Matkailun suuralueet sekä maakunnat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkailun suuralueet sekä maakunnat"

Transkriptio

1

2 Matkailuvuosi 2017 Matkailun suuralueet sekä maakunnat Lähde: Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelu, Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Huomioitavaa vuositulosten vertailussa: Majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli- ja hostellitoimialoilla toimivia majoitusliikkeitä vuoden 2017 tammikuun tiedoista alkaen. Muutoksen vaikutus vuodesta 2017 alkaen on noin 2,5 prosenttia yöpymisten kokonaismäärästä. Muutoksesta johtuen tiedot vuodesta 2017 alkaen eivät ole täysin vertailukelpoiset aiempien vuosien kanssa /04/2018 First name Last name 2

3 Ulkomaiset yöpymiset matkailun suuralueilla

4 Pääkaupunkiseudulla puolet ja Lapissakin lähes puolet matkailijoista ulkomaisia Matkailun suuralueista pääkaupunkiseudulla rekisteröitiin eniten ulkomaisia yöpymisiä, 2,9 miljoonaa vuonna 2017, ja niiden osuus oli puolet kaikista alueen yöpymisistä. Kasvua edellisvuoteen oli peräti 19 %*. Rannikko-saaristo -alueella sekä Järvi-Suomessa ulkomaisia yöpymisiä kirjattiin reilun miljoonan verran. Molemmilla alueilla ulkomaiset yöpymiset myös lisääntyivät selvästi edellisvuoteen verrattuna. Lapissa ulkomaiset yöpymiset lisääntyivät huimasti jo toista vuotta peräkkäin viime vuonna kasvua kertyi peräti 22 %*. Ulkomaisia yöpymisiä kirjattiin kaiken kaikkiaan 1,6 miljoonaa ja niiden osuus Lapin kaikista rekisteröidyistä yöpymisistä kipusi jo 46 %:iin. Ulkomaiset yöpymiset Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun suuralueilla 2017 kaikki yöpymiset 5,7 milj. kaikki yöpymiset 5,6 milj. 2,9 milj. 50 % +19 %* 1,1 milj. 19 % +8 %* kaikki yöpymiset 7,2 milj. 1,2 milj. 16 % +15 %* kaikki yöpymiset 3,5 milj. 1,6 milj. 46 % +22 %* *) Majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli- ja hostellitoimialoilla toimivia majoitusliikkeitä vuoden 2017 tammikuun tiedoista alkaen. Muutoksen vaikutus vuodesta 2017 alkaen on noin 2,5 prosenttia yöpymisten kokonaismäärästä. Muutoksesta johtuen tiedot vuodesta 2017 alkaen eivät ole täysin vertailukelpoiset aiempien vuosien kanssa.

5 Ulkomaiset yöpymiset matkailun suuralueilla talvi- ja kesäkaudella* 2017 Ulkomaiset yöpymiset sekä niiden muutos edellisvuoteen *) talvikausi kesäkausi ,0 milj. +12 % 0,3 milj. +11 % 0,5 milj. +19 % 1,2 milj. +30 % TALVI 46 % TALVI 18 % TALVI 16 % TALVI 55 % KESÄ 54 % KESÄ 20 % KESÄ 17 % KESÄ 28 % 1,7 milj. +19 % 0,7 milj. +7 % 0,7 milj. +12 % 0,3 milj. +18 % Ulkomaiset sekä Ulkomaiset sekä kotimaiset yöpymiset talvikaudella kotimaiset yöpymiset kesäkaudella Pääkaupunkiseudulla ulkomaisia yöpymisiä oli talvella vajaa puolet ja kesällä yli puolet alueen kaikista rekisteröidyistä yöpymisistä. Lapissa ulkomaisten yöpymisten osuus kipusi talvikaudella selvästi yli puoleen kaikista yöpymisistä. Kesällä sen sijaan Lapissa oli ulkomaisia reilu neljännes kaikista matkailijoista. Järvi-Suomen ja rannikko/saariston -alueella ulkomaiset yöpymiset jäivät selvästi kotimaisia yöpymisiä vähäisemmiksi niin talvi- kuin kesäkaudellakin. Ulkomaiset yöpymiset lisääntyivät selvästi kaikilla matkailun suuralueilla sekä talvella että kesällä edellisvuoteen verrattuna.

6 Ulkomaiset yöpymiset kuukausitasolla matkailun suuralueilla sekä tärkeimpien lähtömaiden osuudet alueen yöpymisistä vuonna Pääkaupunkiseutu Vuosi 2017 top7 & osuus 1. Venäjä 8 % 2. Kiina & Hongkong 8 % 3. Saksa 7 % 4. Ruotsi 7 % 5. Britannia 7 % 6. USA 7 % 7. Japani 6 % Lappi Vuosi 2017 top6 & osuus 1. Britannia 18 % 2. Saksa 10 % 3. Ranska 9 % 4. Venäjä 6 % 5. Alankomaat 6 % 6. Kiina & Hongkong 5 % tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Rannikko ja saaristo Vuosi 2017 top5 & osuus 1. Ruotsi 27 % 2. Saksa 12 % 3. Venäjä 8 % 4. Viro 6 % 5. Britannia 4 % tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Järvi-Suomi Vuosi 2017 top4 & osuus 1. Venäjä 34 % 2. Saksa 10 % 3. Viro 6 % 4. Ruotsi 5 % tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu

7 Vapaa-ajan matkailijoiden yöpymisten osuudet ulkomaisista yöpymisistä matkailun suuralueilla Lapin alueen ulkomaisista yöpymisistä valtaosa on ollut vapaa-ajan matkailijoiden yöpymisiä, kun taas pääkaupunkiseudulla yöpymiset ovat viime vuosina kohdistuneet aikalailla puoliksi vapaa-ajan ja puoliksi työhön liittyvään matkustukseen Järvi-Suomessa noin kaksi kolmesta rekisteröidystä yöpymisestä koski vapaa-ajan matkustusta, ja rannikko/saaristo alueella hieman useampi kuin joka toinen % Vapaa-ajan yöpymisten osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä suuralueittain Pk-seudun vapaa-ajan yöpymiset, % Rannikko&saariston vapaa-ajan yöpymiset, % Järvi-Suomen vapaa-ajan yöpymiset, % Lapin vapaa-ajan yöpymiset, % Lapin alueella vapaa-ajan matkailun osuus ulkomaisista yöpymisistä pysytteli 80 prosentin tuntumassa lähes koko vuoden poikkeuksena joulukuu, jolloin sen osuus ylsi yli 90 prosentin ja toisaalta toukokuu, jolloin vapaa-ajan matkustuksen osuus jäi 60 prosenttiin Pääkaupunkiseudulla sekä rannikko/saaristo -alueella vapaa-ajan matkailun osuus oli selvästi suurin kesällä, kun taas Järvi-Suomessa se kipusi yli 70 prosentin sekä talvi- että kesäkuukausina % Vapaa-ajan yöpymisten osuus kaikista suuralueen rekisteröidyistä ulkomaisista yöpymisistä vuonna 2017 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI-SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu

8 Ulkomaisten vapaa-ajan matkailijoiden sekä työmatkalaisten rekisteröidyt yöpymiset matkailun suuralueilla 2017 Vapaa-ajan matkustukseen liittyviä yöpymisiä kertyi selvästi eniten joulukuussa Lapin alueella. Myös tammihelmikuussa päästiin Lapissa yli yöpymisvuorokauteen. Kaikista ulkomaisista vapaa-ajan yöpymisistä Suomessa Lapin osuus oli yli puolet joulukuun lisäksi tammi-maaliskuussa. Pääkaupunkiseutu houkutteli sen sijaan ulkomaisia vapaa-ajan matkailijoita eniten heinä-elokuussa, jolloin kuukausittaiset yöpymisvuorokaudet kipusivat niinikään yli :een. Rannikko/saaristo -alueen vapaa-ajan matkailupiikki osui selväsi heinäkuuhun, Järvi-Suomessa heinä-elokuu olivat yhtä suosittuja lomamatkailun kannalta. Työmatkustus keskittyi vuoden ympäri enimmäkseen pääkaupunkiseudulle vilkkainta työmatkustus-aikaa olivat kesäkuu sekä elo-syyskuu. Rannikko/saaristo -alueen työmatkustus pysyi melko tasaisena vuoden ympäri joulukuuta lukuun ottamatta. Järvi-Suomen alueella työmatkustukseen liittyvät yöpymiset jäivät rannikko/saaristo aluetta vähäisemmiksi. Lapin alueella myös työmatkustus ajoittui vapaa-ajan matkustuksen tapaan enemmän talvikuukausille Ulkomaisten vapaa-ajan matkailijoiden rekisteröidyt yöpymiset matkailun suuralueilla v PÄÄKAUPUNKISEUTU RANNIKKO JA SAARISTO JÄRVI-SUOMI LAPPI JA KUUSAMO tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Ulkomaisten työmatkalaisten rekisteröidyt yöpymiset matkailun suuralueilla v PÄÄKAUPUNKISEUTU RANNIKKO JA SAARISTO JÄRVI-SUOMI LAPPI JA KUUSAMO tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu

9 Ulkomaiset yöpymiset Suomen eri maakunnissa

10 Ulkomaiset yöpymiset maakunnittain 2017 sekä muutos edellisvuoteen Uusimaa 1 (vain pk-seutu) Lappi Pääkaupunkiseutu ja Lappi keräsivät edelleen valtaosan ulkomaisista yöpymisistä Varsinais-Suomi Ahvenanmaa Pirkanmaa Etelä-Karjala Absoluuttisesti eniten ulkomaisia yöpymisiä, 2,9 miljoonaa, rekisteröitiin vuonna 2017 pääkaupunkiseudulla. Kasvua edellisvuoteen oli 19 %. Pääkaupunkiseudulle matkailijoita saapui tasaisimmin useasta eri maasta. Pohjois-Pohjanmaa (ei Kuusamoa) Etelä-Savo Keski-Suomi Uusimaa 2 (ei pk-seutua) Kuusamo Päijät-Häme Pohjois-Savo Kainuu Pohjanmaa Satakunta Pohjois-Karjala Kymenlaakso Kanta-Häme Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Päijät-Häme Satakunta Kuusamo Uusimaa 2 (ei pk-seutua) Etelä-Karjala Lappi Uusimaa 1 (vain pk-seutu) Keski-Suomi Etelä-Savo Varsinais-Suomi Kymenlaakso Kanta-Häme Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Muutos (%) Kainuu -0,5 Ahvenanmaa -2,1 Pohjois-Pohjanmaa (ei Kuusamoa) -2,6 Pohjois-Savo -2,6 Keski-Pohjanmaa -7,5 Etelä-Pohjanmaa -16,1 27,1 24,7 23,9 23,7 21,9 18,7 18,3 16,1 15,7 14,7 11,8 10,2 9,6 9,2 37,3 Lapin maakunnassa kirjattiin seuraavaksi eniten, vajaa 1,5 miljoonaa ulkomaista yöpymistä, ja kasvua edellisvuoteen oli peräti 22 %. Lapin matkailijoista lähes viidennes oli brittejä ja kasvua heidän yöpymisissään kertyi 17 %. Saksa ja Ranska olivat seuraaviksi tärkeimmät lähtömaat. Varsinais-Suomen ulkomaisten matkailijoiden yöpymismäärät jatkoivat kasvuaan, joten se piti paikkansa kolmantena ennen Ahvenanmaata, missä yöpymiset hieman vähenivät edellisvuoteen verrattuna. Vaikka Etelä-Karjalassa ulkomaiset yöpymiset lisääntyivät erityisesti piristyneen venäläismatkailun ansiosta selvästi Pirkanmaata enemmän, alueiden keskinäinen järjestys yöpymismäärien osalta pysyi kuitenkin samanlaisena edellisvuoden kanssa. Ahvenanmaan yöpymisistä lähes 80 prosenttia kertyi ruotsalaisista matkailijoista. Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla vetureina toimivat suuret kaupungit: Turussa rekisteröitiin 68 prosenttia maakunnan ulkomaisista yöpymisistä ja Tampereella peräti 82 prosenttia.

11 Maakuntien osuudet kaikista yöpymisistä sekä ulkomaisista yöpymisistä Suomessa 2017 Osuus kaikista 21,9 miljoonasta yöpymisestä Suomessa 2017, Suomi = 100 % Osuus ulkomaisista 6,7 miljoonasta yöpymisestä Suomessa 2017, Suomi = 100 % Uudenmaan osuus kaikista rekisteröidyistä yöpymisistä Suomessa vuonna 2017 oli 29 % ja Lapin 13 %. Seuraavaksi eniten rekisteröityjä yöpymisiä kertyi Pohjois- Pohjanmaalla, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa sekä Keski- Suomessa. 13 % Uudenmaan osuus kaikista ulkomaisten matkailijoiden yöpymisistä Suomessa oli peräti 45 %. Lapin osuus korostui niinikään voimakkaasti ulkomaisten matkailijoiden osalta, sillä reilu viidennes kaikista ulkomaisista yöpymisistä kirjattiin Lapin maakunnassa. 22 % 8 % 4 % Pohjois-Pohjanmaan osuus oli 5 %, ja Varsinais-Suomen sekä Ahvenanmaan osuudet 4 %. 5 % 1 % 1 % 2 % 3 % 5 % 4 % 2 % 0 % 1 % 1 % 2 % 1 % 1 % 2 % 2 % 6 % 7 % 3 % 2 % 1 % 29 % 3 % 3 % 1 % 4 % 4 % 2 % 3 % 2 % 3 % 1 % 1 % 45 %

12 Maakunnista Ahvenanmaalla suhteellisesti eniten ulkomaisia yöpymisiä Kun tarkastellaan ulkomaisten yöpymisten osuutta kunkin maakunnan kaikista rekisteröidyistä yöpymisistä, niin suhteellisesti eniten ulkomaisia yöpymisiä rekisteröitiin viime vuonna Ahvenanmaalla. Maakunnan kaikista yöpymisistä 59 % oli ulkomaisia, valtaosin ruotsalaisten yöpymisiä. Pääkaupunkiseudulla ja Lapin maakunnassa ulkomaisten yöpymisten osuus oli noin puolet kaikista yöpymisistä. Lapissa ulkomaisten yöpymisten osuus oli selvästi suurempi talvella (55 %) kuin kesällä (28 %) ja ero talven hyväksi kasvoi edelleen myös viime vuoden aikana. Kun venäläismatkustus piristyi viime vuonna muun matkustuksen ohessa, myös Etelä- Karjalassa ulkomaisten yöpymisten osuus nousi selvästi ja se oli nyt kolmanneksen kaikista alueen yöpymisistä. Ulkomaisten yöpymisten osuus kaikista yöpymisistä maakunnittain 2017 Ahvenanmaa Lappi Uusimaa 1 (vain pk-seutu) Etelä-Karjala Kuusamo Etelä-Savo Pohjanmaa Varsinais-Suomi Uusimaa 2 (ei pk-seutua) Kymenlaakso Päijät-Häme Satakunta Keski-Suomi Pohjois-Karjala Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa (ei Kuusamoa) Kanta-Häme Pohjois-Savo Keski-Pohjanmaa Kainuu Etelä-Pohjanmaa 24% 23% 22% 20% 20% 19% 19% 18% 15% 15% 15% 14% 11% 11% 11% 9% 5% 33% 59% 51% 50%

13 Ulkomaisten yöpymisten osuus (%) maakunnissa vuonna 2017 Kukin maakunta = 100 % Koko Suomessa kirjattiin yhteensä 6,7 miljoonaa ulkomaista yöpymistä vuonna 2017 Satakunta Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Ahvenanmaa Keski-Suomi Pirkanmaa Päijät-Häme Kanta-Häme Lappi Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Pohjois-Savo Etelä-Savo Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Kymenlaakso Varsinais-Suomi Uusimaa

14 Ulkomaisten yöpymisten osuus (%) maakunnissa sesongeittain 2017 TALVIKAUSI KESÄKAUSI % Britannia 22 % Ranska 12 % Saksa 8 % 31 % Saksa 24 % Norja 10 % Sveitsi 6 % Ruotsi 6 % 23 % 10 % sekä suurimmat lähtömaat ja niiden osuudet alueen ulkomaisista yöpymisistä 12 % 8 % Ruotsi 11 % Venäjä 8 % Saksa 8 % Viro 7 % 13 % 21 % 6 % 16 % 11 % 17 % Saksa 11 % Ruotsi 9 % Venäjä 7 % 10 % 22 % 5 % 15 % 11 % 14 % Ruotsi 13 % Puola 11 % Viro 10 % Saksa 10 % 56 % Ruotsi 85 % 23 % 19 % 12 % 20 % 21% 37 % 10 % 25 % 43 % Venäjä 11 % Ruotsi 8 % Britannia 8 % Saksa 7 % Venäjä 86 % Saksa 15 % Ruotsi 14 % Viro 7 % 59 % Ruotsi 77 % Saksa 6 % 15 % 20 % 16 % 25 % 18 % 30 % 11 % 17 % 49 % Venäjä 69 % Kiina & Hongkong 9 % Saksa 8 % USA 8 % Britannia 7 % Lähde: Visit Finland tilastopalvelu Rudolf

15 Ulkomaisten yöpymisten muutos maakunnissa sesongeittain 2017 vs Ulkomaiset yöpymiset lisääntyivät selvästi niin talvella kuin kesälläkin: Etelä-Karjalassa Lapissa Satakunnassa Päijät-Hämeessä Keski-Suomessa Uudellamaalla Etelä-Savossa Varsinais-Suomessa Pohjanmaalla Pohjois-Savossa. Lisäksi talven kovia nousijoita olivat: Kymenlaakso Keski-Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Ja kesän kova nousija oli: Pirkanmaa Edellisvuotta vähemmän ulkomaisia yöpymisiä kirjattiin sekä talvi- että kesäkaudella ainoastaan Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Talvikausi vs Etelä-Karjala 46 % Kymenlaakso 43 % Keski-Pohjanmaa 31 % Lappi 30 % Pohjois-Karjala 28 % Keski-Suomi 25 % Päijät-Häme 21 % Etelä-Savo 21 % Varsinais-Suomi 20 % Pohjois-Pohjanmaa 19 % Pohjanmaa 13 % Pohjois-Savo 13 % Uusimaa 12 % Satakunta 11 % Ahvenanmaa 2 % Kainuu -1 % Kanta-Häme -4 % Pirkanmaa -9 % Etelä-Pohjanmaa -28 % Kesäkausi 2017 vs Satakunta 34 % Päijät-Häme 25 % Keski-Suomi 20 % Etelä-Karjala 19 % Uusimaa 19 % Lappi 18 % Varsinais-Suomi 14 % Etelä-Savo 14 % Pohjanmaa 13 % Pirkanmaa 13 % Pohjois-Savo 11 % Kainuu 8 % Kanta-Häme 7 % Kymenlaakso 3 % Pohjois-Karjala -2 % Ahvenanmaa -3 % Etelä-Pohjanmaa -4 % Pohjois-Pohjanmaa -5 % Keski-Pohjanmaa -14 %

16 Pääkaupunkiseutu Ulkomaisten matkailijoiden suosituimmat kohteet Suomessa Etelä-Karjala Lappi Varsinais-Suomi Ahvenanmaa Pirkanmaa

17 Ulkomaisten matkailijoiden määrän kehitys sekä muutos edellisvuoteen verrattuna +19 % +5 % +4 % -3 % +1 % % +18 % +3 % -2 % +3 % Uusimaa 1 (vain Pääkaupunkiseutu) Lappi Varsinais-Suomi Ahvenanmaa Pirkanmaa Etelä-Karjala +17 % -4 % +8 % +16 % -19 % -7 % +4 % 0 % -4 % +1 % +2 % -2 % +4 % -6 % -1 % 0 % +10 % -41 % +24 % -4 % Ulkomaiset yöpymiset ja muutos edellisvuoteen sesongeittain (talvikausi 11-04, kesäkausi 05-10) 2017 Uusimaa 1 (vain pk-seutu) yöpymistä Kesä 62% +13 % Talvi 38% +9 % Lappi yöpymistä Kesä 21% +18 % Talvi 79% +30 % Varsinais-Suomi yöpymistä Kesä 67% +14 % Talvi 33% +20 % Ahvenanmaa yöpymistä Kesä 87% -3 % Talvi 13% +2 % Pirkanmaa yöpymistä Kesä 67% +8 % Talvi 33% -10 % Etelä-Karjala yöpymistä Kesä 55% +19 % Talvi 45% +46 %

18 Ulkomaiset yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan 2017 sekä muutos edellisvuoteen Lapissa, Ahvenanmaalla sekä Etelä-Karjalassa valtaosa yöpyvistä matkailijoista oli vapaa-ajan matkalla, pääkaupunkiseudulla sekä Varsinais- Suomessa vapaa-ajan matkalaisia oli reilu puolet ja Pirkanmaalla hieman alle puolet kaikista yöpyvistä matkailijoista. Vapaa-ajan matkalaisten yöpymiset lisääntyivät absoluuttisesti eniten pääkaupunkiseudulla ja Lapissa. Suhteellisesti kasvua kertyi näiden alueiden lisäksi myös Pirkanmaalla, Etelä-Karjalassa sekä Varsinais-Suomessa. Ahvenanmaalla niin vapaa-ajan kuin työmatkustukseenkin liittyvät yöpymiset vähenivät edellisvuoteen verrattuna % +14 % Uusimaa 1 (vain Pääkaupunkiseutu) Alueen ulkomaiset yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan vuosi 2017 sekä muutos edellisvuoteen +22 % +20 % +15 % +16 % -1 % -18 % +24 % +2 % Vapaa-aika +21 % +43 % Lappi Varsinais-Suomi Ahvenanmaa Pirkanmaa Etelä-Karjala Työ

19 Top 10 lähtömaat 2017 niillä alueilla, joilla ulkomaisia yöpymisiä kertyi vuositasolla yhteensä yli sekä yöpymismäärien muutos 2017/2016 näillä alueilla Lähtömaa Uusimaa (vain pk-seutu) Lähtömaa Lähtömaa Yöpymiset, lkm Yöpymisten muutos Venäjä % Kiina ja Hongkong % Saksa % Ruotsi % Britannia % Yhdysvallat % Japani % Espanja % Norja % Ranska % Venäjän & Kiinan osuudet Top 5:n osuus 8 % 38 % Yöpymiset, Yöpymisten lkm muutos Saksa % Ruotsi % Venäjä % Viro % Britannia % Yhdysvallat % Kiina ja Hongkong % Ranska % Alankomaat % Latvia % Lähtömaa Lapin maakunta Britannia % Saksa % Ranska % Kiina ja Hongkong % Alankomaat % Norja % Sveitsi % Venäjä % Espanja % Italia % Britannian osuus Top 5:n osuus 18 % 50 % Varsinais-Suomi Ahvenanmaa Pirkanmaa Etelä-Karjala Yöpymiset, lkm Yöpymisten muutos Ruotsi % Saksa % Viro % Puola % Venäjä % Britannia % Yhdysvallat % Alankomaat % Ranska % Tanska % Ruotsin osuus Top 5:n osuus 14 % 49 % Lähtömaa Yöpymiset, lkm Yöpymisten muutos Ruotsi % Saksa % Viro % Norja % Tanska % Venäjä % Latvia % Liettua % Alankomaat % Sveitsi % Ruotsin osuus Top 5:n osuus 78 % 89 % Saksan osuus Top 5:n osuus 10 % 37 % Lähtömaa Yöpymiset, lkm Yöpymiset, lkm Yöpymisten muutos Yöpymisten muutos Venäjä % Thaimaa % Saksa % Viro % Puola % Ruotsi % Alankomaat % Britannia % Italia % Yhdysvallat % Venäjän osuus Top 5:n osuus 76 % 86 %

20 Lisätietoa alueiden yöpymisistä: Visit Finland Tilastopalvelu Rudolf Tutustu myös Tilastokeskuksen matkailun alueellisen tilinpidon päätuloksiin vuosilta 2013 ja

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2015 15.3.2015 Helsingin seudulla liki puolet matkailijoista ulkomaisia Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-

Lisätiedot

Matkailun suuralueet: JÄRVI-SUOMI

Matkailun suuralueet: JÄRVI-SUOMI Matkailun suuralueet: JÄRVI-SUOMI Vuoden 217 sekä aiempien vuosien yöpymistilastojen vertailussa tulee huomioida, että majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli-

Lisätiedot

Matkailun suuralueet:

Matkailun suuralueet: Matkailun suuralueet: RANNIKKO JA SAARISTO Vuoden 2017 sekä aiempien vuosien yöpymistilastojen vertailussa tulee huomioida, että majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Matkailun suuralueet: Pääkaupunkiseutu

Matkailun suuralueet: Pääkaupunkiseutu Matkailun suuralueet: Pääkaupunkiseutu Vuoden 2017 sekä aiempien vuosien yöpymistilastojen vertailussa tulee huomioida, että majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli-

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2018

Matkailun kehitys 2018 20/03/2019 Matkailun kehitys 2018 Lähde: Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelu, Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Huomioitavaa vuositulosten vertailussa: Majoitustilaston kohdejoukkoa on

Lisätiedot

Matkailun suuralueet: LAPPI

Matkailun suuralueet: LAPPI Matkailun suuralueet: LAPPI Vuoden 2017 sekä aiempien vuosien yöpymistilastojen vertailussa tulee huomioida, että majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli- ja

Lisätiedot

Matkailun suuralueet sekä maakunnat

Matkailun suuralueet sekä maakunnat Matkailuvuosi 2018 Matkailun suuralueet sekä maakunnat Lähde: Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelu, Tilastokeskus. Huomioitavaa vuositulosten vertailussa: Majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2014 7.4.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäläismatkailijoiden katokäänsi ulkomaiset yöpymiset laskuun Suomessa kirjattiin 5 697 300 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 64 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 58 tuhatta ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 635 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 533 tuhatta ja

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 2018 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 2018 Oulussa kirjattiin 655 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 548 tuhatta ja

Lisätiedot

Matkailun suuralueet: Pääkaupunkiseutu

Matkailun suuralueet: Pääkaupunkiseutu Matkailun suuralueet: Pääkaupunkiseutu Vuoden 2017 sekä aiempien vuosien yöpymistilastojen vertailussa tulee huomioida, että majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli-

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.2.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,9

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 9.3.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli tammikuussa 218 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 3,1

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* 35 59 639 569 64 87 653 149 659 86 611 992 595 984 698 285 72 239 87 16 763 769 696 936 Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 17.3.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* 36 92 639 569 64 87 653 149 659 86 611 992 595 984 698 285 72 239 87 16 763 769 Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 25.3.215/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 5.1.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa 218 noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli,8

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa 218 noin 1,8 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,8 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 217. Kotimaisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 8.11.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli syyskuussa 218 noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 215* 21.8.215/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa 215 noin 2, miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset

YHTEENVETO. Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin yötä, joista suomalaiset ja ulkomaalaiset 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 25,1 prosentin kasvussa Rovaniemellä Joulukuussa 2016 Rovaniemellä yövyttiin 96 500 yötä, joista suomalaiset 12 800 ja ulkomaalaiset 83 700 yötä. Yhteensä yöpymisten

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 1.1.219/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa 218 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 7.12.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli lokakuussa 218 noin 1,6 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Lapin matkailu. lokakuu 2016 Lapin matkailu lokakuu 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 7,0 prosenttia Lokakuussa 2016 Lapissa yövyttiin 87 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 65 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 23 tuhatta yötä.

Lisätiedot

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016 Matkailutilasto Syyskuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 6,6 prosenttia Oulussa Syyskuussa 2016 Oulussa yövyttiin 50 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 41 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %). HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 15.2.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,4

Lisätiedot

1 Matkailutilasto joulukuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto joulukuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa n seudulla Joulukuussa 2016 n seudulla yövyttiin 6 600 yötä, joista suomalaiset 5 000 ja ulkomaalaiset 1 600 yötä (venäläiset 749 yötä). Yhteensä yöpymiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Matkailutilasto Heinäkuu 2016 Matkailutilasto Heinäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 4,9 prosenttia Oulussa Heinäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 80 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 61 000 yötä ja ulkomaalaiset 19 000 yötä

Lisätiedot

Matkailutilasto Elokuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016 Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELSINGIN MATKAILUTILASTOT ELOKUU 2016 Yöpymiset vähenivät vajaan prosentin Elokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 404 000 yöpymistä, joista suomalaisille 157 000 ja ulkomaalaisille 247 000 yötä. Suomalaisten

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.8./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa noin 2,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 5,5 prosenttia

Lisätiedot

1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto marraskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 24,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Marraskuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 9 800 yötä, joista suomalaiset 7 500 ja ulkomaalaiset 2 400 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 217* 15.6.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli huhtikuussa 217 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,7

Lisätiedot

Matkailutilasto Joulukuu 2016

Matkailutilasto Joulukuu 2016 Matkailutilasto Joulukuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 3,6 prosentin kasvussa Oulussa Joulukuussa 2016 Oulussa yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 34 000 ja ulkomaalaiset 9 400 yötä.

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,5 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.11./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli syyskuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,2 prosenttia

Lisätiedot

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia n seudulla Syyskuussa 2016 n seudulla yövyttiin 11 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 9 200 yötä ja ulkomaalaiset 2 100 yötä (venäläiset 899 yötä).

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.2.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,6

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 14.9./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli heinäkuussa noin 3,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,3 prosenttia

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun 1 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät 19,9 prosenttia n seudulla Lokakuussa 2016 n seudulla yövyttiin 10 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 800 yötä ja ulkomaalaiset 2 200 yötä (venäläiset 922 yötä).

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Espanjalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ESPANJALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ESPANJALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia n seudulla Elokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 20 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 16 000 yötä ja ulkomaalaiset 4 700 yötä (venäläiset 1 500 yötä). Yhteensä yöpymiset

Lisätiedot

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa 1 Yöpymiset laskivat 20,9 prosenttia n seudulla Toukokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 14 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 12 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 2 000 yötä (venäläiset 709 yötä). Yhteensä

Lisätiedot

Matkailutilasto Maaliskuu 2016

Matkailutilasto Maaliskuu 2016 Matkailutilasto Maaliskuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

SAVONLINNAN INNOVAATIOKESKUS / MARKKINOINTI JA VIESTINTÄTIIMI

SAVONLINNAN INNOVAATIOKESKUS / MARKKINOINTI JA VIESTINTÄTIIMI Pohjois-Savo kansainvälisenmatkailun kohteena Kristiina Hietasaari 12.10.2016 Visit Finland Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa noin 1,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,8

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Brittimatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA MATKAILUSTA ISO- BRITANNIASTA SUOMEEN BRITTIMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135 1 Yöpymiset vähenivät 24,4 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Huhtikuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 8 600 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 200 yötä ja ulkomaalaiset 1 400 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

Matkailutilasto Kesäkuu 2016 Matkailutilasto Kesäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 7,5 prosenttia Oulussa Kesäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 37 000 yötä ja ulkomaalaiset 12 000 yötä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SVEITSILÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SVEITSILÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Matkailutilasto Helmikuu 2016

Matkailutilasto Helmikuu 2016 Matkailutilasto Helmikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SAKSALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SAKSALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Matkailutilasto Huhtikuu 2016

Matkailutilasto Huhtikuu 2016 Matkailutilasto Huhtikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Matkailutilasto Marraskuu 2016

Matkailutilasto Marraskuu 2016 Matkailutilasto kuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät Oulussa 4,4 prosenttia kuussa 2016 Oulussa yövyttiin 42 000 yötä, joista suomalaiset 36 000 ja ulkomaalaiset 6 200 yötä. Yhteensä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Hollantilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA HOLLANTILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN HOLLANTILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

1 Matkailutilasto heinäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 11,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto heinäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 11,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset laskivat 11,1 prosenttia n seudulla Heinäkuussa 2016 n seudulla yövyttiin 27 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 23 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 3 400 yötä (venäläiset 1 700 yötä). Yhteensä

Lisätiedot

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä 1 Matkailutilasto, marraskuu YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä ssa Rovaniemellä yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 21 000 ja ulkomaalaiset 22 000 yötä.

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA RANSKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN RANSKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Belgialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA BELGIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN BELGIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

1 Matkailutilasto kesäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset vähenivät 26,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto kesäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset vähenivät 26,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset vähenivät 26,1 prosenttia n seudulla Kesäkuussa 2016 n seudulla yövyttiin 16 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 13 000 yötä ja ulkomaalaiset 3 200 yötä (venäläiset 1 200 yötä). Yhteensä

Lisätiedot

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 2 16 14 12 10 12,2 9,7 11,1 8,4 13,5 11,2 8 6,4 6 4,6 4 2 0 Koko vuosi Talvi (Q1 ja Q4) 1,7 0,4 Kesä (Q2- Q3) 1,6 1,8 0,8 0,2 Q1 Q2 Q3

Lisätiedot

1 Matkailutilasto maaliskuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 33,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto maaliskuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 33,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla 1 Yöpymiset laskivat 33,0 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Maaliskuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 5 500 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 4 300 yötä ja ulkomaalaiset 1 200 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 2.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,2 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,1 prosenttia

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Italialaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA ITALIALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN ITALIALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA VENÄLÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN VENÄLÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

JÄRVI-SUOMI. Matkailun suuralueet:

JÄRVI-SUOMI. Matkailun suuralueet: Matkailun suuralueet: JÄRVI-SUOMI Vuoden 2017 sekä aiempien vuosien yöpymistilastojen vertailussa tulee huomioida, että majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli-

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA KIINALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN KIINALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Amerikkalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA AMERIKKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN AMERIKKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää KUVA KUVA KUVA Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää 19.5.216 Ekonomisti Jouni Vihmo KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Yritykset odottavat hyvää kesää majoitusyritykset

Lisätiedot

KUOPION MATKAILUN KEHITYS

KUOPION MATKAILUN KEHITYS Tilastotiedote 11 / 2016 KUOPION MATKAILUN KEHITYS Yöpymiset tammi-kesäkuussa 2016 Ulkomaalaisten yöpymiset 2008-2015 Tilastonkeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Kesäkuu 2019

Työttömät insinöörit. Kesäkuu 2019 Työttömät insinöörit Kesäkuu 2019 Työttömyystilanne kesäkuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4462 Määrä nousi kuukauden aikana 282 henkilöllä (7 %) Vuoden aikana laskua 340 henkilöä (-7 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 1/2002 Sirpa Alen 8.2.2002 Arava-korkotukikohteiden rakennuskustannukset vuonna 2001 Arava- ja korkotukihankkeiden rakennuskustannusten kehitys

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA JAPANILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN JAPANILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä

Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Venäläisten matkailu Suomeen kesä-heinäkuu 6.8. Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui kesäkuussa noin 233 000 ja heinäkuussa

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018

Työttömät insinöörit. Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Työttömät insinöörit Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Työttömyystilanne syyskuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4474 Määrä laski kuukauden aikana 98 henkilöllä (-2 %) ja vuoden aikana 913 henkilöllä (-17 %)

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 5/2003 Sirpa Alen 17.4.2003 Arava- ja korkotukikohteiden rakennuskustannukset vuonna 2002 Arava- ja korkotukihankkeiden rakennuskustannusten kehitys

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016

Turun väestökatsaus. Syyskuu 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-syyskuussa 2016 Helsinki 6 301 Vantaa 3 565 Espoo 3 414 Tampere 2 714 Oulu 1 592 Turku 1 483 Jyväskylä 1 321 Kuopio 912 Lahti 520 Sipoo 425....

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Lokakuu 2018

Työttömät insinöörit. Lokakuu 2018 Työttömät insinöörit Lokakuu 2018 Työttömyystilanne lokakuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4353 Määrä laski kuukauden aikana 121 henkilöllä (-3 %) ja vuoden aikana 928 henkilöllä (-18 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset. Ossi Nurmi Visit Finland seminaari

Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset. Ossi Nurmi Visit Finland seminaari Matkailun alueellisen tilinpidon päätulokset Ossi Nurmi Visit Finland seminaari 4.5.2017 Alueellinen matkailutilinpito -hanke - Hanke käynnistyi elokuussa 2016 TEM:n ohjauksessa ja rahoittamana - Alueellinen

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Tammikuu 2019

Työttömät insinöörit. Tammikuu 2019 Työttömät insinöörit Tammikuu 2019 Työttömyystilanne tammikuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4607 Määrä laski kuukauden aikana 59 henkilöllä (-1,3 %) Vuoden aikana laskua 718 henkilöä (-13 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Matkailutilasto Tammikuu 2016

Matkailutilasto Tammikuu 2016 Matkailutilasto Tammikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot