HUHTIKUU 2016 N= 983 YHTEENVETOA Luottamushenkilöistä 59 prosenttia kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953 OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953 YHTEENVETOA Vuoden 2014 lakimuutosten jälkeen vain vajaalla kolmanneksella työpaikoista ( %) on aloitettu henkilöstö-

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI 2011 19.9.2011 Luottamushenkilöpaneeli 1 Tiivistelmä Kyselyyn vastasi 770 paneelin jäsentä. Varhainen puuttuminen työkykyongelmiin Yli puolella (55 ) alle 20 henkilön työpaikoilla

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 Yhteenvetoa Paikallinen sopiminen on lisääntynyt SAK:laisilla työpaikoilla. 64 prosenttia luottamushenkilöistä

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, tammikuu 2019 N=974

Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, tammikuu 2019 N=974 Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla SAK:n luottamushenkilöpaneeli, tammikuu 19 N=974 Palkka-avoimuus SAK:laisilla työpaikoilla Luottamushenkilöistä 67,3 % oli täysin tai melko samaa mieltä siitä,

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä työelämässä

Seksuaalinen häirintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Seksuaalinen häirintä työelämässä Helmikuu 2018 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 64-vuotiaat),

Lisätiedot

NEUVOTTELUJEN SUJUMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI MARRASKUU 2014 N=960

NEUVOTTELUJEN SUJUMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI MARRASKUU 2014 N=960 NEUVOTTELUJEN SUJUMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI MARRASKUU 01 N=960 YHTEENVETOA Lähes neljännes SAK:laisista luottamushenkilöistä kertoo, että neuvottelutoiminta työpaikalla

Lisätiedot

Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK /12/2018 Luottamuksellinen 1

Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK /12/2018 Luottamuksellinen 1 Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK 12.2.2018 2/12/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työssä käyvien parissa

Lisätiedot

Palkitseminen, yhdenvertaisuus ja koulutusmahdollisuudet SAK:laisilla työpaikoilla

Palkitseminen, yhdenvertaisuus ja koulutusmahdollisuudet SAK:laisilla työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Palkitseminen, yhdenvertaisuus ja koulutusmahdollisuudet SAK:laisilla työpaikoilla 1 SAK:n työolobarometri 2012 Palkitseminen, yhdenvertaisuus ja koulutusmahdollisuudet SAK:laisilla

Lisätiedot

SAK:n työsuojelukysely 2008

SAK:n työsuojelukysely 2008 1 09 SAK:n työsuojelukysely 08 Tammikuu 09 Lisätiedot: Erkki Laukkanen erkki.laukkanen@sak.fi puhelin 0 774 0164 SAK, PL 157 00531, Helsinki Tilaukset: SAK puhelin 0 774 000 SAK Työsuojelukysely 08 1 SAK:N

Lisätiedot

SAK:n työolobarometri Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys. työpaikoilla

SAK:n työolobarometri Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys. työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys SAK:laisilla työpaikoilla 1 SAK:n työolobarometri 2012 Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys SAK:laisilla työpaikoilla ISBN 978-951-714-281-6

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLTO JA TYÖPAIKAN YHTEISTYÖ

TYÖTERVEYSHUOLTO JA TYÖPAIKAN YHTEISTYÖ TYÖTERVEYSHUOLTO JA TYÖPAIKAN YHTEISTYÖ TYÖSUOJELUILTAPÄIVÄ PORI 14.3.2013 KARI HARING SAK RY YHTEISTYÖN PERUSTEET Laki edellyttää Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 30.3.2007/334 Työterveyshuoltolaki

Lisätiedot

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 TAUSTATIEDOT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS & TIETOA VASTAAJISTA! Sähköpostikutsu Päihteet työelämässä - tutkimukseen

Lisätiedot

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Kysely toteutettu maalis-huhtikuun aikana 2018 Vertailussa vuoden 2017 kysely Vastaajia vuonna 2018: 643 vuonna 2017: 616 KUINKA USEIN OLET KÄYTTÄNYT TYÖKUNNON PALVELUITA

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY 1. Sukupuoli nmlkj Nainen nmlkj Mies nmlkj Ei yksiselitteisesti määriteltävissä 2. Ikä nmlkj alle 31 vuotta nmlkj 31 40 vuotta nmlkj 41 0 vuotta nmlkj yli 0 vuotta 3.

Lisätiedot

SAK:n edustajisto Kiljavan opisto

SAK:n edustajisto Kiljavan opisto SAK:n edustajisto Kiljavan opisto Tekoäly tulee muuttuuko työ? Kevät 2018 Mahdollisuuksien aika -hanke Työelämän tulevaisuutta käsittelevä nelivuotinen hanke (2016 2020) Hankkeella on kolme tavoitetta:

Lisätiedot

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 1 Työpaikan laatu on yhteydessä lähes kaikkiin työelämän ilmiöihin ja aina niin, että laadukkailla työpaikoilla asiat ovat muita paremmin.

Lisätiedot

HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU

HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU HKJAO 27.2.2018 19 Liite 1 LAPINLAHDEN KUNTA Päivitetty 5.2.2018 TYÖSUOJELU HÄIRINTÄ JA EPÄASIALLINEN KOHTELU Terveydelle haitallista häirintää ja epäasiallista kohtelua hallitaan Lapinlahden kunnan työpaikoilla

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit 2017

Työsuojeluvaalit 2017 Työsuojeluvaalit 2017 Tee työpaikastasi vielä parempi - lähde ehdolle työsuojeluvaaleissa Työsuojeluvaltuutettu pääsee vaikuttamaan työpaikan työhyvinvointiin ja turvallisuuteen. Hän kehittää työympäristöä

Lisätiedot

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi 2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN

Lisätiedot

TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA. Lapinlahden kunnan työpaikoilla

TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA. Lapinlahden kunnan työpaikoilla LAPINLAHDEN KUNTA 12.02.2016 TYÖSUOJELU TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINTA Lapinlahden kunnan työpaikoilla Tällä työpaikalla häirintää ja epäasiallista kohtelua hallitaan

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Seksuaalinen häirintä - lainsäädäntö työelämän osalta Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Lainsäädäntö kattavaa - kyse asenteista 1. Tasa-arvolaki 2. Työturvallisuuslaki 3. Rikoslaki

Lisätiedot

Kunnat ja 30-60 - 90- päivän sääntö. Kevan Työterveyshuoltotutkimuksen tuloksia 31.5.2012

Kunnat ja 30-60 - 90- päivän sääntö. Kevan Työterveyshuoltotutkimuksen tuloksia 31.5.2012 Kunnat ja 30-60 - 90- päivän sääntö Kevan Työterveyshuoltotutkimuksen tuloksia 31.5.2012 Kevan Työterveyshuoltotutkimus 2012 Tutkimuksen tavoitteena on selvittää kuntaorganisaatioiden työterveyshuollon

Lisätiedot

Palkkio rohkaisee kehittämään

Palkkio rohkaisee kehittämään SAK:n työolobarometri 2016 Palkkio rohkaisee kehittämään 1 SAK:n työolobarometri 2016 Palkkio rohkaisee kehittämään SiSällyS Työntekijät osaksi tuottavuuden kehittämistä 3 Työntekijöiden tekemät aloitteet

Lisätiedot

Yrityksille tietoa TTT-asioista

Yrityksille tietoa TTT-asioista Yrityksille tietoa TTT-asioista Työterveyshuolto, työsuojelutoiminta, perehdytys, riskienarviointi ja kemikaalit työpaikalla. 16.11.2010 Mika Valllius 1 Työterveyshuolto Työterveyshuolto Työterveyshuolto

Lisätiedot

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen

Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen Helsingin hengessä - sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen 1 Tarve yhteiselle toimintaohjeelle Kaupungin työyhteisöt ovat hyvin toimivia. Kaikilla työpaikoilla esiintyy kuitenkin näkemyseroja ja ristiriitoja.

Lisätiedot

Asiakaskyselyn 2014 tulokset

Asiakaskyselyn 2014 tulokset Asiakaskyselyn 2014 tulokset Työterveys Akaasia teki keväällä 2014 asiakaskyselyn. Kysely lähetettiin 664 työterveyshuollon asiakkaan yhteyshenkilölle Webropol kyselynä sähköpostin välityksellä. Kyselyyn

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat

Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat 3.11.2016 Työpaikan henkilöstöä koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka Kouluneuvos Petri Heikkilä Suunnitelma Säädösperusta Työsuojelun toimintaohjelma Työturvallisuuslaki 9 Häirinnän

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015

Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 14.11.2014 Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2015 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ

Lisätiedot

Samapalkkakysely 2017 Ammattiliitto Pron luottamushenkilöiden vastaukset. Tanja Lehtoranta 2018

Samapalkkakysely 2017 Ammattiliitto Pron luottamushenkilöiden vastaukset. Tanja Lehtoranta 2018 Samapalkkakysely 2017 n Samapalkkakyselyn 2017 Pron Kaikki työmarkkinakeskusjärjestöt ovat osana kolmikantaista samapalkkaisuusohjelmaa toteuttaneet kyselyn tasa-arvosuunnitelmien ja palkkakartoitusten

Lisätiedot

Työterveyshuolto. Opas työpaikoille työterveyshuollon järjestämiseen

Työterveyshuolto. Opas työpaikoille työterveyshuollon järjestämiseen Työterveyshuolto Opas työpaikoille työterveyshuollon järjestämiseen 1 Sisältö 1 2 3 4 5 6 Työterveyshuolto kuuluu jokaiselle työntekijälle Työnantajan velvollisuudet Työnantajan on kuultava työntekijöitä

Lisätiedot

Korvausuudistus korvauskäytännössä

Korvausuudistus korvauskäytännössä Korvausuudistus korvauskäytännössä SVL 1075/2018 korvausuudistus Samuli Niskanen juristi Kela, etuuspalvelujen lakiyksikkö, sairaanhoito- ja työterveyshuoltoryhmä Enimmäismäärien jäädyttäminen Enimmäismääriä

Lisätiedot

Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori

Työturvallisuus ja työsuojelu. Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuus ja työsuojelu Sari Anetjärvi lakimiesasessori Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslaki (738/2002) koskee kirkkoa ja seurakuntia. Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita

Lisätiedot

SAK:n JäSentutKimuS 2015. Kiinni LiiKKeessä

SAK:n JäSentutKimuS 2015. Kiinni LiiKKeessä SAK:n JäSentutKimuS Kiinni LiiKKeessä SAK:n Jäsentutkimus Kiinni liikkeessä ISBN 7-51-7-2-4 Painokarelia Oy Kannen kuva: Katarina Löfgren/ Gorilla Kirjan tilaukset SAK:n postituksesta, puhelin 0 774 000.

Lisätiedot

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki

Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017. Saarijärven kaupunki Työsuojelun toimintaohjelma 2014-2017 Saarijärven kaupunki 1. Työsuojelun tavoitteet Työpaikan työsuojelutoiminta perustuu työturvallisuuslakiin (738/2002) sekä lakiin työsuojelun valvonnasta ja työpaikan

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan

Lisätiedot

Isojoen työsuojelun toimintaohjelma

Isojoen työsuojelun toimintaohjelma Isojoen työsuojelun toimintaohjelma 2016-2018 JOHDANTO Työsuojelun perustehtävä on tukea työssä jaksamista, työhyvinvointia ja työturvallisuutta tasa-arvoisesti. Työsuojelun toimintaohjelmassa määritellään

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE

ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE ASKOLAN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2018-2019 Yhteistyötoimikunta 20.8.2018 16 Henkilöstöjaosto 4.9.2018 1 SISÄLTÖ Sisällysluettelo 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS 2 2. TAVOITTEET 2 3. TYÖSUOJELUVASTUUN

Lisätiedot

Ensihoitopalvelualan opintopäivät Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Tehy ry

Ensihoitopalvelualan opintopäivät Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Tehy ry Ensihoitopalvelualan opintopäivät Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Tehy ry 26.3.2018 K.O 1 Kotimaa 12.08.2017 12:41 Ensihoitajien kohtaama seksuaalinen häirintä yleistä UUTINEN 13.02.2018 Ensihoitajat:

Lisätiedot

Sosterin työterveyshuollon uudelleen järjestely ja kehittäminen. Sosterin kuntayhtymän hallituksen kokous 25.3.2014

Sosterin työterveyshuollon uudelleen järjestely ja kehittäminen. Sosterin kuntayhtymän hallituksen kokous 25.3.2014 Sosterin työterveyshuollon uudelleen järjestely ja kehittäminen Sosterin kuntayhtymän hallituksen kokous 25.3.2014 TYÖTERVEYSHUOLLON TOIMINNAN LAKITAUSTA Työterveyshuoltolaki 1383/2001, 4 : Työnantajan

Lisätiedot

Mitä sairaanhoitajille kuuluu

Mitä sairaanhoitajille kuuluu Mitä sairaanhoitajille kuuluu 6.11.2018 Vastaajat Kyselyn toteutus Kysely lähetettiin noin 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle sähköisesti syys-lokakuun 2018 vaihteessa Kyselyyn vastasi 2952 sairaanhoitajan,

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI /15 N = 3 YHTEENVETOA 5 prosenttia luottamushenkilöistä kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia sopimuksia viimeisten

Lisätiedot

Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija

Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Epäasiallisen kohtelun tunnistaminen ja toimenpiteet työpaikalla Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Käsitteitä Epäasiallisena kohteluna voidaan pitää kaikkea sellaista kielteistä käyttäytymistä työpaikalla,

Lisätiedot

Toimintaohjeet seksuaalisen häirinnän estämiseksi. Toukokuu Lakimiesliitto

Toimintaohjeet seksuaalisen häirinnän estämiseksi. Toukokuu Lakimiesliitto Toimintaohjeet seksuaalisen häirinnän estämiseksi Toukokuu 2018 Lakimiesliitto Taustaa Lakimiesliiton tekemän kyselyn (2018) mukaan työelämässä häirintää on omakohtaisesti kohdannut 26 % naisista ja 5

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena

Lisätiedot

Työterveyshuoltopalvelujen yhteishankinnan kehittämisprosessi Kotityöpalveluyhdistyksessä Kristina Rajala

Työterveyshuoltopalvelujen yhteishankinnan kehittämisprosessi Kotityöpalveluyhdistyksessä Kristina Rajala Työterveyshuoltopalvelujen yhteishankinnan kehittämisprosessi Kotityöpalveluyhdistyksessä 11.10.2017 Kristina Rajala Yrittäjien ja pienten yritysten työterveyshuoltoa kehitetään TyhyverkostoX-hankkeessa

Lisätiedot

Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja. Erkki Auvinen, STTK

Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja. Erkki Auvinen, STTK Henkilöstön edustaja -barometrin keskeisiä havaintoja, STTK 7.5.2015 Vastaajat Henkilöstön edustaja -barometriin vastasi 1 941 STTK:laista luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua Puolet kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 19:2016

TILASTOKATSAUS 19:2016 TILASTOKATSAUS 19:2016 21.10.2016 TYÖPAIKAT JA TYÖSSÄKÄYNNIN MUUTOS VANTAALLA, ESPOOSSA, HELSINGISSÄ JA KUUMA-ALUEELLA VIIME VUOSINA Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa 107 330 työpaikkaa ja 99 835 henkilöä

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä

Lisätiedot

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Lähtökohta: Työpaikalla on käytössään työkyvyn tuen toimintamalli, jonka kaikki tuntevat Varhaisen

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA TS-paneeli I TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA Minna Toivanen & Minna Janhonen 24.1.2013 24.1.2013 Työsuojelupaneeli I, Toivanen & Janhonen 1 TS-paneeli I TS-paneeli on työsuojeluhenkilöstölle

Lisätiedot

Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla

Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Työaika ja työaikajärjestelmät SAK:laisilla työpaikoilla 3 ISBN 978-951-714-279-3 Painokarelia

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?

Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen? Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?, dos., lääkintöneuvos Työsuojeluosasto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 20.1.2017 Keskusteluteemat 14.12.2016 Säätytalo Maakunnan oman henkilöstön työterveyshuollon

Lisätiedot

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Pauli Forma, Keva Toteuttaneet: Kalle Mäkinen & Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Verkkoaivoriihi, taustatietoa Tavoite: selvittää

Lisätiedot

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan

Lisätiedot

Turvattomuus työelämässä, väkivalta

Turvattomuus työelämässä, väkivalta Turvattomuus työelämässä, väkivalta 2.9.2019 2. 9. 2 0 1 9 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työssä käyvien parissa Kyselyyn vastasi yhteensä

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2016 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 01.02. 05.02. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto

Lisätiedot

Mitä mieltä maahanmuutosta?

Mitä mieltä maahanmuutosta? JULKAISUSARJA 8/2019 Mitä mieltä maahanmuutosta? SAK:n jäsentutkimus 20 40-vuotiaille ammattiliittojen jäsenille Osaraportti Lisätietoja: Riitta Juntunen riitta.juntunen@sak.fi mah dolli suuk sien aika

Lisätiedot

Työterveyshuolto. Mitä työnantajan ja yrittäjän on hyvä tietää työterveyshuollosta.

Työterveyshuolto. Mitä työnantajan ja yrittäjän on hyvä tietää työterveyshuollosta. Työterveyshuolto Mitä työnantajan ja yrittäjän on hyvä tietää työterveyshuollosta. www.kela.fi/tyoterveyshuolto www.kela.fi/sairastaminen> Työterveyshuolto>Yrittäjä> Työterveyshuollon tavoitteet Työterveyshuollon

Lisätiedot

Kilpailukieltosopimukset akavalaisilla. Akavan selvitys 2017

Kilpailukieltosopimukset akavalaisilla. Akavan selvitys 2017 Kilpailukieltosopimukset akavalaisilla Akavan selvitys 2017 Taustaa Akava selvitti keväällä 2017 kilpailukieltoehtojen yleisyyttä ja sisältöjä jäsenjärjestöjensä yrityksissä työskentelevien palkansaajajäsenten

Lisätiedot

Työterveyshuollon 90 päivän lausunto. Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri

Työterveyshuollon 90 päivän lausunto. Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Työterveyshuollon 90 päivän lausunto Kuntamarkkinat 13.9.2012 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Työterveyshuollon lausunto (svl 8 luku 5 a, tthl 12 1 mom 5 a kohta) Työterveyshuollon on arvioitava työntekijän

Lisätiedot

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL 21.11.2016 tarkistettu ja korjattu Yksityisen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2017 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit,

Lisätiedot

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL 27.11.2017 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2018 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 3 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki

Lisätiedot

Työsuojelupaneeli V TYÖTERVEYSYHTEISTYÖ. Minna Toivanen, Auli Airila & Minna Janhonen

Työsuojelupaneeli V TYÖTERVEYSYHTEISTYÖ. Minna Toivanen, Auli Airila & Minna Janhonen Työsuojelupaneeli V TYÖTERVEYSYHTEISTYÖ Minna Toivanen, Auli Airila & Minna Janhonen 8.5.2015 1 Työsuojelupaneeli V Työsuojelupaneeli on työsuojeluhenkilöstölle suunnattu, ajankohtaisia työelämäasioita

Lisätiedot

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työyhteisöt ehkäisevän päihdetyön areenana Leena Hirvonen, TtM, erityisasiantuntija Työryhmä: Anne Kujasalo, Katrimaija Luurila, Marketta Kivistö Ehkäisevän päihdetyön toteutuminen

Lisätiedot

Työterveyshuolto 2018

Työterveyshuolto 2018 Työterveyshuolto 2018 Työterveyshuollon tavoitteet Terveellinen ja turvallinen työ, työympäristö ja työyhteisö Työhön liittyvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisy Työntekijän terveyden sekä työ- ja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 158/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 29 b ja 30 c :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuksesta

Lisätiedot

TYÖ- TERVEYS- HUOLTO. Työterveyshuolto on jokaisen työntekijän oikeus. Sen järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus.

TYÖ- TERVEYS- HUOLTO. Työterveyshuolto on jokaisen työntekijän oikeus. Sen järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. TYÖ- TERVEYS- HUOLTO Työterveyshuolto on jokaisen työntekijän oikeus. Sen järjestäminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. u Työnantajan on järjestettävä työntekijöilleen työterveyshuolto. u Työnantajan,

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Raija Jääskelä, Julkishallinnon ryhmä Kokkolan toimipaikka, Torikatu 40, 67100 Kokkola raija.jaaskela@avi.fi Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

MATALAPALKKATUKI 54 VUOTTA TÄYTTÄNEILLÄ TUEN KÄYTTÖ VUONNA 2006

MATALAPALKKATUKI 54 VUOTTA TÄYTTÄNEILLÄ TUEN KÄYTTÖ VUONNA 2006 MATALAPALKKATUKI 54 VUOTTA TÄYTTÄNEILLÄ TUEN KÄYTTÖ VUONNA 2006 Verohallinnon ennakkotietojen mukaan ensimmäisenä tuen soveltamisvuonna 2006 matalapalkkatukea käytettiin 90 miljoonaa euroa. Vuoden viimeisinä

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet

Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Työnantajan ja työntekijän vastuut ja velvollisuudet Riikka Raaska Työsuojeluvaltuutettu Riikka Raaska Ennaltaehkäisevää tukea säädöksistä Ohjaa kehittämään Määrittää minimitason Suojaa Velvoittaa Korjaa

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSKYSELY

YHDENVERTAISUUSKYSELY YHDENVERTAISUUSKYSELY Hyvä oikeusministeriöläinen, Tervetuloa vastaamaan ministeriön yhdenvertaisuuskyselyyn! Vastaukset annetaan ja niitä käsitellään anonyymisti. Vastaamalla olet mukana kehittämässä

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN TARPEET TYÖTERVEYSHUOLLOLLE

TYÖPAIKKOJEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN TARPEET TYÖTERVEYSHUOLLOLLE TYÖPAIKKOJEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN TARPEET TYÖTERVEYSHUOLLOLLE OULU 13.10.2016 KARI HARING SAK RY ERI TARKASTELUMAHDOLLISUUKSIA TARPEESEEN Työelämän muutos Työsuojelullinen Lainsäädäntö edellyttää Taloudellinen

Lisätiedot

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012-2015 Arto Teronen Kuntahanke 2012-2015, visio ja ydinviestit Työsuojelun yhteistoiminnan toteutuminen Ajantasainen työsuojelun toimintaohjelma

Lisätiedot

TYÖELÄMÄ PELISSÄ Voi hyvin työssä -kiertue. Salla

TYÖELÄMÄ PELISSÄ Voi hyvin työssä -kiertue. Salla TYÖELÄMÄ PELISSÄ Voi hyvin työssä -kiertue Salla Karjalainen @sallakar_ Miksi rahapelejä pelataan? Unelma jättipotista, ajanviete, älyllinen haaste, mielialan säätely, sosiaaliset tekijät Miten rahapelihaitat

Lisätiedot

Kuinka haastavaa uusien työntekijöiden rekrytointi on ollut teidän organisaationne kohdalla viimeisen kahden vuoden aikana? /

Kuinka haastavaa uusien työntekijöiden rekrytointi on ollut teidän organisaationne kohdalla viimeisen kahden vuoden aikana? / Profiilittaiset erot arviointikysymyksissä Tarkasteltaessa aineistoa profiileittain jaoteltuna tilastollisesti merkittäviä eroja ryhmien välillä ei esiinny. Henkilöstömäärän mukaan jaoteltuna aineistosta

Lisätiedot

Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina

Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen opintopäivä Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija

Varhaiskasvatuksen opintopäivä Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija Varhaiskasvatuksen opintopäivä 4.10.2018 Kaija Ojanperä Työympäristöasiantuntija 4.10.2018 Kaija Ojanperä 1 Työturvallisuus varhaiskasvatuksessa 4.10.2018 2 Kahoot! - www.kahoot.it - https://play.kahoot.it/#/?quizid=fbbe4f5b-84b0-45ba-ab35-274fa65dcf54

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Esimerkki 1

Hyvinvointia työstä. Esimerkki 1 Hyvinvointia työstä Esimerkki 1 Työsuojelun yhteistoiminta Jarmo Vorne Jaana Luomanen Yhteistoiminnan ydin Johtaminen päätöksenteko, tavoitteet Yhteistoiminta suunnittelu, koordinointi, tiedonvälitys Työn

Lisätiedot

Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä. Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala

Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä. Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala Turvallisuusjohtaminen osana esimiestyötä Merja Ahonen Osastonhoitaja Keski-Suomen seututerveyskeskus Keuruun sairaala Esityksen päästepit Turvallisuusjohtaminen Työturvallisuuslaki Turvallisuustyöryhmä

Lisätiedot

Lataa Seksuaalinen häirintä - Hanna Vilkka. Lataa

Lataa Seksuaalinen häirintä - Hanna Vilkka. Lataa Lataa Seksuaalinen häirintä - Hanna Vilkka Lataa Kirjailija: Hanna Vilkka ISBN: 9789524515061 Sivumäärä: 207 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.57 Mb Ovatko härskit vitsit tai tyttö- ja poikakalenterit

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2014 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 20.01. 22.01. Rakennusliitto 1. jakso (Tampere,

Lisätiedot

Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla

Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Työaika ja TyöaikajärjesTelmäT sak:laisilla Työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Työaika ja työaikajärjestelmät SAK:laisilla työpaikoilla 3 ISBN 978-951-714-279-3 Painokarelia

Lisätiedot